Arno Forsius

Reyneke Fosz vai Reyncke Fosz ?

Tukholmassa ilmestyi vuonna 1621 Ignatius Meurerin painamana runoteos nimeltään Reyneke Fosz. Thet är: En skön och nyttigh Dicht/ full medh Wijszheet/ godh Läro/ och lustige Exempel: Vthi hwilken alle Menniskiors wäsende/ Handel/ Otroo/ List och Snillheet affmålat warder/ sampt medh thet sedliga Förståndet och thenne Books bruuk. Allom Menniskiom i thenna sällsamma tijden ganska tienligh och nödigh at weta/ etc. Medh sköne Figurer beprydd. Tryckt och vplagd i Stockholm/ aff Ignatio Meurer/ 1621. (Reyneke Fosz. Se on: Kaunis ja hyödyllinen Runo, täynnä viisautta, hyviä Opetuksia ja huvittavia esimerkkejä, Joissa kaikki Ihmisten olemus, Menettely, Epäusko, Kavaluus ja Nerokkuus piirtyvät esiin, samoin kuin niiden siveellinen Tarkoitus ja tämän Kirjan käyttö. Kaikille Ihmisille tänä ihmeellisenä aikana sangen hyödyllinen ja tarpeellinen tuntea j.n.e. Kauniilla Kuvilla koristeltu. Ignatius Meurerin Tukholmassa painama ja latoma [vuonna] 1621.) Teoksessa ei ole ilmoitettu tämän vanhan ja tunnetun kettutarinoiden kokoelman ruotsinnoksen tekijää, mutta tekstivertailujen perusteella se oli kaikesta päätellen Sigfridus Aronus Forsius.

Edellä mainittu teos tunnetaan kaikissa näkemissäni kirjallisuuden luetteloissa ja kirjallisuutta koskevissa tutkimuksissa nimellä Reyncke Fosz. Kun kirjoitin 1990-luvun alkupuolella teoksen Tietämisen riemu ja tuska. Sigfridus Aronus Forsiuksen elämä n. 1560–1624 (Hämeenlinna 1996), kiinnitin huomiota siihen, että Sigfridus Aronus Forsiuksen kääntämästä teoksesta on käytetty virheellistä nimeä. Reyneke -sanassa ennen k -kirjainta olevan e -kirjaimen kirjasintyyppi on muotonsa ja yläsilmukkansa puolesta tavallista hieman kapeampi ja ohuempi. Silti se on mielestäni e eikä c. Ruotsinkielisen teoksen tekstissä nimi on aina muodossa Reyneke, myös runomitan vuoksi. Kuvien teksteissä käytetään kyllä muotoa Reynick tai Reynicke. Virheelliseen nimikäytäntöön ovat luultavasti johtaneet sekä painoasultaan poikkeava e -kirjain että varhaisemmista saksankielisistä teoksista tunnettu Reyncke -muoto.

Kettutarinoiden yleisimmin tiedossa oleva muunnelma lienee Johann Wolfgang von Goethen (1749–1832) vuonna 1794 julkaisema teos Reineke Fuchs. Hän käytti siis kolmitavuista Reineke -sanaa, joka on tavumääränsä puolesta samankaltainen kuin Sigfridus Aronus Forsiuksen 173 vuotta aikaisemmin käyttämä Reyneke.

Sigfridus Aronus Forsiuksen kääntämää teosta Reyneke Fosz ja sen taustoja selostetaan tarkemmin kirjoituksessa Sigfridus Aronus Forsius runoilijana ja runojen kääntäjänä (osa 2).

Jätän kirjallisuuden ja kirjatieteiden tutkijoiden harkintaan asian lopullisen varmistamisen ja siitä mahdollisesti johtuvat toimenpiteet, ainakin yleisesti käytettyjen luetteloiden oikaisemiseksi uudistamisten yhteydessä.

Kirjoitus on valmistunut huhtikuussa 2005.

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON