Arno Forsius

Mitä taide on?

Kysymys taiteen olemuksesta on jatkuvasti askarruttanut filosofeja, esteetikkoja, taidekriitikkoja, suurta yleisöä ja myöskin taiteilijoita. Loputtomalta tuntuva pohdinta ei ole toistaiseksi johtanut kaikkien hyväksymään määritelmään. Rémyde Gourmont onkin sanonut: ”Taide on tehty tunnettavaksi, ei ymmärrettäväksi. Joka kerta kun halutaan puhua taiteesta järkiperusteilla, sanotaan vain typeryyksiä."

Morris Weitzin käsityksen mukaan taiteen piiri on avoin ja laajentuva. Hänen ajatuskulkujaan seuraten voitaisiin todeta, että taidetta on se mitä kulloinkin taiteena pidetään. Tämä ei suinkaan tyydytä niitä, jotka haluavat asettaa taiteelle selvät lait ja rajat. Ne soveltuvat kyllä taiteen historiallisen tarkastelun rungoksi, mutta ne ovat kahleita silloin, kun niitä käytetään kehityksen ja uudistuksen mittapuina. Meillä ei nähdäkseni ole syytä harmistua, vaikka taiteen olemus onkin toistaiseksi pystynyt uhmaamaan paljastamistaan.

Varsin pitkään kuvaamataiteen tuotteet olivat kulttiin tai muuhun tarkoitukseen liittyvää havaintovälineistöä tai käyttöesineistöä. Taideteosten luojat olivat ammattitaitoisia käsityöläisiä, joiden omaleimaisuus saattoi paljastua vain tyylin vivahteissa ja taitavuuden asteissa. Vasta renessanssin mukana syntyi itsenäinen taiteilija, joka saattoi aiheiden valinnassa ja teosten toteuttamisessa ilmentää omaa yksilöllisyyttään.

Taideteosten arviointi tapahtui aikaisemmin lähes yksinomaan estetiikan kauneusperusteiden mukaisesti. Psykologian kehittymisen ja psykoanalyysin keksimisen seurauksena ryhdyttiin tarkastelemaan myöskin taideteosten luomiseen ja niiden vaikutukseen liittyviä sielullisia tekijöitä. Psykoanalyyttisen koulukunnan perustajiin kuuluva Carl Jung oli ensimmäisiä niistä, jotka kiinnittivät huomiota psykiatristen potilaiden taiteeseen.

Psykoanalyytikot pyrkivät löytämään selityksen ihmisen monille toiminnoille viettielämän tyydyttämättömien yllykkeiden korvaamisesta eli sublimoinnista. Niinpä esimerkiksi taiteilija on heidän käsityksensä mukaan neurootikko, jonka on pakko etsiä korvausta unielämästä ja palata takaisin todellisuuteen esittämällä alitajuiset jännityksensä myös hänen lähimmäisiinsä vetoavassa muodossa. Taide olisi näin taiteilijalle ominaista sosiaalista terapiaa.

Olipa tämän kanssa miten tahansa, joka tapauksessa taiteilija ilmaisee taideteoksessaan aina sekä kokemaansa että itseään. Teoksen vaikutuksen ensimmäinen kohde, joskus myös ainoa, on taiteilija itse. Hän toteuttaa enemmän tai vähemmän tietoisesti tarkoituksensa, hyväksyy valmistamansa teoksen omakseen ja sallii sen asettamisen muiden nähtäväksi.

Kuvalliselle ilmaisulle on ominaista sen ja tunne-elämän läheisyys ja samanaikaisuus sekä useiden eri mielikuvien tiivistyminen yhteen kuvaan. Taiteilijan tarkoitus voi ilmetä teoksessa selkeästi näkyvänä, mutta se voi kätkeytyä siihen myöskin peitettynä, symbolisena. Symboliikka puolestaan saattaa olla tietoista tai alitajuista. Näin ollen itse taiteilijakaan ei aina pysty lopullisesti erittelemään kaikkia teoksensa syntyyn vaikuttaneita seikkoja, koska osa niistä kätkeytyy tiedostamattoman tai torjutun sielunelämän alueille.

Kuvallisen ilmaisun ja tunne-elämän läheinen yhteys on viime aikoina johtanut taideterapian lisääntyvään käyttöön psykiatrian apuna. Monet ihmiset eivät pysty ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan puhumalla tai kirjoittamalla, sillä he kokevat sen liian ahdistavana. Näin on erityisesti niiden kohdalla, jotka ovat sairautensa vuoksi eristyneet ympäröivästä maailmasta.

Kuvataiteen menetelmät saattavat heidän kohdallaan toimia ainoana ilmaisukeinona, jonka avulla saadaan jälleen luoduksi parantumiseen vähitellen johtava vuorovaikutus. Taide voi auttaa meitä ymmärtämään sielullisesti sairaan ajatusmaailmaa, mutta toisaalta se antaa myöskin hänelle mahdollisuuksia itsensä aktiiviseen toteuttamiseen.

Taiteen kiistanalaisesta olemuksesta huolimatta taideteokset ovat meidän aistiemme tavoitettavissa. Niitä tarkastellessa mielessämme herää tunne-elämyksiä ja ajatuksia. Ne siis vaikuttavat meihin, jotkut vain heikosti, jotkut erittäin voimakkaasti. Vaikutus katsojaan on subjektiivinen, se riippuu hänen tunnevireestään, elämänkatsomuksestaan, kokemuksestaan ja monesta muusta seikasta. Taiteen vaikutus katsojaan onkin paljon ongelmallisempi kysymys kuin taiteilijan vaikutus teokseensa.

Totunnaisesti havaitsemme taideteoksissa esteettisesti merkitseviä arvoja. Sen mukaisesti olemme ryhtyneet nimittämään sitä, mikä kohoaa arkipäiväisyyden yläpuolelle, runolliseksi, maalaukselliseksi, veistokselliseksi tai valokuvaukselliseksi. Taide ja taiteelliseksi hyväksytty on ollut jotakin kaunista, suloista tai juhlavaa.

Taiteen vapautuminen on kuitenkin johtanut hiljalleen myös taidekäsitysten muuttumiseen. Samalla esiin pyrkivän ja pääsevän taiteen päämäärät ovat osittain huomattavasti muuttuneet. Se haluaa herättää ja hätkähdyttää, käyttäen keinoinaan outoutta, yllätyksellisyyttä ja nokkeluutta.

Mitä me oikeastaan odotamme taiteelta? Tulisiko sen olla pelkästään viihdettä, jolla voimme täyttää lisääntyvän vapaa-ajan aiheuttamaa tyhjyyttä. Alex Matson on kirjoittanut: "Taide ei ole pelkästään elämän koriste, vielä vähemmän jotakin sellaista, jota ymmärtääkseen on oltava ‘kaunosielu’. Kunpa saisinkin lukijan tajuamaan, että taide käsittelee yhtä konkreettisia asioita kuin politiikka ja on yhteiskunnalle yhtä tärkeä. Taide antaa sisältöä elämälle, jolle politiikka puolestaan pyrkii luomaan mahdollisimman hyvät ulkoiset olosuhteet.”

Jos taide psykoanalyyttisen käsityksen mukaan on taiteilijan parantumista, eikö taideteoksen vastaavasti tulisi olla sen katselijan parannuskeino. Taiteen olisi voitava aiheuttaa meissä kaikissa muuttumista kohden jotakin parempaa ja inhimillisempää.

Taiteen kiistämättömän vaikutuksen vuoksi sen yhteiskunnallinen merkitys on tunnustettu. Sen vuoksi keskitetyt, voimakkaat yhteiskuntajärjestelmät ovat halunneet ottaa taiteen suojelukseensa ja valvontaansa. Kokemuksien mukaan tämä on aina johtanut taiteen köyhtymiseen, koska jokainen vallassa oleva järjestelmä on muuttunut konservatiiviseksi taatakseen pysyvyytensä.

Meilläkin on ajoittain esiintynyt pyrkimyksiä taiteen yhteiskunnallisen valvonnan lisäämiseen. Jos se parantaa taiteen asemaa, niin asia on hyvä. Tärkeintä on kuitenkin varjella taidetta vapauden menetykseltä.

 

Esitelmä Lahden Taiteet ry:n nykytaiteen kokoelman esittelyssä Lahden kaupunginsairaalassa 2.11.1974. Julkaistu otsikolla "Taide kehittää ja parantaa" sanomalehdessä Etelä-Suomen Sanomat 14.7.1977. Tarkistettu kesäkuussa 1999.

 

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON