Arno Forsius

Valter Voldemar Forsius (1856–1939) – aistivialliskoulujen tarkastaja

Valter Forsius oli autonomian ajan loppukaudella ja itsenäisyyden alkuvuosina merkittävä aistiviallisten koulutuksen ja yhteiskunnallisen aseman kehittäjä. Sen lisäksi hän osallistui monipuolisesti yhteiskunnan vapaaseen yhdistystoimintaan, jossa palokunta-aate ja kuorolaulu olivat lähinnä hänen sydäntään.

Valter Forsius. Valok. Carl Klein, Atelier Universal, Helsinki, 1900-luvun alkuvuosina.

Suku ja perhe

Valter Voldemar Forsius syntyi 14.09.1856 Heinolassa, jossa hänen isänsä fil. maisteri Carl Henrik Forsius (1815–1889) toimi silloin ylemmän alkeiskoulun ensimmäisenä kollegana (opettajana). Tämän puoliso oli Amalia Charlotta Aschan (1823–1900), Juvan kappalaisen, varapastori Gustaf Adolf Aschanin ja Sofia Gustava Arwidssonin tytär. Carl Henrik Forsiuksen perhe muutti Porvooseen vuonna 1859, jolloin hänestä tuli Porvoon ylemmän alkeiskoulun rehtori. Myöhemmin hänestä tuli vuonna 1874 Porvoon lyseon rehtori.

Valter Forsius oli perheen kuudes lapsi ja pojista ainoa aikuiseksi elänyt. Muut lapset olivat Agnes Sofia Carolina (1846–1931, avioit. Spolander), Carl Gustaf (1848–1848), Henrik (1849–1849), Laura Amalia (1850–1853), Naema Johanna (1852–1933, avioit. Krogerus), Berta Maria (1858–1947), Elin (1860–1911, avioit. Soininen) ja Anna Augusta (1862–1923, avioit. Lilius). Carl Gustaf, Henrik ja Laura Amalia on haudattu Heinolan hautausmaalle, jossa on yhä (vuonna 2000) heidän hautamuistomerkkinsä.

Valter Forsius solmi avioliiton vuonna 1883 Haminassa Sofia Emilia ( M i l i ) Liliuksen (1860–1942) kanssa, jonka vanhemmat olivat Haminan kaupungin pormestari Gustaf Henrik Lilius ja Fanny Johanna Charlotta Wirnberg. Perheeseen syntyi neljä lasta, Runar (1884–1935), Airi (1891–1978, avioit. Willamo), Irmer (1892–1930) ja Eiler (1897–1951). Valter Forsius kuoli vuonna 1939 ja hänen puolisonsa Mili Forsius vuonna 1942.

Lapsuus, nuoruus ja opiskelu

Valter Forsius kävi Porvoossa aluksi Favorinin "pikkukoulua" (esikoulua) ja sen jälkeen neiti Sivénin alempaa alkeiskoulua. Sieltä hän siirtyi oppilaaksi Porvoon lyseoon, josta hän tuli ylioppilaaksi 24.5.1875.

Valter Forsius osoitti jo lapsena suurta kiinnostusta luontoa kohtaan. Kotona oli aina hoidettavana ja ruokittavana, usein sisarten harmiksi asti, mm. kesyjä variksia, jäniksenpoikasia, oravanpoikasia ja lokkeja. Valter Forsius oli innokas purjehtija ja retkillä oli usein mukana sisaria tai tovereita. Valter oli myös innokas onkija ja postimerkkien kerääjä. Aikuiseksi vartuttuaan hän harrasti lisäksi metsästystä. Valter Forsiuksen miehuusvuosien luontoharrastuksia olivat puutarhanhoito ja kasvinviljelys.

Ylioppilaaksi tultuaan Valter Forsius aloitti vuonna 1875 opinnot Helsingin yliopistossa. Hänen aikomuksenaan oli alunperin valmistua lääkäriksi. Hän muutti kuitenkin suunnitelmiaan, alkoi opiskella luonnontieteitä ja päätti ryhtyä opettajaksi. Hän valmistui fil. kandidaatiksi vuonna 1880 ja fil. maisteriksi vuonna 1882. Hänet seppelöitiin riemumaisteriksi vuoden 1932 promootiossa.

Opiskeluaikanaan Valter Forsius liittyi Helsingissä heti vuonna 1875 Helsingin Vapaaehtoiseen Palokuntaan (Frivilliga Brandkåren i Helsingfors). Hän toimi aluksi Pelastusjaoksessa I (Bärgningsdivisionen I) ja jonkin aikaa Pelastusjaoksessa III (Bärgningsdivisionen III). Valter Forsius liittyi vuonna 1876 myös laulukuoroon Akademiska Sångföreningen, jossa hän lauloi II tenoria. Vuonna 1878 hän oli jo mukana perustamassa yhdistystä "Sällskapet M.M." ja lauloi siitä lähtien sen kuorossa. Kuoroharrastuksesta kerrotaan enemmän kirjoituksessa "Aschan, Forsius ja Waenerberg -perhekuntien jäseniä Akademiska Sångföreningen ja M.M. -kuoroissa".

Opettaja ja aistivialliskoulutuksen suunnittelija

Valter Forsius toimi jo ennen valmistumistaan Porvoossa vuosina 1878–1881 lyseon matemaattisten aineiden opettajana ja sittemmin lehtorina. Valmistuttuaan hän oli Haminassa vuosina 1882–1885 matematiikan ja luonnonhistorian opettajana tyttökoulussa ja sisäoppilaitoksessa sekä yksityisessä reaalilyseossa.

Valter Forsius oli alkanut kiinnostua aistiviallisten opettamisesta ja kasvattamisesta. Asiaan vaikutti varsinkin Porvoon piispa Carl Henrik Alopaeus (1825–1892), joka oli jo parinkymmenen vuoden ajan pyrkinyt kehittämään aistiviallisten ja erityisesti kuuromykkien opetusta. Valter Forsius saikin valtion stipendin asian tutkimiseksi sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän lähti syksyllä 1886 opintomatkalle Eurooppaan, mutta vaikean vatsataudin saatuaan hän joutui palaamaan takaisin heti Ruotsiin ehdittyään. Sen vuoksi opintomatka siirtyikin vuoteen 1887. Silloin Valter Forsius matkusti Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Saksaan ja Sveitsiin, tutustuen erityisesti kuuromykkien sekä sokeiden kouluihin ja opetukseen. Matkalta palattuaan hän julkaisi havainnoistaan laajan kertomuksen ja ehdotuksen maan aistivialliskoulutuksen kehittämiseksi (Plan till ordnande af abnormskoleväsendet i Finland uppgjort af Walter Forsius).

Valtio nimitti vuonna 1888 komitean suunnittelemaan aistivialliskoulutuksen uudelleen järjestämistä. Sen puheenjohtajaksi määrättiin piispa Carl Henrik Alopaeus ja komitean jäseninä olivat mm. olivat mm. Valter Forsius aistiviallisten koulutuksen, Karl Mortimer Stenius ja Hanna Ingman näkövammaisten sekä kasvatuslaitoksen johtaja Edvin Leopold Hedman vajaamielisten koulutuksen asiantuntijana. Komitea alkoi työnsä vuoden 1889 alussa ja esitti mietintönsä aistivialliskoulutuksen uudistamiseksi vuonna 1890.

Valter Forsius toimi Porvoossa vuosina 1879–1892 monissa opetustehtävissä, mm. lyseossa matematiikan ja fysiikan vt. lehtorina ja tyttökoulussa luonnonhistorian opettajana. Sen ohella hän toimi kaupungin kansakoulun tarkastajana vuosina 1890–1893. Lisäksi hän oli vuonna 1889 opettajana kansan iltakoulussa ja toimi vuosina 1889–1892 Porvoon ruotsinkielisen kansanopiston johtajana, ensimmäisenä koko maassa. Porvoossa asuessaan Valter Forsius jatkoi palokuntaharrastustaan ja oli kaupungin vapaapalokunnan päällikkönä vuosina 1892–1893.

Valter Forsius toimi Porvoossa ensimmäistä kertaa myös aistiviallisten opetustehtävissä, Porvoon kuuromykkäinkoulun johtajana vuosina 1890–1893. Tähän tehtävään liittyen hän perusti vuonna 1892 Suomen Aistivialliskoulujen Lehden, jonka julkaisija, vastaava toimittaja ja kustantaja hän oli vuosina 1893–1919. Sen jälkeen lehti siirtyi vuonna 1918 perustetun Suomen Aistivialliskoulujen Opettajien Liiton (myöh. Kuurojen- ja Sokeainopettajien Liitto) vastattavaksi ja kustannettavaksi.

Aistivialliskoulujen tarkastaja

Vuoden 1888 komitean ehdotus aistivialliskoulutuksen uudelleen järjestämiseksi toteutettiin vuonna 1892, jolloin annettiin "Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus erinäisistä muutoksista Suomen kuuromykkäin- ja sokeain-opetuslaitosten järjestämisestä ja uusien sellaisten koulujen perustamisesta". Samalla annettiin myös "Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus siitä, että koulutoimen Ylihallitukseen asetetaan aistivialliskoulujen tarkastelija". Näin aistiviallisten koulutus siirtyi muun koulutoimen tavoin valtion ohjaukseen ja valvontaan.

Valter Forsius nimitettiin aistivialliskoulujen tarkastelijan virkaan 18.8.1892 alkaen. Hän teki virkakautensa aikana useita opintomatkoja, aikaisempien matkakohteiden lisäksi myös Itävaltaan ja Italiaan. Hän siirtyi 13.8.1918 uudistetun kouluhallituksen kouluneuvoksen virkaan, joka kuului aluksi lastensuojeluosastoon ja vuodesta 1924 alkaen kansanopetusosastoon. Valter Forsius hoiti virkaa 1.9.1926 tapahtuneeseen eläkkeelle siirtymiseensä asti.

Valter Forsiuksen laatiman aloitteen pohjalta tehtiin vuoden 1892 asetukseen maaliskuussa 1904 annetulla asetuksella eräitä tarpeelliseksi osoittautuneita muutoksia. Elokuussa 1908 annettiin "Armollinen Asetus, koskeva Perttulan tylsämielisten kasvatuslaitoksen ottamista kokonaan valtiolaitoksen huostaan ja sen toiminnan järjestämistä". Tämä laitos, joka oli kuulunut vuodesta 1896 saamansa valtionavun vuoksi aistivialliskoulujen tarkastajan valvontaan, liitettiin nyt valtion kokonaan ylläpitämien aistivialliskoulujen ryhmään. Muutoksen valmistelussa Valter Forsiuksella oli merkittävä osuus.

Valter Forsiuksen aloitteesta pidettiin maassamme vuosina 1903, 1907 ja 1920 aistivialliskoulujen opettajien kokoukset, joissa kaikissa hän toimi puheenjohtajana. Vuonna 1907 pidetty toinen kokous esitti useita aistivialliskoulutuksen järjestämistä koskevia toivomuksia. Syyskuussa 1908 asetettiin komitea pohtimaan ehdotuksia ja sen puheenjohtajaksi nimitettiin Valter Forsius. Komitea jätti vuonna 1909 yksityiskohtaisen ohjesääntöehdotuksen, mutta senaatti ei vahvistanut sitä koskaan. Silti ehdotukset yhdenmukaistivat aistivialliskoulujen toimintaa, varsinkin kun Valter Forsius vastasi niiden toiminnasta ja kehittämisestä koulutoimen ylihallituksessa vielä melkein kaksikymmentä vuotta.

Helsingissä pidettiin vuonna 1912 kuudes pohjoismainen kokous aistiviallisten hyväksi. Valter Forsius oli sen pääsihteeri ja laati siitä laajan selostuksen. Tässä kokouksessa tulivat esiin myös rotuhygienia, perinnöllisyys ja sterilointi. Varsinkin Perttulan tylsämielisten kasvatuslaitoksen johtaja Edvin Hedman puhui voimakkaasti rotuhygieenisen toiminnan puolesta. Hän piti kuuromykkien ja sokeiden hyväksi työskenteleviä ymmärtämättöminä, kun nämä eivät olleet asian kannalla. Hedman kirjoitti aiheesta myös Suomen Aistivialliskoulujen Lehdessä, mutta lehden julkaisija Valter Forsius näyttää viivyttäneen kirjoituksen julkaisemista.

Kun rotuhygienia kohosi 1920-luvulla jälleen keskustelujen kohteeksi, alettiin suunnitella myös sterilisointia tylsämielisten lisääntymisen estämiseksi. Keskustelut koskivat lähinnä Perttulan tylsämielisten kasvatuslaitoksen hoidokkeja. Silloin Valter Forsius joutui mukaan näihin keskusteluihin, koska Perttulan tylsämielisten kasvatuslaitoksen valvonta kouluhallituksessa kuului hänen toimipiiriinsä. Valter Forsius suhtautui ilmeisen kielteisesti suunnitteilla olevaan toimintaan ja suorastaan hidasti asioiden käsittelyä.

Virkaan liittyvien tehtävien lisäksi Valter Forsius osallistui myös kentällä tapahtuvaan käytännön työhön. Hän hoiti mm. lyhyen ajan Helsingin sokeainkoulun johtajan tointa syksyllä 1903 johtajan vaihtuessa. Hän oli virkansa puolesta mukana myös Pieksämäellä vuonna 1905 avatun, kuuromykille tytöille tarkoitetun Nikkarilan koulukodin käynnistämisessä. Sitä piti yllä "S. ja A. Bovalliuksen lahjoitusrahasto". Valter Forsius toimi säätiön asiamiehenä ja koulukodin valvojana. Koulukodista muodostui sittemmin Nikkarilan talouskoulu.

Virka-asemansa seurauksena Valter Forsius joutui mukaan myös Raajarikkoisten Auttamisyhdistyksen toimintaan. Yhdistys, joka ylläpiti Raajarikkoisten koulua Helsingin Ruskeasuolla, oli perustettu vuonna 1889. Sen toiminnasta vastasi kymmenjäseninen toimikunta (johtokunta). Kun lehtori Viktor Heikel erosi siitä vuonna 1897, tuli Valter Forsius hänen tilalleen vuoteen 1919 saakka. Puheenjohtajina olivat hänen aikanaan eversti Henrik Åkerman vuoteen 1899 asti ja tämän jälkeen professori Richard Sievers.

Sosiaalihallituksen esityksestä sosiaaliministeriö asetti tammikuussa 1919 valiokunnan, jonka tehtäväksi annettiin laatia ehdotus maan raajarikkoisten työkykyisiksi saattamisesta. Valiokunnan puheenjohtajana oli köyhäinhoidontarkastusosaston johtaja, ylitarkastaja Väinö Juusela, sotaministeriön edustajana professori Hjalmar von Bonsdorff, lääkintöhallituksen edustajana tohtori Axel Fredrik Hornborg ja kouluhallituksen edustajana kouluneuvos Valter Forsius. Valiokunnan mietintö valmistui vuonna 1920.

Valter Forsiukselle myönnettiin osoituksena ansioista virkatehtävissä ja kansalaistoiminnassa Pyhän Annan ritarikunnan 3. lk:n ritarimerkki ja Pyhän Stanislauksen ritarikunnan 3. lk:n ritarimerkki sekä Suomen Valkoisen Ruusun 2. lk:n komentajamerkki vuonna 1919.

Kuuromykkien tukija

Valter Forsius oli perustamassa Helsingin Kuuromykkäinyhdistystä (myöh. Helsingin Kuurojen Yhdistys) vuonna 1895 ja kuului sen johtokuntaan vuosina 1895–1924. Yhdistys kutsui hänet kunniajäsenekseen vuonna 1906. Yhdistys lahjoitti Valter Forsiukselle tämän hopeahääpäivänä 18.12.1909 kuvanveistäjä J. F. Talvian hänestä tekemän kipsikuvan. Myös Tampereen Kuurojen Yhdistys, joka perustettiin vuonna 1898, kutsui hänet kunniajäsenekseen vuonna 1923.

Valter Forsius oli perustamassa Suomen Kuuromykkäinliittoa (myöh. Kuurojen Liitto) Helsingissä vuonna 1905. Hän oli aluksi sen varapuheenjohtaja vuosina 1905–1914 ja puheenjohtaja vuosina 1915–1933. Kuurojen Liiton toiminnassa Valter Forsius oli isähahmo ja ehdoton auktoriteetti. Joidenkin aloitteiden kohdalla hän saattoi esittää kantanaan, ettei niitä voida toteuttaa, mitä eräät paheksuivat uudistusinnon puuttumisena. Kuitenkin hänen puheenjohtajakautenaan perustettiin mm. yhdeksän uutta kuurojenyhdistystä eri puolille maata.

Turussa perustettiin vuonna 1897 Kuuromykkäin Auttajayhdistys (myöh. Kuurojen Ystävien Liitto), josta irtautui jo vuonna 1898 yhdistyksen Turun piiri. Valter Forsius oli mukana yhdistyksen perustamistoimissa. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena oli tukea kuulevien taholta kuuromykkäinkoulujen toimintaa. Kun Helsinkiin perustettiin vuonna 1898 Auttajayhdistyksen Helsingin piiri, tuli Valter Forsiuksesta sen puheenjohtaja vuosiksi 1898–1936 ja varapuheenjohtaja vuosiksi 1937–1939, yhteensä siis yli 40 vuoden ajaksi.

Kuuromykkäin Auttajayhdistyksen Helsingin piiri ja aluksi myös Helsingin Kuuromykkäyhdistys olivat pitäneet Helsingissä vuosina 1901–1906 kuurojen naisten matkustajakotia maaseudulta matkustaville. Vuonna 1906 Auttajayhdistyksen Helsingin piiri alkoi suunnitella laitoksen perustamista. Piiri osti vuonna 1911 Hyvinkään maalaiskunnassa sijaitsevan Åvikin tilan, jossa avattiin samana vuonna sisäoppilaitos monivammaisille kuuroille tytöille. Vuonna 1914 Åvikissa avattiin lisäksi kuurojen naisten vanhainkoti. Koulukoti lakkautettiin vuonna 1930 ja tila muuttui pelkästään kuuromykkänaisten vanhainkodiksi. Åvikin toiminnasta vastasi itsenäistynyt Helsingin Kuuromykkäin Auttajayhdistys vuosina 1935–1939 ja Åvikin kuuromykkänaisten vanhainkotisäätiö vuodesta 1940. Åvikin toiminta oli Valter Forsiuksen sydäntä lähellä ja hän myös vieraili siellä usein.

Valter Forsius oli erittäin arvostettu ja pidetty kuuronmykkien keskuudessa. Hänestä käytettiinkin yleisesti nimitystä "meidän tarkastajamme". Häntä juhlittiin lämpimästi monien merkkipäivien yhteydessä. Valter Forsiuksen 50-vuotispäiviä vietettiin 28.9.1906 Messukylän Järvenpäässä [vai Järvensivulla], jolloin mukana oli mm. Tampereen Kuurojen Yhdistyksen jäseniä. Hänen 60-vuotispäiviään juhlittiin vuonna 1916 Helsingin Kuuromykkäinyhdistyksen ja Suomen Kuuromykkäin Liiton yhteisessä tilaisuudessa sekä Mikkelin kuuromykkäinkoulussa.

Suomen Kuurojen Liitto perusti Valter Forsiuksen kuoleman jälkeen hänen nimeään kantavan rahaston, joka oli käytettävä kuuromykkäin hyväksi. Liitto lahjoitti rahaston alkupääomaksi 1000 mk ja kolmetoista Valter Forsiuksen oppilaana Haminassa ollutta henkilöä yhteensä 130 mk. Valter Forsiuksen kuoltua Mili Forsius ja lapset lahjoittivat rahastolle 10 000 mk, oikeuttaen liiton käyttämään korkotulot kuuromykkien hyväksi.

Kansalaistoimintaa

Jälleen Helsinkiin muutettuaan Valter Forsius toimi vuodesta 1893 Helsingin Vapaaehtoisen Palokunnan Vartiointijaoksessa (Bevakningsdivision) jaoksen päällikön apulaisena. Hänet valittiin vuonna 1909 palokunnan päälliköksi, jota tehtävää hän hoiti vuoteen 1927 saakka. Valter Forsius oli useita vuosia palokunnan hallituksen jäsen ja toimi sen puheenjohtajana vuosina 1907–1908 sekä uudelleen vuosina 1913–1916 ja 1921–1936. Hän on palokunnan luottamushenkilöistä ainoa, joka on toiminut samanaikaisesti sekä palokunnan päällikkönä että sen hallituksen puheenjohtajana. Lisäksi Valter Forsius osallistui palokunnan kirjaston kehittämiseen ja oli jonkin aikaa sen kirjastonhoitajana. Hän osallistui palokunnan edustajana useihin yleisiin palokuntakokouksiin ja kesällä 1914 palokuntakongressiin Malmössä.

Kun Valter Forsius täytti 70-vuotta palokunnan päällikkönä ollessaan vuonna 1926. Häntä juhlittiin silloin palokunnan kerhohuoneistossa, jossa paljastettiin hänen suurennettu valokuvansa sijoitettavaksi huoneiston seinälle. Nykyään (2000) kuva on palokunnan talossa kahvilan seinällä. Valter Forsius kutsuttiin 14.5.1931 palokunnan kunniapäälliköksi. Hänen täyttäessään 75 vuotta 14.9.1931 palokunta antoi hänelle onnittelukäynnillään kunnialahjan ja palokunnan päällikkö Albert Kosk kiitti vanhaa veteraania epäitsekkäästä työstä vapaaehtoisen palokunnan aatteen hyväksi.

Palokunta jakoi 21.5.1936 "maallemarssissa" Mäntymäelle, perinteisessä kevään ulkoilmatilaisuudessa, ensimmäiset omat ansiomerkkinsä viidelle ansioituneelle jäsenelleen, jotka olivat kunniapäällikkö Valter Forsius, palokunnan päällikkö Albert Kosk, jaoksen päällikkö E. W. Lindström, jaoksen päällikkö Rob. Ekman sekä jäsenet Edv. Thunberg ja V. Saarinen.

Valter Forsius oli kutsuvieraana vielä palokunnan 75-vuotisjuhlan lounaalla 18.5.1939, neljä kuukautta ennen kuolemaansa. Hän piti tilaisuudessa juhlapuheen, jossa hän käsitteli palokunnan aikaisempia vaiheita ja silloista tilannetta. Juhlassa jaettiin ensimmäisen kerran Palokuntaliiton ansiomerkit kolmelle ansioituneelle palomiehelle, jotka olivat kunniapäällikkö Valter Forsius, palokunnan päällikkö Albert Kosk ja jaoksen päällikkö V. E. Lindström. Myöhemmin Helsingin Vapaaehtoisen Palokunnan päällystö on palokunnan juhlavuosina käynyt laskemassa seppeleen Valter Forsiuksen ja muiden edesmenneiden päälliköiden haudoille.

Helsinkiin palattuaan Valter Forsius osallistui myös kuorotoimintaan seurassa Sällskapet M.M., jota hän oli ollut perustamassa vuonna 1878. Hän oli mukana mm. kuoron konserttimatkalla Tukholmassa II tenorina vuonna 1902. Hän oli myös seuran puheenjohtaja vuosina 1907–1913. Seura antoi hänelle 19.3.1912 umpikuorisen kultaisen taskukellon muistoksi viisivuotiskaudesta puheenjohtajana.

Valter Forsius toimi vuosina 1908–1918 G. W. Edlundin Kustannus Oy:n toimitusjohtajana. Hän oli tutustunut Edlundin perheeseen annettuaan yksityisesti opetusta perheen kuuromykälle pojalle, joka asui pitkiä aikoja Forsiuksen perheessä. Gustaf Wilhelm Edlund, joka oli omistanut kustannusliikkeen G. W. Edlunds Förlag, kuoli vuonna 1907. Koska perheessä ei ollut liiketoiminnan jatkajaksi sopivaa perillistä, palkattiin Valter Forsius huolehtimaan liikkeestä, joka muutettiin silloin osakeyhtiöksi. Yhtiö lopetettiin vuonna 1917 ja sen varasto siirtyi kustantaja Holger Schildtille.

Valter Forsius oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1912–1914. Hän oli vuoden 1914 aikana poissa ainakin osasta kokouksia mm. ulkomaisen opintomatkan vuoksi. Hän toimi myös Helsingfors Sparbankin (Helsingin Säästöpankki) Hakaniemen haarakonttorin virkailijana vuosina 1895–1918. Edelleen hän toimi Helsingissä kirkkovaltuuston jäsenenä. Lisäselvityksiä kaipaa vielä mm. maininta Valter Forsiuksen toiminnasta Sörnäisten ruotsalaisen työväenyhdistyksen (Arbetets vänner) puheenjohtajana useamman vuoden ajan.

Elämää kaupungissa ja maaseudulla

Virka koulutoimen ylihallituksessa merkitsi muuttoa Porvoosta Helsinkiin vuonna 1893. Perhe asui siellä ensin Hakaniemessä, vuodesta 1901 osoitteena oli Östra Chaussén 4 (Itäinen Viertotie, myöh. Hämeentie). Vuodesta 1908 osoitteena oli Holmnäsgatan 2 (Saariniemenkatu) ja vuodesta 1910 Långbrokajen 13 (Pitkänsillanranta). Vuonna 1912, jälleen siis kahden vuoden kuluttua, perheen osoite oli Högbergsgatan 27 A 6 (Korkeavuorenkatu), jossa asuttiin 10 vuotta. Vuonna 1922 perheen osoitteena oli Andersgatan 25 B (myöh. Lönnrotinkatu) ja sieltä Valter ja Mili Forsius muuttivat 30.12.1926 Grennaan (Reuna) Vihtiin.

Valter Forsius vietti 1890-luvun lopulla perheensä kanssa kesiä Vihdissä Leppärlän kylän Simolan talossa, jossa myös Valterin sisar Elin vietti kesää miehensä Mikael Soinisen (aik. Johnsson) ja lastensa kanssa. Samoin siellä asui kesällä Mikael Soinisen äiti Anna Charlotta Johnsson (o.s. Stenius) kolmen nuorimman lapsensa kanssa. Sen lisäksi perheyhteisön luona vieraili usein muitakin perhekuntien jäseniä.

Valter Forsius teki monia ulkomaanmatkoja sekä virkaansa että järjestöjen luottamustehtäviin liittyen. Hänen puolisonsa Mili oli joskus mukana niillä, mutta matkalle lähdön esteenä oli tavallisesti huolenpito lapsista. Sen vuoksi Valter Forsiuksen matkaseurana oli usein hänen sisarensa Berta.

Karjalohjan Suurniemi

Valter Forsius hankki vuonna 1899 omistukseensa Karjalohjalla olevan Suurniemen tilan. Siihen kuului maata 150 ha, josta noin 10 ha oli viljeltyä. Siellä Valter Forsius harrasti kesäaikoina puutarhan hoitoa ja maanviljelystä, ja samalla tila oli perheen kesänviettopaikkana. Myös Mili Forsius oli intohimoinen puutarhaharrastaja, jonka erityisen mielenkiinnon kohteena olivat ruusut. Maataloudesta huolehti ympärivuotisesti palkattu pehtori.

Valter Forsiuksen tarkoituksena oli asettua perheineen pysyvästi asumaan Suurniemeen eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Koska kulkuyhteydet sinne olivat perin hankalat noihin aikoihin, ryhdyttiin perhettä ajatellen etsimään lähempänä ja helpomman matkan päässä olevaa maatilaa.

Suurniemen vuonna 1926 myydessään Valter Forsius pidätti itselleen noin 14 ha:n suuruisen palstan, Myllytuvan ja Matariston torpan alueet. Ne hän lupasi luovuttaa lapsilleen Runarille ja Airille, jotka olivat vastustaneet voimakkaasti Suurniemen myyntiä. Myllytuvassa viettivät kesiään Valter Forsiuksen sisar Bertta ja tytär Airi perheensä kanssa. Vuonna 1934 Valter Forsius rakennutti tyttärensä Airin perhelle saunamökin Matariston alueelle.

Vihdin Grennassa

Pitkän hakemisen jälkeen löytyi lopulta Suurniemen korvaajaksi Vihdistä Köykkälän kylässä sijaitseva Grenna eli Grennagård (Reuna), joka oli erotettu Pakainen -nimisestä perintötilasta. Valter Forsiuksen jäädessä eläkkeelle vuonna 1926 perhe muutti asumaan vakinaisesti sinne aivan vuoden lopussa. Grennaan kuljettiin Nummelasta hevosella maantietä pitkin. Vihdin kirkkoon voitiin mennä kesällä vesitse ja talvella hevosella jäätä pitkin.

Grenna oli Suurniemeä pienempi, sen pinta-ala oli noin 40 ha, josta noin 8 ha oli peltoa. Grenna oli erikoistunut puutarhatila, josta oli aikoinaan käyty myymässä vihanneksia jopa Helsingin torilla. Siellä oli kasvihuoneita ja mm. parsapenkkejä, mikä oli ainakin siihen aikaan harvinaista. Lisäksi tilalla oli suuret alat mansikkapeltoa, paljon omenapuita ja runsaasti viinimarjapensaita. Muutamien hehtaarien alalla viljeltiin myös perunaa ja viljaa. Lisäksi Grennassa oli navetta, jossa pidettiin 6–10 lehmää, paria hevosta ja 100–200 kanaa.

Puutarhatilan hoitaminen osoittautui eläkeiässä oleville Valter ja Mili Forsiukselle muutaman vuoden kuluttua ylivoimaiseksi. Sen vuoksi he luopuivat Grennan tilasta vuonna 1929 ja ostivat itselleen Tammisaaresta talon Stora Kyrkogatan 1. Artturi Hiidenheimo, jonka vanhin tytär Saara oli pari vuotta aikaisemmin avioitunut Valter ja Mili Forsiuksen pojan Eilerin kanssa, johdatti Valter Forsiuksen myymään Grennagårdin Hugo Vasarlalle, SOK:n toimitusjohtajalle.

Tammisaaressa

Forsiusten Tammisaaren talo Stora Kyrkogatan 1 oli lähellä merenrantaa, jossa oli venepoukama ja laituri. Tammisaaren talossa pariskunnan harrastus kohdistui lähinnä puutarhan ja pihakukkien hoitoon. Valter Forsiuksella oli pihalla myös 3–4 hanhea, jotka pitivät häntä emonaan ja seurasivat häntä torille ostoksille mennessä. Hanhet olivat vieraille äkäisiä ja iskivät äkkiarvaamatta nokallaan heitä sääreen. Ihmiset oppivatkin pian siirtymään kadun toiselle puolelle hanhet nähdessään. Viranomaisetkin puuttuivat asiaan ja kielsivät hanhien kävelyttämisen kadulla.

Tammisaari oli perhesiteitä ajatellen melko kaukana, sillä lasten perheet ja muut läheiset sukulaiset asuivat Helsingin seudulla tai Porvoossa. Niinpä Valter ja Mili Forsius myivät talonsa Tammisaaressa vuonna 1936 ja asettuivat asumaan Kulosaaren kauppalaan lähellä Helsinkiä.

Kulosaaressa

Talo sijaitsi rantatontilla, osoitteessa Hopeasalmentie 15. Suureen taloon tuli samanaikaisesti asumaan perheen tytär Airi miehensä Armas K. Willamon ja poikansa Harrin kanssa. Talon ympärillä oli melko suuri puutarha-alue, jossa viljeltiin sekä kukkia että hyötykasveja.

Kulosaaressa vuodesta 1936 asuessaan Valter Forsius tuli sokeaksi sekä harmaa- että viherkaihin seurauksena. Sokeana ollessaan Valter Forsius vietti paljon aikaa pihalla istuen, samalla pikkulintuja ja oravia ruokkien. Nämä tulivatkin pian niin kesyksi, että ne heti hänet nähdessään kiiruhtivat makupaloja hakemaan. Oravat tarkastivat hänen taskunsa ja kerran eräs niistä jopa ratkoi takin rintataskun auki, kun ei muuten päässyt käsiksi siellä olleisiin pähkinöihin.

Valter Forsius sairastui lopuksi vielä eturauhassyöpään ja kuoli syyskuun lopulla 1939, täytettyään vähän aikaisemmin 83 vuotta. Hänet haudattiin Hietaniemen hautausmaahan Helsingin Vapaaehtoisen Palokunnan miehistön reunustaessa hänen saattoreittiään. (Hautapaikan sijainti: Uusi puoli Nro 24–4–4.) Valter Forsiuksen kuoltua Mili Forsius asui tyttärensä perheen kanssa Kulosaaren talossa vuonna 1942 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.

Valter Voldemar Forsius oli kirjoittajan isän isä.

Kirjoitus on valmistunut elokuussa 2000. Kiitän tietojen saannista Sven Forsbergia Helsingin VPK:sta, Jorma Kuosmasta Helsingin Kuurojen Yhdistyksestä ja Tiina Naukkarista Kuurojen museosta. Eräitä lisäyksiä ja tarkennuksia on tehty lokakuussa 2004, mm. kouluhallituksen vuonna 1939 antaman ansioluettelon perusteella. Korjattu maaliskuussa 2007 Forsiusten Tammisaaren asunnon osoite (on Stora Kyrkogatan 1, ei 31).

Kirjallisuutta:

Adressbok och yrkeskalender för Helsingfors 1894–1907, Helsingin kaupunginarkisto.

Carpelan, T. (utg.): Finsk Biografisk Handbok, Första bandet A–K. Helsingfors 1903.

Frivilliga Brandkåren i Helsingfors 1864–1914. Minnesblad ur kårens 50-års historia. Red. af V. P-N. Helsingfors 1914.

Hartman, T.: Borgå Stads Historia I–III, Borgå 1906–1908.

Helsingin kaupungin kunnalliskalenterit vuosilta 1912, 1913, 1914.

Helsingin kuuromykkäinyhdistys 1895 – 50 – 1945 Juhlajulkaisu. Helsinki 1945.

Helsingin poliisilaitoksen osoitekortisto 1908–1926, Helsingin kaupunginarkisto.

Helsingin VPK:n historia 1864–1964. Laatinut G. Mårtensson. Helsinki 1964.

Kaarninen, P. ja Raitanen, T.: Toinen koti. Tampereen Kuurojen Yhdistys 1898–1998. Tampere 1999.

Kansallinen elämäkerrasto, II osa (G. S-a, Gunnar Sarva): Forsius, Valter Voldemar. Porvoo 1929.

Kierimo, U.: Suomen Kuurojen Liitto 1905–1955. Turku 1955.

Kolbe, L.: Kulosaari – unelma paremmasta tulevaisuudesta. Kulosaaren kotiseuturahaston säätiö. Keuruu 1988.

Kuurojen Liitto 80 vuotta. Kuurojen Liitto r.y. Espoo 1985.

Kuuromykkäin Lehti N:o 3/1896, N:o 3/1904, N:o 7 & 8 1906, N:o 9/1906, N:o 1/1909, N:o 9/1916, N:o 10/1916, N:o 9/1931, N:o 10/1939, N:o 11/1939, N:o 1/1940.

Mattila, M.: Kansamme parhaaksi. Rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin asti. Bibliotheca historica 44, Suomen Historiallinen Seura. Jyväskylä 1999.

M. M. Stockholmsfärden 1902. Helsingfors 1902.

Ojala, R. (toim): Miten pagisemattomia auttaa tahdottiin. Kuurojen huoltokotisäätiö. Kuurojen Huoltokotisäätiö. Lappeenranta 1986.

Valter Forsius 60-vuotias – 14.IX.1916 – 60 år. Juhlajulkaisu omistettu Valter Woldemar Forsius'elle hänen täyttäessään 60 vuotta 14 päivänä syyskuuta v. 1916. Julkaissut Suomen Aistivialliskoulujen Lehti. – Festskrift tillegnad Valter Woldemar Forsius på hans sextioårsdag den 14 september 1916. Utgiven av Tidskrift för Abnormskolorna i Finland. Kuopio 1916. [Käsittää lehden syys-, loka- ja marraskuun numerot.]

Tšokkinen, A.: Näkövammaisten perus- ja ammattiopetuksen vaiheet. Teoksessa: U. Kuotola, A. Tšokkinen ja E. Vartio, Suomen näkövammaisten ja näkövammaistyön historia. Näkövammaisten Keskusliitto ry. Helsinki 1988.

Willamo, H.: Muistelmia Mili (Emilia) ja Walter Forsiuksen elämästä. Käsikirjoitus 1987.

Willamo, H.: Muistelmien käsikirjoitus. 1999.

Voipio, A.: Mikael Soinisen elämä. Helsinki 1944.

Vuolle, T.: Raajarikosta osallistujaksi, hyväntekeväisyydestä valtion valvontaan. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö – Ruskeasuon koulu 100 vuotta. Porvoo 1989.

Kirjallinen tiedonanto huhtikuussa 2000: Sven Forsberg.

Haastattelut 1999: Magareta Damsten, Henrik Forsius, Harri Willamo.

Lisäyksiä 2004:

Harjula, M.: Forsius, Valter (1856–1939), aistivialliskoulujen tarkastaja, kouluneuvos. Teoksessa: Suomen kansallisbiografia 3, Forsblom – Hirn. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Hämeenlinna 2004.

Meritförteckning för skolråd Valter Voldemar Forsius. Skolstyrelsens registratorskontor den 29 september 1939. [Lisätty lokakuussa 2004.]

Willamo, H.: Stadin poika ja Lapin keisari. Willamon suvun tarina. Pilot-kustannus Oy. [Tampere] 2004.

Lisäys 2010:

Moilanen, A.: "Otetaan vastuu omista asioista". Suomen sokeainkoulut kansakoululaitoksen rinnalla vuosina 1865–1939. Väitöskirja. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja, University of Joensuu, Publications in Education N:o 115. Joensuun yliopisto. Joensuu 2006.

TAKAISIN KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON