Arno Forsius

 

Elias Lönnrotin (1802–1884) hautajaiset 3.4.1884

 

Elias Lönnrot, lääkäri, suomen kielen professori, Kalevalan luoja ja virsirunoilija, oli Sammatissa Lammin tilalla eläkkeellä asuessaan sairastellut vuodesta 1882 alkaen epämääräistä huonokuntoisuutta, vatsan kipuja ja toiminnanhäiriöitä sekä virtsaamisvaikeuksia. Vatsavaivojen syystä ei päästy selvyyteen. Vuoden 1883 loppupuolella hänen voimansa ehtyivät selvästi ja hänen toimintakykynsä heikkeni. Maaliskuun alusta 1884 hän ei jaksanut enää olla jalkeilla ja hän kuoli keskiviikkona 19.3.1884, kolme viikkoa ennen 82-vuotispäiväänsä.  

 

Lönnrot oli määrännyt, että hänet oli haudattava nopeasti ja hiljaisesti. Hänen asioittensa hoitaja kanslianeuvos, kielentutkija Carl Gustaf Borg (1823–1895) oli kuitenkin kuoleman sattuessa juuri käymässä hänen luonaan. Hän otti heti yhteyden helsinkiläisiin ystäviinsä, jotka ryhtyivät toimiin juhlallisten hautajaisten järjestämiseksi.

 

Nopeasti kävi selväksi, että hautajaiset olisi mahdollista pitää vasta pari viikkoa myöhemmin, torstaina 3.4.1884. Eräs tarpeellinen toimenpide oli estää vainajan ruumiin mätäneminen lämpimäksi käyneen kevätsään aikana. Jo kuolinpäivän iltana Duodecim –seuran puheenjohtaja Matti Äyräpää kävi koputtamassa lääketieteen kandidaatti Julius Victor Johnssonin ja tämän huonetoverin asunnon ikkunan takana. Äyräpää ilmoitti, että herrojen kandidaattien oli valmistauduttava matkustamaan jo seuraavana aamulla Sammattiin ”preparoimaan vainaja” mätänemisen estämiseksi, koska hautajaiset voitiin järjestää vasta kahden viikon kuluttua.

 

Kandidaatit lähtivät matkaan jo seuraavana aamuna. Matka tapahtui Helsingistä junalla Hyvinkään asemalle ja edelleen Hyvinkään – Hangon –yksityistä rautatietä Lohjan asemalle. Sieltä matka jatkui kyytihevosella talvitietä eli jäätä pitkin Lohjanjärven yli Sammattiin Lammin talolle. Jäätien käyttö oli jo varsin uskaliasta pitkälle edenneen kevään vuoksi.

 

Ei ole olemassa täyttä varmuutta siitä, miten kandidaatit vainajan ”preparoimisen” toimittivat. Siihen aikaan tarkoitukseen voitiin käyttää fenoliliuosta ja väkevää spriitä, joilla vatsaontelo ja sen elimet valeltiin mätänemisen hidastamiseksi. ”Preparoiminen” voitiin lisäksi varmistaa poistamalla vainajalta vatsaontelon elimistä mahalaukku, suolisto, maksa ja perna, joiden mätäneminen tapahtui lämpimissä oloissa varsin nopeasti. Toimenpiteen jälkeen Lönnrotin ruumis asetettiin vaatimattomaan arkkuun kuolinhuoneessa, joka oli verhoiltu valkoiseksi ja koristettu katajaköynnöksin. Katajaa käytettiin yleisesti hajua poistavana ja tartuntaa hävittävänä ilman raikastajana.

 

Kanslianeuvos Borg jäi asumaan Lammin talossa ja alkoi sieltä käsin heti valmistella hautajaisia. Hän kävi joka päivä hevosella kirkonkylässä asioita hoitamassa. Uudenmaan läänin kuvernööri järjesti jo hautajaisia edeltävänä päivänä seppeleiden ja kukkien kuljetuksen Helsingistä junalla Lohjan asemalle ja sieltä hevosilla Sammattiin, jotta hautajaispäivänä olisi käytettävissä riittävästi hevosia ja rekiä hautajaisvieraiden kuljettamiseen.

 

Hautajaispäivän 3.4.1844 aamulla Helsingistä lähti ylimääräinen juna, joka vei Lohjalle kenraalikuvernöörin edustajan sekä senaatin, läänin hallinnon, Suomen sotaväen, yliopiston, osakuntien, seurojen ja koulujen edustajat. Hyvinkäältä tulivat mukaan lisäksi lukuisat kaupunkien ja maalaiskuntien edustajat. Kun maantie Lohjalta Sammattiin oli ehtinyt jo monin paikoin sulaa paljaaksi, oli sille luotava tien varsilta lunta, niin että hevosten kuljettamat reet korkeine vieraineen saattoivat päästä vaikeuksitta perille Sammatin kirkolle.

 

Sammattilaiset isännät, kahdeksan luvultaan, kantoivat aamupäivällä vainajan arkun Lammin talon pihalla odottavaan ruumisrekeen. He ajoivat kahdeksan hevosen saattueena läpi vielä lumisten metsien kahdeksan kilometrin matkan kirkonkylän kansakoululle, jonne oli kerääntynyt satoihin nouseva saattojoukko. Isännät siirsivät arkun koulun pihalla kuusten ympäröimälle korokkeelle, Helsingin lukkarikoulun oppilaiden laulaessa virren n:o 390 ”Mä nukun haavoin Christuksen, Ne puhdistaa mun synneistän’!”, Sill’ verens’ on ja kuolemans’ Mun elon’, kauneuten’ kanss’.”

 

Helsingistä tullut ratsupoliisi oli väentungoksen vuoksi pitämässä tietä auki, kun ylioppilaskunnan edustajat kantoivat kirkonkellojen soidessa arkun kansakoululta kirkkoon alttarin eteen. Pieni ja ahdas hautausmaa täyttyi ihmisistä ja muutamat isännät olivat tehneet läntisen kiviaidan yläpuolelle parvekkeen katsomapaikaksi. Väkeä oli kertynyt myös kirkkotallien katoille ja siellä oli kameroineen mm. helsinkiläinen valokuvaaja Daniel Nyblin, joka oli tilattu ikuistamaan hautajaiset. Paikkakuntalainen Adolf Lietzén (myöh. Lietsalo) oli 12-vuotiaana saanut olla hänen apunaan kameran jalustan kantajana.

 

 

 

 

 

 

 

 

Arkun kantamisesta kansakoululta

kirkkoon on olemassa oheinen kuva.

Se on Daniel Nyblinin ottamasta

valokuvasta tehty piirros, joka on

julkaistu Kyläkirjaston Kuvalehden

numerossa 7/1884. Piirros tarvittiin

sen vuoksi, että valokuvien painaminen

sanomalehtipaperille ei ollut tuohon

aikaan vielä mahdollista. Piirros on

hyvin taitavasti tehty ja toistaa

alkuperäisen aiheen varsin uskollisesti.

Kuva on kopioitu Kansallisarkiston

sivuilta. Oheisessa kuvassa kontrastia

on hieman lisätty. Ylhäällä vasemmalla

kuultaa läpi paperin toisella puolella

olevia tekstirivejä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Pieneen puiseen kirkkoon mahtuivat vain läheisimmät omaiset ja viralliset edustajat. Karjalohjan emäseurakunnan kirkkoherra Berndt Johan Anthoni piti ruumissaarnan, aiheenaan Johanneksen evankeliumin kohta 14: 2: ”Isäni huoneessa on monta asuinsijaa”. Kertoman mukaan kuulijat olivat kovasti pettyneitä saarnaan, sillä kirkkoherra ei ollut valmistellut sitä juuri lainkaan eikä sen esittäminen tahtonut sujua mitenkään –”uh -- äh en minä osaa sitä niin korkeilla sanoilla sanoa ….”. Saarnan ja siunauksen jälkeen lukkarikoulun oppilaat lauloivat virren ja Felix Mendelssohnin kantaatin ”Beati Mortui”.

 

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran edustajat kantoivat arkun kirkosta aivan sen lähellä olevaan hautaan. Ylioppilaslaulajat esittivät F. B. Benecken’in hautaushymnin ”Autuain kiitosvirsi”. Maaherra Georg von Alfthan laski ensimmäisenä kenraalikuvernööri, kreivi Feodor Heiden’in seppeleen ja sen jälkeen oman seppeleensä. Runsaasti yli sadan seppeleen laskeminen ja viimeisten tervehdysten esittäminen kestivät myöhäiseen iltaan. Lopuksi ylioppilaat lauloivat vielä ”Suomen laulun” ja ”Maamme” –laulun. Seppeleitä oli silloisissa oloissa ennen näkemätön määrä ja ne sijoitettiin erityisiin haudan ympärille rakennettuihin telineisiin.

 

Tervehdysten joukossa oli pari tavallisuudesta poikkeavaa. Pietarissa asuvien suomalaisten tervehdyksenä oli kukkasin koristeltu hopeaseppele. Sen pohja oli kooltaan 44 x 34 cm ja se oli valmistettu hopeasta, raudasta, kankaasta ja silkistä. Siinä oli myös hopealaatat, joista toiseen oli kaiverrettu muistosanat ja toiseen kanteleen kuva. Viimeisenä tuotiin hautakummulle suuri puinen kantele, jonka olivat lähettäneet Helsingin ruotsinkielisen tyttökoulun ja opettajatarluokan opettajattaret, opettajat ja oppilaat. Tämä vihertäväksi maalattu kantele, jonka pintaan oli kiinnitetty kukkia ja laakerinlehtiä, oli kooltaan 180 x 68,5 cm. 

 

Useimmat hautajaisvieraat poistuivat Sammatista vielä samana iltana. Lähimmille omaisille, ystäville ja sammattilaisille naapureille järjestettiin seuraavana päivänä Lammin talossa muistoateria. Kautta koko Suomen, sekä kaupungeissa että maaseudulla, järjestettiin hautajaispäivänä muistojuhlia ja useimmilla kouluilla oli lupaa. Pääkaupungissa kaupat olivat hautajaisten aikana kaksi tuntia suljettuina.

 

 

 

 

 

 

Vasemmalla Elias Lönnrotin hautamuistomerkin kuva. Valok.

Arno Forsius huhtikuussa 2015.

 

 

 

 

 

Elias Lönnrotin hautamuistomerkki, mustasta graniitista valmistettu

nelitahoinen, seitsenosainen, ylöspäin kapeneva porrastettu pylväs,

paljastettiin helatorstaina vuonna 1886. Sen oli suunnitellut arkkitehti

K. G. Nyström. Muistomerkin ylimmän osan etupintaan on kaiverrettu

ylhäältä lukien viisisakarainen tähti, nimi Elias Lönnrot ja lehväaiheen

koristama kantele. Kaiverrus on matala ja luviot ovat vain hyvässä

valaistuksessa selvästi näkyvä. Aikaisempien valokuvien mukaan

kaiverretut kuviot ovat olleet kullattuja. Nykyään muistomerkin

edessä on kivilaatta, johon on kaiverrettu kullatuilla kirjaimilla:

ELIAS LÖNNROT   * 9.4.1802 SAMMATTI   † 19.3.1884

SAMMATTI.. Hauta-alueen aitauksessa on edestä katsottuna oikealla

myös harmaa, matala, pysty hautakivi, johon on kaiverrettu Lönnrotin

puolison ja kolmen tyttären nimet sekä syntymä- ja kuolinvuodet. He

kuolivat perheen asuessa Sammatissa vuodesta 1862 lähtien. Viime

mainittu kivi ei näy tässä kuvassa.

 

 

 

 

 

 

 

Katso myös kirjoituksia "Elias Lönnrot (1802–1884) – lääkäri ja humanisti" sekä "Elias Lönnrotin (1802–1884) lääkärintaidot".

 

Kirjoitus on siirretty kotisivuille toukokuussa 2015.

 

Kirjallisuutta:

Anttila, A.: Elias Lönnrot, Elämä ja toiminta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 417. Toinen painos. [Mikkeli] 1985

Haatio, Toivo (toim): Sammatti ennen vanhaan, Simmottis pruukattii praakastella. Sammattiseura ry (painovuotta ei mainita); Jakso Hautajaiset, s. 24–26.

Kouvalainen, K.: Elias Lönnrotin sairaudet ja kuolema. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2004;120(24):2909-2914

Kyläkoski, Kaisa: sukututkijan loppuvuosi.blogspot.fi, luettu 12.4.2015: Elias Lönnrotin hautajaisista kuva ja esineitä.

Laitinen Heikki: Jättikantelon jälille. Haastattelu kirjoituksessa sivustolla kantele.net: Uutiset: III kansainvälinen kantelekilpailu 17.–19.4.2015. Luettu 12.4.2015.

Majamaa, R: Lönnrot, Elias (1802–18854), Kalevalan luoja, suomen kielen professori, lääkäri, Suomen kansallisbiografia 6, 2005, 394–400.

Seppälä, M., Isäni Gunnar Soininen. XIV Gunnar Soininen –luento 23.3.2009. Hippokrates 2009, Suomen Lääketieteen Historian Seuran vuosikirja, Jyväskylä 2009.

Silvanto, Reino: Sammatti. Kuvauksia sen ja lähiseudun luonnosta, historiasta, Elias Lönnrotista y.m. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Näköispainos 1930 ilmestyneestä 1. painoksesta, Keuruu 1989.

 

TAKAISIN KULTTUURIA TAI   IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA HAKEMISTOON