Arno Forsius

Pyhä Lucia

Pyhän Lucian muistoon liittyvät meillä nykyään joulun ajan alkamisesta kertovat Lucia-neidot, jotka kulkueineen tuovat valoa talvisen pimeyden keskelle. Pyhä Lucia oli neitsyt, joka surmattiin uskonvainoissa Sisilian Syrakusassa vuonna 304 jKr. Hän oli suosituimpia kristittyjen varhaisimmista marttyyreista ja hänellä oli runsaasti palvojia jo 300-luvun päättyessä. Pyhää Luciaa on rukoiltu keskiajalla avuksi erityisesti kaulan kasvaimissa sekä sokeudessa ja silmätaudeissa. Hänestä on säilynyt muistumia myös suomalaisessa kansanperinteessä.

Lucian marttyyrikuolema

Lucia oli syntyisin varakkaasta syrakusalaisesta perheestä. Apokryfisten kirjoitusten mukaan hänen äitinsä oli parantunut sairaudesta Cataniassa vuonna 251 marttyyrina kuolleen Agathan pyhäinjäännösten äärellä. Silloin Lucia kääntyi kristinuskoon ja vannoi valan seurata neitsyenä Pyhää Agathaa. Lucia sai pyynnöstä äidiltään oman myötäjäisosuutensa ja jakoi sen köyhille.

Silloin nuorukainen, jolle Lucia oli kihlattu, ilmiantoi hänet Paschasiukselle, Rooman keisarin paikalliselle käskynhaltijalle. Tämä tuomitsi Lucian vietäväksi ilotaloon ja pakotettavaksi prostituutioon. Kertomuksen mukaan jumalallinen väliintulo ehkäisi määräyksen toimeenpanon. Luciaa ei voitu minkään voiman avulla siirtää paikalta, jossa hän seisoi. Hänen ympärilleen sytytettiin polttorovio, mutta sen paremmin tuli, kiehuva öljy kuin palava pikikään eivät pystyneet vahingoittamaan häntä. Lopulta pyöveli surmasi hänet lävistämällä miekalla hänen kaulansa.

Todellisuudessa Lucia lienee joutunut kristittyjen vainon uhriksi keisari Diocletianuksen hallituskauden lopulla vuonna 304. Erään myöhemmän legendan mukaan Lucia olisi itse repinyt silmät päästään ja lähettänyt ne pakanalliselle nuorukaiselle, joka oli hullaantunut hänen silmiensä kauneudesta. Jumala oli kuitenkin antanut Lucialle uudet, entistä kauniimmat silmät. Taru kertoo, että nuorukainen kääntyi tapahtuman seurauksena kristinuskoon. Historiallisesti ei ole todisteita, jotka puhuisivat Lucian sokeuden puolesta

Pyhän Lucian palvonta

Viitteitä Lucian palvonnasta on olemassa jo varhaisissa kirjoituksissa sekä eräässä hautakiven piirtokirjoituksessa, jossa mainitaan hänen muistojuhlansa Syrakusassa vuonna 400. Luciasta tuli Syrakusan kaupungin suojelupyhimys. Sisiliasta hänen palvontansa levisi nopeasti koko Italiaan. Hänen nimensä otettiin mukaan katolisen kirkon kaanoniin eli messukaavaan jo 500-luvulla. Useita kirkkoja nimettiin Pyhän Lucian kunniaksi ja mm. Englannissa omistettiin kaksi kirkkoa hänelle jo ennen 700-lukua, jolloin maa oli vielä suureksi osaksi pakanuuden vallassa.

Lucian palvonnan keskuspaikoiksi muodostuivat varsinkin ne paikat, joissa säilytettiin hänen pyhäinjäännöksiään. Lucian maalliset jäännökset lepäsivät aluksi Syrakusan tuomiokirkon kappelissa, mutta hänen silmiään kerrottiin säilytetyn Napolissa. Munkki Sigebertin noin vuonna 1100 sepittämän runon mukaan saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari Otto Suuri (912–973) siirrätti Lucian maalliset jäännökset vuonna 969 tai 970 Koillis-Ranskassa Metzin kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan Pyhän Vincentiuksen luostariin.

Ranskan kuninkaan Kaarle Suuren (742–814) ajan kalenterissa oli Luciaa tarkoittava merkintä "Virgo Martyr" joulukuun 13. päivän kohdalla, sillä hänen uskottiin saaneen surmansa juuri tuona päivänä. Katolisen kirkon pyhimyskalenteriin Pyhän Lucian muistopäivä otettiin 1300-luvulla. Pohjoismaihin Lucian palvonta lienee levinnyt nykyisten Alankomaiden ja Belgian alueella sijainneesta Flanderista sekä Luoteis-Saksasta. Pyhä Lucia kuuluu myös ortodoksiseen perinteeseen.

Pohjoismaissa Pyhälle Lucialle nimettyjä kirkkoja on ollut vain kaksi, molemmat Islannissa. Pohjoismaista tunnetaan myös harvoja kirjallisia todisteita Lucian palvonnasta keskiajalla. Suomessa Lucia, "die beate Lucie", mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vasta vuonna 1330. Sen jälkeen hänestä oli säännöllisesti merkintä kirkollisissa kalentereissa katolisena aikana.

Pyhä Lucia kuvattiin jo 500-luvulla Ravennassa San Apollinare Nuovon katedraalin mosaiikeissa pyhien neitsyeiden joukossa. Kuvataiteilijoiden lisäksi Lucian legenda antoi aihetta myös runoilijoille. Danten (1265–1321) kirjoittamassa "Divina commediassa" (Jumalainen näytelmä) Lucia on Jumalan lähipiirissä paratiisin korkeimmista ainoa, jota ei ole mainittu Raamatussa.

Pyhän Lucian suojelutehtävä

Keskiaikana oli tapana pyytää pyhimyksiltä esirukousta taudeilta varjeltumista ja niistä parantumista varten. Pyhimysten uskottiin nimittäin asustavan taivaassa lähinnä Jumalaa ja Kristusta, minkä vuoksi heillä oli parhaat edellytykset saattaa avunpyynnöt Jumalan kuuluviin. Pyhimyksillä uskottiin olevan myös omaa parannusvoimaa. Sen vuoksi heiltä pyydettiin apua mitä moninaisimpiin elämän ongelmiin.

Yleensä pyhimyksen parantavien voimien kohteet johdettiin hänen elämäntarinaansa liittyvistä tapahtumista tai hänen kirkollisista tunnuskuvistaan. Voimien uskottiin vaikuttavan erityisesti samankaltaisuuden periaatteen mukaisesti (similia similibus curantur). Varhaisissa keskiaikaisissa kuvissa Pyhä Lucia esitettiin tavallisesti kaula miekan lävistämänä. Sen vuoksi Luciasta tuli alunperin kaulan kasvaimien ja sairauksien suojelija, mutta sen lisäksi häneltä pyydettiin apua myös verenvuotojen ja punataudin parantamiseksi.

Legenda Lucian silmien menettämisestä ja takaisin saamisesta ilmaantui julkisuuteen vasta 1300-luvulla erityisesti Italiassa ja Espanjassa. Siitä lähtien häntä alettiin kuvata tavallisimmin pitämässä toisessa kädessä palmunoksaa ja toisessa kädessä laakeaa maljaa, jossa on silmämunat. Lucia on häntä esittävissä patsaissa sijoitettu usein parantavan lähteen äärelle. Vasta keskiajan lopulla häntä alettiinkin kunnioittaa sokeiden ja silmäsairaiden suojelijana. Siihen on osaltaan todennäköisesti vaikuttanut yhteys pyhimyksen nimen Lucia ("Valotar") ja latinankielisen sanan lux (valo) välillä. Samalla tavalla Pyhä Clara (clara, suom. kirkas) on tullut silmäsairaiden suojelijaksi.

Pyhä Lucia sekoitetaan usein Pyhään Ottiliaan (tai Odiliaan). Ottilia syntyi noin vuonna 660 sokeana elsassilaisen herttua Attichin perheeseen. Herttua hylkäsi lapsensa, joka jätettiin salaa kasvatettavaksi luostariin. Tyttö parani sokeudestaan, kun frankkilainen piispa Erhard kastoi hänet. Sittemmin Ottiliasta tuli ensimmäinen abbedissa hänen isänsä perustamaan Hohenburgin luostariin, joka sai myöhemmin nimen Odilienberg. Sekä Ottilia että hänen kastajansa Erhard julistettiin pyhimyksiksi ja heistä tuli molemmista silmäsairaiden suojelijoita. Pyhästä Ottiliasta tuli Elsassin suojeluspyhimys ja häntä palvottiin myös Saksassa ja Itävallassa.

Pyhä Ottilia kuvataan tavallisesti abbedissan kaapuun puettuna ja paimensauvaa kädessään pitäen. Oppineisuuden merkkinä hänellä on kädessään avattu kirja, jonka sivuille on kuvattu silmät. Lucian ja Ottilian henkilöiden ja tunnusten sekaantumiseen on vaikuttanut sekin, että kummallakin oli pyhimyskalenterissa sama muistopäivä, 13. joulukuuta. Edellä mainittujen lisäksi silmäsairaiden suojelijoina pidettiin muitakin pyhiksi julistettuja henkilöitä. Katolisessa kirkossa heitä olivat mm. Leodegar, Wolfsindis, Wolfgang ja Walburga sekä ortodoksisessa kirkossa Parashkeva.

Suomalaisten Pyhä Lucia

Pyhimyskulttien sisältö ja käytäntö sekoittuivat Suomessakin aikaisempiin pakanallisiin palvontamenoihin. Kun suomalaiseen parannusperinteeseen kuului erilaisten loitsujen lukeminen, siirtyivät kansanmytologian aivoitusten mukana kristillisten pyhimystenkin nimet tautien synty- ja parannusloitsuihin.

Pyhän Lucian merkitys Suomen kirkossa katolisena kirkon aikana näyttää olleen vähäinen ja huomaamaton. Uskonpuhdistus kielsi Suomessa 1500-luvun alkupuolella pyhimysten palvonnan. Siitä huolimatta Lucian palvonta on jättänyt jälkensä suomalaiseen kansanmytologiaan. Huomattavaa on, että Suomessa muistiin merkityt asiat liittyvät nimenomaan Pyhän Lucian legendan varhaisempaan kerrostumaan ennen 1300-lukua.

Esimerkkinä mainittakoon Elias Lönnrotin vuonna 1828 Tohmajärvellä tai Ilomantsissa muistiin merkitsemä "kuvun luku", kaulakuvun parannusloitsu:

"Kukki kuuterneito,
Ku'o mulle kulleroita,
Paahka mulle palleroita
Ala kuusen kukkalatvan,
Ala kasvavan katajan.

Lepän juuret lellukoon,
Pajun juuret paisukoon,
Ko'otkon koivun juuret,
Elkön iho inehmo raukan,
Karvoinen kavon tekemä.

Ukko, kultanen kuninkas,
Tuo kulta vuolimesi,
Jolla kupuu kovellan,
Lemmon kelluu keritän,
Kaklan kaielta lihalta.

Pane tuonne, kun mä käsken:
Purstoon lohi punaseen,
Kala hauvin harteillen;
Lohi siun syville viepi,
Kala hauki kaimoapi.

Meneh tuonne, kun mä käsken:
Niittyyn nimettömään,
Nimen tietämättömään,
Jost'ej heinät maasta nouse,
Heinät nurmesta ylene!"

Kukki kuuterneito on kuvutar, kaulakuvun eli struuman parantajaneito, sillä Kukki on alkusoinnun vaikutuksesta syntynyt väännös sanasta Lukki eli Lucia. Suomalainen mytologia tunteekin Pyhän Lucian nimenomaan kaulakuvun parantajana. Muita nimen kansanomaisia muotoja olivat Lukka, Lussi, Luttu ja Luusia.

Kuuterneito johtuu sanasta kut, jonka merkitys ruotsissa ja norjassa on pahka, pahkura, kyhmy, kyttyrä. Loitsussa mainituilla kulleroilla ja palleroilla tarkoitetaan koivun tai lepän pahkoja, joita pyöreäksi vuoltuina käytettiin yleisesti kaulakuvun parantamiseen.

Toinen tärkeä hoitoväline oli vuolin eli ukonvaaja, maasta löydetty kivikirves tai -taltta. Näillä välineillä paineltiin kaulakupua ja samalla luettiin kuvun sanoja. Kaulakuvuksi on struuman ohella katsottu muitakin kyhmyjä, mm. imusolmukesuurentumia. Loitsun alussa pyydetään kuuterneitoa synnyttämään puihin parannuskeinoiksi tarvittavia pahkoja ja sen jälkeen Ukko ylijumalaa antamaan vuolimia samaan tarkoitukseen. Lopuksi manataan parannettava tauti kaukaiseen ja tuntemattomaan paikkaan, niin ettei se löydä sieltä takaisin sairaaseen.

Tohmajärvellä vuonna 1847 muistiin merkityssä kuvun luvussa on seuraava kohta:

"Kullitar kuvun neiti,
Neititär kärkäs kiäriäinen,
Muuta kummulta kupusi,
Kiännä muuanne kiäriäs
Kaklan kaialta lihalta,
Henki reiän hierimeltä."

Siinäkin kuvun neitoa pyydetään siirtämään kerä eli kupu pois kaulan ohuelta kohdalta, jossa se on estämässä hengen kulkua. Lucian suojelutehtävä ei rajoittunut kuitenkaan pelkästään kaulakuvun parantamiseen, sillä häneltä pyydettiin apua myös kaalinkupujen kasvatuksessa: "Pyhä Lukki lakkapää, katso minun kaalejani!"

Pyhän Lucian muistopäivä

Pyhän Lucian muistopäivä 13.12. otettiin 1300-luvulla katolisen kirkon viralliseen pyhimyskalenteriin. Siihen aikaan talvipäivän seisauksen aika oli juliaanisessa kalenterissa 14.12., sillä kalenteri oli ajanlaskun virheellisyyden vuoksi jäänyt 8 vrk jälkeen aurinkoajasta. Virhe korjattiin gregoriaanisessa ajanlaskussa, joka otettiin käyttöön Keski-Euroopassa vuonna 1582. Siihen mennessä talvipäivän seisauksen jälkeenjääneisyys oli jo 9 vrk.

Silloin pitivät paikkansa vanha sanoma "Vitus et Lucia dant duo solstitia" (Vitus ja Lucia, ne tekevät auringonseisauksen) eli kuten vuoden 1646 suomalaisessa Manualessa sanottiin "Lucia pisimmän yön anda, Vitus pisimmän päivän kanda." Vituksen muistopäivä oli nimittäin 15.6. eli kesäpäivän seisauksen aikaan. Muutoksen jälkeen talvipäivän seisaus oli jälleen oikealla paikallaan eli 21.12. Lucian muistopäivä jäi kuitenkin entiselle paikalleen. Todettakoon samalla, että protestanttisessa Ruotsissa, johon Suomi silloin kuului, gregoriaaninen kalenteri otettiin käyttöön vasta vuonna 1752.

Pyhän Lucian muistopäivä liittyikin keskiajalla eri kulttuureissa juuri vuoden pisimpään yöhön ja sen aikoihin vietettyyn keskitalven juhlaan, jonka jälkeen päivä alkoi taas pidentyä. Sen vuoksi Lucia oli vertauskuvallisesti "valon tuoja". Viittasihan pyhimyksen nimikin valonkantajaan, Luciferiin. Reinin varrella Keski-Euroopassa sanottiin, että "Lucia kääntää päivän jälleen kasvamaan". Ruotsissa mainittiin Lucian yön olevan niin pitkä, että lehmä nälissään jyrsii parsipalkin kolmasti poikki. Samoin oli tapana sanoa, että kotieläimet, jotka pitkä yön aikana järsivät nälissään seimeään, saavat puhumisen lahjan ja valittavat, että yö on niin pitkä kuin kaksi muuta.

Uskonpuhdistuksen jälkeen pyrittiin Pohjois-Saksassa pääsemään eroon katolisista pyhimyksistä, mm. Pyhästä Nikolauksesta, jonka muistopäivää vietettiin 6.12. Häntä korvaamaan tuli valkeisiin puettu tyttönen kynttiläseppele hiuksillaan. Pohjois-Saksassa muotoutuneesta jouluneidosta tuli Jeesuslapsen (Christkindchen) vertauskuva. Kansan suussa sen nimeksi muotoutui "Kinkejens", joka oli väännös sanoista Kindchen Jesus, siis pieni Jeesus-lapsi. Kun Pyhällä Nikolauksella oli ollut seuranaan pukki, "syntipukki", on mielenkiintoista todeta, että myös jouluneidon seurassa kulki paholaisolento, Düwelskater (paholaiskolli), ruotsiksi dyvelskatter tai lussekatter.

Suomessa Lucian päivä, lussinmessu, jäi jossakin määrin muiden kirkollisten juhlien varjoon, sillä meidän vanhassa kalenterissamme paljon tärkeämpi Pyhän Annan päivä oli samoihin aikoihin eli 15.12. Vanhan perimätiedon mukaan sanottiin "Lutun yö, Annan aatto, kukko kolmasti orrelta putoo". Sillä tarkoitettiin, että 13. ja 14.12. välinen yö oli vuoden pisin yö, mikä pitikin paikkansa 1400-luvulla. Näin tämä Lucian päivään liittyvä sananparsi juontaa aikoihin yli 500 vuotta sitten. Sanonta "På Lucia har dagen förlängts med ett tupptjät" (Luciana päivä on kukon askeleen pitempi) perustuu pari sataa vuotta myöhempään aikaan, jolloin talvipäivänseisauksen jälkeenjääneisyys oli jo 10 päivää ja vuoden pisin yö oli ennen Lucian päivää. Koska Pohjolassa talvinen pimeys oli vaikuttavampaa, oli sen väistyminen täällä myös merkittävämpää kuin Keski-Euroopassa.

Ruotsalaisten Lucian päivä

Pohjoismaissa Lucian päivällä oli merkitystä tavalliselle kansalle lähinnä sen vuoksi, että se oli katolisessa kirkossa lähtökohtana sille paastonajalle, joka alkoi talvikauden. Tämä paastonaika, Jejunium quatuor temporum (neljän päivän paasto), pidettiin Lucian päivää seuraavan loppuviikon aikana ja se kesti keskiviikosta lauantaihin.

Paastoa edeltävä "lussefest" on saanut sellaisen vuotuisen juhlan luonteen, joka merkitsi käännekohtaa talonpojan työ- ja talousvuodessa. Ruokatarpeiden keruu pitkää ja koettelevaa talviaikaa varten oli saatu päätökseen. Viimeinen puinti ja teurastus lykättiin mielellään Lucian päivään tai yöhön. Puinnin päättämiseen liittyi joukko tapoja, jotka ovat joululle ominaisia. Vilja-auman pohjalla säilytetty kannu täytettiin oluella tai paloviinalla ja tyhjennettiin suihin.

Luhdin tontulle tarjottiin vadillinen valkeaa puuroa ja lintuja varten asetettiin ulos puimaton lyhde. Eläimille annettiin ylimääräinen rehuannos ja niille syötettiin korjuuaikana pellolla viimeksi sidottu kauralyhde (löktneken, lusselyhde). Lopuksi levitettiin olkia tuvan lattialle, maattiin niiden päällä ja leikittiin olkinukeilla tai olkiin puettuina ihmisinä. Toisinaan lusselyhde tuotiin tupaan ja puettiin "lusse-morsiameksi", jonka ympärillä tanssittiin.

Lucianyön tavat, joista osa siirtyi joulutavoiksi, ovat ilmeisesti jäänteitä esikristillisestä talven juhlasta. Ruotsissa syötiin Vänernin seuduilla 1600-luvulla Lucian yönä erityinen ateria, "lussebiten" tai "lussefrukosten". Silloin nautittiin Lucianpäivänä teurastetusta jouluporsaasta valmistettuja liharuokia, jotka olivat kiellettyjä alkavan paaston aikana. Ruokien katsottiin antavan ydintä luihin, niin että ihmiset ja eläimet paremmin kestäisivät pimeän ajan rasitukset. Samalla tällä ruoan ja juoman tarjoamisella on haluttu edistää seuraavan vuoden hyvää vuodentuloa viljalle ja väelle.

Pohjoismaiden kansanperinteessä Luciaan liittyy muistumia pimeydessä asuvista pahoista voimista, mihin on vaikuttanut myös yhtäläisyys Luciferin kanssa. Norjassa kerrottiin Lucian yönä tapahtuvista "lussinmatkoista" (Lussereien tai Lussefärden), joilla oli usein naispuolinen johtaja.

Lucian yön kansantapoihin liittyi kielto tehdä kiertämistöitä, kuten kehräämistä tai jauhamista. Lucia oli vahtina ja se sai toimia myös lasten pelottajana. Pyykkiä ei saanut myöskään pestä, sillä pahansuopa Lucia hakkasi silloin rikki ulkona riippuvan pyykin. Norjassa ja paikoin Ruotsissa kerrottiin, että lähteissä ja vesisuonissa virtaava vesi muuttui yöllä viiniksi tai etikaksi. Myös tyttöjen naimaennustuksia oli tapana tehdä.

Nykyajan Lucia-neito

Keski-Euroopasta ja erityisesti Saksasta siirtyi 1600- ja 1700-luvulla monia joulutapoja Ruotsiin. Länsi-Ruotsissa saksalaisten "Kinkejens" yhdistettiin Lucianpäivän viettoon ja joulutyttöselle annettiin Pyhän Lucian nimi. Lucia-juhlia alettiin pian viettää myös ylioppilasosakunnissa sekä kouluissa. Lucian päivä osui nimittäin koulujen viimeiseen työpäivään ennen joululoman alkamista ja koulujen Lucian päivän aamujuhlista on tietoja Tukholmasta 1740-luvulta. Helsingin triviaalikoulun rehtori Henrik Forsius mainitsee omaelämäkerrassaan, että 13.12.1774 koulunuoriso vietti Lucian päivää vanhan tavan mukaan tynnyrinvannetanssia leikkien.

Muutokset Lucian päivän vietossa vakiintuivat 1700-luvun puolivälissä kalenteriuudistuksen seurauksena. Silloin syntyi myös uudenlainen "lussebruden", Lucia-morsian, joka valkoisiin puettuna ja kynttiläkruunu hiuksillaan tarjosi Lucianpäivän aamuna unesta heräävälle talon väelle kahvia ja syötävää. Päivän erikoisuutena oli kahvileipänä tarjottu Lucianpäivän leipä, joka oli valmistettu sahramilla keltaiseksi tehdystä taikinasta. Ensimmäisen uuden tavan mukaisen "lussebruden" kerrotaan esiintyneen eräässä Länsi-Göötanmaan linnassa vuonna 1763. Tietoja Lucian hiuksillaan kantamasta kynttiläkruunusta on olemassa 1800-luvun alusta.

Lucian päivän vietto yleistyi myös Suomessa ja "lusiaiset" tansseineen olivat normaalina tapana Porvoon lyseossa 1860-luvulla. Kouluista Lucia-juhla levisi myös yksityisiin koteihin. Perheissä tavallisimmin nuorin tytär sai aamulla valkoisiin puettuna, puolukanvarvuista punottu kynttiläkruunu päässään, kantaa vielä nukkuvien perheenjäsenten vuoteen vierelle aamiaistarjottimen. Suomessa Lucian päivän juhla levisi kouluista myös eräisiin ruotsinkielisiin klubeihin ja yhdistyksiin, joissa se antoi aiheen pikkujoulun viettoon työpaikoilla ja liikeyrityksissä.

Nykyinen Lucianpäivän vietto valon juhlana 13. p:nä joulukuuta on peräisin Ruotsista 1920-luvun lopulta. Stockholms Dagblad herätti nimittäin vuonna 1927 henkiin uuden Lucia-kultin, Lucia-neidon valitsemisen ja kulkueet. Lehti järjesti vuonna 1928 ensimmäisen kerran Lucia-neidon vaalin, kruunaamisen kynttiläkruunulla ja mahtavan kulkueen läpi kaupungin. Ruotsissa tapa levisi pian myös sairaaloihin ja muihin laitoksiin.

Asia sai pian huomiota myös Suomessa, sillä helsinkiläinen Allas Krönika -lehti julkaisi 1.11.1930 mainoskirjoituksen "Luciakulkue ja suuri kauneuspalkintokilpailu". Helsingin ruotsalainen laulajainliitto järjestikin samana ja seuraavana vuonna loistavat juhlallisuudet Lucia-vaaleineen ja kulkueineen. Silloinen lama ilmeisesti esti vielä perinteen syntymisen.

Samfundet Folkhälsan järjesti kuitenkin Lucia-juhlan vuonna 1949 ja seuraavana vuonna sanomalehti Hufvudstadsbladet otti asian omakseen. Se alkoi vuosittain järjestää Lucia-neidon vaalista valtakunnallisen kilpailun, jonka avulla kerättiin rahaa Folkhälsanin sosiaalista toimintaa varten. Suomessa tapa on sittemmin yleistynyt myös suomalaisissa piireissä ja mm. sairaaloissa sairaanhoidon opiskelijat ovat järjestäneet Lucia-kulkueita.

Lucianpäivän leipä

Lucianpäivän aamuun kuului sahramilla keltaiseksi värjätystä taikinasta leivottu kahvileipä. Sahramileivän yhteys Lucian päivään ei ole selvillä. Sahrami on kuitenkin ikivanha yrtti, jota on käytetty vanhalla ja keskiajalla mm. ”silmäkatarrin” eli vuotavien silmien hoitoon. Siten asia voisi liittyä Lucian pyhimystehtävään sokeiden suojelijana. Sahramia on käytetty leivän lisäksi myös muissa ruuissa, kuten esim. kalakeitoissa, espanjalaisessa paellassa ja muissa risotoissa.

Sahramia (stigma croci) saadaan Crocus sativuksen kukkien keltaisista luoteista, joita tarvitaan 150·000–200·000 kukasta 1 kiloon ainetta. Väriaine on voimakasta ja jo kaksi kukan luottia riittää värjäämään kolme litraa vettä keltaiseksi. Kankaan värjäämisen ja ihovoiteen valmistuksen lisäksi sahramia on käytetty vanhalla ja keskiajalla lääkkeeksi melkeinpä kaikkiin mahdollisiin tauteihin. Ruotsin farmakopeassa vuodelta 1872 sitä suositeltiin vielä ilmavaivoihin sekä kuukautisia edistävänä lääkkeenä.

Katso myös kirjoituksia "Pyhimykset parantajina" ja "Pyhimykset suomalaisessa kansanparannuksessa".

Kirjallisuutta:

Aretaios: De akuta och kroniska sjukdomarnas symptomatologi och behandling. Översättning från grekiskan av Acke Renander. Almqvist & Wiksell, Stockholm. Uppsala 1959.

Bergmark, M.: Lust & lidande, Om droger på gott och ont (Läkeörter, giftdroger & kärleksdrycker). Sjätte bearbetade upplagan. Bokförlaget Prisma, Stockholm. Malmö 1981.

Dante: Jumalainen näytelmä III, Paratiisi. Suomentanut Eino Leino. Werner Söderström Oy, Porvoo. Toinen painos. Porvoo 1921.

Dictionary of Traditional Chinese Medicine. Beijing Medical College. Third Printing. The Commercial Press, Ltd, Hong Kong 1988.

(The) Encyclopaedia Britannica, Eleventh Edition, Volume XVII, Lord Chamberlain to Mecklenburg, hakusana Lucia (or Lucy), St., s. 100, New York 1911.

(The) Encyclopaedia Britannica, Eleventh Edition, Volume XXIII, Refectory to Sainte-Beuve, Hakusana Saffron, s. 999, New York 1911.

(The New) Encyclopaedia Britannica, 15 th Edition, Volume 7, Krasnokamsk – Menadra, hakusana Lucy, Saint, s. 544. USA 1990.

Forsius, A.: Parantajapyhimykset. Hippokrates, Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja 1990, s. 33–53.

Forsius, A.: Pyhän Lucian suojatit. Duodecim 1994: 22: 2093–2097.

Haavio, M.: Suomalainen mytologia. Werner Söderström Oy, Porvoo – Helsinki, Porvoo 1967, s. 474–476.

Nielsen, H.: Läkeväxter förr och nu. Svensk översättning och bearbetning av Matts Bergmark. Forum AB, Sverige. Borås 1991.

Jaeger, W: Augenvotive. Votivgaben, Votivbilder, Amulette. Jan Thorbecke Verlag, Sigmaringen, 1979.

Kulturhistorisk lexikon for nordisk middelalder fra vikingetid til reformationstid, Del 10, Kyrkorätt-Ludus de Sancto Canuto duce, hakusana Lucia, p. 704–710, 2. oplag, Viborg 1981.

Vilkuna, K.: Suuri nimipäiväkalenteri. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki, Helsinki 1969.

Vilkuna, K.: Wuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. Toinen, korjattu ja lisätty painos. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki, Helsinki 1968.

Vuolio, Kaisu: Suomalainen Joulu. Werner Söderström Oy, Porvoo – Helsinki – Juva. Porvoo 1981.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON