Arno Forsius

G. J. Ramstedt (1873—1950) — kielentutkija, tutkimusmatkailija, kirjailija

G. J. Ramstedt kuuluu merkittävien suomalaisten tutkimusmatkailijoiden, tiedemiesten, diplomaattien ja kulttuurihenkilöiden sarjaan. Hänen elämänkaarensa oli harvinaisen värikäs ja hänen kiinnostuksensa ulottui monipuolisena kulttuurin eri aloille. Ramstedt saavutti maailmankuuluisuuden jo nuorena tiedemiehenä, mutta sittemmin hänen uransa on jäänyt melkein unohduksiin.

Vanhemmat ja perhe

Gustaf J o h n Ramstedt syntyi Tammisaaressa 22.10.1873. Hänen vanhempansa olivat konetyömies Gustaf Adolf Ramstedt ja Edla Mathilda Holmberg. Perheessä oli kaikkiaan yksitoista lasta, joista Gustaf John oli toiseksi vanhin. Nuorempi veli Rafael ”Rafu” Ramstedt (1888—1933) oli tunnettu kuplettilaulaja.

Gustaf John Ramstedt meni naimisiin vuonna 1897. Hänen puolisonsa oli Ida Olivia Aleksandra Josefsson, hovioikeudenasessori August Rosendalin ottotytär. Avioparille syntyi seitsemän lasta: Sedkil Alisa 1897, Bilge Ilmari 1900, Elma Tsetsek Kyllikki 1902, Erdem Olavi 1904, Elzete Oilyk Inkeri 1906, Aldar Eino Juhani 1909 ja Maidary Ilona Margareta 1914. Gustaf John Ramstedt kuoli Helsingissä 25.11.1950.

Opinnot

G. J. Ramstedt vietti lapsuutensa Maarian kunnan Raunistulassa, joka kuuluu nykyään Turun kaupunkiin. Sieltä hän kävi Turun ruotsalaista klassillista lyseota ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1892. Ramstedt aikoi alunperin papiksi ja hän alkoi opiskella Helsingin yliopistossa latinaa, kreikkaa ja hepreaa. Pian hän kuitenkin kiinnostui enemmän sanskriitista ja vertailevasta kielitieteestä, jättäen mielestään haaveet papin urasta.

Kun tarjolla oli edullinen toimi Turun Suomalaisen Lyseon ruotsinkielen opettajana, kiirehti Ramstedt opintojensa päättämistä ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1895. Sen jälkeen hän olikin sijaisena mainitussa virassa vuoteen 1897 saakka. Tuolloin professori Otto Donner esitti, että Ramstedt lähetettäisiin Aasiaan kielitieteelliselle tutkimusmatkalle, ja kustansi hänet sitä varten jatkamaan opintoja Helsingin yliopistossa.

Suoritettuaan filosofian maisterin tutkinnon vuonna 1898 Ramstedt lähtikin ensimmäiselle tutkimusmatkalleen, josta enemmän tuonnempana. Matkan jälkeen Ramstedt valmistui filosofian lisensiaatiksi vuonna 1902 ja hän väitteli vielä samana vuonna filosofian tohtoriksi. Hänen väitöskirjansa ”Über die Konjugation des Khalkha-mongolischen” perustui ensimmäisen tutkimusmatkan aikana kerättyyn aineistoon.

Opettajana Lahdessa

G. J. Ramstedt lienee muuttanut Lahden kauppalaan vuoden 1903 alussa. Tosin hänen kirkonkirjansa on siirretty Karunan seurakunnasta Hollolan seurakuntaan vasta 15.7.1904 ja Lahden kauppalan henkikirjoihin hänet on merkitty vuonna 1905. Toistaiseksi ei ole selvinnyt, miksi Ramstedt tuolloin muutti juuri Lahteen, koska hänellä ei ollut siellä vakinaista työpaikkaakaan. Hän toimi vuosina 1903 ja 1904 vain pari lyhyttä kautta venäjänkielen opettajan sijaisena Lahden Yhteiskoulussa ja teki kolme tutkimusmatkaa Kaakkois-Venäjälle ja Kaspian meren ympäristöön.

Sittemmin Ramstedt oli Lahden yhteiskoulussa vakinaisena opettajana ja apuopettajana vuosina 1905—1913. Hänen opetusohjelmaansa kuuluivat vaihtelevasti venäjä, ruotsi, saksa, englanti, ranska ja maantiede. Ramstedt toimi myös englanninkielen opettajana Lahden Suomalaisessa Tyttökoulussa lukuvuonna 1910—1911. Hänen opettajan työnsä keskeytyi toistuvasti pitkiksi ajoiksi tutkimusmatkojen vuoksi.

Ramstedt kuului varajäsenenä Lahden Yhteiskoulun johtokuntaan lukuvuosina 1911—1912, 1912—1913 ja 1913—1914. Tässä ominaisuudessa koulun kannatusyhdistys valitsi hänet vuonna 1911 jäseneksi komiteaan, jonka tehtävänä oli kääntyä Lahden kaupunginvaltuuston puoleen ja esittää sille kannatusyhdistyksen kanta Lahden Yhteiskoulun avustusasiassa. Lukuvuoden 1912—1913 vuosikertomuksessa todetaan, että Ramstedt ja hänen puolisonsa ovat lahjoittaneet koulun kokoelmiin Mongoliasta tuodut villipeuran sarvet, rahana käytetyn silkkihuivin, jumalankuvan sekä kultapuun oksan.

Ramstedtin muotokuvareliefillä varustettu graniittinen muistolaatta on kiinnitetty vuonna 1991 Lahden yhteiskoulun julkisivulle. Koulun opettajana toimineen suurmiehemme elämästä ja toiminnasta kertovan laatan on muotoillut Marjatta Kekki.

Aivan ilmeisesti Ramstedt on Lahden vuosinaan saanut toimeentulonsa suureksi osaksi stipendivaroista, joita hänelle oli myönnetty tieteellistä tutkimustyötä varten. Luultavasti hän kuitenkin lisätulojen saamiseksi ryhtyi toukokuussa 1914 Raittiuden Ystävien kirjalliseksi sihteeriksi. Toukokuun alussa 1915 hänestä tuli tämän yhdistyksen varsinainen sihteeri vuoteen 1917 saakka.

Raittiustyö oli muutoinkin ollut Ramstedtin harrastuksen kohteena nuoresta pitäen. Hän oli liittynyt Turussa raittiusseuran jäseneksi jo koulupoikana vuonna 1888 ja vuonna 1894 hän julkaisi kokoelman ”Raittius-runoja” (Raittiuden Ystävien Kirjoituksia 60). Lahdessa asuessaan Ramstedt osallistui myös tarmokkaasti paikalliseen raittiustoimintaan.

Kunnallispoliitikkona Lahdessa

Ramstedt osallistui aktiivisesti kunnallispolitiikkaan Lahdessa, joka oli saanut kaupunkioikeudet marraskuussa 1905. Hän oli Nuorsuomalaisen puolueen kannattaja ja hän oli mukana perustamassa nuorsuomalaisia yhdistyksiä Lahden seudulle. Ramstedt oli vuosina 1906—1908 Lahden kansakoulun johtokunnan jäsen ja vuosina 1912—1914 hän kuului kaupunginvaltuustoon sekä valmistusvaliokuntaan. Valtuusto valitsi Ramstedtin marraskuussa 1913 jäseneksi valiokuntaan, jonka tehtävänä oli ottaa selvää kaikista seikoista kauppakoulun kannatuksen järjestämiseksi vastaisuudessa.

Ramstedt valittiin vuonna 1912 kolmen miehen työryhmään valmistelemaan esitystä siitä, miten väkijuomain anniskelu kaupungissa olisi parhaiten järjestettävä. Valtuusmiehenä ollessaan Ramstedt oli myös valtuuston valitsemana jäsenenä anniskeluvoittovarojen jakamisesta ehdotusta tekevässä valiokunnassa sekä vuosina 1914—1915 Lahden kaupungin Väkijuoma-vähittäismyynti- ja anniskeluosakeyhtiön johtokunnassa.

Lahden kaupunginvaltuusto käytti Ramstedtia asiantuntijana monissa sivistys- ja koulutoimen alaan liittyvissä tehtävissä. Jo tammikuussa 1911 valtuusto valitsi Ramstedtin jäseneksi ”yliopistovaliokuntaan” eli Lahden yliopistoasiaa kaupungin puolesta vireillä pitämään asetettuun toimikuntaan, joka valitsi hänet puheenjohtajakseen. Sama toimikunta sai sittemmin tehtäväkseen ajaa eläinlääkärikorkeakoulun perustamista Lahteen. Vuonna 1911 Ramstedt valittiin jäseneksi talvikaudeksi 1911—1912 luentolautakuntaan, joka järjesti kaupunkilaisille kansantajuisia luentoja anniskeluvoittovaroilla.

Samoin valtuusto valitsi marraskuussa 1911 Ramstedtin jäseneksi Lahden kaupungin historian kirjoittamista varten asetettuun toimikuntaan, jonka tehtävänä oli historiallisen aineiston kokoaminen ja kirjoitussuunnitelman valmistaminen. Huhtikuussa 1914 valtuusto valitsi hänet varajäseneksi historiavaliokuntaan, joka asetettiin valvomaan Lahden kauppalan historian kirjoitussopimuksessa lähemmin mainittuja seikkoja. Lahden seutujen museota suunnittelevan toimikunnan pyynnöstä valtuusto valitsi Ramstedtin ja erään toisen valtuusmiehen marraskuussa 1912 kaupungin edustajiksi toimikuntaan. Sen työn pohjalta Lahden kaupungin museotoiminta alkoikin tammikuussa 1914 yhdessä huoneessa kaupungintalolla.

Tiedemiehenä ja tutkimusmatkailijana

Filosofian maisteriksi valmistumisen jälkeen G. J. Ramstedt lähti kesäkuun alussa 1898 Helsingistä ensimmäiselle tutkimusmatkalleen, jota oli kaavailtu jo edellisenä vuonna. Matkan rahoittajana oli Suomalais-ugrilainen Seura, joka oli perustettu vuonna 1883 professori Otto Donnerin aloitteesta. Ramstedt otti matkalle mukaan puolisonsa ja 1-vuotiaan tyttärensä.

Aluksi matka suuntautui Itä-Venäjälle, missä tutkimuksen kohteena olivat vuoristotšeremissien ja muiden Volgan keskijuoksun alueella asuvien suomensukuisten kansojen kielet. Lokakuussa 1898 matka jatkui Aasian puolelle Siperian halki aina Baikaljärven eteläpuolelle ja sieltä edelleen Mongolian keskiosiin. Ramstedtin puoliso ja tytär joutuivat palaamaan jälkimmäisen sairauden takia kotimaahan vuoden 1900 aikana.

Ramstedt itse viipyi matkalla vielä vuoden verran ja saapui Helsinkiin keväällä 1901. Onnettomuudeksi tavarajunassa Suomeen lähetetyt tieteelliset kokoelmat joutuivat Venäjällä varkaiden käsiin, eikä niitä etsinnöistä huolimatta löydetty koskaan.

Osa muistiinpanoista oli kuitenkin säilynyt Ramstedtin ja hänen puolisonsa mukanaan tuomien matkatavaroiden joukossa. Hyvään muistiinsa tukeutuen Ramstedt saattoi aineiston menetyksestä huolimatta laatia väitöskirjansa ja pari muutakin tutkimusta, jotka ilmestyivät painosta vuonna 1902. Tämän ja myöhempien matkojen värikkäisiin vaiheisiin voi lähemmin tutustua Ramstedtin omien muistelmien välityksellä.

Julkaisujensa ansiosta Ramstedtista tuli mongolikielten eturivin tutkija ja hänen teoksiaan käytettiin kymmeniä vuosia oppikirjoina mm. Venäjän yliopistoissa. Tohtoriksi väiteltyään Ramstedt oli vuosina 1903—1906 Helsingin yliopiston Rosenberg-stipendiaattina ja sinä aikana hän teki neljä eri tutkimusmatkaa Kaakkois-Venäjälle ja Keski-Aasiaan. Ensimmäistä matkaa on kuvattu jo edellä.

Järjestyksessä toinen tutkimusmatka alkoi Lahden kauppalasta maaliskuun alussa 1903 ja suuntautui kalmukkien asuma-alueille Kaukaasiaan ja Kaspian meren pohjoispuolelle. Tämän matkan tulokset jäivät vähäisiksi. Kolmannelle tutkimusmatkalleen Ramstedt lähti jo syksyllä 1903 puolisonsa ja nyt 5-vuotiaan vanhimman tyttärensä kanssa. Matkareitti kulki jälleen ensin Kaukaasiaan ja sieltä edelleen Kaspian meren yli Persian (Iranin) ja Afganistanin rajoille asti.

Siellä Ramstedt kuitenkin sairastui pian vaikeasti malariaan marraskuun alussa. Vaivalloisen paluumatkan jälkeen hän selviytyi hädin tuskin hengissä ja 15 kiloa laihtuneena perheensä kanssa Helsinkiin. Salus-sairaalassa hoidettavan oltuaan Ramstedt saattoi vuoden 1903 lopulla palata toipilaana kotiinsa Lahteen. Onnettomasti keskeytynyt matka oli kuitenkin tieteellisessä mielessä varsin tuloksellinen.

Huhtikuussa 1904 alkaneella neljännellä tutkimusmatkallaan Ramstedt viipyi vuoden loppupuolelle asti kalmukkien mailla Kaakkois-Venäjällä Volgan ja Donin alajuoksujen varsilla. Tämän matkan tulokset näyttävät jääneen melko vaatimattomiksi. Keväällä 1905 hänellä oli tilaisuus antaa kokemustensa perusteella arvokkaita neuvoja kenraali C. G. E. Mannerheimille, joka oli juuri lähdössä Aasian matkalleen.

Ramstedt itse lähti viidennelle tutkimusmatkalleen toukokuun lopulla 1905. Se suuntautui halki Länsi-Siperian ja pitkin Irtyš-jokea nykyisen Kiinan Sinkiangiin, silloiseen Itä-Turkestaniin. Yritykset tutkia itäisten mongolien kieliä oli jätettävä sikseen Venäjän ja Japanin välisen sodan puhjettua. Paluumatkansa Ramstedt joutui suorittamaan vuoden 1905 lopulla Venäjän suurlakon melskeissä ja Lahteen hän saapui Pietarin junalla uudenvuoden aattona.

Seuraavien kolmen vuoden aikana Ramstedt julkaisi tähän astisilla matkoilla kerättyyn aineistoon perustuen tärkeitä tutkimuksia kalmukin, mogolin ja tataarin kielistä. Olipa hänellä Lahdessa vuosina 1906 ja 1911 sekä Helsingissä vuonna 1908 apunaan pari kalmukkilaisylioppilasta eräiden tutkimusten viimeistelyä varten.

Vuonna 1906 Ramstedt nimitettiin Helsingin yliopiston dosentiksi oppiaineenaan altailainen kielentutkimus, joka tuolloin tuli ensi kerran mukaan yliopiston ohjelmaan. Vuonna 1908 hänet valittiin vasta perustetun Suomalaisen tiedeakatemian apujäseneksi.

Toukokuun alussa 1909 Ramstedt lähti kuudennelle tutkimusmatkalleen, jonka Suomalais-ugrilainen Seura järjesti ensimmäisen matkan kadonneista tavaroista korvauksena saadun rahasumman turvin. Tällä kerralla Ramstedtin apulaisena oli nuori arkeologi, filosofian kandidaatti Sakari Pälsi. Tarkoituksena olikin suorittaa erityisesti arkeologisia tutkimuksia Mongolian keskiosissa ja matka muodostui joka suhteessa hyvin onnistuneeksi. Tämä matka kesti vuoden 1909 lopulle saakka.

Vuosina 1910—1914 Ramstedt teki tieteellistä työtään Hallonbladin stipendirahaston varoilla. Syksyllä 1910 hän kävi Pietarissa tapaamassa kolmea mongolia, jolloin hänellä oli tilaisuus samalla täydentää muistiinpanojaan. Ramstedt osallistui, luultavasti ruhtinas Stolypinin toimeksiannosta, Venäjän edustajana diplomaattisiin neuvotteluihin Kiinan politiikasta Venäjän ja Mongolian välillä vuonna 1911, jolloin Mongolia pyrki eroon Kiinan ylivallasta.

Seitsemännen ja viimeisen tutkimusmatkansa Ramstedt aloitti Lahdesta toukokuun lopussa 1912. Tämäkin matka suuntautui Mongoliaan ja siellä hänen apulaisenaan oli ylioppilas Arvo Sotavalta. Kielitieteellisen aineiston lisäksi kiinnitettiin tälläkin kerralla huomiota arkeologiaan ja lisäksi maantieteeseen. Matka päättyi Lahteen lokakuun puolivälissä 1912.

Kahden viimeisen matkansa jälkeen Ramstedt julkaisi jälleen eräitä mongolien ja turkkilaisten kieliin liittyviä tutkimuksia. Kaiken kaikkiaan matkoilla kertynyt aineisto oli niin runsas, että muut tutkijat ovat julkaisseet merkittäviä osia siitä vasta Ramstedtin kuoleman jälkeen.

Professorina ja diplomaattina

Vuonna 1916 G. J. Ramstedt valittiin Suomalaisen tiedeakatemian varsinaiseksi jäseneksi ja vuonna 1917 hänet vihdoinkin nimitettiin Helsingin yliopiston altailaisen kielitieteen ylimääräiseksi henkilökohtaiseksi professoriksi, mikä turvasi hänelle pitkästä aikaa jälleen säännöllisen toimeentulon.

Nimityksen seurauksena Ramstedt lienee muuttanut Lahdesta Helsinkiin vuoden 1917 aikana, joskin hänen kirkonkirjansa on siirretty Lahden seurakunnasta Helsingin pohjoiseen suomalaiseen seurakuntaan vasta 5.10.1918. Ramstedt on jo vuoden 1917 aikana toiminut puheenjohtajana Helsingin Raittiusseurassa ja luennoitsijana Helsingin suomalaisessa työväenopistossa. Vuosina 1918—1919 hän oli myös Suomen opiskelevan nuorison raittiusliiton matkasihteerinä.

Professorin virassaan Ramstedt tietenkin jatkoi kertyneen aineiston järjestämistä ja julkaisemista. Hän oli lisäksi vuonna 1917 perustamassa Suomen Itämaista Seuraa ja toimi sen varaesimiehenä vuosina 1917—1920. Rauhallista professorin ja tutkijan elämää ei kuitenkaan kestänyt pitkään, tai ehkäpä Ramstedt rauhattomana vaeltajana ei suorastaan osannut asettua aloilleen.

Itsenäistymisen jälkeen Suomi tarvitsi pystyviä miehiä diplomaattitehtäviin eri puolille maailmaa ja niinpä Ramstedt määrättiin elokuun lopulla 1919 Suomen viralliseksi asiainhoitajaksi Japaniin, Kiinaan ja Siamiin (Thaimaahan), asemapaikkanaan Tokio. Japanissa ollessaan Ramstedt jatkoi edelleen kielitieteellisten tutkimusten julkaisemista. Sen lisäksi hän, ainoana ulkomaisena diplomaattina, opetteli puhumaan japaninkieltä. Hän kertoo Onni Liipolalle 26.5.1920 lähettämässään kirjeessä: ”Ulkoministerin illallisilla minut pantiin istumaan kahden japanilaisen ylhäisnaisen väliin, toinen oli prinsessa Nabeshima, toinen eräs ambassadöörin rouva; heidän kanssaan keskusteltiin japaniksi ja oli heidän vaikea uskoa etten olisi kauvemmin kuin 3 ½ kuukautta ollut Japanissa.”

Ramstedtilla oli myös epäsuorasti huomattava vaikutus Ahvenanmaan kysymyksen ratkaisuun Kansainliitossa. Hän oli seurannut tarkasti kiistan vaiheita sanomalehdistössä ja laatinut sen perusteella asiaa koskevan muistion. Kansainliiton Geneven konferenssiin osallistui myös Japanin valtuuskunta. Sen johtajana oli Tanetaro Megata, jonka sihteerinä toimi Ramstedtin suomen kielen oppilas Kiichi Toyama. Ramstedtin muistio käännettiin japaniksi ja jaettiin valtuuskunnan laivamatkan aikana kaikille sen jäsenille. Japanin valtuuskunnan mielenkiinto asiaa kohtaan ja sen Suomen oikeuksia puoltavat puheenvuorot vaikuttivat ilmeisen merkittävästi tehtyyn päätökseen, jolla Kansainliiton neuvosto 24.6.1921 julisti Suomella olevan kiistattomat oikeudet Ahvenanmaahan.

Japanin ja esperanton taidosta oli suurta apua, kun Ramstedt asiainhoitajakautenaan loi vankan perustan Suomen ja Japanin välisille kulttuurisuhteille. Hän kiinnostui myös japaninkielen alkuperästä ja johtui sitä kautta tutkimaan koreankieltä, josta hän julkaisi myöhemmin parikin merkittävää teosta englanniksi, mm. kieliopin vuonna 1939. Siten hänestä tuli kirjoitetun korean kielen vakiinnuttaja.

Ramstedt palasi Suomeen vuoden 1930 alussa ja hoiti sen jälkeen professorinvirkaansa vuoteen 1941 asti. Hän oli innoittava ja herätteitä antava opettaja, jonka luentoja oli nautinto seurata. Oman virkansa ohella hän hoiti Helsingin yliopistossa vuosina 1935—1940 myös fonetiikan professuuria. Sen lisäksi hänelle suoritettiin sanskriitin ja vertailevan indoeurooppalaisen kielitieteen tutkinnot, mikä osaltaan osoittaa hänen suurta monipuolisuuttaan.

Ramstedt valittiin Suomen tiedeseuran jäseneksi vuonna 1932 ja Suomalaisen tiedeakatemian esimiehenä hän toimi vuosina 1935—1936. Ramstedt oli vuosina 1941—1950 esimiehenä Suomalais-ugrilaisessa Seurassa, joka valitsi hänet kunniajäsenekseen vuonna 1944. Hän oli lisäksi uudelleen Suomen Itämaisen Seuran varaesimiehenä vuosina 1945—1947. Sitäpaitsi Ramstedt kutsuttiin vuosien mittaan monen ulkomaisen tieteellisen seuranjäseneksi ja kirjeenvaihtajajäseneksi. Raittiustyötä hän ei unohtanut koskaan ja hän kävi mielellään puhumassa raittiusjuhlissa, esittäen usein sanottavansa runomuodossa.

Kertoja ja kirjailija

G. J. Ramstedt aloitti kirjallisen toimintansa jo koulupoikana. Lukioluokkien aikana hänen kirjoitelmiaan julkaistiin vuodesta 1891 alkaen sanomalehdessä ”Sanomia Turusta”. Hänen raittiusrunoistaan on mainittu tässä artikkelissa jo aikaisemmin. Ramstedtista kehkeytyikin suullisen ja kirjallisen esityksen sujuva sanankäyttäjä, mikä tietenkin oli suuri etu sekä opettajan työssä että tieteellisten tutkimusten kirjoittamisessa. Lisäksi Ramstedt tunsi suurta viehtymystä kansantajuisten luentojen pitämiseen. Niinpä hänet varsin usein kutsuttiin esitelmöitsijäksi kansanopistoihin ja työväenopistoihin, joissa kuulijakunta innostuneena seurasi hänen vapaamuotoisia ja hillityn huumorin sävyttämiä esityksiään.

Koko Suomen kansa sai tutustua 1940-luvulla Ramstedtin kertojantaitoihin, kun hän Yleisradion lähettämässä moniosaisessa ohjelmasarjassa muisteli tapahtumarikkaan elämänsä vaiheita. Sarjan esitykset olivat erittäin suosittuja ja niiden pohjalta Ramstedt julkaisi muistelmateoksensa "Seitsemän retkeä Itään 1898—1912" vuonna 1944 ja "Lähettiläänä Nipponissa: muistelmia vuosilta 1919—1929" vuonna 1950. Teoksista otettiin useita painoksia ja ne käännettiin myös ruotsiksi. Ramstedtin kuoleman jälkeen ilmestyi vielä hänen suomentamansa kokoelma ”Japanilaisia runoja” vuonna 1953. Kalervo Kallio on tehnyt hänestä vuonna 1944 muotokuvaveistoksen Werner Söderström Oy:lle.

Suomalais-japanilaista yhteistyötä

Edellä on jo monin paikoin viitattu G. J. Ramstedtin perustavaan osuuteen Suomen ja Japanin kansojen välisten kulttuurisiteiden solmimisessa. Japanin kulttuuri jätti lähtemättömät jäljet Ramstedtin sydämeen ja niinpä hän Suomeen palattuaan koetti parhaansa mukaan vaalia alkuun päässyttä yhteistyötä.

Ramstedt oli perustamassa Suomalais-Japanilaista Yhdistystä vuonna 1935 ja hän toimi myös sen ensimmäisenä puheenjohtajana vuodesta 1935 kuolemaansa saakka. Yhdistys on perustanut vuonna 1980 Ramstedt-rahaston, tarkoituksena jakaa apurahoja suomalais-japanilaisen kulttuurityön tukemiseksi.

Ramstedtin toiminnan seuraukseksi voidaan hyvällä syyllä katsoa sekin, että Japanin lähettiläs vuonna 1943 antoi istuttaa pienen lehmuspuiston Helsingin Pohjoisrannan varrelle talon n:o 6 kohdalle symbolisoimaan Japanin ja Suomen ystävyyssuhteita. Epävakaisten aikojen vuoksi juhlallisuudet jäivät silloin kuitenkin pitämättä.

Puistikkoon tarkoitettu muistokivi löytyi sattumalta vuonna 1982 erään kivenhakkaamon varastosta ja niin se vietiin paikoilleen lähes 40 vuotta myöhässä. Kivessä on seuraava teksti: "Nämä puut istutettiin syksyllä 1943 Keisarillisen Japanin lähettilään T. Sakayan toimesta Japanin ja Suomen kansojen ystävyyden vertauskuvaksi.”

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjassa (1984) ja Suomalais-Japanilainen Yhdistys ry:n julkaisussa Suomalais-japanilaisia suhteita 1935—1985 (1985). Katso jäljempänä.

Tarkistettu ja lisätty heinäkuussa 1999. Lisätty Ahvenanmaan kysymykseen liittyvä kohta toukokuussa 2000. Elokuussa 2004 korjattu Timo Sotavallan huomautuksen johdosta: Arvo Sotavallan nimi oli aikaisemmin virheellisesti muodossa Arto Sotavalta.

Aiheeseen liittyvää kirjallisuutta:

Forsius, A.: G. J. Ramstedt, lahtelainen tiedemies. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 1984: 13—21. Lahti 1985

Forsius, A.: G. J. Ramstedt, lahtelainen tiedemies. Lahti ja me, Lahden kaupungin tiedotuslehti 4: 2, 1985

Forsius, A.: G. J. Ramstedt, monipuolinen kulttuurihenkilö. Suomalais-japanilaisia suhteita 1935—1985. Suomalais-Japanilainen Yhdistys ry:n julkaisu N:o 4, 27—34. Helsinki 1985

Halén, H.: Kulkumiehiä, Suomalais-itämainen vieraskirja. Keuruu 1986

Halén, H. ja Tukkinen, T.: Elämän ja kuoleman kello. Sigurd Wettenhovi-Aspan elämä ja teot. Keuruu 1984

Pälsi, S.: Mongolian matkalta. Helsinki 1911

Pälsi, S.: Valkoiset arot: muistoja Mongolian matkalta. Helsinki 1949

Ramstedt, G. J.: Japanilaisia runoja. Porvoo 1953

Ramstedt, G. J.: Lähettiläänä Nipponissa; muistelmia vuosilta 1919—1929. Porvoo 1950

Ramstedt, G. J.: Seitsemän retkeä Itään 1898—1912. Porvoo 1944

Suomalaiset Aasian-kävijät (toim. K. Hakulinen ja O. Heikkinen). Rauma 1980

G. J. Ramstedtin kirjeet Onni Liipolalle Tokiosta 26.6.1920, 21.11.1924, 5.3.1925 ja 20.3.1925

TAKAISIN KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON