Arno Forsius

J. V. Snellmanin sielutieteen oppikirja

Johan Vilhelm Snellman (1806–1881) julkaisi vuonna 1835 väitöskirjan, jossa hän puolusti saksalaisen Friedrich Hegelin (1770–1831) filosofisen järjestelmän absolutismia. Sen jälkeen Snellman nimitettiin Helsingin yliopiston filosofian dosentiksi. Hänen merkittävien filosofisten kirjoitustensa kausi jatkui vuoteen 1848 saakka. Snellman oli tälläkin alueella kansallinen herättäjä ja johtaja. Häntä on sanottu Suomen kansallisfilosofiksi, joskaan hän ei ollut ammattifilosofi, jolla olisi ollut oma filosofinen oppirakennelma.

Snellman teki matkan Ruotsiin vuonna 1837, jolloin hän oleskeli mm. Tukholmassa ja Upsalassa. Matkan aikana Upsalan yliopiston dosentti C. J. Lenström oli rohkaissut Snellmania kirjoittamaan psykologian oppikirjan osana filosofian oppikirjaa, jonka julkaisemista tämä oli jo aikaisemmin suunnitellut. Snellman pyysi lähettämään Helsingistä aineistoksi asiaan liittyviä muistiinpanojaan ja luentojensa käsikirjoituksia. Niitä odotellessaan Snellman aloitti kirjoitustyönsä, jonka hän sai valmiiksi jo ennen pyytämiensä asiakirjojen perille tuloa.

Teoksessa, jonka nimeksi tuli "Filosofisk Elementar-Curs. Första Häftet: Psychologien", oli vain 68 sivua. Kirja ilmestyi vuonna 1837 arvossapidetyn ruotsalaisen kirjankustantajan Zacharias Haegströmin kustantamana. Näin Snellmanista tuli ensimmäisenä suomalaisena psykologian oppikirjan laatija. Filosofian oppikirjan vihkot II ja III, Lärobok i logiken (Logiikan oppikirja) ja Lärobok i rättsläran (Oikeusopin oppikirja), ilmestyivät vuonna 1840.

Snellmanin eräänä pontimena oli ollut tulojen hankkiminen. Pettymyksekseen hän joutui kiistelemään tekijänpalkkiosta kustantajansa kanssa. Painatus oli tullut suunniteltua kalliimmaksi ja seurauksena lisääntyneistä kustannuksista Snellman joutui odottamaan tekijälle tulevaa palkkiota arvioitua pidempään. Logiikan oppikirjan esipuheessa Snellman kirjoittaa psykologian osasta: "Vaikka tämän Alkeiskurssin ensimmäinen vihko ei ole saanutkaan osakseen sitä menestystä, jota tekijä on edellyttänyt jäljellä olevien vihkojen julkaisemisen ehtona, hän kuitenkin luottaa siihen, ettei se hänen isänmaassaan ole jäänyt hyödyttömäksi." Kaiken kaikkiaan psykologian kirjaa myytiin vuosina 1838-1843 yhteensä vain 490 kappaletta, logiikkaa ja oikeusoppia vielä vähemmän, vain 339 kappaletta kumpaakin.

Snellmanin psykologian oppikirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen niistä, Antropologia, käsittelee subjektiivista henkeä ruumiiseen yhdistettynä sieluna. Siinä sielua tarkastellaan vaistojen, tunteiden ja elämänilmiöiden kannalta. Tähän osaan on liitetty huomautus, jossa käsitellään yleisesti ihmisen ruumista ja sen elimiä. Selityksissä viitataan antiikin ajoista perityvien luonnetyyppien kuviteltuihin toimintoihin.

Snellman sanoo, että olisi sielun liian aineelliseksi käsittämistä, jos sen asemapaikkana pidettäisiin aivoja tai jotain niiden osaa. Sielun tekee todelliseksi sen läsnäolo kaikkialla ruumiissa, niin että jokainen elin saa merkityksensä olemalla henkisen toiminnan ilmaisu ja väline. Snellman toteaa, että vaikka henki tajuisena on ruumiillistunut aivoissa, niin henki animaalisena elämänä ilmenee aivoista ja hermojärjestelmästä riippumattomana ja että sen toiminnat ovat tajuttomia ja tahdosta riippumattomia.

Kirjan toinen osa, Fenomenologia, käsittelee subjektiivista henkeä tajuntana. Siinä tarkastellaan sielua aistivana, mieltävänä ja ajattelevana tajuntana. Järki käsitetään subjektiivisen ja objektiivisen itsetajunnan yhteytenä. Kolmas osa, Sielutiede, käsittelee subjektiivista henkeä henkenä. Se tarkastelee sielua intelligenssinä eli tietävänä ja tahtovana henkenä.

Oppikirjansa esipuheessa Snellman moittii psykologian kouluopetusta, jossa ajattelemisen kehittäminen oli lyöty laimin. Hän kirjoittaa, että "sielutieteen opiskelu on ollut pelkkää muistilukua ja että sen on edelleen pysyttävä sellaisena siellä, missä 'Försök till en Lärobok i Psykologin, af L. M. Enberg' oli sekä opettajien että oppilaiden oppaana." Ivallisesti Snellman toteaa, että Enbergin oppikirjalla "on kaikki ne ansiot, joita kohtuudella saatetaan vaatia luettelolta, johon liittyy osittain kokemusperäisiä ja ristiriitaisia, osittain mielivaltaisia ja mitään sanomattomia määritelmiä."

Snellmanin tarkoituksena oli selvästikin korvata koulukirjana ruotsalaisen Enbergin edellä mainittu oppikirja. Snellman tosin pelkäsi itsekin, että hänen oppikirjansa saattoi olla liian vaikeatajuinen. Hänen epäilynsä osoittautuivat oikeiksi eikä hänen kirjansa päässyt koskaan koulukäyttöön. Snellmanin teos oli hengeltään täysin Hegelin oppien mukainen ja siinä käsiteltiin filosofiaan liittyvää sielutiedettä hyvin teoreettisesti. Siksi Snellmanin teos oli nykyajan käytännön psykologiaa ajatellen vanhanaikaisempi kuin hänen moittimansa Enbergin teos.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1994: 1–2: 106. Tarkistettu kesäkuussa 2004.

Kirjallisuutta:

Havu, I.: Snellmaniana. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Keuruu 1970.

Snellman, J. W.: Filosofisk Elementar-Curs. Första Häftet: Psychologien. Zacharias Haegström. Stockholm 1837.

Snellman, J. V.: Sielutieteen oppikirja. J. V. Snellmanin Kootut teokset, Ensimmäinen osa, s. 117–159. WSOY, Porvoo. Porvoo 1932.

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA TAI KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON