Arno Forsius

 

Theodoricus Petri Ruuth ja Piae Cantiones –laulukirja

 

Piae Cantiones, kokoelma kirkoissa ja kouluissa laulettuja entisten piispojen keskiaikaisia latinankielisiä lauluja, on painettu ensimmäisen kerran nuotteineen suomalaisen Theodoricus Petri eli Didrik Perinpoika Ruuth’in (n. 1560 Porvoo–n. 1617 Puola) toimittamana Greifswaldissa vuonna 1582. Sen julkaiseminen osui ajankohtaan, jolloin Ruotsin valtakunnassa käytiin taistelua Kustaa Vaasan toimeenpaneman luterilaisen ”uskonpuhdistuksen” ja hänen poikansa Juhana III:n suosiman katolisen kirkon ”vastauskonpuhdistuksen” välillä.

 

Theodoricus Petri eli Didrik Perinpoika Ruuth (tai Rwtha) syntyi n. vuonna 1560 Porvoossa ja kuoli n. vuonna 1617 Puolassa (Danzig). Hänen isänsä, aatelisarvon saanut Peder Jönsinpoika Ruuth, kuului tanskalaislähtöiseen sukuun, joka omisti mm. Porvoon Finbyn kartanon, ja hänen äitinsä oli Gertrud Bertilintytär. Theodoricus Petri Ruuth solmi avioliiton Angoria Silfversparren kanssa. Tämän kirjoittaja on Theodoricus Petri Ruuthin veljen Bartholdus Petri eli Bertil Perinpoika Ruuthin jälkeläisiä.  

 

Theodoricus Petri Ruuth kirjoittautui suomalaistenkin ylioppilaiden suosimaan Rostockin yliopistoon vuonna 1581, lisänimenä Nylandensis (Uusmaalainen). Hänet promovoitiin maisteriksi huhtikuussa 1584, mutta hän jäi vielä muutamaksi vuodeksi Rostockiin, jonka yliopistossa humanismilla oli tähän aikaan vahva asema puhetaidon professorina toimineen Johannes Caseliuksen ansiosta. Ruuth on kirjoittanut Rostockissa vuosina 1582–1587 neljä latinankielistä runoa, joiden ansiosta hänet tunnetaan Suomen ensimmäisenä aitona humanistisena runoilijana. Ruuthin varhaisimmat runot ovat kaksi propemticonia, hyvän matkan toivotuksia poislähteville opiskelutovereille. Lisäksi hän kirjoitti kaksi epithalamiumia eli häärunoa ystävilleen. Näistä toinen, hänen mesenaattinsa vapaaherra Krister Klaunpoika Hornin ja Katarina Bielken häihin vuonna 1587 kirjoittama, oli pitkään suomalaisen humanistirunouden merkittävin saavutus.

 

Ruuthin ansioista kirjallisuuden alalla tärkein on hänen panoksensa keskiaikaisten koululaulujen kokoelman Piae Cantiones julkaisemiseksi. Tämä nuotein varustettu 74 laulun kokoelma ilmestyi vuonna 1582 Greifswaldissa Augustinus Ferberin painamana. Kirjan otsikkona on "Piae Cantiones ecclesiasticae et scholasticae veterum episcoporum, in Inclyto Regno Sueciae passim usurpatae [---]" ( Kirkon ja koulun hurskaita lauluja, vanhojen piispojen laajasti kuuluisassa Ruotsin valtakunnassa käyttämiä ---).  Nimiötekstin mukaan julkaisemisesta oli huolehtinut Theodoricus Petri Rwtha (Ruuth), joka oli laatinut myös kokoelman esipuheen. Laulujen varsinaisen kokoamis- ja toimitustyön olivat suorittaneet eräät turkulaiset oppineet miehet, joita ei mainita nimiltään. Hemminki Maskulaisen julkaisemassa Piae Cantiones -laulujen suomenkielisessä laitoksessa vuodelta 1616 todetaan, että latinankielisten laulujen kokoaja ja muokkaaja oli ollut Turun katedraalikoulun opettaja Jacobus Finno eli Jaakko Suomalainen.

 

Toinen, lisätty Piae Cantiones –laitos, jossa laulujen määrä oli 90, ilmestyi Rostockissa vuonna 1625. Sen otsikkona oli nyt "Cantiones Piae et Antiquae Veterum Episcoporum & Pastorum in Inclyto Sveciae, praesertim in Magno Ducatu Finlandiae asurpatae [---]" (Hurskaita ja vanhoja lauluja, vanhojen piispojen ja pappien kuuluisassa Ruotsin valtakunnassa, etenkin Suomen suurherttuakunnassa käyttämiä, ---). Painatuskuluista huolehtivat nyt Theodoricus Petri Ruuthin kaksi veljeä Johannes Petri ja Bartholdus Petri Ruuth sekä viime mainitun kolme poikaa Jacobus Bartholdi, Petrus Bartholdi ja Theobaldus (eli Enevald) Bartholdi Ruuth, mikä osoittaa Ruuth-suvun tärkeän osuuden myös jälkimmäisen kokoelman julkaisemisessa.

 

Kirjan nimiölehden lopussa ei mainita kirjanpainajan nimeä, jossa kohdassa on vain "maltanristiä" esittävä kuvio ja lehdykän kuvat sen molemmin puolin. Missään kirjasta kertovassa kirjoituksessa ei myöskään ilmoiteta kirjanpainajaa, joka on ilmeisesti jäänyt tuntemattomaksi. Tuohon aikaan Saksan alueella oli käynnissä 30-vuotinen sota, joka oli luonteeltaan suureksi osaksi protestanttisten ruhtinaiden taistelu katolista keisaria ja katolisia ruhtinaita vastaan. Katoliseen kulttuuriin liittyvän kirjan painaminen luterilaisen uskonnon omaksuneessa Pohjois-Saksassa on saattanut olla syynä kirjanpainajan nimen salassa pitämiseen.

 

 

 

Yllä on kuvat vuosina 1582 ja 1625 painettujen Piae Cantiones –laulukirjojen nimiöleh-

distä, edellisen vasemmalla ja jälkimmäisen oikealla. Vuoden 1582 laitoksessa on 200

sivua, vuoden 1625 laitoksessa 236 sivua. Molempien sivukoko on 8:o eli n. 90 mm x 145

mm. Vuoden 1625 laitoksen tekstissä korostetaan, että kirjan sisältämät hurskaat ja van-

hat laulut ovat olleet käytössä erityisesti Suomessa. Kyseisen laitoksen nimiölehdellä mai-

nituista kirjan omistajista Olaus Erici Schult (1612–1699) oli ollut Hedemoran kirkkoher-

ra, jonka tytär Anna (s. 1655) oli ollut naimisissa ensin Västeråsin piispan Johannes Brodi-

nuksen kanssa ja tämän kuoltua arkkipiispa Haquinus Spegelin kanssa. Toisen nimiölehdel-

lä mainitun omistajan P. Bergin tarkempi henkilöllisyys ei ole toistaiseksi tiedossa. Erkki J.

Jokisen antaman tiedon mukaan kirjan tämä kappale on nykyään Turun yliopiston kirjas-

ton omistuksessa. Oheista kuvaa on korjailtu varovasti Erkki J. Jokisen 2012 lähettämästä

kopiokuvasta.

 

Piae Cantiones –laulukirjan vuoden 1625 painoksen toimittivat käytännössä painoon Viipurin koulun rehtori Henricus Martini Fattebuur ja Viipurin tuomiorovasti Mattias Jacobaeus Tolia, jotka olivat molemmat opiskelleet aikaisemmin Rostockin yliopistossa. Heidän nimillään varustettu esipuhe on päivätty Karjalan Viipurissa ”8. Iduum Novemb:[ris] Anno M. D. C. XXV.” [8 päivää ennen marraskuun Idusta eli marraskuun 15. päivää], joten päiväys oli silloisen kalenterin mukaan 6.11.1625.

 

Theodoricus Petri Ruuthin myöhemmät vaiheet olivat tyypillisiä uskonriitojen repimälle aikakaudelle. Kustaa Vaasa oli julistanut Ruotsissa voimaan reformoidun, luterilaisen kristinuskon vuonna 1527. Hänen poikansa Juhana III, joka oli naimisissa katolisen Katariina Jagellonican, Puolan kuninkaan sisaren kanssa, pyrki muuttamaan Ruotsin uskontoa katoliseen suuntaan vuosina 1574–1576. Juhana III kuoli vuonna 1592 ja silloin Ruotsin kuninkaaksi tuli hänen poikansa Sigismund, joka oli valittu Puolan kuninkaaksi vuonna 1587.

 

Katolisuuden uhkan vuoksi Juhana III:n veli Kaarle-herttua nimitettiin vuonna 1593 Ruotsin valtionhoitajaksi ja samana vuonna pidetyssä Upsalan kokouksessa luterilaisuus vahvistettiin Ruotsin valtion uskonnoksi. Kaarle-herttua voitti taistelun Ruotsin hallitsijan asemasta vuonna 1598 ja vuonna 1599 hänestä tuli hallitseva perintöruhtinas. Taistelu uskonnollisista näkemyksistä jatkui edelleen siitäkin syystä, että katoliset mielipiteet saivat tukea mm. eräiltä jesuiittoihin salaisesti liittyneiltä papeilta. Kaarle-herttuasta tuli vuonna 1604 kuningas Ruotsin kuningas Kaarle IX, jonka kruunajaiset pidettiin tosin vasta vuonna 1607. Vielä vuoden 1610 aikana epäilyt Sigismundin paluusta Ruotsin valtaistuimelle lisääntyivät ja Kaarle IX:n vastustajien toimia alettiin jälleen tutkia. Tilanne laukesi vasta sen jälkeen, kun Kaarle IX kuoli vuonna 1611 ja hänen seuraajakseen tuli hänen poikansa Kustaa II Aadolf.

 

Theodoricus Petri Ruuth sai vuonna 1588 toimen Tukholmassa Juhana III:n kansliassa kuninkaan sihteerinä. Juhana III:n kuoltua Theodoricus Petri Ruuth joutui Sigismundin kannattajaksi epäiltynä Kaarle-herttuan epäsuosioon. Myös Theodoricus Petri Ruuthin kaksi veljeä ja kaksi lankoa näyttävät kuuluneen Sigismundin kannattajiin. Kaarle-herttua lähetti Theodoricus Petri Ruuthin vuonna 1594 voudiksi Länsipohjaan, ja vuonna 1597 hänet määrättiin Täyssinän rauhan rajakomissioon, jonka tehtävänä oli määritellä Ruotsin ja Venäjän välinen raja Iivaarasta Jäämerelle. Theodoricus Petri Ruuthia syytettiin kahteen otteeseen mm. taloudellisista väärinkäytöksistä, lähinnä kruunun omaisuuden anastamisesta. Epäluulot ja syytökset johtivat siihen, että hänet karkotettiin maasta vuonna 1602. Hän asui eräiden muiden maanpakolaisten tavoin Puolan Danzigissa, jossa hän kuoli ruttoon luultavasti vuonna 1617.

 

Piae Cantiones –laulut säilyivät varsinkin Suomessa, mutta osittain myös Ruotsissa ns. latinakoulujen (alkeiskoulujen, joissa latina oli pääaineena) käytössä aina 1800-luvun alkupuolelle saakka. Osa lauluista sai suuren suosion ja eräitä niistä otettiin käännettyinä suomen- ja ruotsinkielisiin virsikirjoihin. 1900-luvun alusta lähtien Piae Cantiones –laulut alkoivat kiinnostaa asiantuntijoita myös sävelmiensä vuoksi ja monet niistä ovat alkuperäisinä tai muokattuina olleet vanhaa musiikkia harrastaneiden yhtyeiden suosittua ohjelmistoa.

 

Eräs Piae Cantiones –laulujen varhaisista tunnetuksi tekijöistä oli suomalainen pappi, virsien kääntäjä ja julkaisija Sigfridus Aronus Forsius. Hänen toiminnastaan tällä alalla kerrotaan tarkemmin kirjoituksessa Sigfridus Aronus Forsius (n. 1560–1624) virsirunoilijana". 

 

Kirjoitus on julkaistu hieman lyhennettynä, otsikkona "Piae Cantiones, keskiaikaisia latinankielisiä lauluja", lehdessä Tiimalasi 2012: 4: 36–37 (Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n julkaisu).

 

Lähteitä:

Jokinen, E. J.: Kirjallisia tietoja 2011–2012.

Kurvinen, P. J. I.: Suomen virsirunouden alkuvaiheet v:een 1640. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 180. osa. Helsinki 1929.

Mäkinen, T.: Piae Cantiones. Studia Musicologica Academiae Scientiarum Hungaricae. Tomus IX. fasc. 3–4.  [Separatum.] Budapest 1967.

Suomen kansallisbibliografia [---] 1488–1700. Toim. Tuija Laine & Rita Nyqvist. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 642. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Vammala 1996.

TAKAISIN KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON