Arno Forsius

Wanaeus-, Gummerus- ja Mulinus-sukujen papit Orivedellä 1600- ja 1700-luvuilla

Nykyinen Oriveden seurakunta on ollut aikaisemmin Kangasalan seurakunnan kappelina ja ensimmäinen tieto Orivedellä sijainneesta pappilasta on jo vuodelta 1456. Oriveden seurakunta on itsenäistynyt noin vuonna 1540. Silloin se käsitti myös Längelmäen kappeliseurakunnan ja siihen kuuluneen Kuoreveden. Längelmäen seurakunta itsenäistyi vuonna 1640 ja sen kappelina ollut Kuorevesi vuonna 1873.

Oriveden seurakunnassa oli 1600-luvun alusta runsaan sadan vuoden aikana useita Wanaeus-, Gummerus- ja Mulinus-sukuihin kuuluvia pappeja. Monet näistä papeista ja heidän puolisoistaan ovat Forsiuksen suvun esivanhempia. Tämä kertomus etenee selkeyden vuoksi suvuittain eikä ajankulun mukaisesti.

Petrus Jacobi Wanaeus

Kustaa Vaasan 1520-luvulla toimeenpaneman kirkon reformaation jälkeiseltä ajalta Oriveden seurakunnan pappeja tunnetaan vasta 1550-luvulta lähtien. Vuosina 1575–1615 kirkkoherrana oli Laurentius Erikinpoika. Suuressa seurakunnassa oli myös kappalainen ainakin 1550-luvulta alkaen. Seurakunnan ensimmäinen kirkko paloi salaman sytyttämänä vuonna 1577 ja uusi kirkko oli valmiina vuonna 1580.

Oriveden kappalaisen virkaa hoiti, mahdollisesti jo vuodesta 1607, Petrus Jacobi Wanaeus. Hänen isänsä oli Jakob Erikinpoika, joka omisti Orivedellä aikaisemmin Padustaipaleen yksinäistalon ja myöhemmin Naappilan kylän Yrjölän talon. Jakob Erikinpojan isä Erik omisti Kangasalla Herttualan kylän Eerolan talon ja toimi ainakin ajoittain pitäjän nimismiehenä. Petrus Jacobi Wanaeus oli kappalaisena Pirkkalassa vuosina 1609–1618 ja hänestä tuli Oriveden kirkkoherra vuonna 1618 Laurentius Erikinpojan kuoltua.Kirkkoherraksi tultuaan Petrus Jacobi Wanaeus hankki vuonna 1623 omistukseensa Orivedellä olevan Suomaseman ratsutilan, jonka edelliset omistajat olivat joutuneet panttaamaan. Talon hinta oli 81 1/4 taalaria. Petrus Jacobi Wanaeus kuoli vuonna 1643.

Kirkollisten tehtävien ohella papeille kuului monenlaisia maallisia tehtäviä, kuten osallistuminen pitäjän yhteisten asioiden hoitoon, pappilan maatalouden hoito sekä valtiolle, kirkolle ja papistolle kuuluvien verotulojen kantaminen. Sen lisäksi papeilla oli usein myös omia maatiloja, joita he saivat omistukseensa ostamalla tai perimällä. Kalastusriidat olivat tavallisia ja vuonna 1623 tuomittiin neljä Oriveden miestä sakkoihin, koska he olivat luvatta kalastelleet pappilan vesillä. Petrus Jacobi Wanaeus syytti vuonna 1630 eräitä jakoveljiään siitä, että nämä olivat ottaneet häneltä ja hänen naapuriltaan yhden tangonalan maata, ja tuomioistuin ratkaisi asian kirkkoherran esittämän kannan mukaisesti. Samana vuonna Petrus Jacobi Wanaeusta syytettiin oikeudessa siitä, että hän oli kymmenyksiä kootessaan käyttänyt vakkaa, jota hän väitti kolmen kapan vetoiseksi, mutta joka todellisuudessa olikin runsaan neljän kapan vetoinen. Kyseisen vakan koosta oli jo aikaisemmin nuristu ja sitä olikin lakattu käyttämästä. Kihlakunnanvoudin mukaan koko jupakka syntyi siitä, että rahvas oli haluton suorittamaan kuutta kappaa tynnyriltä, vaikka kymmenysluettelon mukaan oli velvollisuus maksaa kahdeksan kappaa. Kirkkoherra vapautettiin syytteestä ja talonpojat saivat halutessaan valittaa, elleivät tyytyneet kannettuun veroon.

Petrus Jacobi Wanaeus oli kahdesti avioliitossa. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Elisabet, jonka isä oli Laurentius Erikinpoika, Oriveden edellinen kirkkoherra. Toinen puoliso vuodesta 1637 oli Margareta Kristofferintytär, luutnantti Hans Fitingin leski. Margareta Kristofferintyttären vanhemmat olivat todennäköisesti lainlukija Kristoffer Bertilinpoika (till Alnäs) ja Kristin Henrikintytär.

Petrus Jacobi Wanaeuksella oli ensimmäisestä avioliitostaan ainakin neljä lasta, pojat Jakob, Matts ja Johan sekä tytär Anna. Kaikista mainituista pojista tuli pappeja ja tytär Anna avioitui Naantalin kappalaisen Henrik Crugeruksen kanssa. Johan eli Johannes Petri Wanaeuksesta kerrotaan enemmän tuonnempana.

Jakob eli Jacobus Petri Wanaeus toimi papiksi valmistuttuaan vuonna 1630 diakonina Orivedellä. Hänet valittiin vuonna 1631 seurakunnan kappalaiseksi, mutta hän kuoli jo ennen vuotta 1635. Hän oli huudattanut vuonna 1631 itselleen autioksi jääneen Mattilan talon Oriveden Säynäjoella maksamalla siitä kruununverot. Jakobus Petri Wanaeus oli naimisissa vuodesta 1627 Karin Månsintyttären kanssa, jonka vanhemmat olivat oli Mårten Erikinpoika (Stierna, till Holma) ja Anna Perintytär. Leski avioitui uudelleen ratsumestari Erik Ulffin kanssa Tenholan Kägrasta.

Tässä yhteydessä on mainittava, että Jacobus Petri Wanaeuksen poika Petrus Jacobi Wanaeus oli todellisuudessa ensimmäinen, joka käytti Wanaeus -nimeä. Hän oli opiskellut Turun akatemiassa vuodesta 1644 ja valmistunut papiksi. Hänen kirjoittamistaan latinankielisistä runoista tunnetaan vuodelta 1648 kaksi häärunoa "Taeda nuptialis ---" ja "Epithalamium ---", joissa tekijäksi on merkitty Petrus Jacobus Wanaeus Finno.

Matts eli Matthias Petri Wanaeus tuli veljensä jälkeen vuonna 1635 Oriveden kappalaiseksi. Hän siirtyi vuonna 1640 Längelmäen tuolloin itsenäistyneen seurakunnan kirkkoherraksi ja kuoli siellä jo vuonna 1645. Hänen puolisonsa oli Anna Jöranintytär.

Kirkkoherra Petrus Jacobi Wanaeuksen kuoltua tämän läheiset sukulaiset esittivät leski Margareta Kristofferintytärtä kohtaan vuonna 1644 Sääksmäen käräjillä 19 eri syytöstä, jotka liittyivät omaisuudensiirtoon toisen avioliiton solmimisen jälkeen vuonna 1638 ja toisen aviomiehen kuoltua pidettyyn perunkirjoitukseen syksyllä 1643. Leski osoitti kohta kohdalta, että se omaisuus, jota valittajat havittelivat itselleen, kuului hänelle eikä hänen edesmenneelle miehelleen. Suomaseman ratsutilan hän oli saanut huomenlahjana aviopuolisoltaan. Margareta Kristofferintytär vapautettiinkin kaikista syytöksistä ja päinvastoin seurakuntalaiset tuomittiin maksamaan hänelle 12 tynnyriä rukiita riihestä ja 5 tynnyriä levinuunista, jotka hän oli rakennuttanut pappilaan.

Johannes Petri Wanaeus

Johannes Petri Wanaeus opiskeli Upsalan yliopistossa vuodesta 1629. Hänet valittiin Oriveden kappalaiseksi vuonna 1643 ja tästä virasta hänet nimitettiin seurakunnan kirkkoherraksi vuonna 1669 Jacob Bertelinpoika Lignipaeuksen jälkeen. Johannes Petri Wanaeus lunasti vuonna 1644 Suomaseman ratsutilan ja hän omisti myös Siurolan ratsutilan Oriveden kylässä vuosina 1660–1669. Johannes Petri Wanaeus kuoli vuonna 1678.

Johannes Petri Wanaeukseen liittyy kertomus surullisesta elämänvaiheesta. Sen mukaan hän oli isänsä apulaisena Längelmäelle tekemänsä saarnamatkan aikana joutunut mielenhäiriöön ja surmannut erään paimenen. Seuraavana päivänä Wanaeus oli vielä saarnannut Längelmäen kirkossa, mutta sen jälkeen hän oli tullut niin raivopäiseksi, että hänet oli täytynyt viedä väkivalloin kotiinsa Orivedelle. Asiaa tutkittaessa oli tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella hänet vapautettiin syytteestä. Jonkin ajan kuluttua hän parani täysin terveeksi ja myöhemmin hänet valittiin Oriveden kappalaiseksi ja lopulta kirkkoherraksi.

Johannes Petri Wanaeus oli avioliitossa äitipuolensa ensimmäisestä avioliitosta syntyneen tyttären Sofia Fitingin kanssa, joka kuoli vuosien 1688–1691 välillä. Avioparilla oli ainakin seitsemän lasta, kaksi poikaa ja viisi tytärtä. Pojista vanhempi, Johannes Johannis Wanaeus (vanhempi), luki papiksi ja hänestä kerrotaan seuraavassa jaksossa tarkemmin. Tyttäristä nuorin, Helena, oli naimisissa Messukylän kappalaisen Johannes Mulinuksen kanssa. Tämän avioparin lasten kautta Wanaeuksen ja Mulinuksen suvut liittyvät Valter Woldemar Forsiuksen esivanhempien ketjuun, kuten myöhemmin selostetaan.

Johannes Johannis Wanaeus (vanhempi)

Johannes Johannis Wanaeus, Johannes Petri Wanaeuksen poika, opiskeli vuodesta 1665 alkaen papiksi Turun akatemiassa. Hän toimi Orivedellä papiston apulaisena vuodesta 1670, jolloin hänen isänsä oli seurakunnan kirkkoherrana. Johannes Johannis Wanaeus valittiin seurakunnan kappalaiseksi vuonna 1679. Hän omisti Suomaseman ja Uotilan ratsutilat Orivedellä. Uotila oli Johannes Johannis Wanaeuksen omistuksessa vuosina 1681–1718 ja lesken Margareta Prytzin omistuksessa vuosina 1719–1738. Johannes Johannis Wanaeus kuoli vuonna 1718.

Johannes Johannis Wanaeus oli avioliitossa Margareta Prytzin kanssa, jonka vanhemmat olivat Karkun kirkkoherra Georgius Nicolai Prytz ja luultavasti tämän toinen puoliso Gunilla Andersintytär. Avioparilla oli seitsemän lasta. Ainoa aikuiseksi elänyt poika, hänkin nimeltään Johannes Johannis Wanaeus (nuorempi), luki papiksi ja hänet valittiin Oriveden kirkkoherraksi vuonna 1722. Hänestä kerrotaan lähemmin seuraavassa jakossa. Tyttäristä kolme avioitui pappien kanssa.

Kappalaisena ollessaan Johannes Johannis Wanaeuksen (vanhempi) oli perättävä palkkasaataviaan oikeudenkäynnin kautta, kuten usein tapahtui. Wanaeus joutui vuonna 1690 vangituttamaan sotamies Matti Laurinpojan, joka ei ollut maksanut viinirahoja ja lisäksi lukusilla kiroillut ja vannonut sekä herjannut pappeja valehtelijoiksi. Matti pyysi vangituksi jouduttuaan kyllä anteeksi tekojaan, mutta hänet tuomittiin joka tapauksessa vuoden 1691 käräjillä 3 markan sakkoon.

Kirkkoherra Henricus Josephi Gummeruksen kuoltua vuonna 1682 Johannes Johannis Wanaeus esitti talvikäräjillä vuonna 1683, että Holman kartanon herra Mårten Ulff oli kirjallisesti ehdottanut häntä avoimeksi tulleeseen kirkkoherran virkaan, ja tiedusteli lautakunnan ja pitäjänmiesten mielipidettä asiasta. Nämä vastasivat yksimielisesti, että he halusivat kirkkoherrakseen juuri Wanaeuksen, joka oli palvellut pitäjää pappina jo 14 vuotta. Lisäksi he esittivät, että siinä tapauksessa apulainen Henricus Carmelinus valittaisiin kappalaiseksi ja kirkkoherra Gummeruksen vanhin poika Henricus papiston apulaiseksi. Koko käräjäväki yhtyi tähän käsitykseen, myös sotamiehet ja aateli. Virkaan määrättiin kuitenkin Sahalahden kirkkoherra Daniel Laurentii Reuter, josta kerrotaan enemmän tuonnempana.

Johannes Johannis Wanaeus (nuorempi)

Viimeinen Wanaeus -suvun edustaja Oriveden kirkkoherrana oli edellä jo mainittu Johannes Johannis Wanaeus (nuorempi) vuosina 1722–1746. Hän oli syntynyt vuonna 1680, vihitty papiksi vuonna 1705 ja valmistunut maisteriksi vuonna 1707. Hän oli ollut aluksi piispa Johannes Gezeliuksen apulaisena Paraisilla ja vuosina 1706–1710 kirkkoherran viran hoitajana Viipurin piispan palkkapitäjässä Lappeenrannassa. Venäläisten hyökätessä maahan Wanaeus oli Karjalan rakuunarykmentin saarnaajana ja jatkoi siinä tehtävässä sodan loppuun saakka. Hän joutui siirtymään suomalaisten sotilaiden kanssa Ruotsiin ja sieltä sotaretkelle Norjaan vuonna 1718. Kuningas Kaarle XII:n kaaduttua marraskuussa 1718 joukot lähtivät tuntureiden yli paluumatkalle Suomeen. Suurin osa miehistä menehtyi lumimyrskyssä ja pakkasessa uudenvuoden yönä 1719. Johannes Johannis Wanaeus selvisi kuitenkin hengissä kotimaahan. Oriveden pitäjäläisten anomuksesta hän sai eron sotilaspapin tehtävästä ja piispa Witten suosituksesta uusi kuningas Fredrik I nimitti hänet vuonna 1722 Oriveden kirkkoherraksi.

Johannes Johannis Wanaeuksen tullessa Oriveden seurakuntaan kirkkoherran pappila oli rappeutunut isonvihan vuosien aikana surkeaan kuntoon. Hän oli itse menettänyt sodan aikana kaiken omaisuutensa eikä hän ollut saanut palkkaansa sotilaspappina olonsa ajalta. Vaikka vuoden 1694 asetus antoi seurakunnille ja papeille oikeuden sopia keskenään palkkauksista, päätettiin Orivedellä vuonna 1726 kirkkoherralle "maksaa hänen oikeutensa vanhan totutun tavan mukaan". Ensimmäinen varsinainen palkkasopimus tehtiin Orivedellä vasta vuonna 1752.

Johannes Johannis Wanaeus oli kolme kertaa avioliitossa. Hänellä oli ensimmäisestä avioliitosta Anna Flachseniuksen kanssa yksitoista lasta, joista vain viisi eli aikuiseksi. Näistä neljä tytärtä meni naimisiin pappien kanssa. Johannes Johannis Wanaeuksen toinen puoliso oli Maria Gertrud Armfelt ja kolmas Margareta Juslenius. Nämä avioliitot olivat lapsettomia.

Wanaeuksella oli ajoittain suuria vaikeuksia apulaisensa Johan Utterin kanssa. Tämä tuli pitäjänapulaiseksi vuonna 1722 ja valittiin kappalaiseksi vuonna 1737. Hän oli juoppo ja huolimaton virantoimituksessa. Vuoden 1738 tarkastuksessa kysyttiin, onko hän parantunut, jolloin kirkkoherra ja seurakunta totesivat, ettei hänen käytöksenä ollut antanut aihetta moitteisiin. Vuonna 1740 Wanaeus joutui kuitenkin pahoittelemaan tarkastajalle Utterin käytöstä ja virantoimitusta. Utter myönsi virheensä, mutta vakuutteli samalla, että hän ei ollut edellisen piispantarkastuksen jälkeen nauttinut lainkaan väkeviä, vaan että hankaluudet olivat johtuneet unettomista öistä ja mielisairaudesta. Hän pyysi sen vuoksi osakseen sääliä ja kärsivällisyyttä, jota hänelle sitten osoitettiinkin hänen köyhyytensä ja suuren perheensä vuoksi. Kaikesta huolimatta seurakuntalaiset anoivat kuninkaalta häntä kirkkoherraksi Wanaeuksen jälkeen, mutta tuloksetta.

Wanaeus oli nuoruusvuosistaan saakka kiinnostunut latinan kielestä ja hän käytti taitojaan kirjoittaen tervehdys- ja onnittelurunoja eri tilaisuuksien kunniaksi. Hän väitteli maisteriksi Israel Nesseliuksen johdolla teoksella "De delectu literarum", joka on temperamentteja koskeva tutkielma. Painosta ilmestyivät myös synodaalikokouksessa esitetty "Oratio metrica de peccato originis" (1724) ja siihen aiheeltaan liittyvä "Salvatoris Jesu Christi passio cruenta" (1746). Runot osoittavat sekä suurta muodollista taitoa että runollista lahjakkuutta. Wanaeus avusti Daniel Jusleniusta suomalaisen sanakirjan teossa ja teoksen alussa on Wanaeuksen latinankielinen onnitteluruno. Turun akatemian konsistori ehdotti Wanaeusta kaunopuheisuuden ja runouden professoriksi vuonna 1745, mutta hän kieltäytyi siitä ikänsä perusteella. Wanaeus sai rovastin arvon kuolinvuotenaan 1746.

Josephus Petri Gummerus

Josephus Petri Gummerus oli Oriveden kirkkoherrana Jacobus Petri Wanaeuksen jälkeen vuosina 1643–1663. Sitä ennen Josephus Petri Gummerus oli ollut Turun suomalaisen seurakunnan kappalaisena ainakin vuosina 1624–1628 ja sen jälkeen Sahalahden kappalaisena ainakin vuodesta 1630 alkaen. Hänen aikanaan piispa Isak Rothovius määräsi vuonna 1644 Orivedelle rakennettavaksi uuden kirkon, koska silloinen kirkko oli rappeutunut niin, että se oli vaarallinen myrskyllä tai muulla sen kaltaisella ilmalla. Uusi kirkko valmistui vuonna 1650 ja oli käytössä vuoteen 1775 saakka.

Josephus Petri Gummeruksen puoliso oli Skolastika (Lastika) Mattsintytär, joka mainitaan kuolleena lokakuussa 1670. Avioparilla oli ainakin neljä aikuista lasta, pojat Henrik eli Henricus Josephi ja Matts sekä tyttäret Valborg ja Kristina. Henrikistä tuli pappi ja hänestä kerrotaan jäljempänä enemmän. Matts mainitaan lukkarina ja talonomistajana Orivedellä. Kristina -tyttärestä ei tiedetä enempää.

Tyttäristä Valborg solmi avioliiton Oriveden pitäjänapulaisen Simon Clementis Mulinuksen kanssa, joka oli edellä jo mainitun Johannes Mulinuksen isä. Tästä perhekunnasta, joka oli eräs rengas Valter Woldemar Forsiuksen esivanhempien ketjussa, kerrotaan enemmän tuonnempana.

Henricus Josephi Gummerus

Henricus Josephi Gummerus, kirkkoherra Josephus Petri Gummeruksen poika, tuli papiksi valmistuttuaan isänsä apulaiseksi Oriveden seurakuntaan ainakin jo vuonna 1657. Henricus Josephi Gummerus valittiin vuonna 1669 seurakunnan kappalaiseksi, kun siinä virassa ollut Johannes Petri Wanaeus valittiin seuraavaksi kirkkoherraksi Josephus Petri Gummeruksen kuoltua. Kappalaisen virasta Henricus Josephi Gummerus siirtyi taas Johannes Petri Wanaeuksen kuoltua seurakunnan kirkkoherraksi vuonna 1678. Henricus Josephi Gummerus kuoli vuonna 1682. Hänen jälkeensä seuraavat kolme kirkkoherraa vuoteen 1722 saakka olivat Wanaeuksen ja Gummeruksen sukuihin kuulumattomia.

Henricus Josephi Gummerus oli avioliitossa Kristina (Kirstin) Henrikintytär Liliuksen kanssa. Tämän vanhemmat olivat Längelmäen kirkkoherra Henrik Johaninpoika Lilius (aik. Rainenius) ja Sofia Jakobintytär, jotka ovat Sofia Emilia ( M i l i ) Liliuksen esivanhempia. Gummeruksella oli avioliitostaan Kristina Henrikintytär Liliuksen kanssa ainakin viisi aikuista lasta, kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Pojista Johannes Henrici Gummeruksesta tuli Iisalmen kappalainen ja hän solmi avioliiton Helena Siniuksen kanssa, jonka vanhemmat olivat Johan Isaaci Sinius ja Anna Mathesius. Henricus Josephi Gummeruksen ja Kristina Henrikintytär Liliuksen tytär Kristina Gummerus on puolestaan Valter Voldemar Forsiuksen esiäiti Lyra- ja Aschan- sukujen kautta. [Myöhemmin on selvinnyt, että edellä mainitun Sofia Jakobintyttären isä oli Vesilahden kirkkoherra Jacobus Matthiae (Wesilaxius).]

Leskeksi jäätyään Kristina Henrikintytär Lilius meni naimisiin edellisen aviomiehensä seuraajan Daniel Laurentii Reuterin kanssa tämän 2. avioliitossa. Daniel Laurentii Reuterilla oli aikaisemmasta avioliitosta tytär Susanna, joka solmi avioliiton äitipuolensa ensimmäisestä avioliitosta syntyneen pojan Henricus Henrici Gummeruksen kanssa.

Daniel Laurentii Reuter oli ankaran juopon maineessa. Sahalahden kirkkoherrana ollessaan hän oli joutunut riitoihin majuri Jost von Qvantenin kanssa. Näihin kiistoihin liittyen Daniel Laurentii Reuter oli ollut Sahalahdella kokonaisen vuoden virasta pidätettynä. Ilmeisesti juuri häntä tarkoittaen Orivedellä kerrottiin olleen niin juopon kirkkoherran, että hän tuskin osasi erottaa päivän yöstä. Hän ehti olla Oriveden kirkkoherrana vain pari vuotta, sillä hän kuoli jo vuonna 1685.

Henricus Henrici Gummerus

Henricus Henrici Gummerus oli Henricus Josephi Gummeruksen poika, joka papiksi valmistuttuaan oli Orivedellä pitäjänapulaisena vuodesta 1682 kuolinvuoteensa 1713 asti. Isonvihan aikana hänen sijaisenaan oli vuodesta 1710 Samuel Salovius, joka tuli hänen seuraajakseen vuonna 1713. Salovius joutui kuitenkin heti pakenemaan Ruotsiin, jossa hänet valittiin vuonna 1719 Tunan kappalaiseksi.

Henricus Henrici Gummeruksen aviopuoliso oli siis Susanna Reuter, äitinsä toisen aviomiehen Daniel Laurentii Reuterin tytär tämän ensimmäisestä avioliitosta. Henricus Henrici Gummeruksella ja Susanna Reuterilla oli seitsemän lasta, kolme poikaa ja neljä tytärtä, jotka kuuluivat kaikki käsityöläis- tai talonpoikaissäätyyn. Susanna Reuter kuoli vuonna 1708. Henricus Henrici Gummerus solmi vuonna 1710 toisen avioliiton Katarina Portmanin kanssa, jonka vanhemmat olivat Naantalin tullinhoitaja Mårten Portman ja tämän ensimmäinen vaimo Anna Humalander. Henricus Henrici Gummeruksen toinen avioliitto oli lapseton.

Luutnantin leski Kristina Matintytär nosti vuonna 1695 pitäjänapulainen Henricus Henrici Gummerusta vastaan syytteen siitä, että tämä oli siirtänyt rajapyykin kyynärän verran hänen peltonsa puolelle ja iskenyt renki Matti Knuutinpojan päähän verihaavan. Gummerus pani pyykin siirron renkinsä syyksi ja sanoi, ettei voinut vastata syytöksiin ennen rajankäyntiä tilusten välillä. Renki myönsi laittaneensa rajapyykin pellolle huonon kohtelun vuoksi. Asiaa käsiteltiin oikeudessa uudelleen seuraavana vuonna, jolloin Gummerus ei saapunut oikeuteen, ja hänelle määrättiin sakkoja.

Simon Clementis Mulinus

Simon Clementis Mulinus (myös Mulerus), joka kuoli vuonna 1690, opiskeli Turun akatemiassa ainakin vuosina 1643–1647. Hänet tunnettiin siellä näytelmien esittäjänä ja suurena tappelupukarina, joka sai huhtikuussa 1646 kehotuksen poistua yliopistosta. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1649 ja määrättiin silloin Oriveden pitäjänapulaiseksi. Asiaan vaikutti varmaankin se, että Simon Clementis Mulinus oli solminut avioliiton Valborg Gummeruksen kanssa, jonka isä Josephus Petri Gummerus oli tuolloin Oriveden kirkkoherrana.

Sukunimi Mulinus on muodostettu Oriveden pitäjässä olleesta Muuli -nimisestä talosta, josta Mulinuksen nimellä tunnetuista papeista alkanut sukuhaara oli lähtöisin. Simon Clementis Mulinuksen isä oli turkulainen porvari Klemet Muuli.

Simon Clementis Mulinus ei näytä olleen moitteeton myöskään papin toimissaan. Hänen aikanaan toista pitäjänapulaista Henricus Jakobia oli syytetty tuomiokapitulissa siitä, että tämä oli käynyt pitäjällä kantamassa Simon Clementis Mulinukselle kuuluvia palkkoja. Henricus Jakobi oli selittänyt, että talonpojat olivat pyytäneet häntä toimituksiin, kun Simon Clementis ei ollut viitsinyt itse käydä niitä suorittamassa, ja pitäjäläiset olivat silloin häntä hyväntahtoisesti muistaneet lahjoilla. Samoihin aikoihin Simon Clementis Mulinus oli syytteessä myös aviorikoksesta.

Simon Clementis Mulinus valittiin Teiskon kappalaiseksi vuonna 1661. Hän kuoli siellä vuonna 1691. Simon Clementis Mulinuksella ja Valborg Gummeruksella oli ainakin kolme poikaa, Johannes, Clemens ja Henrik, jotka lukivat kaikki papeiksi.

[Lisäys tammikuussa 2001:] Simon Clementis Mulinuksella oli myös 25.12.1665 syntynyt poika Carolus. Hänet tunnetaan myöhemmin Sorrin talon isäntänä Teiskon Kiimajoella nimellä Kalle Sorri. Hänet tuomittiin vuonna 1706 hirtettäväksi Teiskon kirkossa tapahtuneesta varkaudesta, vaikka hän ei tunnustanut syyllisyyttään. Kalle Sorrin aviopuoliso oli Valpuri Jaakontytär ja heillä oli ainakin tytär Riitta Kallentytär.

[Lisäys elokuussa 2005:] Teiskossa Simon Clementis Mulinus on papistolle annetun kehotuksen mukaisesti osallistunut noituuden vastaiseen toimintaan ja antanut vuonna 1675 Pirkkalan ja Messukylän käräjillä ilmi kaksi miestä taikuuden harjoittamisesta. Samalla hän kertoi puhuneensa asiasta jo aikaisemmin tuloksetta paikalliselle lainlukijalle. (Lähde: http://www.chronicon.com/noita/hame_2.html .)

Clemens Simonis Mulinuksesta tuli vuonna 1699 Teiskon kappalainen, jota virkaa hänen isänsä oli hoitanut vuosina 1661–1691. Johannes Simonis Mulinuksesta tuli Messukylän papiston apulainen ja myöhemmin kappalainen. Hän solmi avioliiton Helena Wanaeuksen kanssa, joka oli Oriveden kirkkoherran Johannes Petri Wanaeuksen ja Sofia Fitingin tytär. Johannes Simonis Mulinuksen ja Helena Wanaeuksen poika Simon Johannis Mulinus oli vuodesta 1734 Padasjoen seurakunnan kirkkoherra, joka oli naimisissa Anna Schofin kanssa. Näiden poika Johan Molin solmi avioliiton Anna Brigitta Helleniuksen kanssa. Heistä esivanhempien ketju jatkuu Arwidsson- ja Aschan- sukujen kautta Valter Woldemar Forsiukseen. Henrik Simonis Mulinus toimi kappalaisena Kosemkinassa.

Kirjoituksessa mainitut Valter Woldemar Forsius ja Sofia Emilia ( M i l i ) Forsius (o.s. Lilius) olivat tämän kirjoittajan isän vanhemmat.

Kirjoitus on valmistunut vuonna 1998. Tarkistettu elokuussa ja lokakuussa 2000 sekä tammikuussa 2001. Tarkistettu uudelleen marraskuussa 2002. Mulinus -nimen alkuperää koskeva lisäys heinäkuussa 2005. Simon Clementis Mulinuksen toimintaa Teiskossa koskeva lisäys elokuussa 2005. Simon Clemens Mulinuksen isää koskeva korjaus ja eräitä lisäyksiä Pekka Hiltusen havaitseman virheen johdosta syyskuussa 2006. Korjauksia Petrus Jacobi Wanaeusta koskevaan tekstiin syyskuussa 2007.

Kirjallisuutta:

Arajärvi, K.: Messukylän historia. 1954.

Castrén, L.: Adolf Ivar Arwidsson. Nuori Arwidsson ja hänen ympäristönsä. Helsinki 1944.

Kalliovalkama, P. (toim.): Wanaeus-Suku 2. Wanaeus-suku ry. 1997.

Kankaanpää, M. J.: Gummerus – Pihkalan suku. Gummerus – Pihkalan Sukuyhdistys r.y. Suomen Sukututkimusseuran julkaisuja 43. Jyväskylä 1992.

Kankaanpää, M. J. ja Kalliovalkama, P.: Wanaeus-suku. Wanaeus-suku ry:n julkaisu. Jyväskylä 1995.

Kurtén, L.: Kring Orivesisläkten Wanaeus. Genos 41 (1970), 61–68.

Lehtonen, A.: Orivedellä ja Längelmäellä 1600-1800-luvuilla vaikuttaneita sukuja  – Wanaeus, Salovius, Roth, Coveen, Lilius. [Helsinki] 2007.

Suomen kansallisbibliografia 1488–1700 ja Suomen kansallisbibliografia 1488–1700, Hakemisto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Vammala 1996.

Tamminen, S.: Maamme vanhinta kirkollista väestökirjanpitoa Teiskossa 1600-luvulla. Genos 52 (1981), s. 41-46, 64. [Lisätty heinäkuussa 2005.]

Vallinheimo, J. V.: Oriveden historia II. Seurakunta. Teoksessa Längelmäveden seudun historia II. Hämeenlinna 1954.

Pekka Hiltusen lähettämiä tietoja, syyskuu 2006.

http://www.vilppula.com (Internet 2007)

Helsingin yliopisto: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852, http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/ (Internet 2008)

TAKAISIN KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON