Arno Forsius

 

Tautinimistön ongelmista – eräitä esimerkkejä

 

Tämä kirjoitus on lisäys kirjoitukseen Latina lääketieteen kielenä – historiallinen katsaus.

 

Lääketieteellisten nimien ja käsitteiden toisistaan poikkeavista merkityksistä eri kielissä ja niistä aiheutuvista ongelmista on useita esimerkkejä. Rokkotaudin (suomen kielen isorokko) latinankielinen nimitys on variola. Sen kanssa saman tyyppinen mutta lievempi rokkotauti (suomen kielen vesirokko) on latinan kielessä nimeltään varicella eli pieni rokkotauti. Suomen kielessä variolasta tuli siis isorokko ja varicellasta vesirokko. Saksan kielessä variola on Pocken ja varicella on Varizellen. Englannin kielessä variolan nimenä on small pox (suomennettuna pikku rokko). Tämä johtuu siitä, että englannin kielessä käytettiin nimitystä pox tai great pox kuppataudin ihottumasta. Näin siis kansalliset eroavaisuudet saivat aikaan sen, että variolaa nimitetään englannin kielessä pikku rokoksi ja suomen kielessä isorokoksi.

 

Pilkkukuumeen nimien kehitys kuvastaa hyvin käytännön vaikeuksia. Pilkkukuume-epidemiat olivat erityisen tavallisia sotavuosina ja nälänhädän aikoina, jolloin väestön liikehtiminen oli runsasta. Taudin eräänä nimenä olikin siitä syystä febris ochlotica (kreik. okhlos, kansanjoukko). Se tunnettiin myös nimillä sotakuume, leirikuume, kenttäkuume, laivakuume, vankilakuume, nälkäkuume ja sairaalakuume.

 

Ranskalainen François Boissier de Sauvages alkoi 1760-luvulla käyttää pilkkukuumeesta nimitystä typhus, jonka hän otti silloin laatimaansa tautinimistöön. Alkujaan kreikan kielen sana typhos tarkoittaa savua ja höyryä, kuumetaudin yhteydessä tajunnan samentumista ja sekavuutta.

 

Tyyfukseksi nimetyssä taudissa havaittiin jo varhain kaksi eri muotoa, vaikeampi ja lievempi, joita kutsuttiin Keski-Euroopassa nimillä typhus gravior (latin. gravior, vaikeampi) ja mitior (latin. mitior, lievempi). Typhus gravior oli useimmiten pilkkukuumetta, joka sai sittemmin nimen typhus exanthematicus (latin. exanthema, ihottuma). Typhus mitior oli samantapaisin oirein esiintyvä, mutta lievempi tauti. Typhus mitiorista erottui puolestaan kaksi tautityyppiä, joille annettiin nimet typhus abdominalis (latin. abdomen, vatsa) ja typhus recurrens (latin. recurrens, toistuva). Typhus abdominaliksen (suom. lavantauti) nimi johtui siitä, että taudissa oli vatsaoireita selvästi enemmän kuin tyyfuksen muissa muodoissa. Tyfus recurrensista, jossa oli toistuvia kuumevaiheita, alettiin 1840-luvulta alkaen käyttää nimitystä febris recurrens (engl. relapsing fever, saks. Rückfallfieber, ruots. återfallsfeber ja suom. toisintokuume).

 

Tyyfuksen nimiongelmat ovat jatkuneet eri kulttuurien välillä nykyaikaan saakka. Pilkkukuumeesta eli typhus exanthematicuksesta tuli Ranskassa fièvre typhoïde, Espanjassa fiebre tifoidea, Italiassa febbre petecchiale, Saksassa Fläckfieber tai Hungertyphus, Ruotsissa fläcktyfus jne. Ne tarkoittavat siis sekavuutta tai ihottumaa aiheuttavaa kuumetautia.

 

Tyyfuksella alettiin Manner-Euroopassa vähitellen tarkoittaa nimenomaan typhus abdominalista eli lavantautia. Se oli Saksassa Typhus, Bauchtyphus tai Abdominaltyphus, Ranskassa typhus, Italiassa tifo, Espanjassa tifus, Ruotsissa tyfus jne. Brittein saarilla kehitys oli päinvastainen. Siellä tyyfuksella tarkoitettiin typhus exanthematicusta eli pilkkukuumetta ja lavantaudista tuli siellä typhoid fever (tyyfusta muistuttava tauti). Sama käytäntö siirtyi myös Yhdysvaltoihin.

 

Tyyfuksen monista nimistä on ollut seurauksena sekaannuksia ja väärinymmärryksiä varsinkin historiallisissa esityksissä. Kun tutkijat ovat lukeneet 1700- ja 1800-luvun mannereurooppalaisen kulttuurin asiakirjoja, he ovat ymmärtäneet sanan tyyfus nykyajan sanakirjojen mukaan ilman muuta lavantaudiksi, vaikka sillä on todennäköisesti aikoinaan tarkoitettu pilkkukuumetta. Väärin ymmärryksiä on syntynyt myös mannereurooppalaisen ja angloamerikkalaisen käytännön erilaisuuden vuoksi.

 

Eräät uudet sairaudet ovat päässeet mukaan kansallisia tai paikallisia kieliä mukailevina termeinä. Eräitä esimerkkejä uudentyyppisistä nimikkeistä ovat battered baby (pahoinpidelty lapsi), beri-beri ("heikkous", B 1 -vitamiinin puute), cat scratch fever (kissanraapimatauti, Afipia felis -bakteerin aiheuttama tulehdus), crush syndrome (murskaantumisvammaan liittyvä oireyhtymä), kala-azar (sisäelinten leishmaniaasi), kwashiorkor ("hän joka sai veljen", lapsen valkuaispuutos), missed abortion (sikiön kuoltua tapahtumatta jäänyt keskenmeno), pellagra (”karhea iho”, B 6 -vitamiinin eli niasiinin puute), pinta ("läiskä", Treponema carateumin aiheuttama ihotauti).

 

Eräs sanastojen vaikeus on ns. eponyymien käyttö. Moni anatominen rakenne, taudinkuva ja oireyhtymä on aluksi tullut tunnetuksi keksijänsä tai kuvaajansa nimellä. Sama asia on saatettu havaita samoihin aikoihin toisessa maassa tai kulttuurissa, jossa se on saanut nimen toisen tutkijan mukaan. On jopa syntynyt selviä kiistoja kansallisista ensioikeuksista ja kompromissina on lopulta saatu aikaan eponyymi, joka sisältää kahden tai useamman keksijän nimet. Esimerkkinä olkoon lapsilla esiintyvä lonkkanivelen sairaus, morbus Calvé – Legg – Perthes, jonka nimessä mainituista ensimmäinen oli ranskalainen, toinen englantilainen ja kolmas saksalainen. Vaikeuksista on pyritty pääsemään eroon muodostamalla taudille tai oireyhtymälle latinaistettu nimike, kuvatussa esimerkissä Coxa plana.

 

Aivan oman ongelmansa muodostaa kirjainyhdistelmien käyttö diagnoosien ja toimenpiteiden lyhenteinä, joista moni on ilman selityksiä ymmärrettävissä vain asiantuntijapiirissä. Ongelma koskee erityisesti maallikkoja, kuten potilaita ja heidän omaisiaan, mutta osittain myös terveydenhuollon ammattikunnan edustajia. Kirjainyhdistelmät ovat painetussa tekstissä käyttökelpoisia, kunhan ne muistetaan selittää ensimmäisen kerran mainittaessa. Esimerkkinä tunnetuista lyhenteistä on AIDS (aquired immunodeficiency syndrome) ja harvojen tuntemista vaikkapa TRAPS (T receptorassociated periodic syndromes, jossa T on TNF, tumour necrosis factor, siis TRAPS on oikeastaan tumour necrosis factor receptorassociated periodic syndromes).

 

Kirjoitus on valmistunut elokuussa 2010.

 

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON