Arno Forsius

Uusi vuosi

Joulu ja uusi vuosi ovat meidän kulttuurissamme vain viikon päässä toisistaan. Ne saavat matkaan hyvän joulun ja onnellisen uuden vuoden toivotukset. Etenkin aikaisemmin joulu on ollut juhlan ja rauhoittumisen aikaa, uuden vuoden tulo palaamista arjen askareisiin.

Vuoden alkamisen ajankohta on vaihdellut eri kulttuureissa ja eri aikoina huomattavasti. Yhä edelleen vuoden alku on mm. juutalaisilla, monissa islamilaisissa valtioissa ja useissa Kaukoidän maissa muulloin kuin tammikuun alussa.

Antiikin ajan Roomassa vuoden alku oli vanhastaan 1. päivänä Martius -kuuta (Mars -jumalan mukaan, meidän maaliskuumme), siis kevätpäivän tasauksen sisältävän kuukauden alussa. Jo noin vuonna 600 eKr. kymmeneen kuukauteen jaetun vuoden alkuun lisättiin kaksi kuukautta ennen Martius -kuuta. Kalenterivuosi oli siitä huolimatta noin 10 päivää lyhyempi kuin aurinkovuosi ja ajanlasku oli jatkuvasti epätarkkaa. Vasta Julius Caesarin vuonna 46 eKr. vahvistamassa uudessa ajanlaskussa vuoden alku siirtyi pysyvästi ajankohtaan, joka vastasi 1. päivää Januarius -kuuta (Janus -jumalan mukaan, meidän tammikuumme). Muutosten vuoksi useissa kielissä syys-joulukuun nimet (esim. ruots. september, oktober, november ja december) ovat yhä edelleen peräisin seitsemää, kahdeksaa, yhdeksää ja kymmentä tarkoittavista sanoista, vaikka ovatkin nykyään vuoden yhdeksäs, kymmenes, yhdestoista ja kahdestoista kuukausi.

Kristinuskon vakiintuessa alettiin sen piirissä 500-luvulla jKr. laskea vuosiluvut Kristuksen syntymästä. Vuoden alkamisen ajankohta vaihteli kuitenkin kauan aikaa eri maissa. Joissakin maissa se sijoittui Marian ilmestyspäivään, toisissa jouluun ja joissakin pyhäinpäivään marraskuun alussa. Viime mainitun ajankohdan juhlia olivat aikoinaan Suomessa kekri marraskuun 1. päivänä, ja samaa perua on Yhdysvalloissa lokakuun 31. päivänä edelleen vietettävä, Irlannissa aikoinaan uudenvuoden alkamiseen liittynyt Halloween -juhla.

Renessanssin aikana syntynyt antiikin ihailu johti siihen, että tammikuun 1. päivä otettiin uudelleen vuoden ensimmäiseksi päiväksi. Käytäntö vakiintui läntisen maailman maissa, kun paavi Gregorius XIII vahvisti vuonna 1588 nimensä mukaan tunnetun gregoriaanisen kalenterin. Tosin uuden kalenterin noudattaminen muuten lykkääntyi protestanttisissa ja ortodoksisissa maissa paljon myöhempään ajankohtaan, mm. Suomessa vuoteen 1753.

Vuoden vaihtuminen jakaa jatkuvasti virtaavan ajan ymmärrettäviin jaksoihin. Vuodet mittaavat myös ikäämme, johon liittyy eri ikäkausina hyvin erilaisia odotuksia. Uuden vuoden alkaessa siirryttiin eteen ja taakse katsovan Janus -jumalan kuukauteen. Vuoden vaihtumisen ajankohdasta on tullut myös aika, jolloin tehdään tiliä menneen ajan tapahtumista ja halutaan raottaa tulevaisuuden verhoa. Vaikka järki sanoo, että tulevaisuus on tuntematon ja yllättävä, niin siitä huolimatta halutaan uskoa tulevaisuuden enteisiin. Jokainen toivoo terveytensä säilyvän tai paranevan, jokainen toivoo iloa, onnea ja menestystä niin itselleen kuin läheisilleenkin.

Suomessakin joulupäivää edeltävä yö oli vielä 1500-luvulla uuden vuoden taikojen tekemisen aika. Naimattomat nuoret uskoivat unessa pääsevänsä selville naimisiin menemisestä ja tulevan puolisonsa piirteistä. Terveyden, kuoleman ja vuoden sadon enteitä pääteltiin sulavista suolanrakeista, palavista päreistä ja muista enteiden merkeistä. Nykyään ainoa joulun aikaan liittyvä ennustus on myöhäisempi mantelin kätkeminen riisipuuroon. Sen lautaselleen saanut saattoi odottaa avioliittoa seuraavana vuonna.

Myöhempää uudenvuoden aaton perinnettä edustavat tinan valaminen ja kuppien nostaminen, jotka ovat edelleenkin suosittuja. Niitä on harrastettu myös meidän kodeissamme. Vedestä nostetun tinan muodosta tai sen luomasta varjosta ja pinnan kuvioista on löydetty toivottuja vihjeitä tulevasta elämästä. Kumollaan olevien kahvikuppien alle kätketyt esineet tai merkit osoittivat kupin nostajille tulevaisuuden odotuksia: iloa, huolta tai surua, kihlausta tai avioliittoa, lapsen saamista, emännyyttä tai isännyyttä, varallisuutta, elämää tai kuolemaa.

Viime vuosikymmeninä vuoden vaihtumisesta on tullut julkinen juhlimisen aihe ja varsinkin vuosikymmenen, -sadan ja -tuhannen vaihtumisen juhlat ovat olleet erityisen suuria. Juhlimisen riehakkaat tavat ovat antaneet aihetta huoleen ja olleet valitettavan useille onneton uudenvuoden alku.

Kirjoitus on osa joulutervehdystä vuonna 2002. Täsmennetty tammikuussa 2003.

Lähteitä:

Calendar. Artikkeli teoksessa Encyclopaedia Britannica, Edition XV, 1990

Oja, H.: Aikakirja. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Keuruu 1999.

Vilkuna, K.: Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Toinen, korjattu ja lisätty painos. Kuvittanut Erkki Tanttu. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Helsinki 1968.

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON