Arno Forsius

Sigfridus Aronus Forsius runoilijana ja runojen kääntäjänä

Osa 2.

Kirjoituksen alku osassa 1.

Runo Suomen muinaisista jumalista

Forsiuksen historiallisten kirjoitusten pulmakysymyksiin liittyy suomalaisten muinaisia jumalia kuvaava latinankielinen runo, jonka sisältö eräin poikkeuksin seuraa Mikael Agricolan vastaavaa suomenkielistä esitystä Dauidin Psaltarin runomuotoisen esipuheen loppupuolella. Forsiuksen kirjoittamana pidetty latinankielinen runo on julkaistu Suomen ensimmäisen sanomalehden Tidningar utgifne af et Sällskap i Åbo numerossa 15, 16.8.1778. Runosta voidaan saada käsitys vapaamuotoisen suomennoksen välityksellä. Se perustuu pääasiallisesti Uno Harvan teoksessa Suomalaisten muinaisusko esitettyihin tulkintoihin (B 1, B 48, C 102):

Ukko synnyttää sateita, ja sinkoaa peljättäviä salamoita,
Rauni panee liikkeelle tuulet, ja uhkaa itsekin salamalla,
Rongoteus verhoaa kultaisella rukiilla kentät,
Eivätkä ole maanviljelijät siihen turhaan toivoaan asettaneet,
Ohrat kasvattaa Pellonpekko viljellyillä vainioilla,
Sen uskotaan olevan myös kansalle olutta tuottava Jumala,
Virankannos hedelmöittää pellot vihannalla kauralla,
Ägräs kasvattaa hitaasti pellavan, pavut ja nauriit,
Köndös kyntää kummut, sekä opettaa kätkemään siemenet,
Sarmaattilaisen taidon taitavana, poltetun korven huostaan,
Kekri taas pitää huolen kotieläimistä,
ja uhkein jälkeläisin vastaa rukouksiisi, ahnas paimen,
Hiisi ajaa takaa vihaisia karhuja ja susia,
Nyrkkes ohjaa koko oravien sukukuntaa,
Hittavainen johtaa talvisen jäniksen hyppelyä,
Onnekas metsästäjä on Tapion väkeä,
Notkeat verkot täyttää Ahti erilaisin kaloin,
Mutta Liekkiö hallitsee vesoja ja puita,
Sitten Turisas kukistaa uhkaavin jousin viholliset,
Ilmarinen samoin lahjoittaa valtakunnille rauhan,
Yksisilmäinen Kratti lahjoittaa rikkautta sitä palvovalle kasvatilleen,
Tonttu tekee kodin rauhalliseksi kaikkialla,
Rahko värittää vaihtuvin valoin Kuun,
Sen saaliiksi sai Kapeet Jupiterin torkkuessa,
Niityt hyvä Kaleva peittää vihreällä nurmella,
sekä täyttää talonpojan suojan uudella sadolla,
Mieluisalle matkamiehelle tekee Väinämöinen laulun,
millä hälventää pitkäveteisen matkan ikävyyden.
(Kirjoittajan muokkaama. Selitys: Sarmaattilaisella taidolla
tarkoitetaan kaskenviljelytaitoa, jota pidettiin sarmaattien
keksimänä.)

Turun akatemian historian ja politiikan professori Michael Wexionius, joka aateloitiin nimellä Gyldenstolpe vuonna 1650, julkaisi samana vuonna teoksen Epitome descriptionis Sveciae, Gothiae, Fenningiae et subjectarum provinciarum (Tiivistelmä Svean, Götan, Suomen sekä [näiden] maakuntien alamaisten kuvauksesta). Siinä hän kertoo myös suomalaisten muinaisista jumalista, jotka epäjumalat Sigfridus Aronus runomitassa kuvasi, kuten hän tässä yhteydessä mainitsee. Wexionius lisää, että Turun hovioikeuden presidentillä Jöns Kurjella (Kurck) oli ollut hallussaan latinankielinen runo suomalaisten muinaisista epäjumalista ja että hänellä oli itselläänkin ollut siitä kopio, vaikka se tilanpuutteen takia jäikin teokseen painamatta. Aivan ilmeisesti sanomalehdessä Tidningar utgifne af et Sällskap i Åbo oli yllättäen tullut päivänvaloon juuri tuo Forsiuksen kirjoittama runo. (B 76, C 224, C 244)

Agricola oli kirjoittanut runonsa knittelisäkein, kun taas Forsius oli käyttänyt latinankieleen sopivaa distikonmittaa. Agricola esitti ensin hämäläisten ja sitten karjalaisten jumalat. Forsiuksella järjestys on päinvastainen ja lisäksi hän on asettanut Ukon ja tämän puolison Raunin ensimmäisiksi. Hän ei ole myöskään maininnut lainkaan Veden emää. Forsiuksen runossa on eräitä itsenäisiä tietoja. Niinpä hän kertoo Pellonpekon olevan kansalle olutta tuottava jumala, siis eräänlainen suomalaisten Bacchus, minkä on myöhemmin todettu muidenkin lähteiden perusteella pitävän paikkansa. Hän kuvaa Kratin yksisilmäiseksi ja suojateilleen rikkautta antavaksi haltiaksi. Kalevaa hän pitää muiden tiedoista poiketen heinän kasvun edistäjänä. Väinämöisen kohdalla Forsius mainitsee lauluja harrastetun etenkin matkoilla oltaessa. Muussa suhteessa Forsiuksen ja Agricolan runot vastaavat sisältönsä puolesta melko hyvin toisiaan. (C 88, C 90, C 91, C 101, C 103, C 268)

Peder Olufinpojan pojan ruumissaarna

Tukholman kaupungin pormestarin Oluf Pederinpoika Humblan poika Peder Olufinpoika kuoli 6-vuotiaana huhtikuussa 1618. Hänen siunaustilaisuudessaan ruumissaarnan piti Olaus Elimaeus. Saarna on painettu kahtenakin eri versiona Reusnerin kirjapainossa, otsikkona Een Tröstpredikan/ Hwilken haffd är i Stockholms Stadzkyrkia/ vthi then wälwijse och wälachtadhe Oloff Pederssons/ öffuerste Borgmästares i Stockholm/ Käre Sons/ PETRI OLAI Begraffningh/ aff OLAO ELIMAEO Pastore Stocholm. Then 12. Apr. Anno MDXVIII. (B 5)

Kummassakin versiossa on kaksi Sigfridus Aronus Forsiuksen kirjoittamaa muistorunoa. Ensimmäinen on ruotsinkielinen Een Graffskrifft/ Til then Wälachtade och Wälwijse Mans/ Oluff Pedersons/ Borgmästares i Stockholm/ käre Sons/ PEDER OLUFSONS, Begraffning. Se on tehty parisäkeinä, jotka on akrostikoitu PETRUS OLAVI ja joita seuraava parisäe alkaa sanalla HUMBLA. Toinen runo on latinankielinen, neljän säkeen mittainen Epitaphivm. Allekirjoituksena on "Til en wänligh Tienst skriffuen aff Sigfrido Arono F." (Ystävällisenä palveluksena kirjoittanut Sigfridus Aronus F.). Kummassakin versiossa on myös Michael Jonae Hernodiuksen kirjoittamat muistosäkeet ja toisessa versiossa muistosäkeiden kirjoittajia ovat heidän lisäkseen Johannes Bothvidi, Amundus Beronis, Aegidius Aureli sekä Olavus Johannis Stockholmensis. (B 5)

Speculum vitae humanae ja kuolemantanssi

Tukholmassa ilmestyi vuonna 1620 Ignatius Meurerin painamana Speculum vitae humanae. Om Menniskionnes Leffuerne, Från thet första hon födhes/ in til hennes dödzdagh/ och then ytterste Domen/ Medh stoor vnderwijsning och lärdom/ til Menniskians nytta/ och hennes siäls saligheet/ Fordom för hundrat åår skriffuit/ och nw i liuset framstält/ och förswenskat aff S. A. F. (Ihmisen elämän peili. Ihmisten Elämästä, Syntymästä alkaen hänen kuolemansa päivään, ja viimeisestä Tuomiosta. Suurella opetuksella ja oppineisuudella Ihmisen hyödyksi ja hänen sielunsa autuudeksi, Muinoin sata vuotta sitten kirjoitettu, ja nyt S. A. F.:n valoon tuoma ja ruotsiksi kääntämä.) (B 41)

Kirjan esipuheessa Sigfridus Aronus Forsius selostaa käännöksensä syntyvaiheita. Tukholmalainen lasimestari ja maalari Hans Hansinpoika oli saanut haltuunsa vanhan munkkikirjan, joka oli kirjoitettu latinaksi vuonna 1514, ja pyytänyt Forsiusta kääntämään sen ruotsiksi. Koska kirja oli myös Forsiusta suuresti miellyttänyt, oli hän ottanut tehtävän vastaan. Hän on myös osoittanut kirjan esipuheen Hans Hansinpojalle. Runoelma on uskonnollis-siveellinen teos, joka kuvaa ihmisen vaellusta kehdosta hautaan. Se esitetään eri ikäkausien yksinpuhelun muodossa, muutamaa katkelmaa lukuun ottamatta. Teoksessa korostuvat erityisesti vanhuuden, sairauden, kuoleman ja viimeisen tuomion vaikuttavuus ihmisen elämässä. (B 41, C 48, C 54, C 220)

Latinankielisen teoksen nimi oli De vita hominis (Ihmisen elämästä), ja sen oli kirjoittanut tanskalainen pappi Michael Nicolai Klausen. Alun perin teos pohjautunee 1400-luvulla eläneen espanjalaisen piispan Rodericus Zamorensiksen samannimiseen kirjalliseen tuotteeseen. Näin on varsin ymmärrettävää, että runoelma välittää katoliseen keskiaikaan liittyviä tunnelmia uskonpuhdistuksen aikakaudelle. Sen perusajatuksena on kuoleman merkitys ihmiselämän kuvastimena ja määränpäänä. Kuolema koettiin yhä aina ja kaikkialla läsnäolevana, sillä nälänhädät, sairaudet ja sodat veivät joukoittain ihmisiä ennenaikaisesti hautaan. (C 281)

Esipuheessaan Forsius kertoo: "Kuitenkin minä olen sitä monessa kohdin parantanut ja [siihen] paljon hyödyllistä lisännyt, niinkuin Ihmisen iästä yleensä, ja siellä täällä joitakin säkeitä, Säilyttänyt hänen [tekijän] ajatuksensa, ja käyttänyt omia sanojani: Samoinkuin myös lisännyt loppuun tuon kauniin sekvenssin ja kääntänyt [sen] ruotsiksi." Hän on päivännyt esipuheensa majassaan Norrmalmilla, Tukholman esikaupungissa, Pyhän Ambrosiuksen päivänä eli 4.4.1620. (B 41, C 272, C 273)

Forsiuksen mainitsemat lisäykset ovat hyvin vähäisiä. Alkurunon jälkeen hän on liittänyt ihmisen ikäkausia esittelevät säkeet Ihmisen ikä yleisesti sekä vanhuutta kuvaavaan jaksoon kaksi latinankielistä säettä ja niiden käännöksen. Ne hän oli ottanut aikaisemmin myös Physican käsikirjoitukseen ihmisen ikävaiheita käsittelevän luvun loppuun. Kuoleman kutsua esittävään runoon kääntäjä on lisännyt ajatuksen kuolemantanssista ja muutenkin kielikuvien valinta on eräin paikoin antanut runoelmalle uusia vivahteita. (B 41, C 54, C 70, C 116, C 117)

Jo lapsuudessa kuolema on jatkuvasti kulkijan rinnalla väistymättömänä seuralaisena ja Forsius on muuttanut kuoleman kutsun yllättävästi tanssiin kutsuksi (C 48):

Ehwad iagh gör, eller hwart iagh går, Jos mitä teen tai vaikka missä lien,
Dödhen han jw altidh för migh står, Kuolema on aina päässä tien,
Iagh weet han wil migh möta. Sen odottavan tiedän.
Frwr och Möör, hwar j hälst wara må, Rouva, neito, missä oletkaan,
måsten med migh i dantzen gåå. Käy kanssani, on pakko, tanssimaan.
  (Toivo Lyyn suomennos)

Forsius oli maininnut kuolemantanssin ensimmäisen kerran vuoden 1609 pienen ennustuskirjan Prognostica Till thet åhret efter Christi Nåderijka Födhelse. M DC IX. Af Sigfrido Arono Forsio. luvussa Sairauksista ja kuolemasta: "Jotkut Kuningattaret tai Ruhtinattaret, vanhat Aatelismiehet, mahtavat Kirkonmiehet ja Naishenkilöt tulevat aloittamaan kuolemantanssin." (B 11 Prognostica)

Forsius oli maininnut kuolemantanssin myös vuoden 1617 pienessä ennustuskirjassa PROGNOSTICA Til thet Åår Christi M DC XVII./ Aff naturlige orsakers grund stält och judiceret Af SIGFRIDO ARONO Forsio Reg. Astr. (B 16 Prognostica) sekä saman vuoden suuressa ennustuskirjassa Then stora Prognostica til thet Åår CHristi M DC XVII. Medh flijt vthräknat och judiceret aff naturlige orsaker/ och the gamble Astrologers förfarenhet: af SIGFRIDO ARONO F. Reg. Ast. (B 43). Niissä kuolemantanssin ajatus tuli esiin pienen ennustuskirjan toisessa luvussa Keväästä ja Vuodesta yleensä: "Aatelismiehet astuvat Kuolemantanssiin", ja samoin neljännessä luvussa Syksystä: "Niissä Maakunnissa jotka ovat Härän [tähtikuvion] alla harjoitetaan suurta tyranniaa ja väkivaltaa, ja monet astuvat silloin kuolemantanssiin." Suuressa ennustuskirjassa kuolemantanssin ajatus toistuu pariin otteeseen, mm. luvuissa Keväästä ja Vuodesta yleisesti sekä Kesästä.

Vanhuutta Forsius kuvaa Speculum vitae humanae -teoksessa seuraavin säkein: (C 48)

Mitt stora modh hafwer nu boot, Minun uljuuteni on ehtynyt,
Käppen är worden min tridie foot, Keppi on kolmas jalkani nyt,
Min fötter blifwa sena, Hidas on niiden tahti,
Min rygg krökes, mitt hufwud och så Selkäni köyrtyy ja painuu pää,
Lutar, till Graffuen må iagh nw gå, Hautaan pakko on köntystää,
Dödhen är migh till mena. Kutsuu kuoleman mahti.
   
Min händer skälfwa, stumt är mitt mål, Kädet vavisten, vaiti hoiperoin,
Ty iagh haar druckit ålderdoms skål, Kun vanhuuden maljasta osani join,
Min öghon böria rinna. Ja silmäni alkavat vuotaa.
  (Toivo Lyyn suomennos)

Välittömästi alkuperäisen teoksen viimeisen runon jälkeen Forsius on lisännyt latinankielisen laulun Dies irae, diaes illa, [---], jonka otsikoksi hän on merkinnyt Een gammal Seqvenz om Domen. Tämän Tuomas Celanolaisen 1200-luvulla kirjoittaman sielunmessun toisen osan latinankielinen teksti poikkeaa kahden viimeisen säkeistön osalta muista tunnetuista teksteistä. Latinankielistä runoa seuraa Forsiuksen taidokas ruotsinnos. Kääntäjä on liittänyt vielä teoksen loppuun ruotsinnoksina vuoden 1582 Piae Cantiones -kokoelmaan kuuluvat sekvenssit Een gambel the Finskas Scholewijsa/ Vanitatum vanitas sekä Een annan gammal Wijsa. Scribere proposui. (B 41, B 68, C 123, C 124, C 153, C 209)

Seuraavassa on esimerkkinä muutamia säkeitä runosta Vanitatum vanitas (C 48):

Sielen från tin arma krop Sielu ruumisraukastas
in til pinen lendher, piinanpaikkaan vaipuu,
godzet som war alt tit hop tavaras, ne rakkaimpas,
byta tina frender, suvun haltuun haipuu,
matkar ätha köttet wp, madot syövät lihasi,
senor, ben och tendher, jäntees kera luiden,
hws och godz komer i lop talosi ja pihasi
in i fremand hender. joutuu käsiin muiden.
  (Toivo Lyyn suomennos)

Forsiuksen ruotsiksi kääntämä Speculum vitae humanae oli erittäin suosittu teos ja siitä otettiin useita painoksia kääntäjän kuoleman jälkeen. Runoelman välityksellä keskiaikaiset kuolemankuvitelmat ja niille ominaiset runokuvat siirtyivät ruotsinkieliseen barokkirunouteen, jossa niillä oli huomattava merkitys. Andreas Johannis Arosiandrus julkaisi Forsiuksen käännöksestä lyhennetyn laitoksen Upsalassa vuonna 1635. Tämä lyhennetty laitos otettiin mukaan Bonde-Practicaan, talonpojan sääkirjaan, jota alettiin julkaista Ruotsissa 1650-luvun jälkeen. Se levisi kymmeninä painoksina kansan keskuuteen ja sitä kautta myös Forsiuksen ikäkausia kuvaavat säkeet tulivat laajalti tunnetuiksi Ruotsissa. (C 24, C 125, C 234)

Upsalan yliopiston kirjastossa on myös Forsius' Visbok-nimellä tunnettu kirja. Se on Speculum vitae humanaen nide, jonka loppuun on liitetty käsin kirjoitettuina seitsemän suomenkielistä laulua Hemminki Maskulaisen vuonna 1616 julkaisemasta Piae cantiones-suomennoksesta, sekä toisella käsialalla 16 ruotsinkielistä laulua. Viime mainituista osa on maallisia lauluja ja kolme niistä on Lars Wiwalliuksen kirjoittamia runoja. Merkinnän mukaan kirjan viimeiset lisäykset on tehty vuonna 1654. Siten ne eivät voi olla ainakaan kokonaisuudessaan Forsiuksen tekemiä. Upsalan yliopiston kirjastosta on löytynyt lisäksi vielä 10 irtolehteä, jotka selvästi kuuluvat tähän niteeseen. Näillä lehdillä on viisi ruotsinkielistä runoa sekä rukous, jotka on kirjoitettu samalla käsialalla kuin suurin osa niteessä olevien lisälehtien runoista. (C 125, C 206)

Reyneke Fosz, runokertomus Kettu Repolaisesta

Tukholmassa ilmestyi vuonna 1621 Ignatius Meurerin painamana teos nimeltään Reyneke Fosz. Thet är: En skön och nyttigh Dicht/ full medh Wijszheet/ godh Läro/ och lustige Exempel: Vthi hwilken alle Menniskiors wäsende/ Handel/ Otroo/ List och Snillheet affmålat warder/ sampt medh thet sedliga Förståndet och thenne Books bruuk. Allom Menniskiom i thenna sällsamma tijden ganska tienligh och nödigh at weta/ etc. Medh sköne Figurer beprydd. Tryckt och vplagd i Stockholm/ aff Ignatio Meurer/ 1621. (Reyneke Fosz. Se on: Kaunis ja hyödyllinen Runo, täynnä viisautta, hyviä Opetuksia ja huvittavia esimerkkejä, Joissa kaikki Ihmisten olemus, Menettely, Epäusko, Kavaluus ja Nerokkuus piirtyvät esiin, samoin kuin niiden siveellinen Tarkoitus ja tämän Kirjan käyttö. Kaikille Ihmisille tänä ihmeellisenä aikana sangen hyödyllinen ja tarpeellinen tuntea j.n.e. Kauniilla Kuvilla koristeltu. Ignatius Meurerin Tukholmassa painama ja latoma [vuonna] 1621.) (B 40)

Ruotsinkielisen runomittaisen teoksen nimi on Reyneke Fosz. Nimiösivulle osuneen poikkeavan kirjasintyypin (e) vuoksi nimen on yleensä ymmärretty olevan Reyncke Fosz. Tähän väärinkäsitykseen on ilmeisesti vaikuttanut myös teoksen saksankielinen nimi. Olen itsekin seurannut aluksi virheellistä esimerkkiä. Ruotsinkielisen teoksen tekstissä nimen alkuosa on kuitenkin aina Reyneke, myös runomitan vuoksi. Kuvien teksteissä käytetään kyllä muotoa Reynick tai Reynicke. Teoksessa ei ole ilmoitettu sen kääntäjää, mutta kaikesta päätellen se oli Sigfridus Aronus Forsius, kuten jäljempänä perustellaan. Kirjan useiden puuleikkausten alkuperää ei ole voitu selvittää. (B 40, C 80)

Ketulle annetut inhimilliset luonteenpiirteet, etenkin niiden nurjat puolet, ovat aina olleet hauskuuden aiheina eläintarinoissa, joiden välityksellä tahdottiin tarkastella yhteiskunnassa esiintyviä ilmiöitä. Tämä olikin usein ainoa mahdollisuus siihen liiallista pahennusta herättämättä. Kettutarinat olivat olleet tavattoman suosittuja kaikkialla. Pääsipä kettu seinän koristeeksi kirkkoihinkin. Esimerkkinä mainittakoon Inkoon kirkossa 1400–1500-luvulta peräisin oleva kalkkimaalaus, jossa kettu roikkuu kaulan ympäri vedetyn narun jatkeena. (C 80)

Kettutarinoiden varhaisin keskieurooppalainen edustaja lienee ollut 1100–1200-luvulla Ranskassa tunnettu kertomus Roman de Renart. Siitä on johtunut lukuisia eri kielisiä laitoksia. Ruotsinkielinen käännös oli tehty pääasiallisesti alasaksalaisesta toisinnosta Reynke de Vos, joka on painettu Lyypekissä vuonna 1498. Apuna on käytetty myös Herman Weigeren vuonna 1555 tekemää tanskankielistä laitosta. Teoksen ruotsintaja viittaa lisäksi latinankielisen laitoksen runomittaan. (C 80)

Teoksessa oleva kirjanpainaja Ignatius Meurerin allekirjoittama esipuhe on päivätty 15.8.1621. Henkilöt, joille teos on omistettu, olivat kansleri Axel Oxenstierna, valtaneuvos Philip Scheding, valtaneuvos Johan Skytte sekä valtaneuvos Gabriel Gustafinpoika Oxenstierna, joka oli kansleri Axel Oxenstiernan veli. Näin sanomansa puolesta osittain melko arveluttavalla teoksella oli ainakin mahdollisimman arvovaltaiset suosijat ja suosittelijat. Tämä oli ilmeisesti myös sen menestyksen kannalta eduksi ja hyödyksi. (B 40)

Kirjanpainaja Meurerin esipuheen lisäksi teoksessa oli myös sen ruotsintajan pitkä esipuhe. Siinä on seuraava opettavainen tarina: "Joskin melkein [aina] tapahtuu niin, että Jumala kaikkivaltias on lahjoittanut ja suonut Ruhtinaalle tai Hallitsevalle Herralle kaikkea vilpittömyyttä ja Ruhtinaallisia Hyveitä, samoinkuin hän synnynnäisten Ruhtinaallisten Hyveiden ja Hurskauden avulla jokapäiväisen kokemuksen ja harjaantumisen avulla tottuu ja oppii niin, että hän tietää Elämässään ja Hallituksessaan olla ja toimia Ruhtinaallisesti ja lempeästi alamaisiaan ja jokaista miestä kohtaan, kuten Jumalaapelkääväiselle Hallitsijalle kuuluu, ja Jumalaa kohtaan, jolle hänen on siitä Tili tehtävä. Kuitenkin siitä huolimatta tulevat sellaiset Ruhtinaat ja Hallitsijat ymmärtämättömien juonien, väärien ja uskottomien Neuvosten sekä muiden silmänpalvelijoiden takia usein vietellyiksi, [niin] että he unohtavat Sydämen pelon, kääntyvät hyvästä ja Jumalallisesta pahaan ja etsivät pelkästään omaa hyötyään ja maallista kunniaa, Siitä huolimatta että sen kautta aiheutetaan vahinkoa kaikille Alamaisille, Maalle ja Kansalle, tai myös kokonaiselle Ruhtinaskunnalle." (B 40)

Koska kääntäjä ilmeisesti oli Forsius, voidaan näiden varovaisten sanankäänteiden takaa havaita Kustaa II Aadolfiin kohdistettu moite kevään 1619 tapahtumien johdosta. Sen vuoksi on myös ymmärrettävää, että kääntäjä ei ole halunnut merkitä nimeään näkyviin teokseen. Toisaalta teoksen aihepiiriä ei varmaankaan pidetty tuohon aikaan pappissäädyn arvolle sopivana. Esipuhe päättyy näin: "Koska siten on ilmeistä, että kaikissa Säädyissä on hyviä ja pahoja, olen minä halunnut tehdä ja valmistaa tämän Kirjan, mitä hyvänsä säätyjä siinä mainitaankin, en missään muussa tarkoituksessa kuin hyvien [ihmisten] hurskauden ja hyveen vahvistukseksi, minulle itselleni ja muille heikoille Kehotukseksi, varoitukseksi ja parannukseksi, eikä mitenkään kenenkään halveksimiseksi, halventamiseksi tai herjaamiseksi. Ja täten siis vakuutan, ettei sitä ole muulla tavoin käsitettävä ja ymmärrettävä, ja pyydän jokaista sen siis uutterasti ottamaan vastaan, ja uskon heidät Kaikkivaltiaan suojaan." (B 40)

Kääntäjä on otsikoinut kirjan alkuperäisen esipuheen Toinen Esipuhe, sangen hyödyllinen tämän Kirjan ymmärtämiseksi. Siinä selostetaan, mitä säätyjä ja ammattikuntia eri eläimet tarinoissa edustavat ja mitä nimityksiä niistä käytetään. Jokaisen runomittaisen kertomuksen jälkeen on sitä paitsi suorasanainen selitys runosta ja siihen liittyvistä opetuksista. (B 40)

Ruotsinkielisessä teoksessa on eräitä kääntäjän henkilöllisyyteen viittaavia yksityiskohtia. Sen kielessä ja sanastossa on itäruotsalaiselle kielialueelle ja eteläsuomalaisille murteille tyypillisiä piirteitä. Sen lisäksi siinä on yhtäläisyyksiä Forsiuksen muiden kirjallisten tuotteiden kanssa. Kääntäjä on korjannut ja täydentänyt Raamatusta otettuja kohtia ruotsalaisen raamatunkäännöksen mukaisiksi, joten hän on oletettavasti ollut pappi. Tähän viittaa myös III kirjan 10. runon selityksiin lisätty kohta, joka muuten liittyy löyhästi metsästäjiä ja heidän toimiaan käsittelevään aiheeseen: "Että he Sielunpalvelijaa Hovissaan talonväkensä autuudesta huolehtimiseksi pitäisivät, siitä he eivät halua mitään maksaa, kun heille kuitenkin maksaa vuodessa heidän Ajokoiriensa ja Metsästyskoiriensa pito enemmän kuin yksi tai kaksi Saarnaajaa. Niin, eräät pitävät ja arvostavat enemmän ahnetta ja turhaa Vainukoiraa kuin Ihmistä. Tiedetään eräästä, joka antoi heittää uskollisen palvelijan Torniin siksi, että [tämä] kosketti jalallaan Koiraa, kun se makasi ja ojenteli lattialla, [niin] että se vingahti, kärsimätöntä lajia kun se on, ja paikalla kilisivät Messinkikahleet."

Kääntäjä on, samoin kuin tanskalaisessakin laitoksessa on tehty, muuttanut eräitä paikannimiä kotoisemmiksi. Suomesta mainitaan Kökar kerran ja Häme kahdesti, Ruotsista Hedemora, Mora ja Trögden. Lisäysten ohella on parista kohdasta jätetty pois tekstiä. Paljastavalta vaikuttaa III kirjan 12. runon selityksessä tapahtunut poisto. Ruotsinnokseen ei nimittäin ole otettu mukaan kohtaa, jossa arvostellaan ja pilkataan astrologiaa, Forsiuksen niin suuresti arvostamaa tähtitaitoa. Kun lisäksi voidaan todeta kääntäjän mielenkiinto ja harrastus runousoppia kohtaan, ei hänen henkilönsä suhteen ollut tuon ajan Ruotsissa juuri muita vaihtoehtoja kuin Forsius. (C 16, C 44, C 272, C 273)

Teoksen ensimmäisen luvun lopussa on jälkikirjoitus: Selitys Lukijalle. Siinä kääntäjä kuvailee runomittaan liittyviä vaikeuksia, koska sekä saksalaisessa että tanskalaisessa laitoksessa tavujen lukumäärä säkeissä vaihteli. Sen takia myös hän oli käyttänyt vaihtelevasti 7–10 tavua ja huolehtinut sen ohella loppusointujen vastaavuudesta. (B 40)

Kääntäjä palasi runomitan vaikeuksiin teoksen IV kirjan lopussa olevassa Selityksessä hyvälle Lukijalle: "Sillä mitä Riimittäjään tulee, niin olivat näiden Eläintarujen sepittäjän, niinkuin myös monien muiden siihen mukaan otettujen Riimit, minulle hitaita kääntää, varsinkin kun niissä ei ole oikeaa mittaansa ja tavumääräänsä, niinkuin oikeassa säännöllisessä Riimissä on oltava. Olen kuitenkin pyrkinyt säilyttämään jokaisessa Tarinassa oman Riimilajinsa, noudattaen Herra Lutherin, Lobwasserin ja muiden Korkeastioppineiden eniten suosimia Riimejä, sikäli kuin se koskee Tavuja. Silti minä en myöskään kiellä, että tässä on [yhä] puutteellisuutta Tavujen laatuun nähden nousussa ja laskussa, mutta työn vaikeus ja hitaus on aiheuttanut sen, että olen tahtonut kiiruhtaa loppuun. Oikeamielinen ja hyväntahtoinen Tuomari voi sen Kappaleita [teoksia] vertaamalla hyvin arvioida. Sidotun luvun on oltava sidottu, vapaan vapaa." Nämä runomittaa koskevat huomautukset ovat hyvin samankaltaisia kuin siinä esipuheessa, jonka Forsius oli kirjoittanut vuonna 1608 painettuun koraalikirjaseensa Någhra Nyia Psalmers [---]. Nyt mainittiin kuitenkin tavumäärän ohella merkitsevänä tekijänä myös tavujen laatu. Kääntäjä onkin ottanut huomioon tavujen painotuksen rytmin kannalta, minkä merkitystä ei Ruotsissa silloin vielä yleensä tunnustettu. (B 31, B 40, C 272, C 273)

Teoksen loppuun on painettu "Tukholma. Painettu omalla Kustannuksella Ignatius Meurer, Ja on hänen luonaan kaupan. VUONNA 1621". Kirjasta on olemassa samalta vuodelta jo kolme hieman toisistaan poikkeavaa painosta. Yhdessä niistä oli merkintä kirjanpainajan kuninkaallisesta erioikeudesta, mutta toisista se puuttui. Muut muutokset olivat lähinnä painovirheiden korjauksia. Kaikesta päätellen kirjan menekki oli ollut hyvä. Reyneke Fosz oli ilmestyessään ja vielä kauan sen jälkeenkin merkittävin ruotsinkielinen kaunokirjallinen teos. Noin 600 sivua käsittävän teoksen kääntäminen ja julkaiseminen olivat kunnioitettavia saavutuksia sen ajan vaikeissa oloissa. (C 79, C 142, C 281, C 311)

Forsiuksen runoja muissa kuin omissa painotuotteissa

Forsiuksen sepittämiä onnittelurunoja on tämänhetkisen tietämyksen mukaan seuraavissa muiden kirjoittamien henkilöiden painotuotteissa:

ALIUD. FIDLERVM Medicae studium [---], teoksessa: Seilerus, Joachim: Memento mori, Eine Christliche Leichpredigt, Stockholm 1613. (Latinankielinen muistoruno Casparus Fidleruksen kuoleman johdosta.)

ALIVD EIDEM ELEGIACVM, POSVIT teoksessa: Hjort, Daniel Theodorus: In festivitatem nuptiarum, Domini M. Svenonis Ionae Moderi [---] Ode Alcaica [---], per Danielem Theodorvm Hiort. Stocholmiae [1609]. Hjortin latinankielinen hääruno oli kirjoitettu Sveno Jonae Moderuksen häiden kunniaksi ja julkaisussa oli myös Sigfridus Aronus Forsiuksen latinankielinen hääruno saman tapahtuman johdosta. Forsiuksen häärunoa Aliud eidem elegiacum on selostettu lyhyesti osan 1 alussa häärunojen yhteydessä.

DECASTICHON, teoksessa: Bunting, Herman: Harmonia Evangelistarum, Stockholm 1617. (Latinankielinen runo teoksen kääntäjän Hans Paulinpoika Lowin kunniaksi.)

Een Graffskrift, teoksessa: Elimaeus, Olaus: Een Tröstpredikan/ Hwilken haffd är i Stockholms Stadzkyrkia/ vthi then walwijse och wälachtadhe Oloff Pederssons/ öffuerste Borgmästares i Stockholm/ Käre Sons/ PETRI OLAI Begraffningh/ aff OLAO ELIMAEO Pastore Stocholm. Then 12. Apr. Anno MDXVIII. Stockholm 1618. (Ruotsinkielinen runo pormestari Oluf Pederinpojan pojan Pederin kuoleman johdosta.)

Elegeion, teoksessa: Messenius, Johannes: Sveopentaprotopolis, Stockholm 1612. (Latinankielinen runo Johannes Messeniuksen ja teoksen ruotsintajan Henricus Hammeruksen kunniaksi.)

Epitaphium, teoksessa: Leuchowius, Benedictus: Vita et obitus defuncti, Stockholm 1621. (Ruotsinkielinen runo entisen pormestarin Oluf Pederinpoika Humblan kuoleman johdosta.)

EPITAPHIVM, teoksessa: Elimaeus, Olaus: Een Tröstpredikan/ Hwilken haffd är i Stockholms Stadzkyrkia/ vthi then walwijse och wälachtadhe Oloff Pederssons/ öffuerste Borgmastares i Stockholm/ Käre Sons/ PETRI OLAI Begraffningh/ aff OLAO ELIMAEO Pastore Stocholm. Then 12. Apr. Anno MDXVIII. Stockholm 1618. (Latinankielinen runo pormestari Oluf Pederinpojan pojan Pederin kuoleman johdosta.)

Gratulations verser, teoksessa: Gothus, Petrus Laurentius: Christelig vthlägning öffuer the epistlar och Euangelia, som j wårt fädhernesland Swerige, aff församblingenes lärare och förmän förordnadhe äro, til at predicas på fierde dagh juul, påscha och pingsdagh, [---]., Stockholm 1609. (Ruotsinkielinen onnitteluruno Petrus Laurentius Gothuksen kunniaksi.) (B 49)

Gratulations verser, teoksessa Messenius, Johannes: Signill, Thet är en lustigh ovh sanfärdigh Tragoedia. Stockholm 1652. (Ruotsinkielinen onnitteluruno Johannes Messeniuksen kunniaksi, julkaistu alunperin vuonna 1612.) (Lähde: Nuorteva, J., 1997.)

In anserem Martineum, teoksessa Lychostr. Psellinoros Andropediacum [oik. Spangenberg, Wolfhart]: Gåås kong [---], Stockholm 1619. (Latinankielinen runo teoksen kääntäjän Johannes Sigfridin kunniaksi.)

ODE SAPPHICA, teoksessa: [Sorolainen] Ericus Erici: Postilla, 1 osa, Stockholm 1621. (Latinankielinen runo Eerik Eerikinpoika Sorolaisen kunniaksi.)

Programma, teoksessa: Messenius, Johannes: Specula, Stockholmiae 1612. (Latinankielinen runo Johannes Messeniuksen kunniaksi.)

Programma, teoksessa: Messenius, Johannes: Specula, Stockholm 1612. (Ruotsinkielinen runo Johannes Messeniuksen kunniaksi.)

Lähteet ja kirjallisuus:

A. Arkistolähteitä

Kungliga biblioteket, Tukholma

A 65 Forsius, Sigfridus Aronus: Physica Eller Naturlighe tings Qualiteters och Egendomars beskrijfuelse. (Käsikirjoitus vuodelta 1611, Kungliga Biblioteket, Stockholm). – Painettu: Sigfridus Aronus Forsius Physica (Cod. Holm. D 76), utgiven av Johan Nordström. I. Text. Uppsala 1952. (Lähde C 70)

B. Painettuja lähteitä

B 1 Agricola, M.: Dauidin Psaltari. Stockholm 1551. – Mikael Agricolan teokset III, Porvoo 1931.
B 5 Elimaeus, Olaus: Een Tröstpredikan/ Hwilken haffd är i Stockholms Stadzkyrkia/ vthi then wälwijse och wälachtadhe Oloff Pederssons/ öffuerste Borgmästares i Stockholm/ Käre Sons/ PETRI OLAI Begraffningh/ aff OLAO ELIMAEO Pastore Stocholm. Then 12. Apr. Anno MDXVIII. Stockholm 1618.
B 11 A/P Almanah eller Dagharäkning/ medh thes Wahl/ wedherlek/ sampt flere infälle/ af then Astronomiske konst/ och Naturlighe orsakers grund/ til thet åhr Christi M DC IX. [---] Til Stockholms horizont/ medh flijt räknat/ judiceret/ och stält/ Aff Sigfrido Arono Forsio. – Prognostica Till thet åhret efter Christi Nåderijka Födhelse. M DC IX. Af Sigfrido Arono Forsio. Tryckt j Stockholm/ Af Anund Olufsson. [1608].
B 16 A/P Almanah Til thet Åår christi M DC XVII. [---] Medh flijt vthräknat/ aff SIGFRIDO ARONO Forsio Reg. Astr. CVM GRATIA & PRIV. Ser. Reg. Majest. – PROGNOSTICA Til thet Åår Christi M DC XVII. Aff naturlige orsakers grund stält och judiceret Af SIGFRIDO ARONO Forsio Reg. Astr. Tryckt i Stockholm/ hoos Ignatium Meurer. [1616].
B 23 Een Brwdhpredikan/ Ther j alle vnge Brwdhar/ och Ächteqwinnor/ sigh bespegla kunna/ [---] Efter lägenheeten disponeret, sammandragen/ skrifwen och hållen på Hammersvdd j Trögden/ then 18. Septembris/ Anno 1608. Af SIGFRIDO ARONO FORSIO. Tryckt j Stockholm/ af Andrea Gutterwitz. [1608].
B 24 Een Lijkpredikan/ I then hederlighe och dygdesamme Qwinnes/ hustru Birgittae Hieronymi dotters [---] Begraffning. [---] then 17. Octob. Anno 1613 hållen Aff SIGFRIDO ARONO FORSIO. Tryckt i Stockholm/ af Ignatio Meurer Åhr 1613.
B 27 Een liten Vnderwijsning/ Om the selsamme himmelens IMPRESSIONER, PHASMATA, eller vnderlige Figurer/ I synnerheet/ om the Wädhersolar/ som oss then 13. Junij/ ifrå Klockon 7. In til 9. Om Morgonen seedde äre/ I thetta åhr 1608. [---] Sine gunstige Förfordrare/ tienstligen scriffuit och dediceret aff SIGFRIDO ARONO FORSIO. Stockholmiae Typis Gvttervitzianis. [1608].
B 28 IN NVPTIARVM HONOREM ILLVSTRISSIMI PRINCIPIS AC DOMINI, DO. IOHANNIS ALBERTI, DVCIS MEGAPOLITANI, [---] Sponsi: cvm ILLUSTRISSIMA PRINCIPE, DN. MARGARETA ELIZABETH, [---] Sponsa: SIGFRIDI ARONI FORSII ELEGIA. STOKHOLMI Typis Anundianis. Anno Domini 1608.
B 39 REVERENDO ET CLARISSIMO VIRO, [---] DN. M. ERICO, Episcopo Aboensi dignissimo; sponso: NEC NON LECTISSIMAE, NOBILITATE GENERIS, [---] DN. INGEBVRGAE, [---] Nunc vero sponsae: honoris & amoris ergo in futura nuptialia sacra Hymenaeo Carmine gratulatur SIGFRIDVS ARONVS FORSIVS. STOKHOLMIAE. Impressit Andreas Gvttervvitz. Anno salutis humanae 1602.
B 40 (kääntäjä): Reyneke Fosz. Thet är: En skön och nyttigh Dicht/ full medh Wijszheet/ godh Läro/ och lustige Exempel: Vthi hwilken alle Menniskiors wäsende/ Handel/ Otroo/ List och Snillheet affmålat warder/ sampt medh thet sedliga Förståndet och thenne Books bruk. Allom Menniskiom i thenna sällsamma tijden ganska tienligh och nödigh at weta/ etc. Medh sköne Figurer beprydd. Tryckt och vplagdti Stockholm/ aff Ignatio Meurer/ 1621. – [Kolofon:] Tryckt medh eghen Bekostnadt aff Ignatio Meurer/ Och fins hoos honom til köps. Anno M. DC. XXI.
B 41 (kääntäjä): SPECULUM VITAE HUMANAE, Om Menniskionnes leffuerne/ Från thet första hon födhes/ in til hennes dödzdagh/ och then ytterste Domen/ Medh stoor vnderwijsning och lärdom/ til Menniskians nytta/ och hennes siäls saligheet/ Fordom för hundrat åår skriffuit/ och nw i liuset framstält/ och förswenskat aff S. A. F. Tryckt i Stockholm/ hoos Ignatium Meurer/ åhr 1620.
B 43 Then stora Prognostica til thet Åår CHristi M DC XVII. Medh flijt vthräknat och judiceret aff naturlige orsaker/ och the gamble Astrologers förfarenhet: af SIGFRIDO ARONO F. Reg. Ast. Tryckt i Stockholm/ hos Ignatium Meurer/ medh eghen bekostning. [1616.]
B 48 Vcko ciet pluvias, metuendaque fulgura vibrat [---]. (Latinankielinen runo suomalaisten muinaisista jumalista, julk. Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo, N:o 15, 16.8.1778, Åbo; painettu teoksessa:. Pipping, F. W.: Historiska bidrag till Finlands calendariografi, Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk I, Helsingfors 1858, s. 111–112.)
B 51 Hemminki Henrikinpoika [Maskulainen]: Yxi Wähä Suomenkielinen Wirsikirja/ [---] H. Hemmingin Maschun Kirkoherran waiwal ja culutuxel. [Tukholma 1605].
B 52 Hjort, Daniel Theodorus: Hexametron gratvlatorivm. In abitvm reditvmqve, illvstrissimi principis ac domini, dn. Caroli, regni sveciae haereditarii principis [---] Scriptvm per Danielem Theodori Fabrivillensem. Stokholmiae [1597].
B 53 Hjort, Daniel Theodorus: In festivitatem nuptiarum, [---] Domini M. Svenonis Ionae Moderi, [---] Ode Alcaica [---] per Danielem Theodorvm Hiort. Stocholmiae [1609].
B 54 Leuchowius, Benedictus: Vita et obitus defuncti, Stockholm 1621.
B 55 Lychostr. Psellinoros Andropediacum [Spangenberg, Wolfhart]: Gåås kong [---], Stockholm 1619.
B 68 PIAE CANTIONES ECCLESIASTICAE VETERUM EPISCOPOrum, in Inclyto Regno Sueciae passim vsurpatae, nuper studio viri cuiusdam Reuerendiss: de Ecclesia Dei & Schola Aboënsi in Finlandia optime meriti accurate à mendis correctae, & nunc typis commissae, opera THEODORICI PETRI Nylandensis.[---] Gryphisuualdiae, per Augustinum Ferberum. [Esipuheen päiväys] Datae Rostochij die 23. Maij. Anno Christi 1582. (Uusintapainos, Documenta Musicae Fennicae X, Helsinki 1967, esipuhe Timo Mäkinen.)
B 76 Wexionius, M.: Epitome descriptionis Sueciae, Gothiae, Fenningiae, et subjectarum provinciarum. Aboae 1650.

C. Kirjallisuus

Lähdetietoja sisältävää ja aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. (Katso myös myöhemmin ilmestynyttä kirjallisuutta luettelon lopussa.)

C 16 Belfrage, S.: Översättningen av Reyncke Fosz 1621. Nysvenska studier 1924, Fjärde årg. Uppsala 1924.
C 25 Brilioth, Y.: Predikans historia. Lund 1945.
C 44 Dymling, C. A.: Reyncke Fosz och Forsius. Nysvenska studier, Fjärde årg., 1924. Uppsala 1924.
C 48 Enckell, O. (suom. R. Puranen): Suomen ruotsinkielinen kirjallisuus 1600–1770. Suomen kirjallisuus II, 335–450, Keuruu 1963.
C 54 Fehrman, C.: Diktaren och döden. Dödsbild och förgängelsetanke i litteraturen från antiken till 1700-talet. Stockholm 1952.
C 70 [Forsius, S. A.:] Sigfridus Aronus Forsius Physica. I, Text. Utg. Av J. Nordström. Uppsala 1952.
C 79 Grönroos, H.: Läsning för nöje och tidsfördriv i 1700-talets Helsingfors. Böcker och bibliotek, Bokvännens bok 3. Helsingfors 1969.
C 80 Gunnarsson, B.: Mickel räv -sagan. Ett apropå till några rariteter i Helsingfors universitetsbibliotek. Böcker och bibliotek, Bokvännens bok 3. Helsingfors 1969.
C 88 Haavio, M.: Karjalan jumalat. Uskontotieteellinen tutkimus. Porvoo – Helsinki 1959.
C 90 Haavio, M.: Suomalainen mytologia. Porvoo – Helsinki 1967.
C 91 Haavio, M.: Väinämöinen, suomalaisten runojen keskushahmo. Porvoo 1950.
C 92 Haavio, M. ja Vallinkoski, J.: Johannes Messeniuksen papereissa säilyneitä varhaishistoriamme aineksia I. Eräs Messeniuksen käsikirjoitus Ruotsin kunin-kaallisessa kirjastossa. Turun historiallinen arkisto XI, Turun historiallisen yhdistyksen julkaisuja XI, Turku 1951.
C 101 Harva, U.: Muinaissuomalaisten Bacchus. Kalevalaseuran vuosikirja 23–24, 1943–44. Porvoo – Helsinki 1945.
C 102 Harva, U.: Suomalaisten muinaisusko. Porvoo 1948.
C 103 Hautala, J.: Suomalainen kansanrunoudentutkimus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 244. Osa, Turku 1954
C 110 Heininen, S.: Kirjallinen tiedonanto 1995.
C 115 Hjärne, E.: Den sapfiska strofen i svensk verskonst. Språk och stil XIII, III–V häftet. Uppsala 1913.
C 116 Hjärne, E.: Den svenska femtonhundratalsdikten om världens fåfänglighet. Språk och stil XII, I–II häftet. Uppsala 1912.
C 117 Hjärne, E.: Vid läsningen av Forsius' Speculum vitae humanae. Språk och stil XIV, I häftet. Uppsala 1914.
C 122 (Quintus) Horatius (Flaccus): Oodeja ja epodeja. Latinasta suomentanut ja johdannolla sekä selityksillä varustanut Eero Kivikari. Hämeenlinna 1930.
C 123 Huldén, L., Gallén, J., Enckell, O. Och Ekelund, E.: Finlands svenska litteratur 1. Helsingfors 1968.
C 124 Hultin, A.: Meddelande rör. Forsius' i tryck utgifna skrifter. Förhandlingar och uppsatser 23, Skrifter utgivna av Svenska Litteratursällskapet i Finland XCI, 1909. Helsingfors 1910.
C 125 Hultin, A.: Den svenska vitterheten i Finland under stormaktstiden. Skrifter utgivna av Svenska Litteratursällskapet i Finland LXV, Helsingfors 1904.
C 142 Klingberg, G.: Svenska barn- och ungdomslitteratur 1591–1839.
C 152 Lagerborg, R.: Vår äldsta konstdiktning. Skrifter utgifna av Svenska Litteratursällskapet i Finland 78. Helsingfors 1906.
C 153 Lagus, E.: Sigfrid Aronus Forsius' översättning av sekvensen Dies irae. Förhandlingar och uppsatser XXIV. Skrifter utgifna av Svenska Litteratursällskapet i Finland 96. Helsingfors 1910.
C 206 Noreen, A. och Grape, A.: Visböcker, 1500- och 1600- talets, III. Uppsala 1916–1925.
C 207 Noreen, E.: Den svenska bröllopsdiktens äldsta historia. Saga och sed 1940. Uppsala 1940.
C 209 Norlind, T.: Latinska skolsånger i Sverige och Finland. Akad. Avh. Lund 1909.
C 211 Nygren, L.: Sigfrid Aron Forsius: en liten undervisning. Fenix 1. 1986.
C 212 Nygren, L.: Sommarhusets figur, en essäbok. Borås 1992.
C 220 Paludan, J.: Till Oplysning om et Par aeldre svenske Digte. Samlaren XVIII. Upsala 1897.
C 224 Pipping, F. W.: [Sigfrid Aron Forsius] Historiska bidrag till Finlands calendariografi. Bilagor – Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk I, Helsingfors 1858 – [Lisäyksiä] IV, 2. Helsingfors 1861.
C 234 Rosman, H.: Bonde-Practica 1662. Stockholm 1901.
C 239 Råbergh, H.: Den evangeliska predikoverksamhetens grundläggning och utveckling i Finland intill år 1640. Akademisk inbjudningsskrift [---] O. I. Colliander. Helsingfors 1883.
C 244 Sarajas, A.: Suomen kansanrunouden tuntemus 1500–1700-lukujen kirjallisuudessa. Porvoo – Helsinki 1956.
C 254 Seppälä-Pekkanen, V.: Sigfrid Aronus Forsiuksen latinankieliset häärunot. Pro gradu -työ, Helsingin yliopiston historiallis-filosofinen tiedekunta. 1979. Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan kirjasto.
C 264 Suomen Kansalliskirjallisuus, Valikoima Suomen kirjallisuuden huomattavimpia tuotteita. IV. 1200-luvulta isonvihan aikaan. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1930.
C 268 Suuronen, K.: Ohrainen olut. Helsinki 1969.
C 272 Sylwan, O.: Den svenska versen från 1600-talets borjan, I. Göteborgs högskolas årsskrift, Extraband 1, 1925. Göteborg 1926.
C 273 Sylwan, O.: Stafvelseräkning som princip för svensk vers under sexton-hundratalet. Samlaren XV. Upsala 1894.
C 281 Tigerstedt, E. N.: Ny illustrerad svensk litteraturhistoria. Första delen. Stockholm 1955.
C 311 Von Zweigbergk, E.: Barnaboken i Sverige 1750–1950. Stockholm 1965.

Myöhemmin (vuodesta 1996 alkaen) julkaistua kirjallisuutta:

Forsius, A.: Tietämisen riemu ja tuska. Sigfridus Aronus Forsiuksen elämä n. 1560–1624. Julk. Anita Forsius, Lahti. Hämeenlinna 1996.

Nuorteva, J.: Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun akatemian perustamista 1640. (Väitöskirja.) Helsinki 1997.

Pursiainen (myöh. Kiiskinen), T.: Sigfridus Aronus Forsius. Pohjoismaisen renessanssin astronomi ja luonnonfilosofi. Tutkielma Forsiuksen luonnonfilosofisista katsomuksista, lähteistä ja vaikutteista. (Väitöskirja.) Jyväskylä 1997.

Kiiskinen (aik. Pursiainen), T.: Sigfridus Aronus Forsius (noin 1560–1624), astrologi, kirjailija, kirkkoherra. Teoksessa: Suomen kansallisbiografia 3, Forsblom – Hirn. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Hämeenlinna 2004.

Kirjoituksen alku on osassa 1.

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON