Arno Forsius

Sigfridus Aronus Forsius runoilijana ja runojen kääntäjänä

Osa 1.

Kirjoitus jatkuu osassa 2 .

Suomalainen pappi ja monioppinut Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624) oli Ruotsin valtakunnan ja samalla Suomen merkittävimpiä kirjailijoita ja runouden taitajia 1600-luvun alkupuolella. Huomattavan osan hänen runouteen liittyvästä toiminnastaan muodosti virsien kääntäminen ruotsiksi ja myös muutaman oman virren sepittäminen. Tätä työtä selostetaan erillisessä kirjoituksessa Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624) virsirunoilijana. Seuraavassa tarkastellaan hänen toimintaansa muilla runouden alueilla.

Tämä kirjoitus perustuu kirjoittajan teokseen: Forsius, A.: Tietämisen riemu ja tuska. Sigfridus Aronus Forsiuksen elämä n. 1560–1624. Anita Forsius, Lahti. Hämeenlinna 1996. Tekstiä on muokattu ja joiltakin osin täydennetty.

Häärunot

Häärunoja oli sepitetty jo antiikin ajoista lähtien. Niiden suosio lisääntyi jälleen keskiajan lopun humanistisella kaudella. Ennen Forsiuksen aikaa tunnetaan Ruotsista kymmenen ja Suomesta kaksi latinankielistä häärunoa.

Sigfridus Aronus Forsiuksen ensimmäinen tunnettu painotuote on Suomen piispan Eerik Eerikinpoika Sorolaisen toisen avioliiton kunniaksi kirjoitettu hääruno REVERENDO ET CLARISSIMO VIRO, [---] DN. M. ERICO, Episcopo Aboensi dignissimo; sponso: NEC NON LECTISSIMAE, NOBILITATE GENERIS, [---] DN. INGEBVRGAE, [---] Nunc vero sponsae: honoris & amoris ergo in futura nuptialia sacra Hymenaeo Carmine gratulatur SIGFRIDVS ARONVS FORSIVS. STOKHOLMIAE Impressit Andreas Gvttervvitz. Anno salutis humanae 1602. Kirjasen lopussa on Daniel Hjortin laatimat säkeet kirjoittajalle. Ne on osoitettu "Mitä kuuluisimmalle miehelle, Herra Sigfridus Aronus F[orsiukse]lle, mitä etevimmälle matemaatikolle". Hjort, joka oli saanut arvonimen Poeta caesareus (keisarillinen runoilija) Wienissä 1590-luvun puolivälissä ja kirjoittanut mm. onnittelurunon Kaarle-herttualle vuonna 1597, on hyvinkin saattanut innostaa Forsiuksen kirjoittamaan runoja. (B 39, B 51)

Häärunoja kirjoitettiin tavallisesti palkkion toivossa, mutta Forsius ilmoittaa, että hän on sepittänyt runonsa Eerik Eerikinpoika Sorolaisen häiden johdosta kunnioituksen ja ystävyyden tähden. Mistään ei käy ilmi, milloin Forsius on tutustunut Sorolaiseen, mutta epäilemättä miesten välillä on vallinnut monivuotinen ystävyys, jopa eräänlainen kohtalonyhteys. (B 39, C 207, C 254)

Yleisesti uskotaan, että Eerik Eerikinpoika Sorolaisen ankara kohtelu Linköpingin valtiopäivien aikaan keväällä 1600 oli ollut ainakin osasyynä hänen ensimmäisen puolisonsa kuolemaan. Sorolainen solmi leskeksi jäätyään uuden avioliiton ilmeisesti vuonna 1602. Hänen toinen puolisonsa oli Raffnäsin herran Palneus Erikinpoika Rosenstrålen tytär Ingeborg. Tämäkin oli jäänyt leskeksi edellisen puolisonsa Viggebyn herran Bengt Göraninpoika Gyllenstiernan kuoltua. Forsiuksen häärunon perusteella tiedetään, että Sorolaisen ensimmäisen puolison nimi oli Margareta ja että tämä oli Västeråsin tuomiorovastin Salomon Birgerin käly. (B 39, C 254) Korjaus 11.9.2009 Erkki Tikkasen ilmoituksen perusteella: Sorolaisen ensimmäisen puolison Margaretan isä oli Halvard, jonka elämänvaiheet ovat toistaiseksi tuntemattomat. Aikaisempi tietoni hänestä koski virheellisesti Sorolaisen toisen puolison Ingeborgin isää Palneus Rosenstrålea.

Forsiuksen elegisellä mitalla sepittämä hääruno on aikakautensa tyypillinen tuote, jolle ovat ominaisia antiikin tarumaailmaan, mystiikkaan ja uskontoon liittyvät kielikuvat. Sulhasen ja morsiamen sekä heidän sukujensa ylistys muodostavat olennaisen osan runosta. Forsiuksen mieliharrastukseen liittyy astrologinen ennustus, jonka mukaan Jupiter, Venus, Aurinko ja Merkurius ovat avioliitolle suopeita, mutta sen sijaan Mars ja Skorpioni aiheuttavat avioliitolle koettelemuksia. Kristus kuitenkin lievittää vaikeudet ja kääntää ne onneksi. Runon lopussa toivotetaan hääparille onnellista elämää korkeaan ikään sekä Kristuksen ja enkelien suojelusta. (B 39, C 254)

Ilmeisesti Forsius oli jo saanut mainetta kyvykkäänä runoilijana, koska hän sai tehtäväkseen kirjoittaa häärunon Mecklenburgin herttuan Johann (Hans) Albrecht II:n ja Margareta Elisabethin häiden kunniaksi. Sulhasen äiti oli kuningatar Kristiinan sisar Sofia, Holstein-Gottorpin herttuan tytär, ja sulhasen isä oli Mecklenburgin herttuan Albertin poika. Morsiamen äiti puolestaan oli Kaarle IX:n sisar Elisabet ja morsiamen isä oli Mecklenburgin herttua Kristoffer. (B 28, C 254)

Häät vietettiin Tukholmassa 9.8.1608 kaikin kuninkaalliselle suvulle kuuluvin menoin. Forsiuksen kirjoittaman häärunon nimiötekstinä oli IN NVPTIARVM HONOREM ILLVSTRISSIMI PRINCIPIS AC DOMINI, DO. IOHANNIS ALBERTI, DVCIS MEGAPOLITANI, [---] Sponsi: cvm ILLUSTRISSIMA PRINCIPE, DN. MARGARETA ELIZABETH, [---] Sponsa: SIGFRIDI ARONI FORSII ELEGIA. Tämä distikonmitalla latinaksi sepitetty hääruno julkaistiin vuonna 1608 Anund Olufinpoika Helsingin kirjapainossa Tukholmassa painettuna.Runo noudattaa samantapaista kaavaa kuin hänen edellinen, vuonna 1602 kirjoittamansa hääruno, mutta on huomattavasti sitä lyhyempi. Suuri osa runosta esitetään nyt Venuksen puheena. (B 28, C 254)

Forsiuksen ystäväpiiriin kuulunut Sveno Jonae Moderus, jonka Forsius oli tavannut vuonna 1606 Saksan matkallaan ja joka toimi kuningas Kaarle IX:n hovisaarnaajana vuosina 1609–1611, solmi vuodenvaihteessa 1608–1609 avioliiton Värnamon kirkkoherran, rovasti Petrus Arvidin tyttären Katariinan kanssa. Forsiuksen toinen ystävä Daniel Theodorus Hjort julkaisi tapahtuman johdosta 1.1.1609 päivätyn latinankielisen häärunon In festivitatem nuptiarum, Domini M. Svenonis Ionae Moderi [---] Ode Alcaica [---], joka on kirjoitettu Alkaioksen säerakenteen mukaisesti. Tämäkin runo painettiin Anund Olufinpoika Helsingin kirjapainossa. Kirjasessa oli myös toinen hääruno Eidem aliud elegiacum (Toinen eleginen oodi hänelle), jonka oli laatinut Sigfridus Aronus Forsius, Upsalan Tähtitieteen Professori. (B 53)

Forsiuksen Sveno Jonae Moderukselle kirjoittama hääruno oli hänen sepittämistään kolmas ja viimeinen. Se oli myös suppeampi kuin kaksi edellistä. Runossa Forsius kehottaa Moderusta olemaan rohkea ja puolustamaan Herran laumaa susilta. Ei pidä välittää ihmisten uhkauksista, vaan on toimittava kutsumuksen vaatimusten mukaisesti. Silloin Kristus kyllä palkitsee rohkeuden. Forsiuksen tämänkertainen hääruno on hengeltään ja kielikuviltaan aikaisempia kristillisempi. (B 53, C 254)

Forsiuksen kirjoittamat häärunot osoittavat antiikin kirjallisuuden laajaa tuntemusta. Kaikki kolme ovat rakenteeltaan samantapaisia. Niistä käy ilmi kirjoittajan hyvä latinan kielen taito. Runomitassa on paikoin horjuvuutta, sillä Forsius ei ole ilmeisesti ollut täysin selvillä tavujen pituuden ja painon merkityksestä tai hän ei ole ottanut niitä huomioon. Forsiuksen häärunot edustivat kuitenkin hyvin silloista pohjoismaista tasoa ja olivat sujuvampia kuin useimpien muiden kirjoittamat runot.

Käännös Horatiuksen oodista

Forsius on ottanut vuoden 1608 sääilmiöitä kuvaavaan kirjaseensa Een liten Vnderwijsning/ Om the selsamme himmelens IMPRESSIONER, PHASMATA, eller vnderlige Figurer/ [---] kaksi latinankielistä säkeistöä Horatiuksen oodista Licinius Murenalle sekä ruotsinkieliset käännöksensä niistä (B 27):

(3) Saepius ventis agitatur ingens Högha Granar bughta för alla wädher/
Pinus, & celsae graviore casu Höghe Berg Liungelden af himbla swedher/
Decidunt Turres, feriuntq[ue] summos Höghe Thornar swårliga plågha falla/

Fulmina montes

I daghar alla.

(6) Rebus angustis animosus atque Icke fäll titt modh vthi swåra Mootgång/
Fortis appare: Sapienter idem Titt Segel dragh til vthi bästa Medhgång/
Contrahes vento nimium secundo När thet är rätt fult/ tina lyco blijffuer/

Turgida vela.

Och lagha trijffues.

Vastaavat säkeistöt kuuluvat Eero Kivikarin suomentamina seuraavasti (C 122):

(3) Tuuli korkeimpaa enin uhkaa honkaa, (6) Näytä uljuutt' ain elon myrskysäissä,
raskahammin myös iso torni sortuu, vaikka tuiskuun yön ilon pilke peittyy.
huippu vuoriston salamoille taivaan Tuuli myötäinen jos on tiukka liian,

aina on altis.

purjeita kääri.

Forsiuksen käännös Horatiuksen oodista on varhaisin tunnettu antiikin runouden ruotsinnos. Se on varsin taidokas joskin vapaa käännös, joka osoittaa Forsiuksen perehtyneen huolellisesti vaativan sapfisen runomitan käyttöön. Siten se oli merkittävä tapahtuma ruotsinkielisessä kaunokirjallisuudessa, joka otti ensimmäisiä askeleitaan Keski-Euroopan kulttuurista huomattavasti jälkeen jääneenä. (C 115, C 152, C 211, C 212, C 272)

Forsiuksen kiinnostusta antiikin runouteen osoittaa myös se, että hänellä on ollut omistuksessaan Martialiksen teos Epigrammaton libri XII, joka oli painettu Baselissa vuonna 1559. Forsius askarteli vuonna 1608 muutenkin runouden parissa, sillä hän julkaisi silloin oman laitoksensa pienestä virsikirjasta, jota varten hän käänsi ruotsiksi suuren määrän virsiä. Myös jokunen niistä oli tehty sapfisella runomitalla, jonka ensimmäinen käyttäjä Ruotsissa oli kuitenkin Laurentius Jonae Gestritius jo vuonna 1591. (C 110, C 115)

Morsiussaarna

Sigfridus Aronus Forsius on ilmeisesti Upsalaan vuonna 1608 jo muutettuaan käynyt suorittamassa Johannes Sigfridin ja Anna Klemetintyttären vihkimisen Trögdenin Hammarsuddissa 18.9.1608. Nuori aviomies, Herra Johannes Sigfridi, oli kaikesta päätellen pappi. Erittäin todennäköisesti juuri hän käänsi myöhemmin ruotsiksi katolisuutta pilkkaavan runoteoksen Gåås kong, [---]. (B 23, B 55)

Forsius painatti vihkimisen yhteydessä pitämänsä saarnan jälkeenpäin Andreas Gutterwitzin kirjapainossa. Kirjasen nimiösivulla on otsikkona Een Brwdhpredikan/ [---] Efter lägenheeten disponeret, sammandragen/ skrifwen och hållen på Hammersvdd j Trögden/ then 18. Septembris/ Anno 1608. Af SIGFRIDO ARONO FORSIO. Tryckt j Stockholm/ af Andrea Gutterwitz. Nimiötekstissä kerrotaan, että kyseessä on Morsiussaarna, "Mistä kaikki nuoret Morsiamet ja Aviovaimot voivat katsoa ja nähdä, mitkä hyveet heille parhaiten sopivat, niin että he siten voivat ilahduttaa Miehiään ja itseään, ja valmistaa itselleen onnellisen ja iloisen avioliiton sekä kunnollisen Taloudenpidon." (B 23)

Saarnan esipuhe on päivätty 16.10.1608 ja omistettu Tukholman pormestareille Mårten Olufinpojalle, Herman Andersinpojalle, Oluf Pederinpojalle ja Oluf Nilsinpojalle sekä heidän rakastettaville vaimoilleen, että se "Teidän Kunnioitettavien Arvoisuuksienne hyvien nimien suojassa voisi tulla rahvaan hyväksymäksi ja lukemaksi." Kirjasen toisella sivulla on puupiirros, joka kuvaa yhteen liitettyjä käsiä, palavaa sydäntä sekä ristiä ruusun keskellä. Ylimpänä lukee tyylitellyin heprealaisin kirjaimin Jahve (Jumala). Kuvan alapuolella on avioliiton hyveistä kertova runo: (B 23)

Tw märck här wäl/ Medh all godh skäl/ Jos katsot vaan, niin tuumitaan,
Hwadh then figur betydher: Mit' kuva tarkoittaisi:
Itt Echtestand/ Och kärleks band/ Ett' rakkauden ja liiton sen,
Skal medh godh rådh/ Vthaf Gudz nådh/ ne neuvoillaan ja armossaan
Sin logha först vthsprijdhe. vain Herra liekkiin saisi.
   
Ey efter lust/ hoos wijn och must/ Ei himoiten, kanss' viinien
Skal man thet stånd begynna/ saa alkaa liiton tiellä.
Rätt vppenbar/ Then kärleek klar/ Sill' rakkauden niin puhtoisen,
Vthan all brist/ Och arga list/ pois unhottain kaikk' virheet ain',
Skal sigh här låte finna. vain asuvan sois' siellä.
   
Then prydning här/ All dygd märcker/ Kas hyveet nyt, näin piirretyt
Som Echtestånd tilhörer/ ne ovat liiton suoja.
Men Qwinnans dygd/ Och hennes blygd/ Ja tahraton, jos nainen on
Then Rosa bold/ Hafwer j wold hän liiton tään saa säilymään,
Itt lekebladh skal hon wara. ja on sen lohdun tuoja.
   
Som man omkring/ En guten ring/ Kuin sormus on ain' saumaton,
Icke kan ända finna/ sen kehä jatkuvainen,
Itt kött ochså/ Skal åhr frå åhr/ niin riemuiten ja kärsien
I lust och nödh/ Alt in til dödh/ yks' liha vaan myös ainiaan
Wara en man och qwinna. he olkoot, mies ja nainen.
   
Lycko och fidh/ Ware altijdh/ Näin onni vaan se seuranaan
Här i/ medh frucht thet grönskes/ myös hyvän sadon tuokoon
Til een lång sädh/ I margan ledh/ ain' hedelmin niin runsahin.
Godz och rijkedom/ Sampt wårdnat from/ Myös vaurauden ja siunauksen
Af Gudhi wij them önske. nyt Herra heille suokoon.
  (Kirjoittajan suomennos)

Esipuheessaan Forsius kirjoittaa: "Ja [kun] muutamat hyvät Papiston miehet, jotka olivat siellä läsnä, pyysivät minulta samaa Saarnaa kirjallisesti esitettynä, olen minä niin myös tilaisuuden tultua toimittanut sen Latinan kielellä Heille, jotka silloin voivat olla läsnä. Mutta minä olen sen sitten uudelleen tarkastanut ja aivan vähän parantanut, ja siitä Ruotsin kielelle kääntänyt siksi, että minä voisin siten olla jotenkin opiksi ja opetukseksi rahvaan Naisväelle, joka on avioliittoon antautunut tai aikoo siihen antautua. Ja tämä varsinkin siksi, kun tässä kaikki Kristillisten Aviovaimojen hyveet ovat ikäänkuin Peilissä tai Taulussa omine väreineen kuvattuina." (B 23)

Saarna jakautui ajan tavan mukaan kahteen osaan. Forsiuksen kerronta on värikästä ja elämänläheistä. Raamatun ja historian esimerkkeihin vedoten hän kuvaa naisen hyveiden ja rakkauden merkitystä avioliitossa. Naisen neljä tärkeintä hyvettä ovat: kunnioittaa miehensä vanhempia kuin omia vanhempiaan, rakastaa miestään yli kaiken maan päällä, hallita uutterasti palvelusväkeä ja pitää itsensä nuhteettomana. Saarnassa korostetaan naisen alamaisuutta miehen edessä, mutta toisaalta siinä esitetään, että miehen on kohdeltava vaimoaan lempeästi ja rakkaudella. (B 23, C 25, C 239)

Palvelusväen hallitsemista käsittelevään kohtaan Forsius on liittänyt Caton latinankieliset säkeet ja ruotsinnoksen (B 23):

Nec temere uxori de servis crede querenti,
Saepe etenim mulier quem Coniunx diligit odit.
 
Tu skalt ey lättligh troo all klaghan Kun väestäs' vaimo valittaa,
Som hustrun på titt folck framdragher/ et siihen herkästi luottaa saa.
Then tu elskar hon ofta hatar/ Ken sua uskoo, sulle rakas on,
Then tigh troo är hon platt förlater. vaan on hälle täysin arvoton.
  (Kirjoittajan suomennos)

Ikävästä vaimosta Forsius mainitsee esimerkkinä Sokrateen Ksantipan, joka alinomaa häpeämättömästi kotimyllyn tavoin nurisemalla ja marisemalla oli aina hyvän ja hurskaan ukon korvissa ja teki hänen jokapäiväisen elämänsä vaivaksi.(B 23)

Forsius päättää saarnansa näin: "Nyt Lopuksi halutaan myös osoittaa, kuten Alfonsus, Aragonian viisas kuningas, on tavannut sanoa, miten Avioliitto voi olla rauhallinen ja ilman valituksia. Nimittäin kun mies tulee kuuroksi ja vaimo sokeaksi tai mykäksi. Silloin mies ei voi kuulla kaikkea mitä talossa puhutaan ja vaimo lörpöttelee, ja vaimo ei voi nähdä kaikkea mikä on nähtävissä, [ja] niin on hyvin ja rauhallista. Me toivomme, että kaikki hurskaat vanhemmat siten (kuin nyt on sanottu) tahtoisivat lapsiaan kohtaan käyttäytyä ja menetellä. Tälle nuorelle Avioliitolle me toivotamme onnea ja menestystä. Ja että he [aviopuolisot] voisivat näitä Avioliiton hyveitä seurata, Jumalalle ylistykseksi ja kiitokseksi, itselleen ja omaisilleen mielihyväksi, kunniaksi ja iloksi, ja lopulta ikuiseksi autuudeksi, sitä me heille toivotamme kaikesta sydämestä. Amen. LOPPU." (B 23)

Physica

Jumalan luoma luonto kaikkine ihmeineen oli Forsiuksen hartaan ihailun kohde. Hän oli erikoisesti kiinnostunut luonnontieteistä ja häntä voidaankin pitää niiden varhaisena edustajana Ruotsissa ja ensimmäisenä Suomessa. Forsius sai vuonna 1611 valmiiksi käsikirjoituksen laajaan maailmankuvan esitykseen nimeltään Physica. Tieteen selittäjänä Forsius oli antiikin ja skolastiikan oppien seuraaja, joskin hänellä oli eräissä asioissa niitä ja vieläpä Raamattuakin arvostelevia mielipiteitä. Forsiuksen tärkeimmät esikuvat tälle teokselleen olivat Terhi Kiiskisen (Pursiainen) tutkimusten mukaan Marburgin professorin Johannes Magiruksen Physiologia peripatetica, louvainilaisen fransiskaanin Franciscus Titelmannuksen Naturalis philosophiae compendium sekä maltillisen kalvinilaisen Hieronymus Zanchiuksen De operibus Dei. Physican painattaminen ei onnistunut ja myös myöhemmät yritykset Kustaa II Aadolfin ja Kristiina-kuningattaren aikana jäivät tuloksettomiksi. Teos julkaistiinkin painettuna vasta vuonna 1952. (A 65, Kiiskinen, T. 2004)

Forsiuksen Physica on esikuvistaan huolimatta tekijänsä persoonallinen luomus. Sen osoituksia ovat mm. useiden lukujen lopussa olevat runolliset psalmit tai kiitoslaulut, tekstin joukkoon sijoitetut, ruotsiksi käännetyt säkeet sekä teoksen päättävä 23 säkeistön mittainen Ylistyslaulu Kaikkein korkeimmalle käsittämättömälle Luojalle, mikä lyhyesti käsittää koko Kirjan Sisällön .

Physican ensimmäinen kirja kertoo Luonnosta, ja sen Yleisistä Perusteista eli lähtökohdista, ja sille kuuluvista Ominaisuuksista. Forsiuksen mukaan kaikilla luoduilla olennoilla on tietyt vaikutuksensa ja tarkoituksensa, sillä kaikella, minkä Jumala on luonut, täytyy olla joko näkyvät tai salaiset syynsä. Niiden löytäminen vaatii ymmärrystä ja syvällistä arviointia. Tiedon merkityksestä Forsius kirjoittaa tähän Vergiliuksen sanat Lucretius Caruksesta ja käännöksensä niistä (C 70):

Felix qui potuit rerum cognoscere causas
   
Säll är och klook förwist then man, Autuas varmaan on se mies,
Som alltings orsak märkia kan. ken kaiken syyt löytää ties'.
  (Kirjoittajan suomennos)

Forsiuksen mukaan kaiken yleinen ja ensimmäinen alku on Jumala, kaiken käynnistäjä ja perussyy, joka tekee kaiken oman tahtonsa mukaan sekä taivaassa että maan päällä. Hän ei ole stoalaisten jumala, jonka on toteltava luontoa, vaan vapaasti vaikuttava herra ja mestari, kuten Philipp Melanchton sanoo säkeissään. Melanchtonin säkeet ja Forsiuksen ruotsinnos ovat seuraavat (C 70):

Non Deus est Numen Parcarum Carcere clausum,
Quale putabatur Stoicus esse Deus:
Ipse potest Solis Currus inhibere volantes,
Ipse velut scopulos flumina stare jubet:
 
Gudh är icke en Stoisker Gudh Ei stoalaisten tapaa maan,
Bunden af Skepnons strenga budh Jumala seuraa lakinaan,
Han kan förhålla Solsens wägh, Hän voi Auringon seisottaa,
Och I haafuet göra torr stegh. ja mereen polun kuivattaa.
  (Kirjoittajan suomennos)

Tämän kirjan loppuun Forsius on aikonut kirjoittaa Ylistyspsalmin Kaikkivaltiaalle, kaiken parhaalla ja ensimmäiselle alulle, alkusyylle, liikkumattomalle Liikuttajalle, loputtomalle ja käsittämättömälle Jumalalle ja Herralle. Tarkoitusta varten varattu sivu on kuitenkin jäänyt tyhjäksi.

Physican viidennen kirjan otsikkona on Ilmasta, ja niistä olioista joita siinä syntyy ja aiheutuu, joita Aristoteles kutsuu Meteoreiksi [ilman ilmiöiksi]. Tämän kirjan päättää Ylistyslaulu kaikkivaltiaalle taivaalliselle Herralle. Siinä Forsius arvostelee varsin suorasukaisesti kuninkaita väkivallasta ja vääryydestä sekä varoittaa heitä Jumalan vihasta ja kostosta:

Oi Herra meidän Herramme, kuinka mahtava, suuri ja ihmeellinen onkaan sinun nimesi kaikkialla maailmassa!
Sinun ihmeelliset työsi ylistävät sinun Kaikkivaltaasi, sinun viisautesi nähdään kaikessa, mitä olet tehnyt.
Ilman olet jakanut varmoille paikoilleen, ja raskaan pilven annat pysyä ylhäällä sen keskellä.
Sinä annat sen lentää kuin lintu, kuin laiva sinä annat sen purjehtia.
Ilmasta, vedestä ja Maasta sinä annat ihmeiden syntyä, niin että Luotujen täytyy vapista niiden edessä.
Sinä annat ihmeellisten tulenliekkien syntyä ilmassa, Maan tomussa sinä annat ihmeiden näkyä.
Oi Herra Taivaan Herra, kuinka ihana on sinun nimesi Maan päällä.
Taivaissa lentävät sinun palavat nuolesi, sinun tekosi leikkivät edessäsi kuin vohla vuorilla.
Vitsasi sinä annat näkyä ilmoissa, se pelottaa korkeita vuoria maailmassa.
Maat näkevät sen ja riutuvat, niiden tyttäret nääntyvät nälkään ja niiden nuorukaiset kaatuvat miekkaan.
Nähkää toki tämä, te Kuninkaat Maan päällä, jotka pelotta teette väkivaltaa ja vääryyttä, ja nautitte pahasta kuin leivästä.
Teidän kaikkien tulisi kumartua yhdessä vähäisten kanssa, Vitsa ei ole teitä säästävä.
Te komeilette ammuksin ja kummallisin Raketein, Te annatte neuvojenne kuulua Maassa.
Katso kuinka minun Rakettini lentävät, minun kasvojeni edessä taivaan voimat vapisevat.
Minun laukaukseni jyrisevät ilmoissa, sanoo Herra, minun tuleni polttaa vuoret ja metsät.
Minun ammukseni särkevät Kalliopaadet ja paljastavat Maan perustukset.
Kun minä annan laukaukseni kuulua, vapisee kaikki elollinen, koko Maa tärähtelee sen tähden.
Minä poltan silmänräpäyksessä tuhkaksi suuret aarteet, minun tuleni pirstoo suuret puut vuorilla.
Minun ihmeeni leikkivät ilmoissa edessäni, niiden edessä vaipuvat kaikki kädet pelosta.
Minua palvelevat kaikki ilmoissa, pilvi, rakeet, lumi, sumu ja myrsky.
Tämän kaiken olen luonut ihmiselle hyödyksi, vihassani lähetän ne kostoksi.
Ylistäkää Herraa kaikki, jotka hän on luonut, kaikki ilmassa leijaileva ylistäköön Herraa.
Pilvi, jyrinä ja salama ylistäkää herraa, ylistäkää hänen nimeään taivaan tulissa.
Ylistäkää häntä sade, lumi ja sumu, kuura, Rakeet ja kaste Hänen ihanuuttaan ylistäkööt.
Ah Herra meidän Herramme, kuinka ihana on sinun nimesi Maan päällä! (C 70)
(Kirjoittajan suomennos. Ensimmäinen kolmannes on aikaisemmin suomennettuna lähteessä C 48)

Teoksen kuudes kirja kertoo Veden Alkuaineesta, ja sen Luontokappaleista. Sen päättää Psalmi Luojalle:

Herra, Kuka on vertaisesi maailmassa, jonka sinä olet suurella voimalla vahvaksi tehnyt!
Ylemmän veden sinä olet Taivaankannella erottanut alemmasta.
Maalle hyödyksi ja virkistykseksi sinä olet sen luonut.
Sinä annat veden jatkaa kulkuaan aina, että se virtaa Maan läpi sekä ylös että alas.
Voidaanko nähdä suurempaa Ihmettä, kuin että myös Maa pidättää hengitystään.
Syvyyksille ja Syövereille sinä annat voiman, että ne jakavat veden paikoilleen.
Missä voitiin kuivin jaloin juosta, siellä annat laivojen samana päivänä purjehtia.
Maasta sinä annat kalliiden lähteiden puhjeta, että sinä niiden avulla juotat eläimesi ja autat ne terveyteen.
Valaalle sinä olet meren antanut, että se olisi kalojen kuningas.
Laajaa vainiotaan se risteilee, ja kohtaa siellä sinun Luontokappaleitasi.
Niiden kanssa se kisailee ja pyörähtelee, sinun kunniaasi se tahtoo siten etsiä.
Merikäärme pelottaa toisia eläimiä, Laivoja ja ihmisiä se ajaa takaa.
Kuka saattaa sille heittää koukun suuhun, ja siten sen vangita ja vetää maihin.
Sinä herra yksin voit sen tehdä, aaltoja ja tyrskyjä sinä voit hallita.
Kurita sinä herra Kaislikon petoa, joka vaanii sinun perintösi tuhoa ja ajaa sitä väkivalloin takaa.
Seireenit ylistävät sinua Soitollaan ja viihdyttävät muita elinkumppaneitaan meressä.
Monia eläimiä ja kaloja sinä olet lisäksi käskenyt veden synnyttää, että ne olisivat ihmiselle hyödyksi.
[Samoin] Kaloja, lintuja ja Kuoriaisia, kauniita kiviä, kalliita Mausteita ja paljon muuta.
Oi Herra, kuka voi kaikki sinun tekosi ja ihmeesi kertoa, kuka on se joka sinua sen tähden oikeudenmukaisesti ylistää.
Ylistetty olkoon Herran korkea nimi nyt ja Iankaikkisesti. Amen, Amen. (C 70)
(Kirjoittajan suomennos)

Maasta ja mikä siihen kuuluu otsikoitu seitsemäs kirja kuvaa maan ohella metalleja, kivennäisaineita, kiviä, suoloja ja kasveja. Seitsemännen kirjan lopussa on jälleen Kiitospsalmi, Kaikkeinkorkeimmalle Luojalle:

Ylistäkää Herraa kaikki hänen tekonsa, jotka hän on suurella harkinnalla ja viisaudella tehnyt.
Kuinka jaloja Luotuja olet sinä Herra ylempään maailmaan tehnyt, samalla kun Maa, jonka sinä olet ihmisille antanut, on niin monin, jaloin ja ihmeellisin seikoin koristettu ja varustettu?
Eivätkö olekin kauniit Metallit jaloja asioita? Eivätkö olekin kulta ja hopea, kupari ja Tina kallisarvoisia aarteita, jotka hedelmällinen maa taivaan voiman vaikutuksesta synnyttää?
Jalot Kivetkin ovat niin ihanasti monin värein koristetut, niiden hyveet ja voimat ovat ihmeelliset.
Kauniit kasvit ovat suureksi hyödyksi, ihmiset, karjan ja kaikki eläimet ne ravitsevat.
Eikö olekin sydämen halu katsella maata ja metsää, kun ne viheriöivät ja kukoistavat. Kuka on se, joka ei niiden vihannoimisesta iloitsisi?
Linnut livertävät suloisesti niiden oksilla, ja eläimet lepäävät ja nauttivat niiden varjossa.
Kaikki elävä halajaa niiden hedelmiä, ja tulee niistä runsain määrin kylläiseksi.
Suuri voima ja ihme on ruohossa, niin ettei Ymmärrys riitä sitä tutkimaan.
Kun Ihminen sen näkee, hän sitä kummeksuu, koska Järki ei voi sen syitä keksiä.
Ylistäkää Herraa kaikki hänen ihmeelliset Luotunsa, ylistäkää ja siunatkaa hänen nimeään iankaikkisesti.
Ylistetty olkoon Herran nimi, nyt ja loputtomasti, Halleluja. (C 70)
(Kirjoittajan suomennos)

Maan päällä Elävistä Luontokappaleista, jotka tuntevat ja liikkuvat kerrotaan erikseen teoksen kahdeksannessa kirjassa. Siinä kuvataan eläinten rakennetta ja elintoimintoja sekä esitellään eri eläinlajit, ihminen niiden joukossa. Kahdeksannen kirjan päättää Kiitospsalmi tästä kirjasta:

Oi Jumala sinä korkein Jehova, joka olet käskystäsi antanut kaikkien eläinten syntyä Maasta, jokaisen lajinsa ja luontonsa mukaisesti, Ja lopuksi tehnyt Ihmisen Maakimpaleesta, niiden herraksi.
Kuka voi sinun tekosi ymmärtää ja perustella? Sinun viisautesi, joka on tämän kaiken tehnyt, menee kuitenkin yli kaiken ymmärryksen.
Sinun eläimesi ilahduttavat sinua metsissä, Leijonat, Tiikerit ja Leopardit nauttivat vihreässä varjostossa.
Yksisarvinen, Elefantti ja Kameli ihailevat suloista laulua, jonka pienet linnut livertävät vihreillä oksilla.
Satakieli ja leivonen livertävät yhdessä kauniisti laulavien Rastaiden kanssa, niitä vastaan ääntelevät Papukaija, Joutsen ja emut.
Niiden [lintujen] laulu lepyttää julmat eläimet, ja niiden liverrys huojentaa ja virkistää pelokkaita ja arkoja.
Strutsi munii keskelleen munansa, niihin sinä annat Aurinkosi vaikuttaa ja tehdä ne eläviksi, että linnut lähtevät niistä ulos.
Kauniit ja suloiset kukkaset virkistävät ihmistä väreillään ja mieluisalla tuoksullaan.
Eläimet ja karja ravitsevat itsensä ruoholla ja muilla kasveilla, linnuille sinä olet myös valmistanut niiden ravinnon.
Aamuisin, kun ne heräävät, ylistävät ne sinua, ja päivätyönsä jälkeen ne käyvät illalla levolle.
Sinä valmistat ihmisen ihmeteltävästi kohdussa, useista osista sinä liität hänet yhteen.
Kohdun ahtaassa vankeudessa sinä annat hänelle ravinnon, vähäisestä ravinnosta hän kasvaa syntymänsä hetkeen.
Sitten sinä ravitset häntä viljalla ja hedelmillä, lihaa ja kaloja sinä valmistat hänen keittiötään varten.
Myös hyönteiset ovat hänelle hyödyksi, vaikkakin osa niistä vihaa häntä syntien tähden ja tekee hänelle vahinkoa.
Mehiläiset keräävät hänelle vahaa ja hunajaa, Sokeria ja mausteita sinä annat hänen hyväkseen kasvaa maasta.
Leipä vahvistaa hänen jäsenensä, viini ja olut ilahduttavat hänen sydämensä ja poistavat surun.
Että hänen ruumiinsa olisi suojattu, olet sinä Maasta ja Eläimistä valmistanut hänelle vaatetuksen.
Villaa, Vuotia ja nahkoja sinä annat hänelle vaatteeksi, Maa ja madot kehräävät hänelle pellavaa ja silkkiä.
Maasta sinä annat kasvaa hänelle koristukseksi kultaa ja hopeaa, jalot kivet syntyvät myös hänelle koruksi.
Kaikki seikat Maan päällä julistavat sinun kunniaasi, maa ylistää sinua lehvin ja kukkasin.
Oi Herra, suuri on sinun nimesi, sinun Majesteettiasi voi vähäisinkin ylistää.
Kiitetty ja siunattu olkoon Herra, tästä lähtien ja iankaikkisesti, Halleluja.(C 70)
(Kirjoittajan suomennos)

Teoksen viimeinen, yhdeksäs kirja on otsikoitu Sielusta ja sen voimista. Siinä Forsius perehdyttää lukijansa ihmisen sieluun ja siihen liittyviin toimintoihin. Kirjassa kuvataan ihmisen ikää, elämää ja kuolemaa, aistien toimintaa sekä sielunelämän ilmiöitä. Eri ilmiöt esitetään kosteuden ja kuivuuden sekä lämmön ja kylmyyden vaihtelujen seurauksina. (C 70)

Ihmisen iästä, ja hänen kasvustaan ja riutumisestaan kertovassa jaksossa todetaan luonnon tilan olevan sellainen, etteivät elolliset olennot pysy pitkään samanlaisina. Ruumis on nimittäin koostunut toisilleen vastakkaisista seikoista, joiden sisäisen toiminnan seurauksena se kuluu ja näivettyy, kunnes se kokonaan kuolee. Forsius päättää luvun näin: "Viimeistä vanhuutta nimitetään ikälopun ajaksi (aetas decrepita), Ukko- ja Akkaiäksi, missä kaikki lämpö vähenee ja luonnollinen neste kuivuu, ruumis menee kurttuun ja painuu kasaan, ja harmaantuu, ja [se] on oikeammin sairautta kuin elämää, se on Melankolinen, kylmä ja kuiva Talven luonnon mukaisesti. Siitä ovat vanhat [oppineet] näin sanoneet" (C 70):

Optamus Senium veniens non est bene ventum,
Hoc est gibbosum, coecum, surdum, & scabiosum
Åldrigh att blifua will man wäl, Vanhaksi tulla tahdotaan,
Kommer han, är han eij häl säl, Vaan ei se sääli tullessaan,
Han är krokryggiot, dööf och blind, Sokea on se, kuurokin,
Skabbot, och kaller af all wind. Kapinen, hartein kumarin.
Elies räknar man åldren gement altså: Muuten lasketaan yleisesti ikä näin:
Itt barn kallas till tijo åhr, Laps' ollaan ensi kymmeneen,
En yngling in till tiughu nåhr. Kun toinen kuuluu nuoruuteen.
Tretijo åhr går mans kraft an, Niin kolmas voimat kasvattaa,
Fyratijo en fuller Man: Ja neljäs täydeks miehen saa:
Femtije åhr gör Stillestånd, Jo viides päättää kaaren sen,
Sextije föhr åldren tillhånd: Ja kuudes alkaa vanhuuden:
Siutije åhr gammal och grå, Seitsemäs hiukset harmaaks' saa,
Ottotije lägger i wrå: Kahdeksas nurkkaan pakottaa:
Nitije åhr till barna spått, Yhdeksäs lasten pilkkaa ain,
Mera lefua är inthet gått. Kauemmin elää on vaivaksi vain.
  (Kirjoittajan suomennos)

Nämä säkeet Forsius lisäsi sittemmin vuonna 1620 ilmestyneeseen teokseen Speculum vitae humanae (Ihmisen elämän peili), jonka hän käänsi latinasta ruotsiksi. (B 41, C 70)

Jaksossa Ymmärryksestä pidetään ymmärrystä ihmisen parhaana ja jaloimpana ominaisuutena, joka erottaa hänet muista eläimistä. Ymmärryksellä tarkoitetaan tässä kykyä käsittää, tuntea ja päätellä. Järjen on hallittava sekä tahtoa että sitä liikuttavia tunteita, Jumalan sanan ja tahdon mukaan, ettei ihminen tee, mitä tunteet hänelle neuvovat (C 70):

Ira furor brevis est, animum (:i:affectus:) rege, qui nisi paret,
Imperat, hunc frenis, hunc tu compesce catenis, eli
   
Itt Raserij är Wredhen ond, On vihan valta raivokas,
Styr tin affect medh itt starkt bånd, Ja kovin ohjaa kiihkoas',
Medh betzl och kädior honom bind, siks' on se pakko taltuttaa,
Lydher han eij, gör han tigh blind. tai se sokeaksi sinut saa.
  (Kirjoittajan suomennos)

Yhdeksännen kirjan viimeisessä jaksossa Tahdosta Forsius selittää, että syntiinlankeemuksesta oli seurauksena, kun ihmisen tahto ylitti Jumalan käskyn, vaikea taistelu halun ja tahdon välillä. Tahdon hallinta tulee usein lyödyksi siten, että halu tarttuu suitsiin ja nopeasti kiidättäessään pudottaa matkasta selässään istujansa ja hallitsijansa, kuten runoilija sanoo:

Fertur Equis auriga, nec audit currus habenas, eli
   
Hästen skenar medh wagnen fort, Pois karkaa vauhko hevonen,
Och lyder eij Fohrmannens ord, ei kuulu huudot korviin sen,
Han later gå för wind och wågh, ja vähät ohjista välittäin,
Lyder eij tömer eller tågh. se ryntää vain tyrskyjä päin.
  (Kirjoittajan suomennos)

Physican käsikirjoituksen päättää 23 säkeistön mittainen Ylistyslaulu Kaikkein korkeimmalle käsittämättömälle Luojalle, mikä lyhyesti käsittää koko Kirjan Sisällön. Sen viimeinen säkeistö on seuraava (C 70):

I som wthrätten Herrans bodh, Herran käskyjen täyttäjät,
Rijmfrost, liungeld, stormwäder, Pitkäinen, myrsky, halla,
Fiskar, willdiur, och fänat godh, Kalat, karjat, metsän elävät
Låfuer Herran medh heder, Hänt' alati taivaan alla,
All folk låfuer Herran medh flijt, Hänt' ihmiskansa kaikk' ylistäköön,
Min Siäl låfua Herran altidh, Minun sieluni Herraa kiittäköön
Låf och prijss honom sägher. Ain' ilolla ihanalla.
  (Otto Mannisen suomennos, C 264)

Runo on kokonaisuudessaan julkaistuna Otto Mannisen suomeksi kääntämänä teoksessa Suomen Kansalliskirjallisuus, Valikoima Suomen kirjallisuuden huomattavimpia tuotteita. IV. 1200-luvulta isonvihan aikaan. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1930.

Kirjoitus jatkuu osassa 2, jossa lähteet.

TAKAISIN KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON