Arno Forsius

 

Esitys Lahti-Seuran järjestämässä juhlassa

Lahden konserttitalossa 31.10.1982 klo 18.

 

Lahtelaisuutta etsimässä

 

Lahtelaisena pidettävä elämänmeno on alkanut oikeastaan jo yhdyskunnan kyläkauden aikana 1860-luvun päättyessä, jolloin rautatien rakentaminen ja valmistuminen muuttivat perusteellisesti seudun luonteen. Muodollisesti Lahti saavutti itsenäisyytensä vasta kaupunkioikeuksien myötä vuonna 1905. Tuohon aikaan kaupungissa oli asukkaita hieman alle 3000, nyt meitä on vajaat 95 000. 80 vuoden aikana Lahdessa on syntynyt n. 61 000 lasta, mutta saman ajan kuluessa kaupunkiin on muuttanut kerrassaan 210 000 henkeä. Samoina vuosina on kuollut yhteensä n. 31 000 asukasta ja kaupungista pois muuttaneita on ollut kaikkiaan n. 162 000.

 

Keitä me lahtelaiset siis olemme, kun arviolta kahdella kolmanneksella on juurensa jossakin muualla Suomessa. Karkeasti yleistäen voidaan sanoa, että suurin osa Lahteen muuttaneista on lähtöisin Hämeen lähialueilta, Savosta ja Pohjois-Karjalasta, suurin piirtein neljännes kaupungeista ja kolme neljännestä maalaiskunnista. Vaikuttavan ryhmän muodostivat luovutetun Karjalan asukkaat, joita muutti Lahden kaupungin nykyiselle alueelle lyhyessä ajassa n. 10000 henkeä ja jotka toivat mukanaan mm. merkittäviä liikeyrityksiä, pari sairaalaa, musiikkiopiston ja vankan annoksen karjalaista perinnettä. Muuttoliikkeen voimakkuuden vuoksi Lahdesta muodostui varsinkin 1960-luvulla ja 1970-luvun alkupuolella oikea kansanheimojen sulatusuuni.

 

Lahtelaisuuden olemusta – mitä se on ollut ja mitä se on nykyään – onkin tarkasteltava tätä taustaa vasten. Kun Lahti sai rautatien ja kun Vääksyn ja Kalkkisten kanavat valmistuivat, muodostui Lahden kyläseudusta ja vuonna 1878 perustetusta kauppalasta liikenteen, kaupan, käsiteollisuuden ja vähitellen myös teollisuuden keskuspaikka, joka imi puoleensa eri alojen yrittäjiä. Saha- ja puuteollisuuden osuus kohosi niin huomattavaksi, että Lahdesta tuli yleisessä tietoisuudessa "puuseppien kaupunki".

 

Ennakkoluuloton yritteliäisyys on epäilemättä lahtelaisuuden varhaisimpia ominaispiirteitä. Yritteliäisyys tuli näkyviin siinäkin, että Lahden kaupunki syntyi aikanaan asukkaiden sitkeiden ponnistelujen seurauksena eikä kenenkään hallitsijan armollisella mahtikäskyllä, kuten siihen saakka yleensä oli tapahtunut. Kirkonkin kauppalalaiset rakensivat itselleen, samoin kansakoulun, yhteiskoulun ja kansanopiston, kaksi viimemainittua kylläkin yhteistoimin ympäristökuntien asukkaiden kanssa. Vuorikadun varrelle vuonna 1902 kohonnut kansakoulu oli niin suuri, että aikalaiset epäilivät, onko yhdyskunnassa koskaan niin paljon lapsia kuin kouluun mahtuisi. On nimittäin muistettava, että kauppalan asukasluku oli 1800-luvun päättyessä vain n. 800 henkeä. Siihen verrattuna lahtelaisia voitiin kyllä pitää melkeinpä suuruudenhulluina. Ja alkuvuosinaan kaupunki, jolloin siinä oli asukkaita 5000–6000, rakensi komean kaupungintalon ja peräti 55 sairaansijaa käsittävän kunnallissairaalan, jossa suurin osa hoidetuista olikin kotoisin ympäristö-kunnista aina 1950-luvun alkuun saakka. Suurisuuntaista rakentamista ei ole myöhemminkään kaihdettu ja aina on valmistuneille tiloille käyttöä löytynyt.

 

Rakentaminen on muutoinkin ollut Lahden kaupungille ominaista. Asukasluvun jyrkkä nousu 1930-luvun alkupuolelta aina 1970-luvun alkuun saakka vaati asuntojen, koulujen, sosiaalihuollon laitosten ja sairaaloiden pystyttämistä ripeässä tahdissa, sillä mainittuna aikana asukkaiden määrä lisääntyi 80 000 hengellä eli keskimäärin 2000 hengellä vuodessa. On ymmärrettävää, että yhdyskunnan välttämättömien tarpeiden tyydyttäminen vaati silloin suurimman osan voimavaroista, henkisen kulttuurin jäädessä vähemmälle huomiolle. Tässä yhteydessä on kuitenkin osoitettava kaupunkilaisille, kunnallispoliittisille päättäjille sekä vastuullisille virkamiehille kiitos siitä, että vaikeista ajoista ja suhteellisen niukoista verotuloista huolimatta kaupungin kehitystä on pystytty ohjaamaan varsin tyydyttävästi.

 

Kaupungin "amerikkalaismaisen" nopea kasvu tunnettiin aikoinaan eräänä lahtelaisuuden ulottuvuutena. Mutta kaikki siihen liittyvä ei suinkaan ollut myönteistä. Väkivaltarikollisuus on alusta lähtien kulkenut lahtelaisuuden erottamattomana varjona. Jo 1860-luvun lopulla kirjoitettiin helsinkiläisessä sanomalehdessä seuraavaan tapaan: "Lahti ei ole näinä aikoina viettänyt mitään idyllistä kyläelämää. Alinomaista väen kulkua edestakaisin, milloin työssä, milloin joutilaana. Tauteja, hätää, kurjuutta. Siveettömyyttä, juopumusta ja rikoksia." Ja 1870-luvun puolivälissä todetaan saman lehden sivuilla: "Tappelut ja rähinä kuuluvat päiväjärjestykseen ja välkkyvät puukot ja puukonpistot eivät täällä ole tavattomia. Täällä on oikea Amerikka ja pitäisi oikeastaan kulkea revolveri taskussa ollakseen turvassa. Myös salakapakointi kukoistaa täällä. Viime käräjillä sakotettiin 9 henkilöä viinan salakaupasta. Pitäjän nimismies valittaakin, että Lahden kylä antaa hänelle enemmän työtä kuin kaikki muut yhteensä."

 

Valitettavasti nämä kielteiset ilmiöt ovat tosiasioita tänäkin päivänä. Lahtelaiset ovat halunneet puolustautua selittämällä, että käsitys Lahden väkivaltaisuudesta johtuu suureksi osaksi tehokkaasta uutisvälityksestä. Mutta tilastot puhuvat kyllä puolestaan. Ja kun seuraa esim. Lahden kaupunginsairaalan ensiapupoliklinikalle yhden viikonvaihteen aikana tulleita ja tuotuja hoidettavia, tulee vakuuttuneeksi alkoholin väärinkäytön haitoista ja väkivaltaisuuden yleisyydestä tässä kaupungissa. Toisaalta on kyllä todettava, että väkivaltaisuus suurimmaksi osaksi liittyy epäsosiaaliseen elämänpiiriin.

 

Jos tiedustelee muualla asuvilta lahtelaisuuden tyypillisiä piirteitä, saa väkivaltaisuuden ohella vastauksiksi tavallisimmin urheilun suosimisen ja viikonlopun liikenneruuhkat, kielteisinä ilmiöinä nekin. Yleisessä tietoisuudessa Lahti on siis väkivaltainen ohikulkupaikka, jossa pidetään kerran vuodessa Salpausselän kisat maailman hienoimmassa talviurheilukeskuksessa. Eikö lahtelaisuudessa todellakaan ole muita ulottuvuuksia, vai ovatko ne vain jääneet huomaamatta muilta ja ehkäpä itseltämmekin? Olen kohdakkoin asunut perheeni kanssa Lahdessa 20 vuotta ja sinä aikana vakavasti lahtelaistunut. Yritän seuraavassa tarkastella havaintojani ja kokemuksiani kuluneiden vuosien varrelta.

 

Syntyperäiset lahtelaiset tuovat mielellään julki "paljasjalkaisuutensa". Suurehkosta asukasmäärästään huolimatta Lahden kaupungilla on pikkukaupungin leimaa siinä suhteessa, että asukkaat ja erityisesti kanta-asukkaat tietävät ja tuntevat toisensa melko hyvin. Keskivertolahtelaiselle ominaisia luonteenpiirteitä näyttäisivät olevan pidättyneisyys, vaateliaisuus ja luotettavuus. Lahtelaiset suhtautuvat varautuneesti paikkakunnalle muuttajiin, mutta aktiivisesti mukaan pyrkivillä ei ole vaikeuksia päästä sisälle "lahtelaisiin ympyröihin". Eräs osoitus varauksellisesta suhtautumisesta sisältyy esim. Lahti-Seuran sääntöihin, joiden mukaan seuran jäseneksi voi päästä vasta asuttuaan kaupungissa 10 vuotta. Tämän ehdon suhteen voidaan tosin myöntää erivapaus johtokunnan päätöksellä. Yleensä sopeutuminen tapahtuu muuttajien kohdalla vaivattomasti. Sen vuoksi oli yllättävää todeta kesällä 1982 sanomalehdissä patoutumia, joita syntyi karjalaisten suurjuhlien osakseen saaman huomion seurauksena.

 

Tavallisesti mielipiteiden vaihto on Lahdessa hämäläisen rauhallista, mutta joskus sentään pääsevät intohimot kuohahtamaan. Esimerkkeinä voidaan mainita muutamat patsaskiistat, suuri sairaalariita 1960-luvulla ja puukirkon purkaminen 1970-luvulla. Poliittisen enemmistön niukkuus ja valtasuhteiden vaihtuminen ovat tietenkin seurausta vaalien tuloksista ja kuuluvat demokratian pelisääntöihin. Tästä on kuitenkin toisinaan aiheutunut tilanteita, jolloin kaupungin yhteinen etu näyttää jääneen ryhmäkuntaisen edun jalkoihin. Vastapuolen tekemää hyvää aloitetta ei useinkaan pystytä kannattamaan arvovaltasyistä. Lieneekö tähän syynä se, että päättäjistäkin merkittävä osa on muualta muuttaneita, joiden juuret eivät ole vielä tunkeutuneet riittävän syvälle yhteiseen maaperään. Mielipiteiden eroavaisuuksia on ilmennyt mm, tonttipolitiikassa ja teollisuuden toimintaedellytyksien luomisessa. Ne saattavat olla tekijöitä, jotka ovat nyt vaikuttaneet osaltaan muuttotappion syntyyn ja asukasluvun laskuun. Tosin kehitys on ollut saman suuntainen monissa muissakin kaupungeissa.

 

Lahden kaupunkikuvalle on ominaista avaruus, siisteys, ilman suhteellisen hyvä puhtaus ja kauniit puistot. Kaupungin sijainti Vesijärven läheisyydessä kahden harjujonon ympärillä antaa maisemalle vaihtelevan ilmeen. Valitettavasti tätä lähes ainutlaatuista ympäristöä ei ole osattu kohdella sen arvoa vastaavalla tavalla. Lyhyen tähtäyksen taloudellisuudella on aiheutettu tuhoja, jotka ovat korvaamattomia. Sama koskee rakennuskannan uusimista. Historiallisesti surullisin esimerkki siitä on kauppalalaisten rakentaman puukirkon purkaminen. Onneksi on olemassa muutamia hyviä esimerkkejä myös vanhojen rakennusten säilyttämisestä ja entisöinnistä. Kun kaupunkirakennetta nyt keskeisiltä osiltaan parhaillaan uusitaan, toivoisi tuloksen muodostuvan mielekkääksi ja kestäväksi myös tulevaisuuden lahtelaisten kannalta.

 

Usein väitetään, että Lahdessa kulttuuri jää urheilun jalkoihin. Osittain väite pitääkin paikkansa, ajatellaanpa vain urheilun osakseen saamaa julkisuutta ja sen harrastajien määrää. Todellisuudessa Lahti on sentään melkoinen kulttuurikaupunki. Täällä on paljon kouluja ja muita oppilaitoksia, mutta korkeakoulutoiminta on vielä valitettavan vähäistä. Hallinnolliset kuviot ovat olleet Lahdelle epäedulliset. Se on kuvaannollisesti liian etäällä talousalueelleen ulottuvien läänien hallintokaupungeista ja liian lähellä valtakunnan pääkaupunkia. Toivottavasti ponnistelut Helsingin yliopiston Lahden tutkimus ja koulutuskeskuksen kasvattamiseksi edistyvät ripeästi. Musiikilla, kuvataiteilla ja museotoiminnalla on Lahdessa ennestään vankka sija ja näyttämötaiteen toimintaedellytykset paranevat ratkaisevasti uuden teatteritalon valmistuessa vuonna 1983. Kaupunginkirjasto on palvelulaitoksista kävijämääriltään suurimpia, joten toivomukset uuden kirjastotalon rakentamiseksi lähitulevaisuudessa ovat varsin perusteltuja. Edellä lueteltujen esimerkkien lisäksi on aiheellista mainita Mukkulan kirjailijakokoukset, julistebiennale ja urkuviikot kulttuuritoiminnan kansainvälisinä muotoina.

 

Lahtelaisuutta etsiessä löytää hyvin vähän sellaisia piirteitä, joita ei tavattaisi muuallakin, ehkä hieman toisin painottuneina. Lahti on yhdyskuntana suhteellisen nuori ja siltä puuttuu edelleen sellaista omaleimaisuutta, joka myönteisellä tavalla erottaisi kaupungin muista paikkakunnista. Kerran keksityt piirteet liimautuvat paikkakuntien ominaisuuksiksi sitkeästi ja niiden muuttaminen on työlästä. Onko siihen mahdollisuuksia lainkaan nykyisenä kansallistumisen ja kansainvälistymisen aikakautena? Jotain on kuitenkin tehtävä. Kaupungin tiedotussihteeri kertoi kerran kysyneensä sanomalehdistön edustajilta, milloin nämä alkaisivat julkaista myönteisiä uutisia Lahdesta. Vastaus oli: Kun alatte tehdä myönteisiä tekoja.

 

Tehkäämme siis myönteisiä tekoja!

 

Kirjoitus on julkaistu Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjassa 1985: 165–168. Siirretty kotisivuille tammikuussa 2012, koska aihepiiriin liittyviä asioita on otettu esille toistuvasti. Eräitä vähäisiä täsmennyksiä tehty tammikuussa 2012.

 

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON