Arno Forsius

 

Venäläisen sotilasosaston retki Vaasasta Uumajaan maaliskuun lopulla 1809

– eräs 200-vuotismuisto

 

Suomen sodan 1808–1809 200-vuotismuistoihin liittyy Venäjän armeijan osaston hyökkäys Vaasan seudulta Pohjanlahden yli Uumajaan maaliskuun lopulla 1809. Tästä tapahtumasta on historian kirjoissa kerrottu yleensä vain muutaman rivin verran.

 

Porvoossa pidettiin 25.3.–18.7.1809 valtiopäivät, joiden aikana Venäjän keisari Aleksanteri I antoi 27.3. kirjallisena ja 29.3. puheessaan julistuksen Suomen kuulumisesta suuriruhtinaanmaana Venäjän keisarikuntaan. Venäläiset olivat jo valloittaneet Ruotsilta silloin Suomeksi nimitetyn maa-alueen, mutta sotatila jatkui yhä. Rauha Ruotsin ja Venäjän välillä oli yhä tekemättä, ja parempien rauhanehtojen saamiseksi Venäjä halusi edelleen painostaa Ruotsia.

 

Kevättalvi 1809 oli ollut poikkeuksellisen kylmä. Juuri ennen Porvoon valtiopäivien alkamista Venäjän sodanjohto päätti hyökätä jäässä olleen Pohjanlahden yli Ruotsiin kahdessa eri kohdassa, Ahvenanmaalta Upplannin Grisslehamniin ja Vaasasta Uumajaan. Lisäksi Venäjä suuntasi Pohjanlahden rannikkoseutuja pitkin kolmannen hyökkäyksen Torniosta Ruotsin Länsi-Pohjaan. Tässä kertomuksessa käsitellään vain Vaasasta Uumajaan tapahtuneen hyökkäyksen tapahtumia. Siitä saatavissa tiedoissa on poikkeavuuksia varsinkin tapahtuma-aikojen kohdalla.

 

Venäläisten joukkojen komentajana oli kenraaliluutnantti Mihail Barclay de Tolly, jonka alaisuuteen kuuluneet n. 3400–3700 miestä koottiin Vanhan Vaasan seudulle. Vaasan ja Uumajan rannikkojen välinen etäisyys on linnuntietä noin 85 km, josta ulkosaarien välinen avomeren osuus on noin 25 km. Joukot lähtivät 17.3. Vaasan seudulta marssimaan Raippaluotoon (nykyään osa Mustasaaren kuntaa), josta matka jatkui kohti Valassaaria. Retkestä tuli alusta alkaen paljon arvioitua hankalampi, sillä lunta oli paikoin runsaasti ja pakkasta 15–30 astetta. Jäälle asetetut reittimerkit olivat kadonneet ja lumipyryn peittämiä railoja oli vaikea havaita. Matkaa hidasti myös ahtojääröykkiöiden ja railojen kiertäminen.

 

Joukot yöpyivät Valassaarilla 19.3. ja seuraavan kerran keskellä jäätynyttä Pohjanmerta 20.3. Merenkurkun jäissä oli hylätty kauppalaiva, jonka puutavarat ja lopuksi laivan runkokin poltettiin lämmittävien tulien aikaan saamiseksi kiristyneessä pakkassäässä. Joukot jakaantuivat kahteen ryhmään, ja seuraavana aamuna toinen niistä suuntasi suoraan Uumajaan ja toinen kaupungista hieman pohjoiseen olevalle rannikolle. Ne saapuivat 21.3. illalla perin uupuneina rannikon tuntumaan ja yöpyivät vielä jäällä.

 

Samaan aikaan poliittinen tilanne Ruotsissa oli muuttunut ratkaisevasti. Upseeriston kapinaliikkeen seurauksena kuningas Kustaa IV Aadolf oli syösty vallasta 13.3.1809 ja vangittu. Tässä tilanteessa ruotsalaisten joukkojen komentajana Uumajassa ollut kenraali Johan Adam Cronstedt katsoi parhaaksi sopia kenraaliluutnantti Barclay de Tollyn kanssa 22.3., että ruotsalaiset luopuvat Uumajasta ilman taistelua. Mutta jo 24.3. Venäjän ja Ruotsin välillä tehdyn sopimuksen mukaan venäläisten joukkojen oli vetäydyttävä pois Uumajasta. Ruotsalaiset lupasivat venäläisille avuksi tiennäyttäjiä, muonaa ja hevosia.

 

Venäläiset aloittivat paluumatkan Suomeen 27.3.1809. Jos matka Vaasasta Uumajaan oli ollut vaikea, niin sitä vaikeampi oli paluumatka. Pian liikkeelle lähdön jälkeen alkoi ankara etelämyrsky. Matkaa oli tehtävä kompassien varassa, joukot eksyivät toistuvasti reitiltä, miehet saivat paleltumia avoimella jäällä ja ahtojäissä jalkojaan katkoneet hevoset oli lopetettava. Joukot pääsivät 29.3. Valassaarille ja yrittivät suojautua jäätävältä tuulelta parhaansa mukaan. Matkan jatkuessa Valassaarille arvioidaan jääneen n. 400 kuollutta sotilasta, joita ei voinut niissä oloissa haudata. Kuolinsyinä olivat ilmeisesti kylmän aiheuttamat vammat sekä rasitus- ja uupumistilat. Vainajat jäivät makaamaan saarten kallioille ja rannoille, missä ne vähitellen mätänivät ja maatuivat. Valassaarilta lähdettyä paluumatka kesti vielä 2 päivää ja joukot olivat perillä Vaasan seudulla 1.4.1809.

 

Retkeä pidettiin onnistuneena ja sen vaikeuksista vaiettiin. Se oli kyllä Suomen sodan kannalta merkityksellinen siinä mielessä, että se vaikutti osaltaan Suomen sotajoukkojen antautumiseen Kainuussa ja joudutti rauhansopimuksen aikaan saamista. Barclay de Tolly ylennettiin retken jälkeen jalkaväenkenraaliksi ja Venäjän Suomessa olevan armeijan komentajaksi, ja kesäkuussa 1809 hänet nimitettiin Suomen kenraalikuvernööriksi. Suomen sodan päättänyt Haminan rauha solmittiin lopulta 17.9.1809.

 

Vasta vuonna 1890 kuvernööri antoi määräyksen luiden hautaamisesta ja Storskärille kaivettu hauta peitettiin kiviröykkiöllä. Mutta jo 1900-luvun alussa saarella kävijät alkoivat kaivaa esiin luita ja levittää niitä maastoon, minkä lisäksi esim. pääkalloista tehtiin tuhkakuppeja. Meri Hahl –niminen nainen piti 1930-luvulla luiden ajelehtimista saarella vainajien häpäisemisenä. Hän järjesti niiden keräämisen talteen, minkä jälkeen ne haudattiin Ebbskärille kaivettuun kuoppaan ja niiden päälle kerättiin suuri kivikummeli, joka tunnetaan nimellä ”ryssänhauta”. Björkö fornminnesförening on kiinnittänyt vuonna 1984 muistolaatan kummeliin.

 

Lokakuussa 1988 Oulun ortodoksisen seurakunnan metropoliitta Leo, kirkkoherra Raimo Huttu ja hiippakuntasihteeri Tapani Leisto tekivät kirjailija Jorma Ojaharjun opastuksella retken Valassaarten Ebbskärillä olevalle hautapaikalle. Sen aikana metropoliitta Leo siunasi haudattujen venäläisten sotilaiden maalliset jäännökset.


Oheinen valokuva julkaistaan Mustasaaren kunnan ja valokuvaaja Tommy Lahden luvalla. 

 

Kirjoitus on valmistunut elokuussa 2009. Se on julkaistu Suomen Hautaustoimistojen Liiton lehdessä Tiimalasi 3/2009, s. 9–10.


Kirjallisuutta:

 

Juvelius (myöh. Juva), E.: Suomen kansan aikakirjat VI osa, 1772–1809. Suomalaisen historiallisen kirjallisuuden ja Carl Grimbergin suurteoksen pohjalla esittänyt Einar W. Juvelius. Otava. Helsinki 1951.

 

Lappalainen. J. T., Wolke, L. E., Pylkkänen, A.: Suomen sodan historia 1808–1809. Tiuottajat Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Karttakeskus. Hämeenlinna 2008.

 

Pohjolan-Pirhonen, H.: Kansakunnan historia 3, Kansakunta löytää itsensä. WSOY. Porvoo 1973.

 

http://www.vaasalaisia.info/vaasapedia/index.php/Merenkurkun_merkillisyyksi%C3%A4. Internet 2009.

 

http://www.vaasalaisia.info/vaasapedia/index.php/Uhkarohkea_takaa-ajo_yli_Merenkurkun. Internet 2009.


TAKAISIN KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON