Arno Forsius

Carl Nielsen (1865–1931) ja hänen 2. sinfoniansa "De fire Temperamenter"

Sävellyksissä on usein tempomerkintänä malinconia eli melankolia. Sen sijaan muut temperamentteihin viittaavat merkinnät ovat harvinaisia ja "neljä temperamenttia" sinfonian nimenä on ainutkertainen. Olen miettinyt usein vuosien varrella, miksi Nielsen on antanut 2. sinfonialleen tuollaisen nimen. Liittyisikö siihen lääketiedettä tai psykologiaa? [Katso lisäystä kirjoituksen lopussa.]

Tanskalainen säveltäjä Carl Nielsen (eli "Nielsinpoika") syntyi vuonna 1865 Fynin saarella. Hänen vanhempansa olivat Niels Jørgensen (1835–1916) ja Maren Kristine Johansen (1837–1896), joille syntyi 12 lasta. Isä oli maalari ja musikantti, jonka perhe eli monia vuosia suuressa puutteessa. Lapsista kaksi kuoli nuorena, neljä muutti Yhdysvaltoihin ja yksi Australiaan. Kotimaahan jäi Carlin lisäksi kolme veljeä ja yksi sisar.

Carl, lapsista järjestyksessä seitsemäs, oli musikaalisesti lahjakas. Hän harjoitteli viulunsoittoa 8 vuoden ikäisestä isänsä ja kansakoulunopettajansa johdolla. Ensimmäisen sävellyksensä, polskan viululle, Carl sepitti 9-vuotiaana. Hän pääsi 14-vuotiaana, vuonna 1879, soitto-oppilaaksi Odensen rykmentin soittokuntaan, jossa hän oppi soittamaan trumpettia ja muita puhallinsoittimia.

Carl Nielsen halusi kuitenkin jatkaa viulunsoiton opintojaan ja vuoden 1884 alusta hänet hyväksyttiin Kööpenhaminan konservatorion oppilaaksi. Siellä ollessaan hän aloitti myös vakavan sävellystyönsä. Hän sai opintonsa päätökseen vuonna 1886 ja toimi aluksi sijaisena eri orkestereissa, kunnes sai vuonna 1889 Kuninkaallisessa orkesterissa toisen viulun soittajan paikan. Nielsen avioitui vuonna 1891 kuvanveistäjä Anne Marie Brodersenin (1863–1945) kanssa ja heille syntyi kolme lasta, Irmelin Rose, Hans Børge ja Anne-Marie.

Nielsen erosi vuonna 1905 Kuninkaallisen orkesterin viulunsoittajan toimesta. Sen jälkeen hän toimi sävellystyön ohella lisääntyvästi kapellimestarina. Vuosina 1908–1914 Nielsen oli Kuninkaallisen orkesterin kapellimestari ja sen jälkeen hän toimi taas vapaana säveltäjänä ja orkesterinjohtajana. Näinä vuosina hän oli jo Tanskan merkittävin klassisen musiikin säveltäjä ja sinfonikko. Vuoden 1931 alussa Nielsen nimitettiin Kööpenhaminan konservatorion johtajaksi, mutta hän ehti hoitaa tehtävää vain yhdeksän kuukautta ennen 3.10.1931 tapahtunutta kuolemaansa.

Nielsenin 2. sinfonian nimen selitys oli lopuksi varsin yksinkertainen. Kun sinfonia esitettiin Tukholmassa vuonna 1931 Stockholms Konsertföreningenin järjestämässä konsertissa, haluttiin sen ohjelmalehteen Nielsenin oma kertomus asiasta. Hän mainitsi sen mukana 1.10.1931 lähettämässään kirjeessä: "Koska olen sairas ja minut viedään tunnin kuluttua Rikshospitaliin, en voi kirjoittaa puhtaaksi mukana seuraavia rivejä sinfoniastani numero 2, mutta toivon, että ne voidaan lukea." Nielsen kuoli kaksi päivää myöhemmin. Hän oli potenut sydänvian oireita jo kymmenkunta vuotta.

Kertomuksensa mukaan Nielsen oli ollut 1890-luvun alkuvuosina vaimonsa ja muutamien ystäviensä kanssa Själlandin maaseudulla eräässä krouvissa, jossa he olivat nauttineet lasilliset olutta. Huoneen seinällä riippui hyvin koominen ja värikäs, neljään osaan jaettu taulu, jossa esiteltiin nimikkeineen eri temperamentit, koleerinen, sangviininen, melankolinen ja flegmaattinen. Nielsen selosti taulua seuraavasti: "Koleerikko istui hevosen selässä; hänellä oli kädessään pitkä miekka, jolla hän huitoi villisti tyhjää ilmaa. Hänen silmänsä olivat pudota päästä, tukka liehui mielipuolisesti ympäri hänen kasvojaan, jotka olivat siinä määrin kiukun ja paholaismaisen vihan vääristämät, että purskahdin tahtomattani nauruun. Muut kolme kuvaa olivat tyyliltään samankaltaisia, ja minä ja ystäväni hauskuttelimme kaikesta sydämestämme kuvien naiiviuden, liioiteltujen ilmeiden ja koomisen totisuuden johdosta. Mutta asiat saavat usein odottamattoman käänteen."

Kuvat jäivät vaivaamaan Nielsenin mieltä. Muutamaa vuotta myöhemmin hän alkoi säveltää toista sinfoniaansa "De fire Temperamenter", joka valmistui vuosina 1901–1902. Asiaan on voinut vaikuttaa 1800-luvun lopulla sielullisten ja ruumiillisten piirteiden keskinäisestä vastaavuudesta virinnyt pohdinta, joka toi jälleen kerran esille ikivanhat temperamenttityypit.

Nielsen on hahmotellut mielessään kullekin temperamentille ominaiset ihmistyypit ja luonut sinfoniansa osien musiikin niiden mukaisesti. Samalla hän on sijoittanut osat sinfonian rakenteen kannalta mieleiseensä järjestykseen: koleerikko, flegmaatikko, melankolikko ja sangviinikko. Niiden tempomerkinnät ovat vastaavasti allegro collerico, allegro commodo e flemmatico, andante malincolico (virhe! p.o. malinconico) ja allegro sanguineo. Seuraavassa on luonnetyyppien kuvaukseen liittyviä kohtia Nielsenin kertomuksesta. Hän korostaa, ettei hänen musiikkinsa ole ohjelmamusiikkia, mutta sinfonian toisella osalla on kyllä lähtökohtanaan hyvin yksityiskohtainen mielikuva.

Sinfonian ensimmäisessä osassa on Nielsenin mukaan vain keskelle sijoittuvassa vaihtelevassa jaksossa joitakin edellä kuvattua koleerista luonnetyyppiä kuvailevia sävelkulkuja. Toisen, edellisestä täysin poikkeavan osan flegmaatikkoa Nielsen on kuvaillut kertomuksessaan seuraavasti: "Kuvittelin mielessäni nuoren miehen. Hän oli äitinsä ainoa poika. Äiti oli kaunis ja rakastettava, hän oli leski ja rakasti poikaansa. Poika oli myös epätavallisen kaunis ja kaikki ihmiset pitivät hänestä. Hän oli 17–18 -vuotias, hänen silmänsä olivat taivaansiniset, huolettomat ja suuret. Koulussa kaikki rakastivat häntä, mutta samalla opettajat olivat epätoivoisia ja melkein nääntyneitä; hän ei nimittäin osannut koskaan läksyjään. Mutta häntä oli mahdotonta moittia, sillä tässä nuoressa ihmisessä heijastui kaikki luonnon idyllisyys ja taivaallisuus, joka teki jokaisen aseettomaksi. Oliko hän iloinen vai vakava, oliko hän eloisa vai hidas liikkeissään. Ei mitään niistä. Hänellä oli halua etsiytyä sinne, missä linnut laulavat, missä kalat lipuvat äänettömästi veden halki, missä aurinko lämmittää ja tuuli hyväilee lempeästi hiusten kiharoita. Hän oli vaalea; hänen ilmeensä oli lähinnä onnellinen, mutta ei omahyväinen, mukana hiven hiljaista surumielisyyttä, niin että tunsi halua olla ystävällinen häntä kohtaan. Kun ilma väreili lämpöä, hän makasi tavallisesti sataman aallonmurtajalla, jalat heiluen reunan ulkopuolella. En ole koskaan nähnyt hänen tanssivan, hän ei ollut tarpeeksi halukas siihen, vaikka hän saattoi hyvin kuvitella itsensä keinumassa hitaassa valssin tahdissa, ja siksi olen käyttänyt tätä piirrettä osassa Allegro comode e flemmatico, ja yrittänyt pitää kiinni tunnelmasta, joka on mahdollisimman kaukana tarmokkuudesta ja ’Gefühl’ [tunteellisuudesta] ja vastaavista mielenliikutuksista."

"Kolmas osa yrittää kuvata raskaan ja melankolisen ihmisen perusluonnetta, mutta kuten aina sävelten maailmassa, otsikko tai ohjelma on vain suuntaviitta." Neljännessä osassa, Allegro sanguineo, "olen yrittänyt kuvata perusluonnetta ihmisellä, joka ajattelematta ryntää eteenpäin uskossa, että maailma kuuluu hänelle ja että paistetut kyyhkyset lentävät hänen suuhunsa ilman työtä ja vaivannäköä. Lyhyen ajan hän on kuitenkin peloissaan jostakin, ja vetää hetken henkeä karheissa synkoopeissa. Mutta se on pian unohdettu, ja vaikka musiikki siirtyy molliin, hänen iloinen ja melko pinnallinen luonteensa on silti tunnistettavissa."

[Lisäys elokuussa 2003: Paul Hindemith (1895–1963) on säveltänyt vuonna 1940 teoksen Thema mit vier Variationen, "Die vier Temperamente", pianolle ja jousiorkesterille. Siitä on olemassa myös balettisovitus vuodelta 1946, koreografian on laatinut George Balanchine (1904–1983).]

Kirjoitus on valmistunut kesäkuussa 2003. Tarkistuksia marraskuussa 2004. Kirjoitus on julkaistu pienin muutoksin: Suomen Lääkärilehti 2005: 24: 2722–2723.

Kirjallisuutta:

Jacobsson, S.: Carl Nielsen. Norma, Borås. Centraltryckeriet AB, Borås 1987.

Katz, D. (utg.): Handbok i psykologi. Andra utökade upplagan. Svenska Bokförlaget, Bonniers, Stockholm. Stockholm 1955.

Simpson, R.: Carl Nielsen, Symphonist. Kahn & Averill, London. Reprinted, Great Britain 1993. First Edition 1979.

TAKAISIN KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON