Arno Forsius

Juhlapuhe kansallisen veteraani- ja maanpuolustus-
päivän tilaisuudessa Lahdessa 27.4.2000 klo 15 alkaen
Tiirismaan lukion juhlasalissa

Isänmaan puolustaminen

Kunnioitetut veteraanit, arvoisat nuorison edustajat, hyvät juhlavieraat

Tämä kansallinen maanpuolustus- ja veteraanipäivä johtaa ajatuksemme vapaaseen isänmaahan ja sen vapauden puolustamiseen. Meidän keskuudessamme on veteraaneja, jotka tietävät omien kokemustensa kautta, mitä isänmaan vapauden puolustaminen sodassa jokaiselta vaati. Monen osaksi tuli sankarikuolema, moni sai pysyvän vamman ja jokainen menetti useita vuosia elämänkaarensa nousun ja kukoistuksen ajasta.

Itse olin 10-vuotias talvisodan alkaessa ja 15-vuotias jatkosodan päättyessä. Sain elää sotavuodet melko suojaisissa kotirintaman oloissa. Silti myös oma perhekuntani koki menetyksiä. Sodassa kaatui äitini ainoa veli ja vaimoni äidin kaikki kolme veljeä.

Erityisesti vuosien 1939-1940 talvisodan 105 kunnian päivää ovat osoitus siitä, mitä riittävän yksimielinen ja puolustustahtoinen kansa voi saada aikaan tilanteessa, joka on etukäteen arvioiden toivoton ja käytännön kannalta mahdoton.

Itsenäisyyden säilyttämisen hinta oli kova, mutta sitä ei maksettu turhaan. Haluamme tässä tilaisuudessa kiittää veteraaneja ja samalla kunnioittaa kaikkia niitä, joita kiitoksemme ei voi enää saavuttaa. Emme saa unohtaa myöskään ketään niistä, jotka työllään ja ponnistuksillaan olivat kantamassa koko kansan yhteistä taakkaa.

Historia kertoo kansojen ja ihmisten kohtaloista. Kuluva hetki antaa mahdollisuuden arvioida niiden syitä ja seurauksia. Maailma on kuitenkin arvaamaton emmekä pysty tietämään sen tulevaa suuntaa, vaikka kuinka haluaisimme. Historia ja nykyhetki antavat meille silti mahdollisuuden varautua joihinkin tulevaisuuden vaihtoehtoihin. Oman päätäntävallan ulottumattomissa olevat asiat voivat yhtäkkiä muuttua ja aiheuttaa muutoksia poliittisessa tasapainossa. Syntyy uusia liittoutumia, uusia johtajia, uusia aatteita, uusia kiistoja, uusia valtapyrkimyksiä, uusia vaatimuksia.

Itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden säilyttäminen on valtion olemassaolon edellytys. Sen uhkat ovat sekä ulkoisia että sisäisiä. Historian aikana on saatu kokea, että ulkoisen uhkan torjuminen on usein mahdollista vain oman aseellisen puolustautumisen avulla. Toinen valtio osallistuu harvoin jonkin muun maan alueen puolustamiseen, ja silloin vain, jos sen omat elintärkeät edut ovat vaarassa.

Jos siis maan itsenäisyyttä halutaan puolustaa ulkoista uhkaa vastaan, ovat omat puolustusvoimat tarpeen. On olemassa useita esimerkkejä siitä, että puolustuskyvytön valtio ennen pitkää joutuu ongelmiin, sillä sotilaallinen tyhjiö pyrkii täyttymään syystä tai toisesta. On aivan aiheellisesti sanottu, että jokaisessa maassa on armeija, joko oma tai vieras. Ja vieras armeija jossakin maassa jää usein pitkäaikaiseksi tai pysyväksi.

Kaikella tällä haluan perustella, että kansakunnan, myös Suomen, on joka tilanteessa huolehdittava toimintakykyisten puolustusvoimien ylläpitämisestä kulloistenkin olosuhteiden vaatimalla tavalla. Lyhytaikaisetkin laiminlyönnit kostautuvat pitkäaikaisella toimintakyvyn heikkenemisellä, josta on vaikea palautua. Kansan ja valtion puolustuskyvyn kannalta ratkaisevaa on jatkuvasti valveilla oleva maanpuolustustahto.

Isänmaan puolustamisen tarkoituksena on säilyttää sen itsenäisyys ja koskemattomuus. Itsenäinen valtio on yhteisö, jossa sen jäsenet ovat sitoutuneet noudattamaan yhteisiä aatteita ja sääntöjä alueellisen koskemattomuuden ja itsemääräämisoikeuden säilyttämiseksi. Demokraattisessa hallintojärjestelmässä vain itsenäisyys voi taata demokratian jatkumisen.

Kansakunta muodostuu ihmisistä, jotka ovat erilaisia ja edustavat useissa asioissa poikkeavia mielipiteitä. Yksimielisyyskin on monta kertaa ääneen lausumatonta erimielisyyttä. Kansakunnan olemassaolon kannalta riittävän yksimielisyyden saavuttaminen ja säilyttäminen vaatii erilaisten mielipiteiden esille tuomista, arvioimista ja yhteen sovittamista. Kansan omien pyrkimysten onnistumisen ehtona on demokraattisesti saavutettu päätös yhteisesti hyväksyttävissä olevien ja oikeudenmukaisten elämänehtojen saavuttamiseksi.

Ulkoinen uhka saattaa yllättää ja lamauttaa valmistautumattoman kansan. Kansa tarvitsee yhteishenkeä vaikeuksien yllättäessä. Omassa historiassamme siitä on esimerkkinä "talvisodan henki". Sen syntyyn vaikuttivat monet tekijät, joihin ei ole mahdollisuutta tässä yhteydessä perehtyä syvemmin. Eräs tärkeä asia oli kuitenkin useita vuosia vallinnut itsenäisyyden menettämisen uhka. Talvisodan alkaessa Suomen kansa asettui yhtenäisenä vaikuttamaan oman historiansa kulkuun, taistelemalla viimeisiin voimiin saakka rajojen, itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden puolustamiseksi.

Sotaan verrattuna rauhan aika on onnen aikaa. Runsaat 50 rauhan vuotta maailmassa, jossa jatkuvasti käydään sotia ja ponnistellaan monia vakavia vaikeuksia vastaan, ovat olleet omalle kansallemme voimakasta yhteiskunnan, varallisuuden ja kulttuurin kehityksen aikaa. Toisaalta hyvät ajat tuudittavat meidät helposti pettävään hyvän olon tunteeseen ja estävät havaitsemasta merkkejä, jotka viittaavat uhkatekijöihin.

Maailma on toisen maailmansodan jälkeen muuttunut käsittämättömän paljon lyhyessä ajassa. Suomen kohdalla merkittäviä muutoksia ovat olleet erityisesti liittyminen Euroopan unioniin ja rahaliittoon. Maailman yhdentyessä syntyy toisaalta uusia jännitteitä, joita aiheuttavat valtapolitiikan ohella liikakansoitus, ravinnon puute, luonnonvarojen ehtyminen sekä ympäristön tuhoutuminen. Monet ongelmat ovat muuttuneet koko maapalloa koskeviksi ja kaikki ovat yhä enemmän riippuvaisia muiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

Keskellä hyvinvointia jouduimme yllättäen lamakauteen, jonka seurauksista emme ole toipuneet täysin kymmenessä vuodessakaan. Ihmisten, rahan ja tavaroiden entistä vapaampi liikkuminen on johtanut Suomessakin muutoksiin. Kohtaamme omassa maassamme yhä enemmän muita etnisiä ryhmiä ja vieraita kulttuureja edustavia ihmisiä. Ulkomaisten toimijoiden ja omistusten osuus maassamme on kasvanut. Muutoksien vaatiman uuden tasapainon löytäminen ei ole suinkaan helppoa.

Parikymmentä viimeistä vuotta ovat tuoneet esiin eräitä huolestuttavia piirteitä, jotka merkitsevät tai saattavat merkitä kansakunnan yhtenäisyyden ja yksimielisyyden heikkenemistä tai murentumista. Haluan tuoda esille joitakin näkökohtia niistä, ajatellen nimenomaan nuorisoa, jonka on juuri nyt valmistauduttava kantamaan vastuuta sekä itsestään että kansamme ja maamme tulevaisuudesta.

Ihmiset ovat vieraantuneet vastuullisen politiikan toimintatavoista, kun poliittiset järjestöt ja puolueet ovat menettäneet suosiotaan. Kansaan pyritään vaikuttamaan mainoksen ja viihteen keinoin. Yhteisöllisyys on vähentynyt ja yksilöllisyys on tullut sitä tärkeämmäksi. Yhteiskunnan menestyminen saa jäädä yksilöiden menestymisen varjoon. Omanvoitonpyyntö näkyy myös yhteiskunnan asioita hoitavien henkilöiden taloudellisena ahneutena. Varallisuuden hankkimiseen liittyvä keinottelu ja keinottelun kyseenalaiset menetelmät eivät ole suotavia järjestyneen ja pitkäjännitteistä toimintaa edellyttävien tavoitteiden kannalta.

Yhteishenki voi säilyä kansan keskuudessa vain, jos moraali on korkealla. Moraalin rappio nakertaa joka puolelta yhteishengen perustusta ja voimaa. Tässä ajassa erityisen huolestuttavia merkkejä ovat päihteet ja huumeet, jotka tekevät käyttäjistään omakohtaisen nautinnon tavoittelijoita, muiden ihmisten oikeuksista välinpitämättömiä ja yhteiskunnan tavoitteista piittaamattomia ihmisiä. Sen seuraukset puolestaan näkyvät kasvavana ja järjestäytyneenä rikollisuutena.

Maailma on kova paikka pienelle itsenäiselle valtiolle, joka pyrkii säilyttämään asemansa usein ylivoimaisten paineiden keskellä. Yksi sääntö on varma, on aina varauduttava pahimman varalta. Jo 300-luvun Rooman valtakunnassa sanottiin: "Si vis pacem, para bellum" — jos haluat rauhaa, varustaudu sotaan. Itsenäisyys on kuin terveys siinä mielessä, että sen suunnaton arvo oivalletaan usein vasta siinä tilanteessa, jolloin se on menetetty. Sen vuoksi ei koskaan pidä jättäytyä tapahtumien vietäväksi. Historiaa on aina tehtävä myös itse uhkien välttämiseksi. Silloin ei ole ainakaan tarvetta tuntea syyllisyyttä.

Lopuksi on paikallaan esittää harras toivomus kaikille tämän itsenäisen maamme asukkaille, että he toimisivat jokainen kohdallaan maanpuolustushengen säilyttämiseksi tänään ja myös tulevaisuudessa. Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Dag Hammarskjöld sanoi kirjassaan "Kiinnekohtia" vuodelta 1963: "Luotko? [vai] Tuhoatko? Tätä kysytään kun painosi punnitaan."

 

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON