Arno Forsius

Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624) sotilaspappina ja hovisaarnaajana

Kaarle-herttuan ja Sigismundin välinen kiista

Sigfridus Aronus Forsiuksen elämässä oli vaikuttavana taustatekijänä Kaarle-herttuan ja Sigismundin välinen taistelu Ruotsin kruunusta. Tämä valtakunnan sisäistä elämää ja ulkopolitiikkaa pitkään häirinnyt kiista oli saanut alkunsa kuningas Juhana III:n kuoltua vuonna 1592. Silloin Ruotsin kuninkaaksi tuli hänen poikansa Sigismund, joka oli valittu viisi vuotta aikaisemmin Puolan kuninkaaksi (siellä Sigismund III). Hänen poissa ollessaan Kustaa Vaasan nuorin poika Kaarle-herttua otti Ruotsissa valtakunnan johdon käsiinsä valtaneuvoston tukemana. Sigismund tuki katolisuutta ja katolista vastauskonpuhdistusta, kun taas Kaarle-herttua puolusti protestanttisen uskon säilyttämistä ja vahvistamista valtakunnassa.

Sekä Sigismundilla että Kaarle-herttualla oli omat kannattajajoukkonsa Ruotsissa ja Suomessa. Suomessa vallanpitäjät kannattivat enimmäkseen Sigismundin kuninkuutta, vaikka eivät hyväksyneetkään katolista uskoa. Sigismund menetti Ruotsin kuninkuuden vuonna 1598, mutta hän elätti jatkuvasti toiveita päästä uudelleen Ruotsin hallitsijaksi. Kaarle-herttuasta tuli vuonna 1595 Ruotsin valtionhoitaja, vuonna 1604 hallitseva perintöruhtinas ja vuonna 1607 kuningas Kaarle IX.

Sigismundin ja Kaarle-herttuan väliselle kiistalle oli ominaista molemminpuolisen epäluuloisuuden ilmapiiri, jossa vastapuolet yrittivät eri tavoin horjuttaa kummankin vallanpitäjän ja näiden tukijoiden välistä luottamusta niin hallinnon, ulkopolitiikan kuin uskonnonkin kohdalla. Sen lisäksi vaikutusvaltaisia henkilöitä pyrittiin houkuttelemaan vastustajan leiristä omalle puolelle. Näissä oloissa suosio vaihtui herkästi epäsuosioon. Pettureiksi ja luopioiksi osoittautuneita rangaistiin ankarasti ja moni heistä sai menettää henkensä.

Forsius oli jo tähän astisissa tehtävissään sitoutunut selvästi Kaarle-herttuan kannattajiin. Hän osoitti sen vielä voimakkaammin ryhtyessään sotilaspapiksi Kaarle-herttuan joukkoihin, jotka lähtivät vuonna 1599 Suomeen rankaisemaan Sigismundin kannattajia. Siitä huolimatta Forsius joutui toistuvasti kokemaan myös omassa elämässään vallanpitäjien suosion häilyväisyyden.

Sotaretkellä Suomessa

Viimeistään kesällä 1599 Sigfridus Aronus Forsius siirtyi jälleen Baltiasta Ruotsiin. Hän oli nimittäin saarnaajana ratsumestari Hans Blanckin (de la Blanque) lipustossa, kun Kaarle-herttuan Suomeen lähteville joukoille maksettiin 17.8.1599 pestirahoja Tukholman lähistöllä. Ratsuväen yksiköissä oli kaksi muutakin suomalaista pappia, Tönne Jöraninpojan lipustossa Anders Sigfridi ja Erik Bengtinpojan lipustossa Hans Gammal. Sotilaspapin tehtävät eivät suinkaan olleet haluttuja etenkään sodan aikana. Usein oli vaikeuksia löytää niihin hyviksi tunnettuja ja luotettavia miehiä. Tavallisimmin sotilaspapiksi ryhdyttiin muun toimeentulon puutteessa. (C 11, C 65, C 75)

Tuohon aikaan oli sotilaspappi eli kenttäsaarnaaja jokaisessa jalkaväen lippukunnassa, ratsuväen lipustossa ja suuressa sota-aluksessa. Sotilaspappi oli arvoasteikossa toisena päällikön jälkeen. Uskonnon keskeisestä asemasta johtuen sotilaspapilla oli merkittävä osuus joukko-osastojen jokapäiväisessä elämässä. Hänen tehtävänään oli sananjulistuksen ohella huolehtia miehistön elämäntapojen nuhteettomuudesta. (C 75)

Sigismundia kannattanut Arvid Stålarm oli hyökännyt tammikuussa 1599 Turusta jäätyneen meren yli Ahvenanmaalle ja saanut haltuunsa Kastelholman linnan. Kaarle-herttuan yritys valloittaa linna takaisin oli epäonnistunut. Stålarm ja Axel Kurki olivat lisäksi tehneet Ahvenanmaalta retken Pohjanmaalle ja kukistaneet siellä Kaarle-herttuan kannattajia, jotka olivat jälleen valmistelleet kapinaa. Sen vuoksi Kaarle-herttua alkoi keväällä 1599 varustaa uutta retkeä Suomeen uppiniskaisten vastustajiensa rankaisemiseksi. (C 11)

Amiraali Joachim Scheel von Suckow purjehti laivoineen kohti Suomea jo heinäkuun loppupuolella 1599. Maajoukot laivattiin kuukautta myöhemmin meren yli. Ennen Kaarle-herttuan matkaan lähtöä kerrottiin Tukholmassa sataneen verta. Pääosa Kaarle-herttuan joukoista suunnattiin Turkua vastaan. Ne saavuttivat Marttilan pitäjässä Hämeenlinnaan vievän tien suunnassa ratkaisevan voiton elokuun lopussa. Tähän taisteluun osallistui myös Blanckin ratsuväen lipusto. (C 11)

Kaarle-herttuan voitto Marttilassa aiheutti monen suomalaisen pakomatkan Suomenlahden yli Tallinnaan. Sinne lähtijöitä olivat mm. Arvid Tönnenpoika Wildeman, Per Paavalinpoika Juusten, Henrik Klaunpoika Tott, Måns ja Carl Ivarinpojat Stiernkors, Klaus Hermaninpoika Fleming, Jöran Henrikinpoika Horn, Anders Boije sekä Ivar Bertilinpoika Grön, joiden nimet tulevat myöhemmin esiin Forsiuksen elämän varrella. Heidän lisäkseen Tallinnassa oli syksyllä 1599 myös Kaarle-herttuan pahimpiin vihamiehiin kuulunut Sigismundin sihteeri Henrik Mattsinpoika Huggut, jonka serkku Margareta Hansintytär oli naimisissa Sigfridus Aronus Forsiuksen enon kanssa. Henrik Mattsinpoika Huggutilta takavarikoitiin Tallinnassa vuonna 1599 arvokas kirjasto, josta laadittu luettelo on säilynyt. Kirjaston alkuperä, myöhempi kohtalo ja mahdolliset yhteydet Forsiukseen ovat toistaiseksi tuntemattomat. (C 11, C 135) [Lisälähde (Kiiskinen, T.) kirjallisuusluettelon lopussa.]

Heti syyskuun alkupäivinä Kaarle-herttua vei sotajoukkonsa Helsinkiin. Siellä hän mestautti ensimmäiset vastustajansa ja jatkoa seurasi Viipurissa sekä Turussa. Blanckin lipusto oli Helsingissä ainakin 9.9., mutta sen jälkeen se siirtyi kuitenkin pian itään päin ja 17.9. mennessä se oli oleskellut jo jonkin aikaa Porvoon seudulla. (A 26, A 29, A 30, C 11)

Kaarle-herttua purjehti Helsingistä parin viikon oleskelun jälkeen Viipuriin jalkaväki mukanaan. Ratsuväen osastot olivat lähteneet sinne maata myöten. Blanckin lipusto ehti 21.9. Vehkalahden Strömsbyhyn. Blanck ilmoitti seuraavana päivänä Clemet Pålinpojalle antamassaan kuitissa, että hän oli viettänyt siellä yhden yön saarnaajansa, luutnanttinsa, vänrikkinsä ja ratsumiestensä kanssa. Kaarle-herttua saapui Viipuriin 21.9.1599. Hän sai kaupungin heti haltuunsa ja linna antautui kaksi päivää myöhemmin. Ratsuväen joukot eivät ilmeisesti ehtineet mukaan Viipurin valtaukseen. Kaupungissa mestattujen joukossa oli myös sotilaspappi Matthias Plåck. (A 34, A 39, C 11)

Lokakuun alussa 1599 Forsius oli antamansa kuitin mukaan Viipurissa: "Minun Armollisen Ruhtinaani ja Herrani uskollinen Palvelija ja Saarnaaja Hans Blanckin lipustossa, Minä Sigfridus Aronus Forsius tunnustan saaneeni tältä lipunnäyttäjältä [kuitinsaajalta] Bertil Larsinpojalta hevosilleni heiniä — 1 parmas. Varmemmaksi vakuudeksi minä vahvistan [tämän] omalla Sinetilläni. Annettu Viipurissa 6. p:nä Lokakuuta vuonna 1599."

Tässä kuitissa nähdään ensimmäisen kerran Forsiuksen sinetti, jonka aiheena on tulppaania muistuttava kukka. Sinetit olivat yleisiä aatelisilla, mutta myös oppineet miehet ja varakkaat porvarit teettivät niitä. Tavallisimmin sinetti oli kaiverrettu sormuksen kantaan. Eräs Forsiuksen tuttavapiiriin kuuluva sinettien kaivertaja oli Johannes Thomae Bureus. (A 38, C 29, C 113, C 237)

Kaarle-herttua lähti 10.10.1599 laivoineen Viipurista ja saapui 6.11. Turkuun, jonka linna oli antautunut jo syyskuun puolivälissä. Vastustajat joutuivat tuomariston tutkittaviksi ja useita heistä mestattiin. Papistokin sai jälleen osansa Kaarle-herttua vihoista. Turun piispa Eerik Eerikinpoika Sorolainen vangittiin ja kuljetettiin Ruotsiin vastaamaan teoistaan. Vankeuteen joutuivat myöskin Turun koulun rehtori Marcus Henrici, Kemiön kirkkoherra Andreas Andreae, upplantilaislipuston pappi Hans Gammal sekä Pohjanmaan lippukunnan pappi Per Perinpoika. Sipoon kirkkoherra Ericus Erici pantiin viralta ja hänen tilalleen määrättiin Tönne Jöraninpojan lipuston pappi Anders Sigfridi. (C 11)

Merkittäviä tietoja Kaarle-herttuan tämänkertaisesta Suomen retkestä on saatu saksankielisestä kertomuksesta Vonn dem zug den Herzog Carls zu Schweden f. g. A:o 1599 in Finnland gethan. Se on päivätty 7.5.1600 ja sitä on joskus arveltu Forsiuksen kirjoittamaksi. Se on kuitenkin epätodennäköistä, sillä Blanckin lipuston sijainnista saatujen tietojen perusteella Forsiuksella ei ollut mahdollisuuksia seurata ainakaan silminnäkijänä kertomuksessa kuvattuja tapahtumia. (C 8, C 9, C 11)

Kaarle-herttua matkasi joulukuussa 1599 takaisin Tukholmaan ja vei mukanaan suuren osan sotajoukoista. Blanckin lipusto oli eräs niistä sotaväen osastoista, jotka jätettiin Viipurin seudulle turvaamaan Kaarle-herttuan Suomen retken tuloksia. Lipusto lienee ollut osan ajasta Viipurissa ja osan leireissä kaupungin ympäristössä. Säilyneiden kuittien perusteella Blanckin lipusto on oleskellut Lappeella tammikuun alkupuolella 1600 ja Viipurissa maaliskuun alussa 1600. (A 25, A 35, A 37, C 11)

Kaarle-herttuan tämänkertaisen Suomen retken tilintekoa jatkettiin Linköpingin valtiopäivillä keväällä 1600. Maanpetokseen syyllisiksi todetuista Ruotsin valtaherroista neljä mestattiin. Suomalaisista Arvid Stålarm ja Axel Kurki tuomittiin kuolemaan, mutta tuomiot muutettiin viime hetkellä vankeudeksi. Valtakunnasta paenneiden, joista huomattava osa oli suomalaisia, oli saavuttava vastaamaan teoistaan. Kaarle-herttuaa vastaan nousseita rangaistiin ankarilla taloudellisilla menetyksillä. Suomen piispa Eerik Eerikinpoika Sorolainen tuomittiin sakkoihin ja pidätettiin parin vuoden ajaksi virantoimituksesta. (C 11)

Sotajoukkojen mukana Baltiaan

Elokuussa 1600 Sigfridus Aronus Forsius oli lähdössä sotajoukkojen mukana Baltiaan. Kaarle-herttua oli vakiinnuttanut asemansa Suomessa, mutta Baltiassa tilanne alkoi muuttua uhkaavaksi. Puola oli ottanut haltuunsa Saksalaiselta ritarikunnalta Liivinmaan (nyk. Latvia ja Viron eteläosa). Puolan kuninkaaksi valittu Sigismund ei ollut vieläkään luopunut oikeudestaan Ruotsin kruunuun, minkä vuoksi hänen ja Kaarle-herttuan välinen valtakiista jatkui. Kesällä 1600 Sigismund päätti liittää Puolaan Ruotsin hallitseman Viron (nyk. Viron pohjoisosa), jossa Kaarle-herttua oli kukistanut Sigismundia kannattaneet vallanpitäjät. Silloin Kaarle-herttua päätti ryhtyä taisteluun Sigismundia vastaan Liivinmaalla. (C 7, C 11)

Kaarle-herttua lähti Ruotsista elokuussa 1600 Liivinmaalle johtamaan henkilökohtaisesti sotatoimia. Rintamalle tarvittiin lisää joukkoja ja Kaarle-herttua pyysi amiraali Scheel von Suckowia toimittamaan niitä myös Suomesta. Forsiuksen Viipurissa päiväämästä kuitista käy ilmi, että hän oli juuri noihin aikoihin lähdössä Baltiaan: "Sotamarskin, Jalon ja vapaasyntyisen Axel Ryningin käskyn mukaan olen minä Sigfridus Aronus, Kenttäsaarnaaja, saanut kunnialliselta mieheltä Karl Larsinpojalta, Viipurin Linnanvoudilta, karvomattoman vuodan peittämään tynnyrin Ruutia, joka lähetettiin kanssani laivallani Hans Blanckin Ratsumiehille, Annettu Viipurissa 15. p:nä Elokuuta Vuonna j.n.e. 1600. Vahvistan Omalla Kädellä." Ruudista oli noihin aikoihin ankara puute ja myös sotilaspappi joutui huolehtimaan sen kuljettamisesta rintamalle. (A 36)

Pääosa Blanckin lipustosta purjehti Viroon elokuun puolivälissä 1600. Osa lipustosta lienee odottanut Baltian puolelle siirtämistä Pernajan pitäjässä. Eräät lipustoon kuuluneet ratsumiehet olivat Pernajan Långarnäsissä (Pitkäpäässä) vielä 15.9.1600, kuten heidän antamastaan kuitista ilmenee. Samoin siellä 6.10.1600 annetussa kuitissa "Todistetaan, että minä Mauritz Perinpoika, Hans Blanckin palvelija, olen tullut sairaaksi palvellessani minun junkkeriani ja herra Sigfridiä [Forsius], joka on meidän saarnaajamme meidän lipustossamme, ja jäin sairaana olemaan neljä viikkoa Matias Bertilinpojan elätettävänä, joina viikkoina hän huolehti minun ruoastani [---]." (A 28)

Viipurin linnan ruokavieraiden luettelon mukaan Hans Blanck oli kaupungissa vielä 46. viikon aikana eli marraskuun puolivälissä. Hänen on täytynyt matkustaa pian marraskuun puolivälin jälkeen Liivinmaalle, jossa hänen johtamansa joukot ottivat haltuunsa Lemsalun. Joulun 1600 jälkeen yhdistetyt joukot hyökkäsivät Võnnua (Wenden) vastaan, mutta puolalainen ratsuväki pääsi yllättämään ne. Ruotsalaiset menettivät taistelussa 300 miestä kaatuneina ja erään tiedon mukaan Blanck olisi ollut kaatuneiden joukossa. Toisen tiedon mukaan hän oli vain haavoittunut, joutunut puolalaisten vangiksi sekä siirtynyt toivuttuaan Sigismundin palvelukseen. Blanckin lipusto oli siis mukana Võnnun taistelussa, jonka Forsius esitti vuoden 1606 suuressa ennustuskirjassa esimerkkinä Marsin ja kuun epäedullisen sijainnin vaikutuksista. (A 35, B 34, C 11, C 144)

Forsius on merkinnyt nimensä ja päiväyksen "Anno 1600. Revaliae" Joannes de Rojasin kirjoittamaan kirjaan Commentarium in Astrolabium, quod Planisphaerium vocant, joka oli painettu Pariisissa vuonna 1551. Merkintä saattaa olla osoituksena siitä, että Forsius oli syyskuussa 1600 Baltiaan tultuaan jäänyt Tallinnaan. Siinä tapauksessa hän ei ilmeisesti voinut olla mukana Võnnun taistelussa. (C 110)

Johannes Messeniuksen muistiinpanoissa on maininta, että hänellä oli ollut hallussaan Notae M[agistri] Sigfridi de bello liuon[ico] (Maisteri Sigfridin kertomus Liivinmaan sodasta). Valitettavasti tämä Forsiuksen laatimaksi ilmoitettu kertomus on joutunut kadoksiin. Se on todennäköisesti käsitellyt juuri sitä Liivinmaan sotaa, johon Forsius oli mahdollisesti itsekin osallistunut sotilaspappina. (C 118)

Hovisaarnaajana

Sigfridus Aronus Forsius näyttää saaneen uuden tehtävän viimeistään Blanckin ratsuväen lipuston hajottua Võnnun taistelussa. Erään arvelun mukaan hän olisi toiminut pappina henkivartiokaartissa, jonka päällikkönä oli skotlantilainen Roger Kent. Todennäköisimmin Forsius on kuitenkin hoitanut papin tehtäviä Kaarle-herttuan hovipiirissä. Forsiusta ei mainita niiden pappien luettelossa, joiden tiedetään toimineen Kaarle-herttuan hovisaarnaajina, ja hän onkin ehkä ollut Kaarlen puolison, herttuatar Kristiinan hovisaarnaajana. Tähän viittaavat ennen kaikkea ne sanat, jotka Forsius on osoittanut vuoden 1618 suuren ennustuskirjan esipuheessa silloiselle leskikuningatar Kristiinalle. Forsius kirjoittaa näin: "Koska nyt, kaikkeinarmollisin Kuningatar, [---] muistan Teidän Majesteettinne rakkauden ja kiinnostuksen samaan Taitoon [astrologiaan], josta Teidän Majesteettinne on kanssani muutamia kertoja puhunut, [---]olen sen vuoksi tahtonut kaikessa alamaisuudessa sulkea itseni Teidän Majesteettinne suojaan ja turvaan. [---] Ja koska Teidän Majesteettinne on kaikkea suosiota ja armoa hovipalveluni aikana sekä Ruhtinaallisia hyviä töitä myös sen jälkeen minulle poloiselle palvelijalle osoittanut, ja [koska] tunnen olevani kovin vähäinen kaikkea sitä ansaitakseni, niin haluan kuitenkin, sillä millä voin, osoittaa Teidän Majesteetillenne nöyrän kiitollisuuteni, [---]." Forsius nimittikin itseään eräässä Lapin tutkimusmatkalla 18.12.1601 antamassaan kuitissa "Hänen Ruhtinaallisen Armonsa Hovisaarnaajaksi". (A 31, B 44, C 14, C 222, C 298)

Muutenkin Forsius on päässyt Kaarle-herttuan suosioon, sillä tämän 14.5.1601 päivätyssä kirjeessä mainittiin "eräs nimeltään Sigfridus Aronis, joka nyt on ollut täällä talvella," kolmen muun papin ohella ehdokkaana papiston tarkastajaksi Liivinmaan vallatuilla alueilla. Myöhemmät tapahtumat osoittavat, että myös Forsiuksen taidot astrolabiumin käytössä tähtitieteellisten mittausten välineenä olivat tulleet Kaarle-herttuan tietoon. (A 41)

Halla oli aiheuttanut jo vuonna 1600 kadon Ruotsissa ja Suomessa. Seuraavana vuonna runsaat sateet ja halla tuhosivat pohjoisessa Euroopassa lähes kaiken viljan. Forsius selitti vuoden 1607 pyrstötähden kuvauksessaan, että onnettomuus aiheutui tähtien epäedullisesta sijainnista: "Samoin v. 1601 oli Saturnus Skorpionin merkissä, silloin oli suuri kato, nälkä ja kallis aika koko valtakunnassa, eniten Suomessa ja [muissa] Pohjoismaissa, niin ettei heillä ollut, mitä kylvää jälleen maahan. Ja lukemattoman monet ihmiset kuolivat nälkään, ja muutamat turposivat petusta, jota he söivät, niinkuin he olisivat olleet vesitautisia. Länsipohjassa annettiin 1 taalari tuopista ruista, se on 101 taalaria tynnyriltä." (B 22)

Alkuvaiheen tappioiden jälkeen Ruotsi sai valloitetuksi Liivinmaan pohjoisosan, jolloin mm. Tartto (Dorpat), Paidelinna ja Pärnu (Pernau) joutuivat ruotsalaisten haltuun. Taistelut laantuivat syystalvella 1601 ja Kaarle-herttua päätti matkustaa Tallinnasta Suomeen, parantaakseen suhteitaan siellä olevaan aatelistoon ja virkamiehiin. Hän nousi perheensä ja hoviväkensä kanssa laivoihin Tallinnassa 16.11.1601 ja saapui sumuisen, jäisen ja vaarallisen merimatkan jälkeen neljä päivää myöhemmin Tammisaareen. Voidaan olettaa, että myös Forsius matkasi Baltiasta Suomeen juuri tuolloin. Kaarle-herttua ehti Turkuun 28.11.1601 mennessä ja heti joulukuun alussa hän määräsi siellä Forsiuksen osanottajaksi Lappiin tehtävälle tutkimusmatkalle. (A 42, A 43)

Kirjoitus on katkelma teoksesta ”Tietämisen riemu ja tuska. Sigfridus Aronus Forsiuksen elämä n. 1560—1624”. Julkaisija Anita Forsius, Lahti. Hämeenlinna 1996. Teoksen sivut 31—37. Julkaistu aikaisemmin myös: Genos 1988: 3: 117–122. Kirjoitus on tarkistettu heinäkuussa 2002.

Lähteitä ja kirjallisuutta:

Arkistolähteet

Kansallisarkisto, Voudintilit

A 26 VA 3486:175
A 28 VA 3486:179
A 29 VA 3486:189
A 30 VA 3486:208
A 31 VA 4821:74 (pain. C 158, C 224)
A 34 VA 5755:211
A 35 VA 5778:35
A 36 VA 5778:75 (pain. C 160, C 224)
A 37 VA 5778:90
A 38 VA 5782:91 (pain. C 224)
A 39 VA 5783:193

Riksarkivet (Tukholma), Registratuura

A 41 14.05.1601 83 (pain. C 288)
A 42 21.11.1601 234 (pain. C 288)
A 43 28.11.1601 238 (pain. C 288)

Painetut lähteet

B 22 Een Berättelse/ Och eenfallight Judicium, OM then Cometen som nw j thetta Åår M DC VII. J Septembri och Octobri Månader/ j 34. Daghar widh pass syntes/ och ännw til är: [---] Allom fromom och Gudhfruchtigom til vnderwijsning och bootförmaning. Vthsatt aff SIGFRIDO ARONO FORSIO. Tryckt j Stockholm/ af Anund Olufsson. [1607]. (Teoksen liitteenä on "någon deel", ilmeisesti suurin osa, Forsiuksen laatimasta suuresta ennustuskirjasta [Then stora Prognostica til thet Åhr 1608]. Hän ei ollut saanut sitä muuten painetuksi, "för Boktryckiarenars hinder j thenne tijdhen".)
B 34 PROGNOSTICON ASTROLOGICVM. Thet är: Naturlighe Prophetier och Gissningar/ om allehanda tilkommande hendelser j Lufften och nidre på Jordenne/ aff naturlighe Orsaker/ och then godhe Stiernekonsten/sammanhemptadhe och judicerede/ til Åår/ M.DC.VI. [---] Aff SIGFRIDO ARONO FORSIO Finnone Nylandico. Ad Latitudinem 61. Gr. Longitudinem 48. Gr. Tryckt j Keyserligh Frij Rijkzstad Lybeck/ aff Johan Balhorn. [1605]
B 44 Then stora PROGNOSTICA Til thet Åår Christi M. DC. XVIII. Medh flijt vthräknat och judiceret aff naturlige orsaker/ och the gamble Astrologers förfarenheet: Af SIGFRIDO ARONO F. Reg. Astr. Tryckt i Stockholm/ hoos Ignatium Meurer. [1617]

Kirjallisuus

C 7 Anthoni, E.: Carl IX:s och Sigismunds kamp om Livland. Historisk Tidskrift för Finland, Årg. 21, 1936. Helsingfors 1936.
C 8 Anthoni, E.: En relation om händelserna i Finland 1599 och Arnold J. Messenii Commentaria. Historisk Tidskrift för Finland. Årg. 19, 1934. Helsingfors 1934.
C 9 Anthoni, E.: Huru har den tyska relationen om hertig Carls fälttåg till Finland år 1599 tillkommit? Historisk Tidskrift för Finland. Årg. 20, 1935. Helsingfors 1936.
C 11 Anthoni, E.: Till avvecklingen av konflikten mellan hertig Carl och Finland, I. Konfliktens uppkomst och hertigens seger. Helsingfors 1935.
C 14 Barkman, B. C.: Kungl. Svea Livgardes Historia. Band II, 1560—1611. Stockholm 1938—1939.
C 29 Bureus, J.: Anteckningar af Johannes Thomae Agrivillensis Bureus. Utg. Av G. E. Klemming. Samlaren IV Årg. 1883, V Årg. 1884. Stockholm 1885.
C 65 Forsius, A.: Sigfridus Aronus Forsius sotilaspappina 1599—1601. Genos 59: 3, 1988
C 75 Gierow, A.: Bidrag till det svenska militärkyrkoväsendets historia, Kyrkohistorisk Årsskrift XVII, 1917, Uppsala 1917.
C 109 Heininen, S.: Ulkomaisen kirjallisuuden tulo Suomeen 1531—1600. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran vuosikirja 80—81. Jyväskylä 1991.
C 110 Heininen, S.: Kirjallinen tiedonanto 1995.
C 113 Hildebrand, H.: Minne af Riksantikvarien Johannes Bureus. Svenska Akademiens handlingar ifrån år 1886, 23 delen. Stockholm 1910.
C 118 Holmberg, A. (uppr.): Den Bergianska avskriftsamlingen i kungl. Vetenskapsakademiens bibliotek, Kungl. Bibliotekets handlingar, Bilagor. Ny följd 4. Stockholm 1938.

C 135 Kivimäe, J.: henkilökohtainen tiedonanto 1996.
C 144 Korhonen, A.: Puolan puolustussota Liivinmaalla vv. 1600—1601. Hist. Ark. XL, 5. Helsinki 1939.
C 222 Petri, G.: Kungl. Första livgrenadjärregementets historia I. Stockholm 1926.
C 237 Ruuth, J. W.: Suomen rälssimiesten sineteistä lopulla 1500-lukua ja alussa 1600-lukua. Historiallinen arkisto XI. Helsinki 1891.
C 298 Westén, A.: Svenska Kongl. Hofclericiets Historia I—IV, Stockholm—Örebro 1799—1850.

Lisälähde: Kiiskinen, T. (aik. Pursiainen): Suomalaisen aatelisherran Henrik Matsinpojan (n. 1540–1617) lääketieteellinen kirjasto 1500-luvulla; auktoreita antiikista renessanssiin. Hippokrates 2001, Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja, s. 64–80. Vantaa 2002.

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON