Arno Forsius

Merikukka Forsius (s. 1972) – vihtiläinen kansanedustaja (vuosina 1999–2010)

Merikukka Forsius oli Vihreän liiton kansanedustaja vuodesta 1999 alkaen, kunnes hän siirtyi kesken eduskuntakauden Kansalliseen Kokoomuspuolueeseen helmikuussa 2008. Hän on jatkanut Vihdin Oravalan talon omistajasuvussa alkaneita perinteitä, sillä sen piirissä on ollut valtiopäivämiehiä jo 1600-luvulta alkaen ja kansanedustajia 1910-luvulta alkaen. Sukuketjun edellisistä kansanedustajista on tässä aiheellista mainita Merikukka Forsiuksen isän äiti Saara Forsius vuosina 1954–1969 ja viime mainitun isä Artturi Hiidenheimo vuosina 1919–1926.

Merikukka Forsius syntyi Helsingissä 12.8.1972. Hänen vanhempansa ovat ekonomi, tilintarkastaja Raimo Eiler Forsius (s. 1931) ja tämän 2. puoliso merkonomi Mervi Marjatta Matilainen (s. 1947). Merikukka Forsiuksen 1. puoliso (1999–2002) oli merkonomi, luomuviljelijä Erkki Hakkarainen (s. 1946), ja 2. puoliso (2004–2005) dipl. ekonomi, toimitusjohtaja Harry Harkimo (s. 1953). Merikukka Forsiuksella on 2. avioliitosta poika Dan Emil Harkimo (s. 2004). Avioliitto päättyi eroon vuonna 2005. Merikukka Forsius on synnyttänyt kesäkuussa 2008 toisen pojan, joka sai kasteessa nimet Jim Anton Eiler Forsius. Lapsen isä on Petri Härkönen, Vihdin entinen kunnanjohtaja, jonka kanssa Merikukka Forsius oli kihloissa syksyllä 2007.

Merikukka Forsius aloitti tenniksen pelaamisen 10-vuotiaana. Hän edistyi nopeasti ja sai ensimmäisen hopeamitalinsa juniorisarjoissa jo 11-vuotiaana. Tenniksestä tuli hänelle vakava ja aikaa vievä harrastus, ja hän saavuttikin juniorisarjoissa kymmeniä Suomen mestaruuksia. Aikuisten sarjoissa hän saavutti Suomen mestaruuskisoissa kaksi naisten pronssimitalia sekä useita nelinpelin ja sekanelinpelin mestaruuksia. Häntä pidettiin suurena tulevaisuuden lupauksena ja menestys sai hänet harkitsemaan ammattilaiseksi ryhtymistä.

Riittävä harjoittelu normaalin koulunkäynnin yhteydessä ei ollut mahdollista ja sen vuoksi Merikukka Forsius jatkoi koulunkäyntiä Tapiolan iltalukiossa, josta hän tuli ylioppilaaksi vuonna 1993. Sen jälkeen harjoitusten ja pelien lisääntyessä ilmaantui kuitenkin lisääntyvästi rasitusvammoja nilkkaan, kyynärpäähän ja selkään, mikä pakotti luopumaan ammattilaisuran haaveista.

Tennisharrastuksen ohella Merikukka Forsius harjoitti vuodesta 1989 tulevan puolisonsa Erkki Hakkaraisen kanssa luomuviljelijänä Linnanniitun puutarhatilalla Härköilän alueella Vihdin Nummelassa. Siellä viljeltiin pääasiallisesti sipulia, valkosipulia ja mansikoita. Sattuman johdosta Merikukka Forsius sai hoidettavakseen Vihdissä peruskoulun opettajan viransijaisuuksia. Opettajan työ oli kiinnostavaa ja haasteellista, minkä vuoksi Merikukka Forsius alkoi opiskella vuonna 1995 kasvatustieteitä Turun yliopistossa. Sieltä hän valmistui kasvatustieteen maisteriksi ja luokanopettajaksi vuonna 1998.

Luomuviljelyn kautta Merikukka Forsius tuli mukaan Vihreän Liiton kannattajiin ja hän oli jo 1990-luvun alussa yhdessä Erkki Hakkaraisen kanssa perustamassa Vihreiden Vihdin yhdistystä. Aktiivisena asioihin osallistujana Merikukka Forsius valittiin Vihdin kunnan nuorisolautakunnan jäseneksi vuosina 1993–1996.

Vuoden 1996 kunnallisvaaleissa Merikukka Forsius valittiin Vihdin kunnanvaltuustoon vaalikaudeksi 1997–2000 ja sen jälkeen uudelleen vuonna 2001 (vuoteen 2003 saakka). Hänestä tuli myös Vihdin Vihreiden puheenjohtaja vuonna 1997 (vuoteen 2003 saakka). Merikukka Forsius oli valtuustokausiensa aikana kunnan ympäristölautakunnan jäsen vuosina 1997–1999 sekä kunnanhallituksen jäsen vuosina 1999–2000 ja varajäsen vuosina 2001–2003. Lisäksi Merikukka Forsius on ollut Vihti-Tenniksen puheenjohtaja vuodesta 1994 alkaen sekä Taidetalo Siirilä -yhdistyksen puheenjohtaja vuosina 1998–2001.

Vihdin Vihreiden yhdistys asetti Merikukka Forsiuksen ehdokkaaksi vuoden 1999 eduskuntavaaleissa ja hänet valittiinkin Vihreän Liiton kansanedustajaksi Uudenmaan vaalipiiristä vaalikaudeksi 1999–2002 ja uudelleen vaalikaudeksi 2003–2006. Maaliskuussa 2007 Merikukka Forsius valittiin jälleen eduskuntaan seuraavaksi nelivuotiskaudeksi Vihreän Liiton kansanedustajaksi Uudenmaan vaalipiiristä. Kansanedustajana ollessaan hän on pitänyt esillä varsinkin ympäristönsuojelua, perheisiin ja kouluun liittyviä asioita, terveyden- ja vanhustenhoidon laatuun liittyviä kysymyksiä sekä terveitä elämäntapoja.

Eduskunnassa Merikukka Forsius on ollut varsinaisena jäsenenä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa vuosina 1999–2003, työ- sekä työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnassa vuosina 2001–2002, talousvaliokunnassa vuosina 2003–2004, suuressa valiokunnassa vuosina 2005–2007 sekä sivistysvaliokunnassa vuodesta 2007. Lisäksi hän on kuulunut eduskunnassa seuraaviin työryhmiin: Eläinsuojeluryhmä, TULES-ryhmä sekä VAMYT eli Vammaisasiain yhteistyöryhmä.

Eduskunnan toimintaan liittyen Merikukka Forsius on myös ollut jäsenenä Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliiton hallituksessa vuosina 2000–2004, Alko Oy:n hallintoneuvostossa vuodesta 2000, parlamentaarisessa aikuiskoulutustyöryhmässä vuosina 2001–2002, päihde- ja raittiusasian neuvottelukunnassa vuodesta 2002, valtion liikuntaneuvostossa vuodesta 2003 ja 4H-liiton valtuuskunnassa sekä varajäsenenä eettisessä neuvottelukunnassa (ETENE) vuosina 1999–2006.

Merikukka Forsius on jatkanut urheiluharrastuksiaan eduskuntavuosinaan. Hän on ollut mukana eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueessa, ensimmäisenä naiskansanedustajana. Lisäksi hän on kuulunut eduskunnan tennisjoukkueeseen parlamenttien välisissä tennisturnauksissa. Niissä menestys onkin ollut hyvä, sillä joukkue on saavuttanut tähän mennessä kuusi voittoa.

Muutto perheasioiden vuoksi vuonna 2004 Sipoon kuntaan merkitsi Merikukka Forsiuksen kohdalla samalla Vihdin kunnan luottamustehtävien ja Vihdin Vihreiden puheenjohtajuuden päättymistä. Sen vuoksi hän ei myöskään voinut olla vaalikauden 2005–2008 kunnallisvaalien ehdokkaana Vihdissä. Vuoden 2005 aikana Merikukka Forsius muutti asumaan Vihdin Nummelaan ja hänellä on tavoitteena asettua jälleen ehdokkaaksi Vihdissä vuonna 2009 alkavaksi valtuustokaudeksi.

Merikukka Forsius siirtyi helmikuussa 2008 Vihreästä Liitosta Kansalliseen Kokoomuspuolueeseen ja oli Kokoomuksen kansanedustajana eduskuntakauden 2007–2010 loppuun. Hänet valittiin Kansallisen Kokoomuspuolueen edustajana syksyn 2008 kunnallisvaaleissa Vihdin kunnanvaltuustoon vuosiksi 2009–2012. Valtuusto on valinnut hänet kasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtajaksi vuoden 2009 alusta. Merikukka Forsius oli vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Kansallisen Kokoomupuolueen ehdokkaana, mutta ei tullut valituksi. 

Ansiomerkit: SL I RM 6.12.2007.

Kirjoitus on valmistunut kesäkuussa 2007. Täydennyksiä joulukuussa 2008. Lisäyksiä huhtikuussa 2011.

Kirjoitus on laadittu alun perin kesäkuussa 2007 Vihdin seurakunnan ja kunnan 500-vuotisjuhlavuoden merkeissä avatulle internetsivustolle.

TAKAISIN KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON