Arno Forsius

Kunnanlääkäri J. H. Vitalin kertomus tapahtumista Lahdessa marraskuussa 1917

Lääket. lis. Johan Henrik Vitalin säilyneiden asiakirjojen joukossa on myös "Lyhyt kertomus kokemuksistani kuluneilta anarkkian päiviltä" Lahdessa marraskuussa 1917. Tuohon aikaan hän oli Hollolan kunnanlääkäri ja asui Lahdessa. Vitalin nyt julkaistava kertomus on ilmeisesti merkitty muistiin heti tapahtumien jälkeen marraskuussa 1917. Käsikirjoitusta tarkoin noudattavaan tekstiin on lisätty muutamia hakasulkeissa olevia selvennyksiä. Varatuomari Harry Vitali antanut isänsä asiakirjat tämän kirjoittajan käyttöön ja ne on luovutettu Lahden kaupungin historialliselle museolle. Näillä kotisivuilla on Vitalin elämästä erillinen kuvaus Johan Henrik Vitali (1872—1940) — lääkäri ja kunnallispoliitikko.

Syksyllä 1917 Helsingistä oli siirretty Lahteen venäläisiä sotilaita. Kuri heidän keskuudessaan heikkeni ja eräät heistä terrorisoivat paikkakuntaa. Venäjällä tapahtui 7.11.1917 vallankumous, jonka vaikutus alkoi pian tuntua myös Suomessa. Juuri samana päivänä sattui Mommilan kahakka, jossa Alfred Kordelin murhattiin. Helsingissä julistettiin 13.11. sosialidemokraattien suurlakko. Kun tieto suurlakosta saapui Lahteen seuraavana päivänä, päättivät työväen jyrkimmät ainekset yhtyä lakkoon ja valitsivat sitä varten 25-miehisen lakkokomitean. Torstai 15.11. oli ensimmäinen lakkopäivä. Useimmilla työpaikoilla työt keskeytyivät. Lakkolaiset valtasivat puhelinkeskuksen ja vaativat koulujen sekä muiden liikkeiden kuin ruokatavarakauppojen sulkemista. Venäläinen miliisi yhtyi lakkolaisten rintamaan. Seuraavassa esitetty Vitalin kertomus liittyy juuri tämän ensimmäisen lakkopäivän tapahtumiin.

J. H. Vitali:

Lyhyt kertomus kokemuksistani kuluneilta anarkkian päiviltä

Että ukkosta oli ilmassa ja rajumyrsky puhkeamassa, tunsi jokainen viime kuluneen viikon aikana.

Kun torstaina 15 p:nä tätä [marras]kuuta [1917] yritin puhelimella päästä [Hollolan kunnan kulkutauti]sairaalaan, en saanut vastausta. Sama tulos oli muidenkin hoidokkieni kanssa. Aikoessani lähteä sairaan luo, en saanut ajuria, joten matkasta ei tullut mitään. Pian kuulin suurlakon julistetun ja punakaartilaisten vallanneen puhelinkeskusaseman. Päivä kului kumminkin rauhallisesti, vaikka kaduilla näkyikin kiihtyneitä työläisjoukkoja ja usein kuuli näiltä uhkauksia teurastaa porvarit. Samana iltana oli hetkisen "porvarillisten" kokouksessa Suomalaisen seuran talolla, mutta kun tungoksen takia en päässyt oven suuta etemmäksi, poistuin sieltä. Kotia mennessäni lausuin tapaamalleni miliisimiehelle, jolla oli 2 punakaartilaista matkassa, paheksumiseni siitä, ett'ei lääkärikään saa ajuria sekä päätökseni ei ilman hevosta lähteväni pitemmälle sairaskäynnille kotoa pois.

Seuraavan aamupäivän kulutin tavanmukaisessa vastaanotossani, vaikka hälyyttäviä uutisia kerrottiin kaupungilta toinen toistaan pahempia. Klo 8 aamulla olimme olleet kaupungin pormestarin O. Lyytikäisen ja puhelin yhdistyksen johtokunnan jäsenten kauppiaitten G. V. Fagerholmin ja J. Nurmisen kanssa kansalaiskokouksen valitsemina jäseninä koettamassa avata puhelinkeskusasemaa. Sinne tullessamme näytti sanottu asema jonkinlaiselta renkituvalta, jossa noin 20 miestä osaksi loikoi enemmän tai vähemmän rehentelevissä asennoissa[,] osaksi seisoi — olipa pari miestä portillakin meitä vastassa. Estämättä pääsimme sisälle. Toimetonna istuville 3lle puhelinneidille lausui Herra G. W. Fagerholm, että puheluja oli välitettävä kaikille eikä ainoastaan muutamille paikkansa menettämisen uhalla. Neidit ryhtyivätkin toimiinsa kenenkään valtaajista yrittämättä vastustaa. Eräs, luultavasti vartijoston johtaja sanoi, että meidän olisi pitänyt kääntyä suurlakkokomitean puoleen. Lausuimme meillä ei olevan sanotun kanssa mitään tekemistä. Omasta puolestani lisäsin eräälle ilkeästi irvistelevälle lakkovahdille en voivani hoitaa puhelimetta sairaalaa, vaan olevani pakoitettu sen tyhjentämään.

Puhelin olikin auki käyntimme jälkeen muutamia tuntia.

Kun muutamia tuntia myöhemmin jälleen koetin saada puhelua hoitamaani sairaalaan, en sitä saanut.

Klo 12 päivällä lähdin kansalliskokoukseen. Siellä päätettiin pysyä tyyneinä ja väistyä ainoastaan ilmeisen väkivallan tieltä. Viranomaisten puolelta kehoitettiin hädän tullen kääntymään heidän apuunsa, mutta jotkut näkyivät epäilevän suuresti sanotun toimenpiteen hyötyä. Meitä edellisen toimikunnan jäseniä käskettiin uudelleen koettamaan avata puhelinkeskusasemaa. Kun olin sairasmatkalle menossa, en voinut sinne heti lähteä, joten sinne menivät ainoastaan kauppiaat Fagerholm ja Nurminen.

Noin klo 2.30 kävin sairaalassa, jossa ilmoitin potilaille nykyisissä oloissa en voivani enään pitää heistä tarpeellista huolta ja saavan heidän lähteä kotiinsa annettuani heille tarpeelliset ohjeet. Tämän tein sitäkin suuremmalla syyllä, kun hoitaja apureita oli kiihotettu työskentelemään ainoastaan 8 tuntia päivässä, josta oli seurauksena, että muudan katsoi ei enään tarvitsevansa tehdä muuta, kuin lakkaamatta katsoa kelloa.

Kotia palattuani ilmoitin eräälle miliisimiehelle tyhjentäneeni sairaalan, sekä pyysin häntä telefoonin onnellisena omistajana viranomaisille ilmoittamaan näistä potilaista, jotta he pitäisivät näiden kautta mahdollista tartunnan vaaraa silmällä.

Tullessani alas Aleksanderin kadulle näin rautakauppias K. E. Mäkelän puodin edustalla suuren kiihtyneen kansanjoukon koettamassa sulkea sanottua liikettä. Sulkijain joukossa oli miliisimiehiäkin. Sulkeminen ei onnistunut syystä että vastustavia oli liian paljon. "Mennään työväen talolle, mutta kyllä perkeleet huomenna näkevät" kuului väkijoukosta, jonka suureksi osaksi muodostivat Lahden kuuluksi käyneet pinnarit".

Iltapäivästä ei ole mitään mainittavaa paitse, että useat luonani käyneet työväenluokkaan kuuluvat potilaat jyrkästi paheksuivat koko "lakkohullutusta".

Seuraavana aamuna, siis lauantaina klo 15 min. vailla 8 olin menossa sairaan luo Kotilan taloon [Nikolainkatu 4, nyk. Vapaudenkatu 4]. Kadulla juoksi heti vastaani muutamia työmiehiä huutaen: "tohtori ei mene tuonne, siellä kaikki herrat vangitaan ja ammutaan." "Täytän velvollisuuteni ja, jos henkeni menisi, ei se ole kalliimpi kuin muidenkaan", oli vastaukseni.

Apteekin kulmalla Rautatien ja Aleksanterinkatujen kulmassa näkyi seisovan joukko "ryysyköyhälistöä", josta annettiin merkkejä kadulla juoksenteleville, venäläisille kivääreillä ja punaisilla hiusnauhoilla lakin ympäri varustetuille urhoille rauhallisesti asijoillaan kulkevien kaupunkilaisten vangitsemiseen. Päästyäni sanottuun kulmaan ryntäsi kaikilta puolin arviolta 6 a 8 punalahtaria kiväärit ojossa ympärilleni karjuen seis ja stoj sekä kädet ylös uhalla ampua kuin koiran. Kumpaakaan en luonnollisesti totellut, vaan jatkoin matkaani aina lähelle Malanderin kirjakauppaa tuon rähisevän joukon kiväärien piippujen koskettaessa rintaa ja selkääni kehoittaen heitä ampumaan, jos mieli teki. Mukana olleiden lasteni pyynnöstä vihdoin taivuin lähtemään työväen talolle, jolloin katselevasta Lahden roskakansan joukosta kuului huutoja: "oikea lahtari ei pelkää mitään" ja "heittäkää sen keppi kadulle", jota kumminkaan ei tehty. Kuin vaarallista pahantekijää konsanaan saatettiin allekirjoittanutta määräpaikkaan.

Työväentalon salissa sinne tullessani näin joukon pelästyneitä porvaria, joukossa naisia jopa työmiehiäkin lattialla seisomassa muutaman Lahtelaisen "järjestyneen" kopeloidessa heidän taskujaan ja anastaen miltä revolverin, toisilta taasen muutamia irtonaisia patruunia. Tuoleilla istuskeli arviolta noin 50 samoja punalahtareja — Kotkan 1sen kompanian urhoja komennussanoista päättäen, napsutellen kivääriensä lukkoja. Inhimillisempiä kasvoja kuin useimmilla näistä olen käynnilläni Kakolassakin nähnyt. Vangittujen yrittäessä istuutumaan tai puhelemaan kiellettiin se heiltä raa['a]lla tavalla. Itse en puolestani sain oikeuden kumpaankin näistä luultavasti syystä, kun uhkauksista en välittänyt.

Onko teillä aseita?

On ja näytin lämpömittaria sekä tarkastustorvea [puista lääkärin kuuntelutorvea]. Ei ne ole vaarallisia aseita. Oletteko bolscheviikkeja, niin tässä on kukkaroni?

Suu kiinni tai saatte maistaa lyijyä!

Vaatimuksestani vietiin minut ensin kuulusteltavaksi.

N.s. oikeuden istuntohuoneessa oli pöydän takana tuomari, pari jonkinlaista raatimiestä, kirjuri, 2 syyttäjää 1 kummallakin puolella syytettyä sekä pitkin seinää ehkä lautamiehiä ja huoneen toisessa päässä pahvi- tai vaatesärmi, jonka takana lie ilmiantajat olleet päättäen puheenjohtajan kysymyksestä kuulustelun kestäessä "mitä Lintonen sanoo", jota minä en muualla huoneessa nähnyt.

Mikä nimenne?

Vitali.

Onko aseita?

En sellaisia tarvitse.

Olette miliisille uhanneet laskea bacillit vapaaksi?

Ilmoitin hänelle päinvastoin, että hän pitäisi niistä huolen.

Oletteko ollut kansalaiskokouksessa, jossa päätettiin surmata kaikki lakkolaiset?

Olen, mutta siellä päätettiin pysyä rauhallisina väkivallankin uhalla, josta annan kunniasanani.

1nen syyttävä: Se on valetta!

Puheenjohtaja: Mitä Lintonen sanoo?

Ei vastausta.

Puheenjohtaja: Vapautetaanko

Vapautetaan.

2nen syyttäjä: Unohdettiin kysyä, olitteko Mommilassa [7.11.1917]

Oikein! Olitteko Mommilassa?

Olisin sinne mennyt, mutta 6n junalla saimme sähkösanoman siellä jo olevan 2 lääkäriä, joten minua ei tarvita.

Lupaatteko, ett'ette poistu kaupungista ilman meidän lupaa.

En, vaan poistun koska minua tarvitaan, enkä lupaa tulla täältä pyytämään.

2nen syyttäjä: Tehtaat ovat nyt lakossa, jott'ei sielläkään tarvita lääkäriä.

Puheenjohtaja: Tunnustatteko tämän meidän toimemme oikeaksi?

En, kosken teidän tarkoitusperiänne edes tunnekaan.

Vapautetaanko?

Ja taas vapautettiin toisen kerran. Saanko jonkun lapun, ettei joku huligaani taasen raasta minua uudelleen tänne.

Ei tarvita!

Näin olin jälleen vapaa eikä minua sittemmin häiritty, mutta vapaudestaan arkaan Pohjolaisen mieleen jätti tämä häväistys unohtumattoman muiston.

Päivällä noin klo 3 tehtiin sitten tarkastus kellarissamme, mutta mitään suuhun kelpaavaa sieltä löytymättä. Samaan aikaan kaadettiin pihallamme kauppias K. Kyläkallion kellarissa säilytetyt Lahden fiskaalin kuuluisat konjakkitynnyrit.

----------------

Kirjoitus on valmistunut helmikuussa 2001.

Lähteitä:

Forsius, A.: Johan Henrik Vitali (1872—1940) — lääkäri ja kunnallispoliitikko, kirjoitus kotisivuilla.

Halila, A.: Lahden historia. Lahden kaupunki. Lahti 1958

Vitali, J. H.: Lyhyt kertomus kokemuksistani kuluneilta anarkkian päiviltä. Käsikirjoitus [1917]. Lahden kaupungin historiallisen museon arkisto.

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON