Arno Forsius

Suomenkielisiä almanakkoja vuodesta 1705 – jo 300 vuoden ajan

Suomalaisen almanakan alkuvaiheet

Olen aikaisemmin kirjoittanut laajasti Ruotsin valtakunnan ja samalla Suomen ensimmäisistä kansallisista almanakoista, jotka Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624) julkaisi vuosina 1608–1623 ruotsinkielisinä ja Ruotsissa painettuina. Kun vuonna 1705 tulee kuluneeksi 300 vuotta ensimmäisen suomenkielisen almanakan julkaisemisesta, on aihetta jatkaa suomalaisen almanakkaperinteen kuvausta juhlavuoden kunniaksi.

Suomenkielinen almanakka

Forsiuksen jälkeen Suomessa oltiin Ruotsia varten valmistettujen, ruotsinkielisten ja Ruotsissa painettujen almanakkojen varassa. Per (Pietari) Brahe yritti saada vuonna 1640 perustetun Turun akatemian kiinnostumaan almanakkojen teosta, mutta huonolla tuloksella. Vasta vuodesta 1660 saatiin julkaistuksi Suomessa laadittuja ja Suomessa painettuja almanakkoja, jotka olivat edelleen ruotsinkielisiä. Almanakan laatijat olivat tavallisesti Turun akatemian matematiikan professoreita, kuten Simon Kexlerus (1602–1669), Andreas Thuronius (1632–1665), Johan Flachsenius (1636–1708) ja Laurentius Tammelinus (1669–1733).

Laurentius Tammelinuksesta tuli almanakkojen laatija vuodesta 1700 alkaen. Hän julkaisi myös Suomen ensimmäisen suomenkielisen almanakan vuodeksi 1705. Sen nimiötekstiä ei tunneta, koska nimiölehti puuttuu molemmista tunnetuista kappaleista. Vuoden 1706 almanakassa teksti oli seuraava: "Almanach Elj Ajan - Lucu. Wuonna HERran JESuxen CHRistuxen Armollisen Syndy- män jälken. 1706. Wanhan ja Uuden Päiwä - Lugun cansa / nijn myös Auringon ja Cuun pimene- misten Aluista ja Syistä; Turun Hori- zondin eli Taiwan näön jälken / Kirjoitettu ia asetettu LAUR: TAMMELINILDA Math. Prof. Turusa / Prändätty J O. Wallilda."

Suomenkielisten almanakkojen julkaiseminen keskeytyi isonvihan vuoksi vuosina 1714–1716. Tammelinus oli paennut Ruotsiin ja hän jatkoi siellä vuosina 1717–1725 almanakkojen julkaisemista, mutta se tapahtui vain ruotsin kielellä. Vuodesta 1726 suomenkielisiä almanakkoja julkaistiin taas Suomessa ja niiden tekijänä oli eräin poikkeuksin vuoteen 1748 saakka Turun akatemian matematiikan professori Nicolaus (Nils) Hasselbom (1690–1764). Vuosina 1729–1730 almanakat toimitti ruotsalainen fyysikko Andreas Celsius ja vuoden 1743 almanakka ei ilmestynyt lainkaan pikkuvihan johdosta.

Ruotsin Tiedeakatemia sai vuodesta 1749 alkaen almanakkaerioikeuden ja se laati sekä painatti myös suomenkieliset almanakat Ruotsissa vuoteen 1808 saakka. Viipurissa julkaistiin vuodeksi 1800 suomenkielinen almanakka Venäjään kuuluvaa Viipurin kuvernementtiä varten. Se oli Venäjällä yhä käytetyn juliaanisen ajanlaskun mukainen ja silloin 11 päivää jäljessä gregoriaanisesta ajanlaskusta.

Suomesta tuli vuonna 1809 Venäjän keisarikuntaan kuuluva autonominen suuriruhtinaanmaa ja hallinnolliset siteet Ruotsiin katkesivat. Ruotsin tiedeakatemia julkaisi kuitenkin vielä suomenkieliset almanakat vuosiksi 1809, 1810 ja 1811. Vuosien 1809–1810 almanakat oli laskettu edelleen Turun horisontin mukaan, mutta vuoden 1811 almanakka oli laskettu Haaparannan horisontin mukaan ja siten tarkoitettu lähinnä Pohjois-Ruotsin suomenkieliselle väestölle.

Turun akatemian matematiikan dosentti ja akatemian sihteeri Johan Fredrik Ahlstedt (1776–1823), sittemmin vuodesta 1812 matematiikan professori, julkaisi omalla kustannuksellaan Turussa vuodeksi 1809 suomenkielisen almanakkansa "Contoirin Almanacka" (viraston almanakka). Suomen kenraalikuvernöörin luvalla eli "Korkian Käskyn jälkeen" Keisarillinen Turun Akatemia julkaisi suomenkielisen almanakan vuodeksi 1810, ja vuodesta 1811 se tapahtui "Hänen Kejsarillisen Majestetinsä Armollisen Asettamisen jälkeen". Turun Akatemian julkaisemassa almanakassa oli vasta vuodesta 1814 alkaen jälleen valistava liite, jonka toimittamisesta vastasi "Keisarillinen Suomen-Maan Huonenhallituxen Seura" eli Suomen Talousseura. Almanakkaerioikeus säilyi Helsinkiin vuonna 1828 siirretyllä yliopistolla aina vuoteen 1994 saakka. Vuosina 1833–1975 Suomessa julkaistiin erillinen almanakka Oulun horisontin mukaan laskettuna.

Almanakka on noudattanut Saksassa alunperin 1500-luvulla käyttöön otettua mallia ja neliömäistä muotoa, jonka koko oli 1/16 osa arkkia. Sen mukaisessa kansanalmanakassa on tapahtunut vuosisatojen kuluessa hyvin vähän muutoksia. Almanakkaan on kuulunut kalenterin lisäksi ennustuskirja eli prognosticon sekä luettelo markkinapaikoista ja -ajoista. Julkaisijat ovat ajoittain liitäneet almanakkaan myös väestölle tarkoitettuja kirjoituksia ja tiedotuksia. Niillä oli merkitystä varsinkin aikoina, jolloin sanomalehtiä ei vielä ilmestynyt. Kirjapainossa almanakan viimeistä arkkia nimitettiin prognostikaksi vielä kauan sen jälkeen, kun ennustuskirja oli jäänyt pois almanakasta. Muistialmanakkoja julkaistiin jo ainakin 1600-luvulla, mutta yleisemmin vasta 1800-luvulla alettiin vähitellen julkaista erilaisiin tarpeisiin sovellettuja almanakkoja.

Ajanlaskun muutokset almanakassa

Vuosi ilmoitettiin uudella ajalla Kristuksen syntymästä lukien. Forsiuksen almanakoissa ilmoitettiin vuosiluku myös maailman luomisesta lähtien Raamattuun perustuvien laskelmien mukaan. Siten esim. vuosi 1615 oli vuosi 5577 maailman luomisesta, ja sen mukaan Kristuksen syntymä olisi tapahtunut vuonna 3962. Maailman luomisen ajankohdasta vallitsi kuitenkin myös eriäviä käsityksiä. Esim. venäläisten ortodoksien käyttämän laskelman mukaan vuosi 1615 oli maailman luomisesta alkaen vuosi 7123, jonka mukaan Kristuksen syntymä olisi tapahtunut vuonna 5508 maailman luomisesta. Läntisessä kulttuurissa on päästy yksimielisyyteen käytettävästä vuosiluvusta, mutta maailmassa useat maat ja kulttuurit käyttävät edelleen omia ajanlaskutapojaan.

Suomalaisen almanakan kalenteriosassa kuukaudet olivat omilla aukeamillaan. Kuukausien nimet seuraavat länsimaissa ja Ruotsissa roomalaisten käyttöön ottamia nimityksiä, mutta Suomessa ja Alankomaissa on omaperäiset kuukausien nimet. Sen sijaan suomalaiset viikonpäivien nimet ovat kehittyneet latinan, saksan ja ruotsin kielissä käytetyistä sanoista. Kalenteriosa palveli myös kirkollisia tarpeita, minkä vuoksi siihen oli merkitty kirkolliset juhlapyhät ja niiden edelle aina saarnojen aiheeksi tarkoitettu Raamatun kohta.

Aikaisemmin viikonpäivät oli merkitty kirjaimilla A – G siten, että vuoden ensimmäinen päivä oli merkitty A:lla jne. Vuoden alkamispäivästä riippuen sunnuntain kohdalle osunutta kirjainta nimitettiin sunnuntaikirjaimeksi. Sillä oli merkitystä sen vuoksi, että monin paikoin käytettiin yhä ns. jatkuvaa kalenteria, jossa eri viikonpäivät oli tunnistettava pelkästään kirjaimen perusteella. Aakkosten kirjaimet korvattiin Suomessa käytetyissä almanakoissa viikonpäivien nimien alkukirjaimilla vuodesta 1787 alkaen.

Luterilainen kirkko ei voinut hyväksyä paavi Gregorius XIII:n vuonna 1582 määräämää uutta gregoriaanista kalenteria. Forsius oli maininnut vuoden 1608 almanakassaan uuden ajanlaskun mukaiset sunnuntaikirjaimet F ja E, joita oli karkausvuodesta johtuen kaksi, toinen ennen ja toinen karkauspäivän jälkeen, sekä uudenkuun ja täysikuun ajankohdat uuden kalenterin kuukausijaon mukaisesti. Seuraavissa kalentereissaan hän ei viitannut enää uuteen ajanlaskuun.

Tammelinuksen suomenkielisessä, vanhaa juliaanista ajanlaskua seuraavassa kalenterissa vuodeksi 1705 on jokaisen sivun oikeassa reunassa rivi, jossa ilmoitetaan uuden ajanlaskun mukainen, silloin kymmenen päivää edellä oleva päivämäärä. Ruotsissa käytettyä juliaanista kalenteria oli hieman muutettu välillä ja se poikkesi muualla käytetystä juliaanisesta kalenterista yhdellä päivällä. Ruotsalaisessa ja suomenkielisessä almanakassa palattiin vuonna 1712 muualla käytettyyn juliaaniseen kalenteriin ja vasta vuonna 1753 Ruotsissa ja Suomessa otettiin käyttöön gregoriaanisen ajanlaskun mukaan parannettu ajanlasku. Silloin siirryttiin kalenterissa 11 päivää eteenpäin hyppäämällä helmikuun 17. päivästä suoraan maaliskuun 1. päivään.

Ruotsi menetti Venäjälle Viipurin aluetta tai "lääniä" vastaavan alueen pysyvästi vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhassa. Vuodesta 1809 koko Suomi kuului autonomisena suuriruhtinaanmaana Venäjään ja Suomessa käytetyt almanakat painettiin jälleen Suomessa. Viipurin alue eli venäläisten kannalta "Vanha Suomi" liitettiin vuonna 1812 muuhun Suomeen Viipurin lääninä. Sen jälkeen ajanlasku oli yhtenäinen koko Suomessa. Ruotsi oli siirtynyt täydelliseen gregoriaaniseen ajanlaskuun vuosien 1823 ja 1844 kuninkaallisilla asetuksilla, mutta Venäjään liitetyssä Suomessa se tapahtui keisarillisella julistuksella vasta vuoden 1869 alussa. Vastaava muutos tapahtui Venäjällä vuonna 1921, jolloin juliaaninen kalenteri oli jäänyt jo 12 päivää jälkeen gregoriaanisesta ajanlaskusta.

Almanakan nimipäivät

Kirkollisiin kalentereihin oli jo keskiajalla merkitty se kirkollinen juhlapäivä tai pyhiksi julistettujen ihmisten nimi, jonka muistolle päivä oli omistettu. Sekä katolisen että ortodoksisen kirkon aikana päivät täyttyivät vähitellen lukuisista kirkollisista juhlista sekä pyhien ihmisten syntymän, kuoleman, hautaamisen tai pyhäinjäännösten siirtämisen muistopäivistä. Alkukristillisen kauden pyhät henkilöt olivat olleet yhteisiä katoliselle ja ortodoksiselle kirkolle, mutta kristillisen kirkon jakauduttua lopullisesti vuonna 1054 läntisen ja itäisen kirkon muistopäivät alkoivat poiketa yhä enemmän toisistaan. Uskonpuhdistuksen seurauksena pyhimysten elämään liittyneet muistopäivät poistettiin 1500-luvulla mm. Ruotsin (ja Suomen) luterilaisen kirkon kalentereista, ellei niihin liittynyt jotakin vakiintunutta suurta juhlapyhää.

Sigfridus Aronus Forsiuksen vuodeksi 1608 julkaiseman almanakan kalenteri poikkesi kuitenkin yhdessä suhteessa hätkähdyttävällä tavalla siihen saakka käytössä olleista. Siinäkin oli nimiä vain joidenkin päivien kohdalla, mutta Forsius seurasi nimien sijoittelussa Turun hiippakunnassa katolisena aikana käytettyä pyhimyskalenteria ja hän käytti monista nimistä latinan sijasta kansankielen mukaista muotoa, kuten Knut (Canutus), Tönne (Antonius), Agnes (Agneta), Agda (Agatha), Dorde (Dorothea), Matthias (Mattheus), Toom (Thomas), Bengt (Benedictus), Malin (Magdalena), Elin (Helena), Mauritz (Mauritius), Söffring (Severinus), Clemett (Clemens), Charin (Catharina), Barbro (Barbara), Niclaus (Nicolaus) sekä Staffan (Stephanus). Sen lisäksi myös eräiden juhlapäivien nimet oli muutettu kansanomaisiksi, kuten Olufsmässa (Olaus), Larsmässa (Laurentius), Mormässa (Nativitas Marie), S. Mickel (Sanctus Michael), Biritmässa (Birgitta), S. Mårthen (Sanctus Martinus) sekä S. Anders (Sanctus Andreas).

Näin Forsiuksen julkaisema kalenteri vuodeksi 1608 oli samalla alkuna kansan nimipäiväkalenterille. Tosin siinä nimien määrä oli vasta noin 90. Vuoden 1609 almanakassa Forsius oli jo luopunut nimien kansanomaisista muodoista ja hän oli kirjoittanut ne jälleen harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta latinankielisinä. Luultavasti Forsiuksen kalenterinuudistus olikin herättänyt ankaraa arvostelua. Nimien sijoitus säilyi siitä huolimatta suomalaisen käytännön mukaisena hänen kaikissa myöhemmissä almanakoissaan. Kalenterin tyhjät päivät alkoivat täyttyivät vähitellen 1660-luvulta lähtien nimillä, joita edustivat mm. raamatulliset, historialliset ja kuninkaalliset henkilöt. Kun ensimmäinen suomenkielinen almanakka painettiin vuodeksi 1705, oli nimeämättömiä päiviä vielä noin 70. 1700-luvun lopussa niitä oli enää noin 20.

Nimipäivien nimiluettelo on muuttunut useissa maissa ja kulttuureissa hitaasti. Varhaisten kalenterien nimet ovat sopineet kieliasultaan hyvin romaanisten ja anglo-germaanisten kielten sanastoon. Suomessa etunimistö alkoi muuttua selvästi 1800-luvun loppupuolella mm. Kalevalan julkaisemisen ja kansallisuusaatteen voimistumisen seurauksena. Suomessa käytettiin kuitenkin aina vuoteen 1928 saakka suomenkielisessä ja ruotsinkielisessä kalenterissa yhteistä nimipäivien luetteloa, kummankin kielen kirjoitustavan mukaan sovitettuna. Siinä tehtiin vuosina 1890 ja 1909 varovaisia uudistuksia. Joka päivän kohdalla oli vain yksi nimi, joko miehen tai naisen, ja vain jouluaattona oli sekä miehen että naisen nimi (Aatami ja Eeva). Suuri muutos tapahtui vuonna 1929, jolloin myös suomenkielinen ja ruotsinkielinen nimipäiväluettelo erotettiin toisistaan. Silloin suomenkielisestä nimipäiväluettelosta poistettiin "vanhentuneita" nimiä ja tilalle tuli uusia suomalaisia. Hiljalleen yhdelle päivälle alkoi tulla useampia nimiä ja useille päiville tuli myös sekä miehen että naisen nimiä.

Uusia etunimiä on otettu käyttöön julkisuuden henkilöiden mukaan, hallitsijoiden, vapaussankarien, valtiollisten johtajien, kansallisten suurmiesten ja viime aikoina myös tutuiksi tulleiden elokuvatähtien, urheilusankarien ja television sarjafilmien henkilöiden mukaan. Etunimiä on yritetty myös keksiä, jotta saataisiin yksilöllisiä nimiä. Eräänä esimerkkinä voidaan mainita suomalainen lääkäri Rauha Hammar (1878–1965), joka julkaisi vuosina 1942–1949 yhteensä seitsemän nimikalenteria. Ne on julkaistu myös yhteisniteenä nimellä Valionimiä. Näihin sisältyvistä varsin keinotekoisista nimistä vain jokunen harva on tullut käyttöön.

Suomalainen nimipäivien vietto on poikkeuksellinen perinne, sillä sitä ei tunneta lainkaan useimmissa maissa. Se on myös pakottanut pitämään nimipäiväluetteloa muuttuvien nimien tasalla. Vaikka almanakkojen erioikeus on lakannut Suomessa vuonna 1995, Helsingin yliopistolla on tekijänoikeus niihin nimipäiväluetteloihin, jotka yliopiston suomen kielen laitos julkaisee suomenkielisistä nimipäivistä sekä pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitos ruotsinkielisistä nimipäivistä. Saamenkielinen nimipäiväluettelo on valmistunut vuonna 1996. Sen on laatinut Pekka Sammallahti, jolla on siihen tekijänoikeus.

Suomessa on lisäksi käytössä ortodoksinen nimipäiväluettelo, jonka ylläpitämisestä vastaa Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto. Ortodoksinen kalenteri on yhä edelleen nimenomaan kirkollisten juhlapäivien sekä pyhien, marttyyrien ja pyhittäjien muistopäivien luettelo. Muistopäivien alkuperäiset roomalais-, kreikkalais- ja venäläisperäiset nimet ovat nykyajan ihmisille usein tuntemattomia ja vieraita. Ortodoksiseen kalenteriin onkin lisätty paljon nimiä, jotka on johdettu tai joiden on katsottu sopivan aikaisempien nimien yhteyteen. Ortodoksisessa kalenterissa on monen päivän kohdalla useampia nimiä ja eräät nimet esiintyvät kalenterissa useamman päivän kohdalla. Tämä johtuu siitä, että useampien pyhien henkilöiden muistopäivät liittyvät samoihin päiviin ja että toisaalta useilla samalla etunimellä tunnetuilla pyhillä henkilöillä on muistopäivänsä eri päivinä. Jos nimi esiintyy kalenterissa useammassa eri kohdassa, vietetään nimipäivää sen pyhän henkilön muistopäivänä, jonka mukaan nimipäivän viettäjä on saanut nimensä.

Almanakan tähtitieteelliset merkinnät

Almanakkojen tähtitieteellisiin tietoihin ovat perinteisesti kuuluneet auringon ja kuun nousu- ja laskuajat, auringon sijainti Eläinradan merkistössä, kevät- ja syyspäiväntasaukset sekä kesä- ja talvipäivänseisaukset, kuun vaiheet ja sijainti Eläinradan merkistössä, kiertotähtien aspektit eli sijainnit toisiinsa nähden, auringon ja kuun pimennykset sekä pyrstötähtien esiintyminen. Aikaisemmin maata pidettiin maailman keskipisteenä, aurinkoa ja kuuta pidettiin kiertotähtinä, ja kiertotähdistä tunnettiin vain Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus. Merkintää kuun sijainnista Eläinradan tähtikuviossa pidettiin aikaisemmin tärkeänä sairauksien hoidon kannalta. Tämä tieto jäi pois suomalaisista kalentereista vasta 1800-luvun aikana.

Todellista merkitystä almanakan tähtitieteellisillä tiedoilla on ollut ensisijaisesti merenkulkijoille paikantamisen keinona niinä aikoina, jolloin radio- ym. tietoliikennettä ei vielä ollut. Kirkon kannalta tärkeän pääsiäisen ajankohta määräytyy kevätpäivän tasauksen jälkeisen täydenkuun mukaan ja siitä johtuu myös muiden kirkollisten juhlapyhien sijainti kalenterissa.

Päivien valinta

Länsimainen almanakka kehitettiin alunperin ohjeeksi lääketieteellisten hoitojen valitsemista varten siten, että ne vaikuttaisivat astrologian sääntöjen mukaan parhaalla mahdollisella tavalla tai eivät olisi ainakaan haitaksi hoidon kannalta. Almanakan avulla sai tietää ne päivät, jotka olivat hyviä lääkkeen nauttimista, kuppaamista, saunomista ja suoneniskua ajatellen. Sen lisäksi almanakassa saatettiin ilmoittaa myös ne päivät, joiden aikana oli hyvä kosia ja viettää häitä, vierottaa lapsia rinnan imemisestä, leikata hiuksia, rakentaa, kylvää, metsästää, kalastaa jne.

Näistä astrologiaan liittyvistä päivien valitsemisista luovuttiin vähitellen 1600-luvun kuluessa. Suoneniskun ajankohdan ja iskettävän suonen valinnassa kuun sijaintia Eläinradan eri tähtikuvioissa pidettiin kuitenkin niin tärkeänä, että sitä osoittava merkki oli merkitty almanakkoihin 1800-luvulle saakka.

Ennustukset ja sääennustukset

Tähtitaivaan ilmiöitä pidettiin aikaisemmin usein Jumalan ilmoituksina maata ja ihmisiä uhkaavista vaaroista. Sen takia almanakan tähtitieteellisiä tietoja haluttiin tulkita luonnonmullistusten, sotien ja maailmantapahtumien, hallitsijoiden kohtaloiden ja sääilmiöiden ennusmerkkeinä. Tunnetut astrologit laskivat tähtitaivaan ilmiöiden vaikutusten kohteet ja ajankohdat monimutkaisten ja käsittämättömien sääntöjen mukaan. Kun ennustukset olivat riittävän epämääräisiä ja noudattelivat luonnon vuodenaikojen kiertoa, näyttivät ne osuvan oikeaan ainakin jossain päin valtakuntaa. Usko ennustusten toteutumiseen on ollut sitkeässä ja monet uskovat niihin yhä edelleen, siitäkin huolimatta että sääennustusten paikkansapitämättömyys oli yleisesti ja helposti kaikkien havaittavissa.

Nicolaus Hasselbom jätti vuonna 1726 pois suomalaisesta almanakasta sekä sääennustukset että liitteenä olleen ennustuskirjan, prognosticonin. Hän julkaisi sen sijaan kirjoituksen siitä, minkä vuoksi sääennustuksista oli silloin luovuttu, sekä perusteluja sään ennustamiseksi vallitsevien luonnon syiden perusteella. Myös vuoden 1727 almanakka ilmestyi ilman sääennustuksia, mutta vuodesta 1728 ne oli jälleen otettava mukaan yleisön vaatimuksesta.

Ruotsin tiedeakatemia, joka julkaisi erioikeudella almanakat vuodesta 1749 alkaen, luopui sään ennustamisesta. Sen sijaan se alkoi julkaista kalenteriosassa mainintoja 19 vuotta aikaisemmin tehdyistä säähavainnoista, koska kuun jaksot toistuivat vuoden mittaan samankaltaisina aina 19 vuoden jälkeen. Sen perusteella arveltiin myös sääolojen toistuvan samanpituisissa jaksoissa. Almanakan säämerkintöjä alettiin vähentää 1800-luvun puolivälin tienoilla. Vuoden 1886 almanakassa olisi pitänyt esittää mainintoja vuoden 1867 sääoloista, mutta kun silloin oli ollut vaikea katovuosi, merkittiin almanakkaan vain joitakin suotuisia säätietoja. Vuoden 1887 almanakasta alkaen säämerkinnät jäivät kokonaan pois.

Eräs ennustuksiin liittyvä erikoisuus suomalaisessa almanakassa oli satojen vuosien ajan mätäkuu, joka alkoi 23.7. ja päättyi 23.8. Siihen aikaan oli perinteen mukaan odotettavissa kaikenlaisia hankaluuksia vakavista taudeista ja ruokien pilaantumisesta alkaen. Mätäkuun nimi sai alkunsa käännösvirheestä, mutta jostakin syystä tämä kausi, johon usein sattui kesän kuumin aika, tuntui kansasta oikeaan osuneelta. Mätäkuu jätettiin pois suomalaisesta almanakasta vasta vuonna 1996.

Ainoa astrologista perinnettä noudattava ennustusmenetelmä on useissa almanakoissa yhä julkaistava kalastajan kalenteri, joka perustuu yksinkertaisesti kuun vaiheisiin.

Valistuskirjoitukset

Almanakkojen laatijat olivat julkaisseet tuotteissaan toisinaan yleisölle tarkoitettuja tietoja ja neuvoja. Ne koskivat yleensä tautien hoitoon liittyviä astrologisia ohjeita, mutta eräs tärkeä asia oli markkinoiden pitopaikat ja ajankohdat. Almanakan kiinteä muoto antoi niukasti tilaa muille asioille. Siihen oli hieman paremmat mahdollisuudet almanakkaan liittyneen ennustuskirjan sivuilla.

Seuraava kuvaus almanakkojen valistuskirjoitusten aiheista ei ole täydellinen, sillä en ole voinut perehtyä kaikkiin almanakkoihin. Ensimmäisen suomenkielisessä, vuoden 1705 almanakassa oli kirjoitus kuun pimennyksistä ja niiden syistä. Vuoden 1726 almanakassa oli jo aiemmin mainittu kirjoitus siitä, minkä vuoksi silloin oli luovuttu sääennustuksista, ja perusteluja sään ennustamiseksi luonnon syiden mukaan. Vuosien 1728–1734 välillä almanakassa oli joitakin taloudenpitoon ja maatalouteen liittyviä kirjoituksia. Vuosina 1735–1738 kerrottiin Martti Lutherin elämästä ja vuosina 1739–1748 Ruotsin valtakunnan historiasta. Ruotsinkielisissä almanakoissa julkaistuista kirjoituksista voidaan mainita vuonna 1748 lääkäri Carl von Linnén kirjoitus "Anmärkningar om Brännvin", jossa käsitellään paloviinan väärinkäyttöä.

Ruotsissa almanakkojen julkaisemisen erioikeus myönnettiin vuonna 1749 Ruotsin Tiedeakatemialle, joka oli perustettu vuonna 1739. Se julkaisi almanakkansa sekä ruotsiksi että suomeksi. Tiedeakatemia päätti jo vuonna 1749 jatkaa valistuskirjoitusten julkaisemista, mutta nyt niiden aihepiiri käsitteli pääasiallisesti maatalouden kysymyksiä, ensisijaisesti maanviljelyn ongelmia, mutta toisinaan myös kotieläinten hoitoa ja metsänhoitoa. Joinakin vuosina aiheena olivat ajankohtaiset terveydenhoidon kysymykset. Osaltaan tähän vaikutti se, että vuonna 1748 perustettiin Tabellverket eli Taulustolaitos, jonka vuodesta 1749 keräämät tilastot toivat esiin väestön elinoloihin ja terveydentilaan liittyviä ongelmia. Erikseen on aiheellista mainita ruotsinkielisissä almanakoissa 1760-luvun alkutaitteessa julkaistut lääkäri Nils Rosén von Rosenstein (1706–1773) kirjoitukset lasten ja lastentautien hoidosta. Niiden pohjalta hän laati ensimmäisen uuden ajan lastentautien käsikirjan "Underrättelse om Barns Sjukdomar och deras Bote-Medel", joka ilmestyi vuonna 1765. Teoksesta otettiin useita painoksia ja se käännettiin myös monille muille Euroopan kielille.

Suomenkielisissä almanakoissa vuosina 1749–1808 julkaistuista valistuskirjoituksista voidaan mainita vuonna 1764 "Cuinga yhteisen Cansan pitä heidän Lapsians wartoman, jotka tulewat rupulijn", vuonna 1765 "Muistutus Yhteiselle-Kansalle, että tarkimman waarin pitä hengestänsä ja terweydestänsä, cuin enimiten tapahtu", vuonna 1804 "Klasisilmäin [silmälasien] Walitsemisesta Gabriel Collinilda, Kuning:sen Tieto-Academian Klasi-Instrumentmakarilda" ja vuonna 1805 "Neuwo Warjellus rupulin istutuxeen jonga, kautta Rahkotauti eli rupuli tulee estetyxi ja ulosjuritetuxi". Ruotsissa painettujen suomenkielisten almanakkojen kirjoitukset olivat heikosti käännettyjä ja vaikeasti ymmärrettäviä. Niiden johdosta esitettiin valituksia ja 1800-luvun alussa niistä huolehtiminen siirtyi vuonna 1797 Turussa perustetun Suomen Talousseuran vastuulle.

Vuodesta 1809 autonomisessa Suomessa julkaistujen almanakkojen valistuskirjoituksista vastasi edelleen Suomen Talousseura aina 1970-luvulle saakka. Seuraavassa eräitä terveydenhoitoon liittyviä kirjoituksia 1800-luvun aikana: vuonna 1814 "Kupan, Pahan taudin eli Fransuusin tundemisesta ja wälttämisestä (laatinut professori Josef Pippingsköld), vuonna 1815 "Muutamat Muistutuxet Waxiinasta eli Warjellus-Rupulista Yhteisen Kansan neuwoxi ulosannetut Keisarilliseldä Suomen-Maan Huoneenhallituxen-Seuralda" sekä Suomen Talousseuran "Julistus" ohjeeksi rokottajille isorokolta suojaamiseksi, vuonna 1843 "Turra-jywistä, joita myös Härkinjywiksi, Härän-hampaiksi, Akan-hampaiksi, Tora-hampaiksi ja Karjun-hampaiksi mainitaan" vahingollisten torajyvien runsaan esiintymisen vuoksi, vuonna 1865 "Minkä tähden kuolee niin paljon lapsia ensimmäisellä ikävuodellansa?" (laatinut Elias Lönnrot, julkaistu aikaisemmin vuonna 1859 Suomen Julkisissa Sanomissa), vuonna 1866 N. H. Pinellon kirjoitus "Kahwin käyttämisestä rawinto-aineena", vuonna 1879 kirjoitus "Lapsen hoidosta sen ensimmäisinä ikävuosina" ja vuonna 1891 Mikael Johnssonin (myöh. Soininen) kirjoitus "Muutama sana juowuttawista juomista".

Suomalaisessa almanakassa 1900-luvun alkupuolella julkaistuista, terveydenhuoltoon eri tavoin liittyvistä kirjoituksista voidaan mainita vielä: 1903 "Muutama sana wäkijuomista", 1904 "Kulkutaudeista", 1909 "Muista kuuromykkiä ja sokeita", 1912 "Salaiset lääkkeet" (puoskarointia vastaan), 1913 "Miksi hampaat rappeutuwat" (kirj. Matti Äyräpää), 1914 "Sokeille" (työkouluihin lähettämisestä), 1916 "Tietoja wastasyntyneillä lapsilla esiintywästä silmätippurista", 1923 "Lastensuojelutyöstä ja kenraali Mannerheimin lastensuojeluliiton toiminnasta", 1928 "Luteista ja niiden torjumisesta", 1932 "Rottien hävittämisestä", 1940 "Maaseudun asunnot", 1945 "Yleinen terveydenhoito" (käsitteli lähinnä perinnöllisyysoppia ja rotuhygieniaa), 1947 "Hampaista ja hampaiden hoidosta", 1953 "Verenantajia tarvitaan" (kirj. H. R. Nevanlinna), 1954 "Vajaamielisten lasten hoitolaitosta tarvitaan" (kirj. Kosti Kallio) sekä 1955 "Elämä voittaa" (Jorma Pätiälän kirjoitus tuberkuloosin hoidosta). Julkisten tiedotusvälineiden kautta tapahtuvan valistustyön jatkuvasti lisääntyessä almanakan merkitys tietojen jakajana väestölle väheni vastaavasti.

Kirjoitus on valmistunut marraskuussa 2004. Eräitä tarkistuksia marraskuussa 2005.

Kirjallisuutta:

Forsius, A.: Tietämisen riemu ja tuska. Sigfridus Aronus Forsiuksen elämä n. 1560–1624. Anita Forsius. Hämeenlinna 1996.

Johnsson (myöh. Soininen), G.: Vanhojen almanakkojen kätköistä. Kappale suomenkielisen lääketieteellisen kansanvalistuksen varhaisinta historiaa. Valvoja-Aika 1933: 11: 499–504.

Oja, H.: Aikakirja. Otava. Keuruu 1999.

Pipping, F. W.: Luettelo Suomeksi präntätyistä kirjoista, kuin myös muutamista muista teoksista, joissa löytyy joku kirjoitus Suomen kielellä, tahi joku johdatus sitä tuntemaan. (Otsikko myös ruotsiksi: Förteckning öfver i tryck utgifna skrifter på Finska, [---].) Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia. 20 Osa. Helsinki 1856–1857. Facsimile WSOY, Porvoo 1967.

Soininen, G.: Suomalaisen almanakan lääketieteellisistä kirjoituksista. Suomen Almanakan Juhlakirja (s. 97–106). Helsinki 1957.

Suomalainen almanakka läpi vuosisatojen. (Toim. Heikki Oja ja Arja Latvala). Liite vuoden 2005 Yliopiston almanakkaan. Helsingin yliopisto ja Ajasto Osakeyhtiö. Vantaa 2004.

Vilkuna, K.: Suuri nimipäiväkalenteri. Helsinki 1969.

Vilkuna, K.: Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Toinen, korjattu ja lisätty painos. Helsinki 1968.

Yliopiston nimipäiväalmanakka 2005. Universitetets namndagsalmanacka. Universitehta nammabeaivealmmenáhkki. Kymmenes vuosikerta. Julk. Helsingin yliopisto. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Keuruu 2004.

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON