Arno Forsius

Joulunviettoa Oravalan Niemelässä 1900-luvun alussa

Äitini Saara Forsius (1902–1988, o.s. Hiidenheimo) kertoi Suomen Nainen -lehdessä N:o 10/1954 lapsuutensa joulunvietosta Niemelän talossa Vihdin Oravalassa:

"Valoisaa, lämmintä ja kirkasta tulvahtaa mieleen, kun ajattelen lapsuuteni jouluja. Joulutunnelma alkoi jo silloin, kun tulimme Helsingistä koulusta kotiin keskelle jouluvalmisteluja. Miten riemukkaita, kehittäviä ja perheenjäseniä yhdistäviä nuo valmistelut olivatkaan! Ja kukapa unohtaisi joulukirkkoon menoa hevosella ja kirkon kynttilöitä.

Mutta meidän joulussamme oli mielestäni erikoista lahjakorissa oleva joulupukin kirje. Mitä hän tänä vuonna kirjoittaa? Mitähän se pukki ensi vuonna toivoo meidän tekevän? Se jännitti yhtä paljon kuin lahjat. Kirje oli kirjoitettu puneella, suurella ja selvällä käsialalla, ja omistettu Oravalan lapsille. Siinä kerrottiin vuoden tärkeimmistä tapahtumista, puhuttiin koulunkäynnin edistymisestä, sisarusten välisistä suhteista, annettiin tunnustusta ja neuvoja, lausuttiin toivomuksia. Puhuttiin Jumalan suuresta siunauksesta ja todellisesta jouluilosta. Kaikki esitettiin niin myönteisessä, rohkaisevassa hengessä ja hienovaraisesti, etten muista kenenkään pahoittaneen mieltään.

Joulupukin kirje avattiin vasta viimeksi. Muistelen, että alkuaikoina isä luki sen ääneen, myöhemmin luimme sen kukin itseksemme. Nähtävästi oli joulupukki osannut kirjoittaa kullekin ikäkaudelle sopivasti, koska jo varhaiselta ajalta on jäänyt mieleeni kirjeen vaikutus. Ja vielä sittenkään, vaikka emme enää uskoneet joulupukkiin, ei kirje menettänyt merkitystään. Siinä kosketeltiin asioita, joista ehkä olisi ollut muuten hyvin vaikea puhua. Isän huoneessa oli aattopäivänä usein hyvin salaperäistä – joulupukki siellä kirjoitti kirjettään.

Haikein mielin muistelen kirjeitä, ikävä, että ne ovat kadonneet. Niihinhän sisältyi rakkaita muistoja ja perheen historiaa."

Kaikeksi onneksi kaikki joulupukin kirjeet eivät ole kuitenkaan joutuneet kadoksiin. Ainakin kaksi niistä on tallella äidinisäni Artturi Hiidenheimon (1877–1956) säilyneiden papereiden joukossa. Olen jäljentänyt tähän toisen niistä. Se on kirjoitettu jouluna 1911, jolloin Saara -tytär oli 9 vuoden ikäinen.

 

Joulupukin kirje

Matkalla jouluiltana 1911

Pienet ystäväni Saara, Kirsti, Antti, Maija ja vielä se viides [Pirkko], joka vaunuissa vääntää!

Te ehkä odotatte minua Teille tänä iltana. Odotuksenne on kuitenkin turha, sillä minun on mahdoton tänä iltana jokaiseen kotiin ehtiä. Sen vuoksi lähetänkin pienet antimeni vaan rautateitse. Olen tänä iltana päättänyt käydä vaan kaikkien niiden lasten luona, joilla ei ole äitiä tai isää joka valmistaisi lapsille joulukuusen ja opettaisi iltarukouksen.

Kyllä kai tekin lapset huomaatte, että sellaisten lasten joulu on ikävä, joilla ei ole äitiä joka laittaisi lämpimiä vaatteita ja hoitaisi heitä kun he ovat sairaita. Niitä kärsiviä ja unohdettuja lapsia minä nyt menen hoitamaan ja niille lahjoja viemään. Muistakaa siis Te lapset, että se on paras joululahja kun saatte terveinä viettää joulua äidin ja isän lämpimässä kodissa.

En ole Teitäkään ilman lahjoja jättänyt, vaikka lahjat ovatkin pienet, mutta ajatelkaa että ottajia on niin paljon.

Olen kuullut, että olette jo koulussakin käyneet. Oletteko olleet ahkerat? Oletteko osanneet läksynne? Oletteko tarkkaan kuunnelleet, kun opettaja on teille hyviä neuvoja antanut, niin että ne vielä muistatte.

Oletteko käyttäytynyt koulussa niin ettei opettajalla ole ollut ikävä Teidän tähtenne?

Jos olette joka suhteessa olleet kiltit, niin kirjoittakaa minulle, mutta jos ette ole, niin ei tarvitse kirjoittaa muuten paitsi jos lupaatte ensi lukukaudella olla kiltimpiä.

Kun ette vielä osaa aamurukouksia, niin koettakaa oppia äidin, isän tai opettajan avulla sellainen.

Kirstin on myös opeteltava uusi iltarukous ja Antille on annettava se joka Kirstillä on.

Lopuksi Toivon Teille lapsille ja kaikille Niemeläisille rauhallista joulua!

Pukki

Kirjoitus on valmistunut joulukuussa 1996. Tarkistettu joulukuussa 2003.

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON