Arno Forsius

 

Bengt Jakob Ignatius (1761–1827) – pietistipappi kirkkoherrana, kirjailijana ja virsirunoilijana

 

Aluksi

 

Bengt (Benedictus) Jakob Ignatiuksella (1761–1827) ja tämän kirjoittajalla on elämänvaiheissaan kaksi yhtymäkohtaa. Ignatius oli syntymäpitäjäni Vihdin kirkkoherrana vuosina 1796–1801 ja molemmilla on yhteisinä esivanhempina Vihdin kirkkoherra Jakob Malm (1690–1772) ja hänen puolisonsa Ingrid Gylling (1701–1742). Bengt Ignatius oli Jakob Malmin tyttären Kristinan (1734–1800) ja tämän aviopuolison Benedikt (Benedictus) Ignatiuksen (1718–1764) poika, ja Jakob Malmin toisen tyttären Hedvigin ja tämän puolison Henrik Forsiuksen (1733–1813) poika Gustaf Henrik Forsius (1780–1842) oli minun isoisäni isoisä. Bengt Jakob Ignatius ja Gustaf Henrik Forsius olivat siis serkukset. Ajallinen etäisyys minun ja Bengt Jakob Ignatiuksen välillä on siten varsin pitkä, noin 200 vuotta.

 

Bengt Jakob Ignatiuksen elämänkaari

 

Bengt Jakob Ignatiuksen vanhemmat olivat Tuusulan kappalainen ja sijaiskirkkoherra Benedikt Ignatius (1718–1764) ja Kristina Malm (1734–1800). Kristina oli syntynyt Paraisilla, jossa hänen isänsä Jakob Malm oli ollut kappalaisena vuodesta 1722. Perhe muutti Vihtiin vuonna 1738 Jakob Malmin tultua nimitetyksi Vihdin kirkkoherraksi isänsä Henrik Malmin jälkeen.

 

Bengt Ignatiuksen isä Benedikt Ignatius kuoli pojan ollessa kolmen vuoden ikäinen, jolloin poika ja äiti muuttivat Vihtiin äidin vanhempien, kirkkoherra Jakob Malmin (1691–1772) ja Ingrid Gyllingin kotiin. Jakob Malm kuoli vuonna 1772 ja sitä seuranneen armovuoden jälkeen Kristina Malm muutti poikiensa Bengt Jakobin ja Anders Hermanin kanssa vuonna 1774 Turkuun.

 

Bengt Ignatius kävi ensin Helsingin triviaalikoulun, mikä lienee tapahtunut Vihdistä käsin. Hän oli Helsingin triviaalikoulussa juuri niinä vuosina, jolloin hänen äitinsä sisaren puoliso Henrik Forsius oli siellä rehtorina. Turussa katedraalikoulua käydessään Bengt Ignatius lienee jo asunut ainakin osan ajasta Turussa äitinsä ja veljensä kanssa. Katedraalikoulun jälkeen Bengt Ignatius kirjoittautui 14-vuotiaana ylioppilaana vuonna 1775 Turun akatemiaan ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1780.

 

Aikaisemmissa tutkimuksissa mainitaan, että Bengt Ignatius olisi asunut opiskeluvuosinaan Sahalahden pappilassa enonsa Anders Malmin (1728– 1793) luona, joka oli ollut Sahalahden kirkkoherrana vuodesta 1768 lähtien. W. J. P. Hidénin selvitysten mukaan Sahalahden rippikirjoista ei löydy mitään tähän viittaavia merkintöjä. Sen sijaan papiksi valmistuttuaan Bengt Ignatius toimi vuosina 1780–1783 kirkkoherranapulaisena Sahalahden seurakunnassa. Sen jälkeen Bengt Ignatiuksen veli Anders Herman Ignatius (1762–1791) oli Sahalahdessa kirkkoherran apulaisena vuonna 1784 ja pitäjänapulaisena vuodesta 1785, ja hän kuoli Sahalahdessa vuonna 1791.

 

Vuonna 1783 Bengt Ignatius määrättiin henkirakuunakaartin ylimääräiseksi eskadroonansaarnaajaksi. Vuonna 1784 hänet nimitettiin Turun tuomikirkkoseurakunnan ruotsinkielisen seurakunnan 1. kappalaiseksi ja vuonna 1788 arkkidiakoniksi.

 

Bengt Ignatius solmi vuonna 1788 Turussa pappina toimiessaan avioliiton aatelisen Sophia Barbro Ekestubben (1765–1808) kanssa, jonka vanhemmat olivat everstiluutnantti Carl Fredrik Ekestubbe (1727–1784) ja Sophia Kristina Rotkirch (1730–1766). Carl Ekestubbe, Vihdin Olkkalan kartanon omistaja, oli kuollut neljä vuotta ennen tyttärensä avioliittoa, ja puoliso jo 18 vuotta aikaisemmin. Sophia Rotkirchin vanhemmat puolestaan omistivat Olkkalan naapurissa sijainneen Kourlan kartanon.

 

Bengt Ignatius valittiin vuonna 1794 Vihdin seurakunnan  kirkkoherraksi Georg Laguksen (1730–1793) jälkeen ja hän siirtyi tähän virkaan vuonna 1796. Hän muutti Vihtiin vuonna 1796 Turusta puolisonsa Sophia Ekestubben, viiden lapsensa ja äitinsä Kristina Malmin kanssa. Vihdissä ollessa vuosina 1796–1801 lapsia syntyi kolme lisää. Yksi lapsista ja isoäiti Kristina Malm kuolivat Vihdissä olon aikana. Anders Herman Ignatius lienee asunut veljensä Bengt Jakobin avioiduttua Sahalahdessa enonsa Anders Malmin luona, sillä hän on kuollut Sahalahdessa vuonna 1791. Tässä yhteydessä on aiheellista mainita, että Bengt Jakob Ignatiuksen ensimmäisen avioliiton lapsista neljäs, Sven Israel Ignatius (1794–1833), oli Vihdin emäseurakunnan kappalainen vuodesta 1822 vuonna 1833 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.

 

Bengt Ignatius nimitettiin Halikon kirkkoherran virkaan vuonna 1799 ja hän otti viran vastaan vuonna 1801. Siirtyminen tapahtui vapaaherratar Maria Catharina Armfeltin kutsusta patronaattioikeuden nojalla. Ignatiuksen perheeseen syntyi Halikossa viisi lasta lisää, joten avioparille oli syntynyt kaikkiaan 13 lasta vuosina 1789–1806, siis 17 vuoden aikana. Sophia Ekestubbe kuoli Halikossa vuonna 1808 ja Ignatius solmi vuonna 1809 uuden avioliiton Hedvig Avellanin (1775–1814) kanssa, jonka vanhemmat olivat Tenholan kirkkoherra Johan Avellan ja Eva Helena Dickman. Tästä avioliitosta syntyi vuosina 1809–1814 kolme lasta, niistä vuonna 1814 kaksoset. Kaksoset ja äiti kuolivat muutaman viikon kuluessa synnytyksestä. Kolmannen avioliittonsa Ignatius solmi vuonna 1815 Lovisa Katarina Saurénin (1791–1848) kanssa, jonka vanhemmat olivat Kalvolan kirkkoherra Alexander Saurén ja Hedvig Maria Dickman. Tästä avioliitosta syntyi vielä vuosina 1816–1819 kaksi lasta, joista toinen kuoli Halikossa pienenä. Tämän kirjoituksen lopussa on suppea luettelo Ignatiuksen lapsista.

 

Eva Helena Dickman ja Hedvig Maria Dickman olivat sisarukset, joiden vanhemmat olivat Johan Dickman ja Anna Sundelin. Ignatiuksen toinen ja kolmas puoliso olivat siis serkuksia.

 

Ignatiuksen ensimmäisen avioliiton kaikki 8 poikaa elivät aikuiseen ikään. Kaikki tulivat myös ylioppilaiksi ja opiskelivat Turun akatemiassa. Tyttäristä yksi kuoli lapsena, yksi nuorena, yksi nuorena aikuisena ja kaksi eli vanhaksi. Sitä, että tämän avioliiton 13 lapsesta vain kolme menehtyi alle 20 vuoden ikäisenä, voidaan pitää tuohon aikaan hyvin harvinaisena. Samoin oli poikkeuksellista, että kaikille kahdeksalle pojalle voitiin hankkia koulutus yliopistossa. Toisen avioliiton tyttäristä yksi eli aikuiseksi ja kaksostyttäret kuolivat aivan pieninä. Myös äiti menehtyi pian kaksosten syntymän jälkeen. Kolmannen avioliiton tyttäristä toinen kuoli pienenä ja toinen eli aikuiseksi.

 

Halikossa ollessaan Ignatius sai rovastin arvon vuonna 1810 ja nimitettiin Perniön rovastikunnan kontrahtirovastiksi (lääninrovastiksi) vuonna 1816. Hänet vihittiin teologian tohtoriksi vuonna 1817 ja Keisarillisen Pyhän Wladimirin ritarikunnan 4. lk. jäsen hänestä tuli vuonna 1818.

                     

Ignatius valittiin vielä vuonna 1824 hyvätuloiseen Ulvilan kirkkoherran virkaan. Hänet nimitettiin vuonna 1825 Porin alisen rovastikunnan kontrahtirovastiksi (lääninrovastiksi). Hän kuoli jo vuonna 1827. Hänet haudattiin Halikon kirkon hautausmaahan, sen kirkon viereen, jossa hän oli toiminut seurakunnan palvelijana suurimman osan pappisurastaan eli 23 vuoden ajan.

 

Bengt Jakob Ignatius valistusajan pappina

 

Ignatiuksen opiskellessa Turun akatemiassa vallitsivat valistusajan aatteet, joille olivat ominaisia hyödyn aikakauden ajattelu, kevytmielinen elämäntapa ja rationaalinen valistusteologia eli neologia. Ignatius omaksui opillisesti ortodoksisen luterilaisuuden, mutta elämässään hän toimi lounaissuomalaisen pietismiksi kutsutun herätysliikkeen johdossa yhdessä ystäviensä Gustaf Ranckenin (1756–1831) ja Anders Achreniuksen (1745–1810) kanssa. Ignatiusta pidettiin harvinaisen kaunopuheisena, voimakkaana ja lämpimänä saarnaajana. Saarnoissaan hän puolusti laillisuutta ja vastusti kevytmielisyyttä ja valistusteologiaa. Joitakin hänen saarnoistaan on julkaistu painettuina eri yhteyksissä. Samoin on painettu hänen tutkimuksensa ”Sanna och falska christnas kännetekn” (Oikeiden ja väärien kristittyjen tunnusmerkit, pain. Falun 1797), joka palkittiin vastauksena tehtaanpatruuna N. Södergrenin Ruotsissa julistamaan kilpakysymykseen.

 

Turussa pappina ollessaan Ignatius toimitti joko yksin tai ehkä yhdessä Anders Achreniuksen kanssa vuonna 1790 pietistisen laulukirjan ”Halullisten Sieluin Hengelliset Laulut” (ns. ”Pikku Siion”). Virsien sepittäminen olikin Ignatiuksen merkittävä ja pitkäaikainen harrastus. Kirjasta otettiin seitsemän uutta painosta vuoteen 1806 mennessä.

 

Turusta käynnistyi myös Ignatiuksen toiminta vuonna 1797 perustetussa Suomen Talousseurassa. Hänestä tuli monien muiden pappien tavoin seuran jäsen ja siihen kuuluivat useimmat maamme sivistyneistöä edustaneet miehet. Taloudelliset ja yhteiskunnalliset harrastukset olivat yhteisiä myös monille tuon ajan valistus- ja pietistipapeille. Seuran tavoitteena oli toiminta maan henkisen ja aineellisen vaurauden kohottamiseksi. Se kiinnitti huomiota maatalouden parantamisen ja ravintokasvien käytön edistämiseen, ja Ignatiuskin kokeili ja kehitti monien kirkkoherrojen tapaan pappilassaan uudenaikaisia menetelmiä. Lisäksi seura kiinnitti huomiota teiden kunnossapitoon, rautateiden ja kanavien rakentamiseen sekä viinan kotitarvepolttoa, köyhäinhoitoa, terveydenhuoltoa ja kansakoululaitosta koskeviin ongelmiin. Seura julkaisi vuodesta 1803 alkaen vuosikirjaa, ja myös Ignatius laati siihen kirjoituksia, jotka käsittelivät mm. Pohjois-Suomen katovuosien seurausten korjaamista sekä viinankäytön haitallisia vaikutuksia tapoihin ja talouteen.

 

Vihdissä ollessaan Ignatius valittiin vuonna 1797 ruotsalaisen ”Samfundet pro Fide et Christianismo” –seuran jäseneksi. Seura oli saanut virikkeitä sekä anglosaksisilta kasvatusajattelijoilta että fysiokraateilta, jotka vaativat yhteiskunnallisen tietämyksen lisäämistä sosiaalisen kurjuuden poistokeinona, kun taas saksalaisten pietistien mukaan kurjuuden aiheuttajana oli ensisijaisesti hengellisyyden alhainen taso. ”Pro Fide et Christianismo” -seurasta, jonka jäsenistö koostui arvovaltaisista henkilöistä, muodostui Ruotsissa epävirallinen koulutoimen suunnitteluelin, ja se lisäsi Ignatiuksen mielenkiintoa kansanopetuksen edistämistä kohtaan.

 

Kohta seuran jäseneksi tultuaan Ignatius ryhtyi ajamaan seurakuntapitäjien koulu-uudistuksia ja varsinkin parempien oppikirjojen hankkimista. Hän laati seuralle esityksen asiasta vuonna 1798, ja se antoi ilmeisesti tukea muille tuolloin vireillä oleville hankkeille. Seura laaditutti ja hyväksyi samana vuonna myös ohjesääntöehdotuksen pitäjänkouluja varten. Vaikka se ei  johtanut vielä käytännön tuloksiin, se tuki kuitenkin Ignatiuksen ja muiden kansan henkisestä kasvatuksesta kiinnostuneiden pappien pyrkimyksiä.

 

Bengt Jakob Ignatius seurakuntapappina

 

Ignatiuksen toimiessa vuosina 1796–1801 kirkkoherrana Vihdissä saatiin vuonna 1772 valmistuneeseen kirkkoon pitkän odotuksen jälkeen urut, jotka tukholmalainen urkujenrakentaja Olof Schwan asensi paikoilleen vuonna 1798. Samana vuonna kirkkoon saatiin ruotsalaisen taidemaalarin Emanuel Telningin maalaama alttaritaulu. Ignatius yritti parantaa nuorison luku- ja kirjoitustaitoa, mutta hänkään ei saanut pitäjäläisiä suostumaan siihen, että tarkoitusta varten palkattaisiin koulumestari pitäjänmakasiinin varoista myönnettävällä määrärahalla. Vaikka lukutaidottoman nuorison osuutta olikin saatu vähennetyksi puoleen entisestä, oli pitäjässä Ignatiuksen 1800-luvun alussa laatiman luettelon mukaan vielä runsas sata alle 30 vuoden ikäistä lukutaidotonta. 

 

Ignatiuksen hengelliset ja valistukselliset tavoitteet olivat yhteneväisiä Halikon pitäjän Åminnen (Joensuu) kartanon valtiattaren, vapaaherratar Maria Catharina Armfeltin (1728–1803) ajatusmaailman kanssa. Yhteiskunnallisista pyrkimyksistään ja laajasta hyväntekeväisyydestään tunnettu vapaaherratar Armfelt  kutsuikin patronaattioikeutensa nojalla Ignatiuksen Halikon kirkkoherran virkaan, jota tämä hoiti vuosina 1801–1824. Monien muiden valistuspappien ja pietistien tavoin Ignatius edisti Halikon seurakunnassa varsinkin köyhäinhoitoa ja kansanopetusta. Halikon rippikoulu olikin hänen aikanaan suuressa maineessa. Ignatius joutui seurakunnassaan kyllä joskus myös vaikeuksiin Armfeltien perhekunnan kanssa, mm. laadittaessa ehdotusta kyytijärjestelmän uudistamiseksi. Kun Ignatius oli hakemassa toiseen seurakuntaan, toivoi Åminnen silloinen haltija, kreivi Gustaf Mauritz Armfelt (1757–1814), että "kunnon ukko" luopuisi muuttosuunnitelmistaan. Ignatius siirtyikin vasta vuonna 1824 Ulvilan hyvätuloiseen kirkkoherranvirkaan.

 

Kirjallisuus oli Ignatiuksen suuri rakkaus ja hän omisti aikanaan harvinaisen suuren kirjaston, johon kuului noin 500 teosta. Hän oli avaamassa uusia mahdollisuuksia hengellisen kirjallisuuden levittämiselle Suomessa, Ruotsista saatujen esikuvien mukaan. Ignatius oli nimittäin mukana Tukholman evankelisen seuran toiminnassa yhdessä Gustaf Ranckenin ja Henrik Renqvistin (1789–1866) kanssa. Kun Suomessa valmistauduttiin vuonna 1817 viettämään uskonpuhdistuksen 300-vuotisriemujuhlaa, Ignatius ehdotti yhdessä Ranckenin kanssa Turun tuomiokapitulille uskonnollista kirjallisuutta toimittavan ja levittävän traktaattiseuran perustamista myös Suomeen. Tuomiokapituli tekikin päätöksen juhlaistunnossaan ja perustetun Suomen evankelisen seuran puheenjohtajaksi valittiin samana vuonna autonomisen Suomen ensimmäiseksi arkkipiispaksi nimitetty Jacob Tengström (1756–1832). Ignatiuksesta tuli seuran valiokunnan jäsen ja hän piti puheen seuran 1-vuotisjuhlassa vuonna 1818.

 

Ignatiuksen huomattava osuus edellä mainituissa tapahtumissa kuvastaa pietismin vaikutusta ja merkitystä Suomen silloisessa kirkossa. Lisäksi sekä Ignatius että Rancken vihittiin teologian tohtoreiksi reformaation riemujuhlan promootiossa vuonna 1817. Kirkon johdon luottamus Ignatiusta kohtaan näkyi myös siten, että hänet nimitettiin kaksi kertaa lääninrovastiksi.

 

Ignatius kutsuttiin mukaan myös vuonna 1817 vireille pantuun kirkollisten kirjojen uudistustyöhön. Ignatius oli sekä kirkkokäsikirjakomitean että virsikirjakomitean jäsen. Virsikirjakomitean työn yhteydessä hän julkaisi vuonna 1824 kokoelman ”Uusia Suomalaisia Kirkko-Wirsiä”. Sen 230 virrestä 43 oli Ignatiuksen kirjoittamia ja suurin osa niistä otettiin komitean ehdotukseen, joka julkaistiin vuonna 1836 nimellä ”Uusia virsiä”. Nykyisessä, vuonna 1986 hyväksytyssä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Virsikirjassa on vielä viisitoista Ignatiuksen kirjoittamaa, suomentamaa tai uudistamaa virttä.

 

Bengt Jakob Ignatius omisti Halikon pitäjässä Puotilan yksinäistilan vuodesta 1802. Ignatiuksen kuoltua perikunta viljeli tilaa pari vuotta, kunnes Ignatiuksen pojista varatuomari Edvard Vilhelm Ignatius lunasti tilan omistukseensa. (Lisätty huhtikuussa 2011.) 

 

Luettelo Bengt Jakob Ignatiuksen lapsista:

 

Äiti 1. puoliso Sophia Barbro Ekestubbe:

Bengt Jakob S 1789, K 1816, yo 1805, FM, Turun akatemian kirjaston amanuenssi, historian dosentti;

Karl Anders S 1790, K 1828, yo 1805, FM, Halikon kirkkoherra, P Johanna Fredrika Saurén (oli Bengt Jakob Ignatiuksen 3. puolison sisar);

Kristian Fredrik S 1792, K 1857, yo 1809, kämnerioikeuden esimies, varatuomari;

Sven Israel S 1794, K 1833, yo 1812, Vihdin kappalainen, P Hedvig Lovisa Strandman;

Sofia Kristina S 1796, K 1862, P rovasti Anders Magnus Bäckman;

Ingrid Lovisa S 1797, K 1798;

Maria Charlotta S 1799, K 1825;

Johanna Augusta S 1800, K 1884;

Gustaf Henrik S 1801, K 1844, yo 1816, Porin pormestari, kollegiasessori;

Edvard Vilhelm S 1802, K 1838, yo 1820, lakimies, varatuomari, kartanonomistaja, P Maria Kristina Saurén (oli Bengt Jakob Ignatiuksen 3. puolison Lovisa Katarina Saurénin serkku, jonka isä oli Peter Johan Saurén, Alexander Saurénin veli, ja äiti Kristina Elers);

Johan Ferdinand S 1803, K 1876, yo 1821, Kannuksen kappalainen, varapastori, P l Sofia Fleming, P 2 Sofia Albertina Nordlund;

Magnus Herman S 1805, K 1848, yo 1822, varamaanmittari, vuokraaja Luvialla;

Benedikta Fredrika Lovisa S 1806, K 1823;

Äiti 2. puoliso Hedvig Avellan:

Amalia Vilhelmina S 1811, K 1857, P varapastori Johan Fredrik Färling;

Hedvig Jacobina S, K 1814 (kaksonen);

Eva Konstantia S, K 1814 (kaksonen);

Äiti 3. puoliso Lovisa Katarina Saurén:

Hedvig Lovisa Aleksandra S 1816, K 1817;

Selma Konstantia Karolina S 1819, K 1852.

 

Bengt Jakob Ignatiuksen julkaistut kirjoitukset [lisätty huhtikuussa 2011]:

 

Halullisten sieluin hengelliset laulut : keskinäisexi ylösrakennuxexi uskosa ja christillisydesä näillä wiimeisillä lopun ajoilla. [Ensimmänen painos vuonna 1790, seitsemän uutta painosta vuosina 1791–1806.]

Rättfärdige Gudens hämde-domar : öfver et syndigt folk, förestälde i anledning af evang. på söndagen efter Trinitatis uti en wecko-predikan i Åbo dom-kyrka år 1789, och på begäran til trycket lämnad af Bengt Jakob Ignatius. 1790.

Swea folks klagan och tröst, : wid en allmän olycka, en smärtande förlust, konung Gustaf den III:s död, förestälde i aftonsångs-predikan på Swea rikes allmänna klago-dag den 6 junii 1792. I Åbo dom-kyrka af Bengt Jakob Ignatius. [1792. ]

Theses miscellaneae, : quas auctoritate et consensu ... doctoris, episcopi, procancellarii et commendatoris de Stella Polari nec non summe venerandi consistorii ecclesiastici Aboensis, pro venia examen subeundi pastorale obtinenda, bonorum censurae modest. [1793.]

Sanna och falska christnas kännetekn, eller en lefwande och död christendom, til deras olika art och beskaffenhet, enligt Guds heliga ord förestälde af kykoherden mag. Bengt Jacob Ignatius, såsom swar på bruks-patron Nils Södergrens pris-fråga. 1797.

Jälki-muisto, sille eläisänsä korkiasti wapasukuiselle friherrinnalle ja generalinnalle Maria Catharina Armfelt, hänen hautaamisensa ohesa Halikon kirkosa sinä 11 päiwänä helme-kuusa 1803. B. J. Ignatiuxelda. 1803.

Kristillinen saarna : Anders Achreniuxen hautaamisen ohesa, sinä 27 päivänä syys-kuusa 1810 Nousiaisten kirkosa. 1811.

Rehellinen Neuwo Suomalaisille Maanmjehille Hollikyydin vahingollisuudesta [jne.] Turku, 1813. Myös ruotsiksi: Adress till finska jordbrukaren. Levitettu Åbo Tidningin mukana. Toimitettu uhdessä Aug. Filip Armfeltin kanssa.

Medlen att förekomma missväxternas svåra följder i Norra Finland. Försök till besvarande af. Kejs. Finska Hushålln. Sällskap. pris fråga. Belönt med accessit. 1817.

Utlåtande angående bränvinets inflytande på Nationens industri och seder. Underrättelser från Kejs. Hushålln. Sällskapet. Andra samlingen. N:o 6. Turku. 1824.

Uusia suomalaisia kirkko-virsiä. 1824.

 

Kirjoitus on valmistunut syyskuussa 2010. Lisäyksiä huhtikuussa 2011.

 

Kirjallisuutta:

 

Carpelan, T.: Ignatius, Bengt Jakob. Teoksessa Finsk Biografisk Handbok, Första Bandet A – K. Under medvärkan af fackmän utgifven af Tor Carpelan. G. W. Edlunds Förlag. Helsingfors 1903.

 

Hipping, A. J.: Beskrifning öfwer Wichtis Socken. Helsingfors 1845. (W. J. P. Hidénin suomennos: Vihdin pitäjä. Helsinki 1965.)

 

Ignatius-suku. Kirjapaino Osakeyhtiö Sana. Helsinki 1942. [Lisätty huhtikuussa 2011.]

 

Laasonen, P.: Ignatius, Bengt Jakob (1761–1827) kirkkoherra, kirjailija, virsirunoilija. Suomen kansallisbiografia 4, Hirviluoto – Karjalainen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2004. (s. 266–267)

 

Kansalliskirjasto, Fennica –tietokanta, https://fennica.linneanet.fi/webvoy.htm

 

TAKAISIN KULTTUURIA, SUKUJA, IHMISIÄ HAKEMISTOON