Arno Forsius

Kiistelty ja kielletty kahvi

Kahvipensaan kuorituista hedelmistä eli kahvipavuista paahtamisen jälkeen valmistettua juomaa oli alettu käyttää lääkkeenä 900-luvulla Arabian niemimaalla. Siitä oli kehittynyt 1400-luvulla yleinen kansanjuoma islamilaisissa maissa, joissa alkoholijuomien käyttö oli kielletty. Kaupankäynnin ja sotien seurauksena kahvi tuli vähitellen tunnetuksi myös Euroopassa, ensin lääkkeenä ja 1600-luvun keskivaiheilla seurustelujuomana.

Saksassa Johann Sebastian Bach sävelsi "Kahvikantaatin" (Coffee Cantata N:o 211, Schweigt stille, plaudert nicht) noin vuonna 1732. Sen satiiriset sanat on kirjoittanut Picander, lopun resitatiivia ja trioa lukuun ottamatta, jotka Bach on itse lisännyt. Kantaatin erään sopraanoaarian sanat ovat seuraavat (kirjoittajan suomentamana):

"Niin on kahvi ihanaista,
ettei paremmalta maista
viini eikä suukot nuo.
Kahvi unelmani onkin,
ja jos annat lahjan jonkin,
kahvia sä mulle tuo."

Suomeen kahvi kulkeutui 1700-luvun alussa, mutta sen käyttö alkoi yleistyä vasta vuosisadan puolivälin tienoilla, aluksi aatelisten ja säätyläisten kodeissa, myöhemmin myös porvariston ja talonpoikien keskuudessa. Suomessakin kahvia käytettiin ensin lääkkeenä, mutta tässä suhteessa se ei pystynyt koskaan syrjäyttämään paloviinaa. Sen sijaan kahvi saavutti melko lyhyessä ajassa suunnattoman suosion nautintoaineena.

Collegium medicum, Ruotsin ja samalla Suomen lääkintätoimen keskusvirasto, julkaisi jo vuonna 1746 kirjoituksen teen- ja kahvinjuonnin väärinkäytöstä. Samalla se neuvoi käyttämään kotimaisia yrttejä teen sijasta. Tuonnin voimakkaasti kasvaessa ryhdyttiin kahvin käyttöä vastustamaan myös taloudellisin perustein.

Turun Akatemiassa julkaistiin vuonna 1755 Elias Granrothin väitöskirja, jossa kahvia arvosteltiin ankarin sanoin: "Kahvi on juoma-aine, joka meillä on päässyt sellaiseen valtaan, ettei kukaan, joka pitää itseään tavallista talonpoikaa parempana, luule voivansa ja tarvitsevansa olla sitä vailla. --- Ei voi siitä syystä kyllin ihmetellä sitä, että niin inhottava ja ikään kuin itse luontoakin ellottava juoma on sellaisella nopeudella niin suuressa osassa maailmaa otettu yleisesti käyttöön, vieläpä siinä osassa, joka jos jollakin tavalla on olevinansa muita maanosia valistuneempi. Mutta mitäpä muoti ja tottumus eivät saisi aikaan!" Suuri haitta oli myös se, että kahvi "itsessään on karvas ja ikään kuin varta vasten valittu sokeria kuluttavaksi." Sokerin tuonti nimittäin lisäsi omalta osaltaan ulkomaankaupan maksuvaikeuksia. Kahvista kannettiin Ruotsi-Suomessa veroa vuodesta 1747 alkaen, mutta valtiontalouden heikentyessä päätettiin kahvin maahantuonti ja käyttäminen kieltää kokonaan vuonna 1756 useiden muiden ulkomaisten ylellisyystavaroiden ohella.

Kielto oli kuitenkin pakko kumota jo vuonna 1761 kansalaisten tyytymättömyyden ja valvonnan mahdottomuuden vuoksi. Vuoden 1766 ylellisyysasetuksessa kahvi kiellettiin uudelleen ja kaksi vuotta myöhemmin julkaistiin lisäksi "Cuning:sen Maj:tin Lawiambi Armollinen Päällepano, Caffén juomista wastan". Määräyksiä yritettiin nyt valvoa tarkoin, mutta kahvia tuotiin maahan salaa eikä sen juontia saatu estetyksi. Niinpä kahvin käyttö oli sallittava jälleen vuonna 1770.

Vuonna 1794 kiristettiin ylellisyyssäännöksiä ja annettiin taas uusi kahvikielto. Sen johdosta vietettiin monissa paikoissa surujuhlia "kahvin hautajaisten" merkeissä. Tätäkin kieltoa rikottiin yleisesti ilmiannoista, kotitarkastuksista ja rangaistuksista välittämättä, minkä vuoksi sekin oli kumottava jo vuonna 1796. Iloa kesti kuitenkin vain vähän aikaa, sillä kahvi kiellettiin vielä kerran vuosina 1799–1802. Sen jälkeen ei uutta kieltoa enää tullut ja kahvi sai rauhassa jatkaa voittokulkuaan kansan keskuudessa.

Kahvikieltojen aikana tehtiin useitakin kokeiluja kahvin korvaamiseksi vastaavanlaisilla juomilla. Niiden tutkinta oli alistettu Collegium medicumille, joka antoi lausuntonsa sekä käytettyjen ainesten että niistä valmistettujen juomien perusteella. Collegium medicumin mukaan paras korvikejuoma saatiin seoksesta, jossa oli 1/4 osa sikurinjuurta ja 3/4 osaa rukiinjyviä. Tammenterhoja voitiin myös käyttää, mutta yritykset lisätä mukaan tupakanlehtiä kiellettiin. Tavallisimmin kahvinkorvike valmistettiin paahtamalla rukiinjyviä, joiden joukkoon saatettiin sekoittaa ruisjauhoja, hapanta leipää, perunaa, humaloita tai karvasmantelia.

Julkaistu aikaisemmin: Suomen Lääkärilehti 1992: 3: 216. Tarkistettu joulukuussa 2005.

Kirjallisuutta:

Förteckning på Konglige Placater ----, som äre genom Trycket utgångne År 1799, 1802.

Hjelt, O. E. A.: Svenska och Finska Medicinalverkets Historia 1663–1812, Första Delen, Helsingfors 1891; Andra Delen Helsingfors 1892.

Juvelius (Juva), E. W.:Suomen kansan aikakirjat, VI osa, 1772–1809. Helsinki 1951.

Koskimies, R.: Porthanin aika. Tutkielmia ja kuvauksia. Helsinki 1956.

Pipping, F. W.: Luettelo Suomeksi präntätyistä kirjoista. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia, 20 Osa. Helsinki 1856–1857. Facsimile Porvoo 1967.

Schievelbusch, W.: Nautintoaineiden kulttuurihistoria. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Keuruu 1986.

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ TAI KULTTUURIA HAKEMISTOON