Arno Forsius

 

Pyhä Nikolaus ja joulupukki

 

Nykyajan joulupukki on saanut monien vaiheiden kautta hahmonsa nykyisen Turkin valtion lounaisosassa sijainneen Myran kaupungin 300-luvulla eläneestä piispasta, jonka nimenä oli kreikaksi Nikolaos (kansan voittaja) ja latinaksi Nicolaus. Hän oli vanhan ajan lopulta lähtien eräs kristikunnan suosituimmista pyhimyksistä, jonka nimi on säilynyt läntisessä maailmassa lukemattomina muunnoksina ihmisten ja paikkakuntien nimissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvassa Nikolaos Ihmeidentekijä venäläisessä ikonissa 1800-luvun keskivaiheilta

(keskiosa n.s. elämäkertaikonista). Katri ja Harri Willamon arkisto 1989. (Kuva

on julkaistu kokonaisena teoksessa: Venäläisiä ikoneja noin 1780–1915. Katri ja

Harri Willamon kokoelma. Weilin+Göös. Espoo 1989.)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Erään tiedon mukaan Pyhä Nikolaus Ihmeidentekijä oli syntynyt n. vuonna 280 Lyykian Patarassa ja kuollut vuonna 343 ”korkeassa iässä” (63-vuotiaana!). Hänen kuolinpäivänsä oli 6.12., jota vietetään edelleen hänen muistopäivänään, ja silloin on myös suomalaisessa almanakassa Nikolauksen, Niklaksen, Nikin, Nikon ja Niilon nimipäivä. Samalla voidaan todeta, että suomalaisessa almanakassa oli vuosina 1827–1917 toinenkin Nikolain päivä 18.12. Sillä haluttiin kunnioittaa Nikolai I:ä, joka oli noussut Venäjän keisariksi ja Suomen suuriruhtinaaksi vuoden 1825 lopussa veljensä Aleksanteri I:n kuoltua. Päivien ero johtui siitä, että Venäjällä käytetty ortodoksinen kalenteri oli silloin 12 päivää jäljessä Suomessa ja länsimaissa käytetystä gregoriaanisesta kalenterista.

 

Pyhää Nikolausta oli kunnioitettu jo varhain pyhimyksenä kristillisen kirkon itäisellä alueella, myöhemmän ortodoksisen kirkon piirissä. Häntä pidettiin erityisesti merenkulkijoiden, kalastajien, saaristolaisten ja kauppiaiden suojelijana. Kultti levisi Rooman valtakunnan läntiselle alueelle 800-luvulla, ja hänen suosionsa lisääntyi siellä erityisesti sen jälkeen, kun Nikolauksen maalliset jäännökset siirrettiin vuonna 1087 Barin kaupunkiin Etelä-Italiassa. Pyhä Nikolaus kuului Pohjoismaissakin vanhimpien tunnettujen pyhimysten joukkoon ja hän säilytti suosionsa läpi koko keskiajan. Nikolauksen kilta mainitaan jo vuonna 1355 Turussa ja sen tuomiokirkossa on ollut myöhäiskeskiajalla pyhimykselle omistettu alttari.

 

Nikolauksesta kerrotaan, että hän oli jo lapsena kieltäytynyt imemästä äitinsä rintaa keskiviikkoisin ja perjantaisin, jolloin kunnon kristityn tuli paastota. Myöhemmin hän pelasti merimiehiä myrskyn keskeltä ja antoi köyhän perheen kolmelle tyttärelle pussilliset kultarahoja myötäjäisiä varten heittämällä ne yöllä ikkunasta sisään. Viime mainitusta tapahtumasta on saanut alkunsa lahjojen antaminen lapsille, aluksi 6.12. ja myöhemmin jouluna. Keskiajalla legendaan lisättiin kertomus, miten hän ihmeellisellä tavalla pelasti henkiin kolme opiskelijaa, jotka ilkeä majatalon isäntä oli surmannut, paloitellut ja kätkenyt suolatynnyriin.

 

Keskiajan taiteessa on säilynyt lukuisia Pyhää Nikolausta esittäviä teoksia. Hänet esitetään aina piispan asussa, tunnuskuvinaan joko kolme kultakimpaletta tai kolme sammiossa olevaa päätä, jotka viittaavat edellä mainittuihin pyhimyslegendan tapahtumiin.

 

Nikolauksella on ollut huomattavana pyhimyksenä oma merkityksensä myös suomalaisessa kansanperinteessä, jossa häntä pidettiin metsänjumalana, metsän lintujen suojelijana ja Pohjolan isäntänä. Yleisenä sanontana oli: "Minkälaista on ilma Nikolauksen päivänä  [6.12.], sellaista on koko joulukuun." Karjalan alueen ortodoksien keskuudessa palvottu merimiesten suojeluspyhimys Miikkula eli Meri-Miikkula oli sama kuin katolisten Pyhä Nikolaus. Eräissä slaavilaisissa kielissä nimi tunnetaan muodossa Miklas, ukrainassa muodossa Mikola ja unkarissa muodossa Miklós.

 

Nikolaus oli Euroopassa jo keskiajalla lasten suojelija ja monin paikoin lapsille jaettiin lahjoja Nikolauksen päivänä. Katolisen uskon kulttuureissa Pyhällä Nikolauksella oli yleensä yllään piispan punainen viitta ja päässään piispan punainen hiippa. Eräissä Euroopan maissa Nikolauksen mukana kulki tummaihoinen orja tai apulainen ”Musta Pekka”. Kun Nikolaus jakoi lahjoja kilteille lapsille, joutuivat tuhmat lapset tekemisiin ”Mustan Pekan” kanssa.

Keskieurooppalaiset kertomukset lahjoja tuovasta Nikolauksesta alkoivat tulla tunnetuiksi Suomessa 1800-luvun alussa. Ne sekoittuivat meillä joulunaikoina pukiksi naamioituneisiin nuorukaisiin, joilla oli tapana kierrellä taloissa ruokaa ja ryyppyjä kerjäämässä. Tuloksena oli suomalainen joulupukki, joka aluksi pukeutui paksuun harmaaseen turkkiin.

 

Nykyajan kannalta suurin merkitys Nikolauksella on kuitenkin ollut yhdysvaltalaisen joulupukin Santa Clausin alkuhahmona. Alankomaalaiset protestantit veivät Yhdysvaltoihin siirtolaisina muuttaessaan tämän perinteen mukanaan ja siellä pyhimyksestä kehittyi vähitellen punanuttuinen ja punamyssyinen, savupiipun kautta lahjoja jakava ja poroilla matkaava joulupukki. Suomessa hänestä jäi vain nimi muistuttamaan maaseudun naamiopukeista. Suomalainen joulupukki ei suostunut kuitenkaan kulkemaan savupiipun kautta, mutta meilläkin siihen on liitetty tapa antaa lapsille lahjoja aattoaamuna uunin kylkeen kiinnitetyissä sukissa.

 

Joululahjojen tuojan on yleensä ajateltu asuvan jossakin kaukaisessa ja sadunhohtoisessa paikassa. Suomessa nykyajan joulupukin asuinpaikkana on pidetty Lapin Korvatunturia. Tätä uskomusta on vahvistettu ulkomaillakin näyttämällä televisiossa, miten Joulupukki lähtee aattoaamuna lumisessa tunturimaisemassa poron vetämässä pulkassa jakamaan lahjoja lapsille. Samoin on kaupallinen ”Joulumaa” pukin pajoineen sijoitettu napapiirillä sijaitsevalle Rovaniemelle.

 

Nikolaus –nimestä johtuneita etunimiä ovat eri kielissä mm. Nicholas, Nicolaus, Nick, Niccolo, Nichol, Nico, Nicol, Nicolai, Nikola, Nikolai, Nikol, Niklas, Niklaus, Nika, Niki, Nikke, Nikki, Nikko, Niku, Niels, Nils, Niiles, Niilo, Nisse sekä Colas, Colin, Kola ja Kolja, samoin kuin Claas, Class, Claus, Klaas, Klaavu, Klas, Klaus, Laase, Laaso, Laaus, Laavi, Launo, Lausu ja Lavus. Miikkula –nimeä vastaavia ovat mm. Mikola, Miklas ja Miklós.

 

Myös useat sukunimet sekä lukemattomien kirkkojen, talojen, paikkakuntien ja kaupunkien nimet eri puolilla maailmaa ovat peräisin pyhän Nikolauksen nimestä. Suomessa Vaasan kaupungin nimenä oli vuosina 1855–1917 Nikolainkaupunki vuonna 1855 kuolleen Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan Nikolai I:n muistoksi.

 

 

Kirjallisuutta:

Eder, Angelika: Das Buch der Vornamen. Buch-Vertriebs-GmbH, Zürich-Wollerau. 1996.

Oja, H.: Aikakirja. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Keuruu 1999.

Vilkuna, K.: Suuri nimipäiväkalenteri. Kuvittanut Erkki Tanttu. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Helsinki 1960.

Vilkuna, K.: Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista. Toinen, korjattu ja lisätty painos. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Helsinki 1968.

Useat Internet –sivustot

 

Julkaistu hieman lyhennettynä: Tiimalasi 2014: 4: XX–XX, Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n julkaisu.

 

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON