Arno Forsius

 

G. A. Serlachiuksen elämäkerta – apteekkari Suomen paperiteollisuuden uranuurtajana 

 

Kirjanselostus: Vihreän kullan kirous – G. A. Serlachiuksen elämä ja afäärit. Teemu Keskisarja. Serlachius-museoiden julkaisuja: 1. Kustannusosakeyhtiö Siltala. WS Bookwell, Juva. 2010. ISBN 978-952-234-041-2. 350 sivua. Hinta n. 35 euroa.

 

1800-luvulla apteekkarien ansiomahdollisuudet olivat vielä varsin vaatimattomat. Maaseudulla ja pikkukaupungeissa he harjoittivat usein sivutoimenaan mauste-, viini- tai sekatavarakauppaa tai perustivat ehkä olutpanimon. Eräät apteekkarit tekivät kuitenkin omasta ammatistaan luopuneina tai sen ohella merkittävän elämäntyön yritys- tai teollisuustoiminnan piirissä.

 

Eräs viime mainituista oli Gustaf Adolf Serlachius (1830–1901), josta tuli suomalaisen paperiteollisuuden uranuurtaja. Hän joutui perheen varattomuuden vuoksi keskeyttämään koulunkäynnin Kuopiossa isänsä kuoltua ja ryhtymään apteekkioppilaaksi. Eteneminen farmasian opiskelijaksi, farmaseutiksi, proviisoriksi ja lopulta apteekkariksi oli täynnä vaikeuksia.

 

Serlachius osti vuonna 1858 A. W. Tennbergin kuoltua tämän apteekin Tampereella ja ryhtyi kehittämään sitä. Sen ohella Serlachius harrasti monenlaisia muita liiketoimia, mm. pellavan- ja hampunsiementen tuontia, sienien ja puolukoiden vientiä sekä panimoliikettä. Hän tutustui pian insinööri Fredrik Idestamiin, joka oli perustanut Tampereelle pienen puuhiomon vuonna 1865. Serlachius hoiti Idestamin ulkomaanmatkojen aikana tämän  yritystä ja joutui silloin perehtymään Saksassa 1840-luvulla kehitettyyn menetelmään valmistaa puuhioketta, joka oli jo kohoamassa lumppujen kilpailijaksi painopaperin raaka-aineena.

 

Serlachius oivalsi uuden teollisuudenhaaran suuret mahdollisuudet Suomessa. Hän luopui vuonna 1868 apteekistaan ja muista liiketoimistaan sekä aloitti uransa itsenäisenä teollisuudenharjoittajana. Liiketoimista ja apteekin myynnistä saaduilla tuloilla hän osti Keuruulta Mäntän kosken varrelta maa-alueen, jonne rakennettiin vuonna 1869 puuhiomo. Mänttään valmistui vuonna 1883 kaksi paperikonetta ja samoihin aikoihin Vilppulaan toinen puuhiomo. Teollisuuslaitosten ja sitä ympäröivän yhdyskunnan rakentaminen vaati suuria velkapääomia ja Serlachius eli vuosikausia konkurssin partaalla.

 

Raskaiden puuhiokepaalien ja paperirullien saaminen markkinoille oli työlästä. Niitä jouduttiin alkuaikoina kuljettamaan mm. veneillä Mäntästä Hämeenlinnaan ja hevosilla Lahdesta Pietariin. Serlachius taisteli maan rautatieverkon kehittämiseksi ja suuria parannuksia olivat uudet ratajaksot Riihimäeltä Lahden kautta Pietariin vuonna 1871, Hämeenlinnasta Tampereelle vuonna 1876 sekä  Tampereelta Vilppulaan ja Haapamäelle vuonna 1883. Kun puuhiokkeen vienti Keski-Eurooppaan alkoi lisääntyä, aloitti tanskalainen yhtiö vuonna 1887 Serlachiuksen aloitteesta säännöllisen laivaliikenteen Hangon ja Kööpenhaminan välillä. Lisäksi Serlachius vaikutti siihen, että Suomen valtio hankki vuonna 1899 ensimmäisen jäänmurtajan.

 

Lopulta menestykselliseksi kääntynyt teollisuusmiehen ura oli täynnä riitoja kilpailijoiden, rahoittajien, viranomaisten ja yhteistyökumppanien kanssa. Serlachius piti itseään kirottuna, sillä hänen kohdalleen osui jatkuvasti vaikeuksia ja onnettomuuksia liiketoimien lisäksi myös yksityiselämässä.

 

Serlachiuksen ura apteekkarina avaa näköaloja terveydenhuollon ongelmiin kato- ja nälkävuosina 1867–1968, sekä tehtaan perustajana uuden ja nopeasti muusta asutuksesta erilleen kasvaneen Mäntän teollisuusyhteiskunnan sosiaaliseen kehitykseen.

 

Serlachius oli perusluonteeltaan kaunosielu ja idealisti, joka harrasti eläinten- ja luonnonsuojelua, kannatti kielipolitiikassa fennomaaneja sekä tuki taiteilijoita, joista on aiheellista mainita erikseen kuvanveistäjä Emil Wikström ja taidemaalari Akseli Gallén-Kallela.

 

Teemu Keskisarjan tapahtumiltaan ja kieleltään värikäs teos antaa varsin realistisen kuvan G. A. Serlachiuksen elämästä ja sen vaikeuksista. Historian Ystävien Liitto on hyvin perustellusti valinnut tämän elämäkerran vuoden 2010 historiateokseksi.

 

Lisäys: Sukunimi Serlachius on latinaistettu johdos Särkilahdesta, joka oli suvun esivanhempien omistama kartano Pernajassa. Nimen "sananmukainen" merkitys on siten "Särkilahtelainen".

 

Kirjoitus on valmistunut maaliskuussa 2011.

 

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA TAI KULTTUURIA HAKEMISTOON