Arno Forsius

Hugo Winter (1866–1949) – Lahden kauppalan ja kaupungin pastori

Hugo Winter syntyi Hartolassa 3.7.1866. Hän oli vuosina 1894–1915 Hollolan seurakunnan 2. kappalainen ja siinä ominaisuudessa erityisesti Lahden kauppalan ja vuodesta 1905 kaupungin pastori. Hugo Winter kuoli Saarijärvellä 23.4.1949. Myös hänen kaksi sisartaan asui pitkään Lahdessa. Hedvig Elisabeth Winter (1875–1963) teki täällä vuodesta 1899 elämäntyönsä lastentarhanopettajattarena. Lydia Augusta Dobrohotov (o.s. Winter, 1878–1965) piti miehensä, muusikko ja orkesterinjohtaja Nikolai Dobrohotovin (k. 1946) kanssa 1920- ja 1930- luvulla Lahden Musiikki- ja taidekauppaa, jonka yhteydessä oli konserttitoimisto ja taidesalonki.

Perhekunta ja koti

Hugo Winterin isä Adolf Magnus Winter (1828–1880), joka oli vihitty papiksi vuonna 1850, tuli vuonna 1851 Hartolaan kirkkoherra Nils Robert Bonsdorffin (1803–1859) apulaiseksi. Adolf Winter ja Bonsdorffin tytär Julia Malvina (1836–1926) solmivat avioliiton vuonna 1857. Adolf Winteristä tuli Hartolan kappalainen vuonna 1867 ja kirkkoherra vuonna 1877. Hänen lapsistaan elivät aikuisiksi edellä mainittujen lisäksi Ernst Robert Magnus (1857–1934), Anna Helena (1859–1927, avioit. von Gerdten ja myöh. von Gerdten-Boisman), Sigrid Rosina (1864–1913, avioit. Bergroth) sekä Maria (1871–1951, avioit. Mikkola), joka tunnetaan paremmin kirjailijana nimellä Maila Talvio. Pojat Viktor Hugo (1862–1863) ja Gustaf Adolf (1868–1868) kuolivat aivan pieninä.

Adolf Winterin perhe asui Hartolassa aluksi Savelan pikkupappilassa, lähes peninkulman päässä kirkolta länteen. Winterin tultua kirkkoherraksi perhe siirtyi vuonna 1877 isoon pappilaan, joka oli kolmisen kilometriä kirkolta pohjoiseen. Adolf Winterin kuoltua Malvina Winter muutti vuonna 1883 lastensa kanssa Nipulin taloon, jonka Adolf Winter oli hankkinut kaiken varalta perheensä turvaksi. Talo sijaitsi noin 28 kilometrin päässä Hartolan kirkolta kaakkoon, lähellä silloista Mäntyharjun rajaa. Nykyisin talo kuuluu Pertunmaan kuntaan. Malvina Winter elätti perheensä Nipulissa maata viljelemällä.

Maila Talvio eli Maria Winter mainitsee muistelmateoksessaan "Rukkasia ja kukkasia" veljensä Hugon vain pari kertaa. Ero kouluun lähtevästä rakkaasta "Hugi"-veljestä oli vaikea ja Maria oli istunut silloin entistä hartaammin flyygelin vierellä veljen soittaessa Mozartin sonaatteja. "Hugi" halusi itsekin sisarensa istuvan siinä ja kuuntelevan. "Hugi" ja vanhemmat sisaret opettivat myös Marialle nuotit. Musikaalisuutensa lapset olivat perineet äidiltään. Tyttökouluaikanaan Maria kävi kesällä Nipulissa ollessaan "Hugin" kanssa kalassa Vääräjärvellä parin virstan kävelymatkan päässä.

Hugo Winter tuli ylioppilaaksi 26.5.1885. Sen jälkeen hän opiskeli teologiaa Helsingin Aleksanterin yliopistossa ja hänet vihittiin papiksi 8.1.1890. Pastoraalitutkinnon hän suoritti 29.9.1892. Sen jälkeen hän palveli ylimääräisenä pappina Pyhäjärvellä (V.l.). Hollolassa ja Hirvensalmella. Kun Maria Winter vihittiin avioliittoon Juuse Mikkolan kanssa Nipulin talossa 6.7.1893, vihkimisen suoritti morsiamen Hugo-veli, joka oli valmistunut papiksi kolme vuotta aikaisemmin.

Lahden pastori

Lahden kauppalan oma kirkko oli valmistunut vuonna 1890 ja kauppalalla oli oma kirkkotoimikunta. Hollolan 2. kappalaisen pääasiallinen tehtävä oli Lahden asukkaiden sielunhoito, mutta lisäksi hänen oli käytävä vuorollaan joka kolmas viikko Hollolassa saarnaamassa. Niinä sunnuntaina, jolloin kappalainen hoiti virkatehtäviä Hollolassa, pidettiin Lahden kirkossa iltajumalanpalvelus.

Hugo Winter nimitettiin Hollolan seurakunnan 2. kappalaiseksi 1.5.1894 alkaen. Hän hoiti Lahdessa jumalanpalvelusten lisäksi kaikki papille kuuluvat kirkolliset toimitukset. Vaikka hän oli musikaalinen ja soitti useitakin instrumentteja, hän ei kuitenkaan laulanut eikä myöskään messunnut jumalanpalveluksissa.

Vakinaisen paikan saatuaan naimattomana elänyt Winter oli toivonut saavansa äitinsä Malvinan asumaan luokseen. Tämä toteutuikin syksyllä 1894, jolloin pahoin velkaantunut Nipulin talo myytiin. Malvina Winter muutti silloin Lahteen ja hän asui asui poikansa luona myös Hartolassa ja vielä Saarijärvelläkin aina kuolemaansa saakka. Winter asui Lahdessa aluksi vuokralla ja ainakin vuonna 1897 hän oli vuokralaisena kauppias G. Kollinin omistamassa talossa (Mariankatu 19 – Hämeenkatu 14). Kesällä 1899 Winter osti Lahden VPK:lta tontin Vuorikadun ja Lahdenkadun kulmauksesta (nyk. Vuorikatu 6–8 – Erkonkatu 5) ja rakennutti sille oman talon. Se tunnettiin pappilana ja siellä oli myös Lahden pastorinkanslia vuodesta 1910, jolloin kaupungiksi vuonna 1905 tulleessa Lahdessa alettiin pitää kirkonkirjat erikseen.

Kauppala maksoi Winterille 300 mk vuodessa vuokra-apua ja vuodesta 1899 myönnettiin "kauppalan saarnaajan" palkkaukseen 600 mk ennestään maksetun vuokrarahan lisäksi. Ruotsinkielisiä jumalanpalveluksia Lahdessa pidettiin kerran kuukaudessa sen jälkeen, kun rautatiehallitus oli osoittanut papin palkkaukseen sitä varten 200 markan apurahan. Kun Winter oli velvollinen saarnaamaan joka kolmas sunnuntai Hollolassa, pyrkivät kauppalan asukkaat saamaan näinä päivinä muita pappeja hoitamaan päiväjumalanpalveluksen Lahden kirkossa. Tästä aiheutui kiistaa Winterin ja Lahden kirkkotoimikunnan välillä.

Kirkkoväärti Taavi Vainio ja eräs kirkkotoimikunnan jäsen olivat pitäneet luonnollisena, että muissa seurakunnissa saarnaamaan oikeutetut saivat tehdä sen myös Lahdessa ilman Winterin lupaa. Winter oli silloin lukenut muutamia kirkkolain pykäliä, joiden mukaan papistolla oli yksinomainen oikeus määrätä, kuka sai esiintyä Lahden kirkossa. Myöhemmin oli kuitenkin jälleen sallittu pastori A. J. Bäckin esiintyminen kirkossa ilman Winterin lupaa. Kiistan taustalla lienevät vaikuttaneet Winterin ja evankelisen suunnan väliset näkemyserot. Winter arvosteli evankelista liikettä, joka puolestaan oli arvostellut kirkkoa ja sen papistoa. Lahdessa käytiin asiasta julkinen väittelykin vuoden 1901 alussa.

Winter ilmoitti Porvoon tuomiokapitulille syksyllä 1901, että Lahden kirkossa oli kirkkotoimikunnan luvalla esiintynyt pari evankelisen herätysliikkeen kiertävää saarnaajaa, jotka eivät olleet saaneet siihen lupaa häneltä tai Hollolan muilta papeilta. Hän kertoi kysyneensä, luulivatko kirkkotoimikunnan jäsenet olevansa oikeutetut määräämään ilman papiston lupaa, kuka sai saarnata Lahden kirkossa. "Pääasiallisin syy tällaisiin selkkauksiin on luullakseni evankeelisen suunnan johtavilla henkilöillä Lahdessa ja ennen kaikkea kirkkoväärtti Taavi Vainiolla, joka omavaltaisesti tahtoo määräillä Lahden kirkossa", kirjoitti Winter asiasta omana mielipiteenään. Hän huomautti vielä, että kirkkoneuvostoa vastaava Lahden kirkkotoimikunta oli Lahden kauppalan yleisen kokouksen eikä kirkonkokouksen valitsema. Porvoon tuomiokapituli ratkaisi tämän "kirkkoriidan" vuoden 1902 alussa. Sen mukaan kauppalan asukkailla oli oikeus ja velvollisuus asettamansa kirkkotoimikunnan kautta hoitaa rukoushuoneensa (kauppalan kirkon) taloudellisia asioita, mutta toimikunnalla ei ollut oikeutta määrätä sen käyttämisestä jumalanpalveluksiin.

Jumalanpalvelusten ja papille kuuluvien kirkollisten tehtävien ohella Winter osallistui myös muuhun seurakuntatyöhön ja siihen liittyvään hengelliseen toimintaan. Hän piti säännöllisesti rippikoulua nuorille. Muistitietojen mukaan rippikoulu alkoi ja päättyi aina polvirukouksella. Katekismus oli opittava kokonaan ulkoa. Raamatunhistorian lisäksi rippikoulussa luettiin mm. Paavalin roomalaiskirje, josta oli myös osattava pitkiä otteita ulkoa. Virsiläksyjä oli runsaasti, mutta Winter laulatti rippikoulussa mieluummin hengellisiä lauluja. Järjestystä hän piti yllä tiukasti ja tarvittaessa talutti häiritsijät korvasta nurkkaan seisomaan. Winter antoi Lahdessa tukensa vapaakirkolliselle herätykselle ja sen järjestämille tilaisuuksille. Pyhäkoulutyössä hän oli mukana ainakin jokavuotisissa joulujuhlissa ja Hartolaan muutettuaan hän saattoi Lahdessa käydessään vierailla vielä vapaaseurakunnan kokouksessa.

Winterin aikana Lahteen saatiin ensimmäinen diakonissa, jonka palkkasi Lahden Diakonissayhdistys. Huhtikuussa 1910 Winter valittiin yhdistyksen vuosikokouksessa sen kunniajäseneksi ja samassa kokouksessa hän toivotti diakonissa Linda Kuusisen tervetulleeksi uuteen työpaikkaansa. Diakoniatyölle kerättiin Lahden kirkossa kolehti neljästi vuodessa, mutta Diakonissayhdistys toivoi sen keräämistä kerran kuussa. Winter oli esityksen kannalla, mutta Hollolan muiden pappien vastustuksen vuoksi toivomus ei toteutunut. Lähetystyön tukeminen alkoi Lahdessa vuonna 1903 ompeluseuran merkeissä. Winter kuulutti kirkossa Anna Forsbergin ja tämän äidin tekemän aloitteen johdosta lähetysompeluseuran pitämisestä näiden luona. Toiminta vakiintui heti ja ompeluseura kokoontui vuorollaan myös Winterin ja hänen äitinsä kotona.

Winter tunsi suurta mielenkiintoa sosiaalista työtä kohtaan. Lahdessa hänen tiedetään liikkuneen työpaikoilla seurakuntalaisten keskuudessa ja kutsuneen näitä mukaan hengellisiin tilaisuuksiin. Winter suhtautui myönteisesti vuonna 1900 perustetun Lahden Työväenyhdistyksen toimintaan. Yhdistyksen pyynnöstä hän vihki loppiaisena 1902 käyttöön sen nykyiselle Radiomäelle valmistuneen talon. Puheessaan Winter kosketteli tasapuolisesti työväenliikkeen eri suuntauksia ja toivoi niille menestystä. Hän totesi myös, vaikka kansan sivistys onkin tärkeä asia, että uskonnon omaaminen on välttämätöntä.

Winterin käsitykset työväen aseman parantamisesta näyttävät olleen wrightiläisen eli porvarillisen työväenliikkeen mukaisia. Siinä ei pyritty ratkaisevalla tavalla muuttamaan työväen elinehtojen perusteita, vaan ainoastaan parantamaan heikossa asemassa olleiden työläisten asemaa avustuksia antamalla. Siten Winterillä ei ollut syvempää yhteyttä työväenliikkeen aatteen kanssa. Hän oli myös pettynyt siihen, että työväenliikkeessä arvosteltiin papistoa ja kirkon edustamia pyhiä arvoja. Ratkaisevaksi Winterin suhtautumiselle työväenliikkeeseen muodostui hänen kertomansa mukaan tilaisuus, jossa hän oli puhumassa yhdessä Eetu Salinin kanssa. Salin oli nimittäin julistanut siellä työväenliikkeen taistelua kaikkia jumalia vastaan, olivatpa ne taivaassa tai maan päällä. Vastavetona Winterin aloitteesta perustettiin Lahteen vuonna 1906 kristillinen työväenyhdistys. Vaikka sen toiminta oli pysyvää, sen jäsenmäärä jäi vähäiseksi.

Kiistat jokaviikkoisten jumalanpalvelusten järjestämisestä Lahdessa johtivat siihen, että kauppalan asukkaat ryhtyivät suunnittelemaan lähikylien kanssa erillisen kappeliseurakunnan muodostamista. Toisena vaihtoehtona oli kokonaan oman papin saaminen kauppalaan. Senaatti hyväksyi jo tammikuussa 1901 Lahden kirkkoherrakunnan muodostamisen, mutta sen toteutuminen jäi riippumaan Hollolan papiston palkkauksen järjestämisestä. Lahden kaupunkia koskevien kirkonkirjojen pitäminen erikseen alkoi kuitenkin vuonna 1910. Lahden seurakunta pääsi lopulta itsenäistymään 1.5.1916, jolloin Hollolan seurakunnan kirkkoherran Nestor Seijesin virkakausi päättyi. Näihin vaiheisiin ajoittui myös Winterin lähtö Lahdesta, kun hän siirtyi 1.5.1915 Hartolan kirkkoherraksi. Lahdesta muuttaessaan Winter myi talonsa kruununvouti Iivari Tiusaselle.

Vaivaishoitohallituksen puheenjohtaja

Lahden kaupungin vaivaishoitohallituksen puheenjohtajana oli vuonna 1907 leipuri Oskar Lefrén. Vuoden 1908 alusta puheenjohtajaksi tuli Hugo Winter, joka hoiti tätä tehtävää vuoteen 1914 asti. Puheenjohtaja toimi myös vaivaishoitohallituksen sihteerinä ja hoiti sen kirjeenvaihdon sekä muut toimistotyöt. Vaivaishoitohallitus oli pitänyt kokouksensa vuonna 1907 silloisella "kaupungintalolla", järjestysmies Frostellin omistamassa talossa Nikolainkadun varrella (nyk. Vapaudenkatu 6). Vaivaishoitohallitus kokoontui kuitenkin vuodesta 1908 alkaen Winterin kotona, koska "kaupungintalolla" oli tilanpuutetta monien kokousten johdosta. Vuodesta 1913 vaivaishoitohallituksella oli oma huone uudessa kaupungintalossa ja siitä lähtien kokoukset pidettiin siellä.

Winterin laatimista pöytäkirjoista ja vuosikertomuksista käy selvästi ilmi, että hänen kaudellaan vaivaishoitohallituksen työskentelyä leimasivat kristillisyyden, siveellisyyden ja raittiuden aatteet. Winter ei ollut lainkaan tyytyväinen kaupungin elämään: "Siveellinen elämä paikkakunnalla ei ole ollut kiitettävä. Sitä todistavat monet törkeät rikokset kuluneen vuoden aikana. – Ikävänä havaintona paikkakunnallamme ilmenee myös kerjääminen, joka johtuu ainakin osaksi yleisen sivistyksen puutteesta. Kerjäämistä on koetettu ehkäistä lähettämällä ruunun (valtion) kyydillä omille paikkakunnille henkilöitä, jotka eivät ole täällä kirjoissa eivätkä ole voineet itseänsä elättää. Ne isät, jotka ovat juomaria – ja niitä löytyy paljo – eivät yleensä huolehdi perheistänsä." Vaivaisavun syynä työikäisillä mainittiin työnpuute, "mutta monasti myös laiskuus, tuhlaavaisuus, juoppous y.m. köyhyyden liittolaiset." Vaivaishoitohallitus teki vuonna 1910 rahatoimikamarille esityksen myös perhepuutarhojen järjestämisestä kaupungissa asuvalle työväestölle, mutta hanke ei toteutunut.

Lastensuojeluun kiinnitettiin myös paljon huomiota. Vuonna 1908 valitettiin, että juomarit eivät yleensä huolehdi perheistään: "Myöskin tapahtuu silloin tällöin, että perheen isä poistuu ja lapset jäävät kurjuuteen. Ei ole sen tähden ihmeteltävää, että lapsiraukat ovat kiusatut kerjäämiseen. Tämän epäkohdan poistamiseksi olisi yhteiskunnan toimittava siihen suuntaan, että raittiutta koetettaisiin edistää vaikeuttamalla väkijuomien saantia ja harrastamalla kristillisyyttä, joka on paras välikappale herättämään velvollisuuden tunnetta ihmisissä itseänsä ja muita kohtaan." Lapsiperheille annettiin tarvittaessa säännöllistä raha-avustusta lasten ylläpitoa ja kasvattamista varten. Ellei lapsilla ollut mahdollisuuksia elää perheen yhteydessä, otettiin heidät vaivaishoitohallituksen huostaan ja annettiin mahdollisimman pian elätteelle. Joitakin lapsia voitiin sijoittaa Lahden Hyväntekeväisyysyhdistyksen ylläpitämään lastenkotiin. Muutenkin vaivaishoitohallitus pyrki tekemään yhteistyötä yhdistyksen kanssa.

Winterin aikana kaupunki joutui perustamaan oman vaivaistalon. Vaivaishoitohallituksen toiminta alkoi vaikeutua vuoden 1911 loppupuolella: "Ei ollut mitään kotia, johon olisi voinut sijoittaa sairaat ja mielipuolet." Sen lisäksi oli vaikeata periä takaisin tilapäisesti tai työttömyyden vuoksi myönnettyä köyhäinapua työkykyisiltä, jotka olivat velvolliset maksamaan velkansa työllään. Oman vaivaistalon ja mielisairaalan rakentaminen otettiin vihdoin käsiteltäväksi valtuustossa helmikuussa 1913. Valtuusto päätti rakentaa vaivaistalon sauna- ja ulkohuonerakennuksineen Launeelle kaupungin omistamalle tiilitehtaan tontille vuoden 1914 alkuun mennessä. Vaivaistalon valmistumista odotettaessa tilanne vaikeutui siinä määrin, että vaivaishoitohallituksen oli valtuuston luvalla järjestettävä väliaikainen vaivaistalo Mattilanmäelle maanviljelijä Nestor Peltolalta vuokrattuun rakennukseen. Vuoden 1913 lopulla saatettiin muuttaa väliaikaiselta ja puutteelliselta vaivaistalolta varsinaiseen vaivaistaloon, joka ei tosin ollut vielä täysin kunnossa. Vaivaistalossa voitiin jossakin määrin antaa työtä apua tarvitseville naisille. Miehille oli vaikeampi keksiä työtä ja esim. vuonna 1914 "Muutamia heistä on kuitenkin pakoitettu ottamaan osaa puhdistustöihin hautausmaalla."

Hartolassa ja Saarijärvellä

Hugo Winter siirtyi 1.5.1915 Hartolan kirkkoherran virkaan. Hänen äitinsä Malvina, joka oli silloin 79-vuotias, pääsi poikansa mukana takaisin nuoruudenkotiinsa. Winteristä tuli 1.5.1923 Saarijärven kirkkoherra. Siellä ollessaan hän sai rovastin arvonimen vuonna 1928.

Saarijärvellä asuessaan Winter joutui mukaan Hartolan Koskipään kartanon kohtaloihin. Winterin sisar Annie von Gerdten-Boisman, Koskipään kartanon omistaja, kuoli vuonna 1927. Sisarukset perivät yhdessä velkaisen ja mailtaan pieneksi supistuneen kartanon, sillä omistajalla ei ollut rintaperillisiä. Maila Talvio ajoi kovasti talon luovuttamista Itä-Hämeen Museoyhdistykselle, mihin taas Hugo-veli suhtautui varsin viileästi. Hugo Winter ei ymmärtänyt mitä hyötyä museosta olisi, mutta sanoi, että sisar voi toki tehdä mitä haluaa. Maila Talvio huusi veljensä koolle kutsumassa irtaimiston huutokaupassa itselleen ne Koskipään esineet, joita Museoyhdistys piti tärkeinä, ja lahjoitti ne yhdistykselle. Yhdistys sai myös haltuunsa kartanon rakennukset otettuaan vastattavakseen tilan velat, jotka maksettiin pääasiallisesti Maila Talvion keräämien lahjoitusten turvin.

Hugo Winterin äiti Malvina kuoli Saarijärvellä vuonna 1926. Winter avioitui vasta sen jälkeen joulukuussa 1929 Gerda Elisabet von Haartmanin kanssa, joka oli syntynyt Hangossa vuonna 1877. Hugo Winter kuoli Saarijärvellä 23.4.1949 ja hänet haudattiin Hartolaan. Hänen leskensä muutti miehensä kuoltua Helsinkiin ja kuoli siellä vuonna 1963.

Maailmanmatkaaja

Hugo Winter oli omana aikanaan harvinainen maailmanmatkaaja. Toistaiseksi ei ole käynyt ilmi, oliko hänen matkojensa tarkoituksena tyydyttää tiedonhalua ja uteliaisuutta vai vapautua aina välillä muutaman viikon ajaksi tavanomaisen elämän huolista. Eräiden tietojen mukaan Winter olisi Intiaan, Itä-Aasiaan ja Etelä-Afrikkaan suuntautuneilla matkoillaan tutustunut näille alueille suuntautuneeseen lähetystyöhön. Pappismatrikkelin mukaan Winterin varhaisin ulkomaanmatka tapahtui jo vuonna 1890. Joillakin matkoilla hän oli enonsa, matematiikan ja luonnontieteen yliopettaja Ernst Jakob Waldemar Bonsdorffin matkakumppanina, mm. Egyptissä vuonna 1896. Vuoden 1902 matkasta ei ole mitään tietoja ja vuonna 1905 hän teki tarkemmin tuntemattoman valtamerimatkan. Genovan kautta vuonna 1907 tapahtunut matka suuntautui Himalajalle, Shanghaihin ja Havaijille. Vuonna 1909 Winter kävi enonsa Ernst Bonsdorffin kanssa Huippuvuorilla. Vuonna 1913 matka kulki Algerian kautta Australiaan ja Uruguayihin, joten kyseessä näyttää olleen maailmanympärimatka.

Hartolassa asuessaan Winter kävi ainakin vuonna 1921 Yhdysvalloissa. Saarijärveltä hän teki vuonna 1925 matkan Etelä-Afrikkaan, vuonna 1929 Yhdysvaltoihin ja Länsi-Intian saarille, vuonna 1935 Yhdysvaltoihin, vuonna 1936 Pariisiin, vuonna 1937 Unkariin, vuonna 1938 Etelä- ja Väli-Amerikan maihin sekä Länsi-Intian saarille ja vuonna 1939 Portugaliin ja Italiaan. Winter on kuvannut lyhyesti matkavaikutelmiaan korteissa ja kirjeissä, joita hän on lähettänyt Lahteenkin. Matkoilta palattuaan hän kertoi kokemuksistaan varta vasten järjestetyissä tilaisuuksissa. Niistä saatettiin toisinaan periä pääsymaksujakin, joiden tuotto käytettiin köyhien avustamiseen. [Lisätietoja on vuonna 2005 julkaistussa kirjassa ”Maailmanmatkoiltani. Rovasti Hugo Winterin matkakertomuksia vuosilta 1896–1925” (katso lisäystä kirjallisuusluettelossa).

Lisäys joulukuussa 2010: Hugo Winterin matkailuharrastukseen liittyy myös hänen vuonna 1914 julkaisemansa matkaopas ”Helsingin turisti – Helsingfors turisten 1914”.

Persoonallisuus

Winter oli kiihkeästi ruotsinkielinen ja ruotsinmielinen. Perheen kotikieli oli ollut ruotsi ja sisaruksetkin käyttivät ruotsia kirjeissään eräin poikkeuksin. Winter osasi lisäksi ainakin saksaa. Maila Talvio lähetti veljelleen Hugolle joulukuussa 1894 ruotsinkielisen kirjeen, jonka kuoreen hän oli kirjoittanut osoitteen suomeksi: "Pastori Hugo Winter, Lahti". Veli oli pian pyytänyt kirjeessään selitystä siihen. Maila Talvio vastasi, että hän oli päättänyt Suomessa kirjoittaa kaikki osoitteet suomeksi. Veljen oli nyt alistuttava siihen, että hänen sisarensa suomenmielisenä ja suomenkielisenä tekisi niin edelleenkin. Hugo Winter ei koskaan ymmärtänyt sisarensa kantaa ja vielä yli 75 vuoden ikäisinä molemmat käyttivät keskinäisessä keskustelussa järkähtämättömästi omaa kieltään, Hugo ruotsia ja Maila suomea.

Winter oli tehtävissään huolellinen ja erityisen täsmällinen. Hän hoiti kaikki tehtävänsä minuutin tarkkuudella ja yritti opettaa täsmällisyyttä myös seurakuntansa jäsenille. Kerran hän oli sanonut myöhästyneille käsiänsä hieroen: "Kunhan ette kerran myöhästyisi taivaastakin". Hartolan Vuorenkylässä Winterin kerrotaan lähteneen pois enempiä odottelematta, kun väki ei ollut ilta-askareiltaan ehtinyt ajoissa klo 18 alkavaksi ilmoitettuun hartauteen. Paikalla ollut helluntailiikkeen saarnaaja käytti tilaisuuden hyväkseen ja niin helluntailiike sai kylässä alkunsa.

Vanhat lahtelaiset ovat kertoneet, että Winter kulki kadulla hieman kumarassa omissa ajatuksissaan eikä hän yleensä tervehtinyt vastaantulijoita. Winterin piittaamattomuus vastaantulijoista ja omissa ajatuksissa kulkeminen oli yleisesti tunnettua. Niinpä Matilda Wennström, professori Torsti Verkkolan äiti, piti suoranaisena ihmeenä ja mieleen jääneenä tapauksena, että Winter kerran tervehti häntä Helsingissä kadulla.

Winter oli voimakkaiden sympatioiden ja antipatioiden ihminen. Hänen kerrottiin ystävystyneen lähinnä herätykseen tulleiden henkilöiden kanssa. Winterillä ei näytä olleen mielenkiintoa turhiin keskusteluihin ja seurusteluun pelkän seurustelun vuoksi. Hän saattoi sekä kotona että kylässä lopettaa keskustelun, jos se siirtyi pois uskonelämästä. Hänen eristyneisyytensä lienee ollut eräänä syynä siihen, että hän solmi avioliiton vasta vanhoilla päivillään. Silloinkin Winterin kerrotaan nimittäneen puolisoaan "talon toisen pään asukkaaksi", hänen itsensä asuessa omissa oloissaan talon toisessa päässä.

Winterin panos Lahden seurakuntaelämän, sosiaalisen huollon ja yleisen sivistyselämän kehittämisessä muodostui merkittäväksi. Hän oli valistunut, paljon maailmaa nähnyt, yhteiskunnallisia kysymyksiä harrastava ja sosiaalista moraalia korostava ihminen. Hän paneutui tehtäviinsä määrätietoisesti ja kokonaisvaltaisesti. Winterin omalaatuinen persoonallisuus aiheutti sen, että hän jäi seurakuntalaisille etäiseksi ja vieraaksi. Ne henkilöt, jotka pääsivät lähelle häntä, saattoivat kuitenkin todeta hänet lämminsydämiseksi ihmiseksi, joka tunsi erityistä myötätuntoa avun tarpeessa olleita kohtaan.

Julkaistu aikaisemmin: Hollolan Lahti 1992: 3: 4–8. Tarkistettu ja muokattu joulukuussa 2003.

Lisäys joulukuussa 2004:

Gerda Winterin (o.s. von Haartman) elämää on kuvattu Esa Hakkaraisen kirjoituksissa "Ruustinna Winter, Kolkanniemen häkkilintu", Saarijärven Joulu 2003, 4–8, ja "Ruustinna Winter, Kolkanniemen häkkilintu 2", Saarijärven Joulu 2004, 4–9. Niissä kuvataan paljon myös Hugo Winterin elämää.

Kirjallisuutta:

Airas, T.: Lahden seurakunnan itsenäistyminen ja toiminta. Lahti 1967.

Bonsdorff, E.: Elämäni varrelta. Porvoo 1923.

Forsius, A.: Lahden kaupungin sosiaalilautakunta 1907–1984, lastensuojelulautakunta 1924–1950, kasvatusneuvolan johtokunta 1954–1984. Lahden museolautakunta, Piirteitä Lahden historiaan XIV. Lahti 1984.

Godenhjelm, H.: Suomen evankelis-luterilaisen papiston matrikkeli. Tekijän kustannuksella, Sortavala 1927.

Halila, A.: Lahden historia. Lahden kaupunki. Lahti 1958.

Heikkilä, M.: Lahden seurakunnat ja uskonnollinen elämä. Teoksessa Lahden historia 2. Lahden kaupunki. Savonlinna 1992.

Heikkinen, A.: Hollolan historia III. Taloudellisen ja kunnallishallinnollisen murroksen vuosista 1860-luvulta toiseen maailmansotaan sekä katsaus Hollolan historiaan 1940–1970. Hollolan kunta. Lahti 1975.

Järvinen, O.: Lahti ennen meitä. Kylä- ja kauppalakauden vaiheita. Arvi A. Karisto Oy, Hämeenlinna 1965.

Kertomukset Lahden kaupungin kunnallishallinnosta 1906–1914. Lahti 1911–1917.

Nieminen, K.: Lahden kauppalan historia. Lahti 1920.

Peräoja, A.: Hartolan seurakunta. Teoksessa Hartolan kirja, toim. E. Markkanen, 2. painos. Pieksämäki 1979.

Talvio, M.: Rukkaset ja kukkaset. Muistinäkyjä. WSOY, Porvoo 1947.

Tuulio, T.: Maila Talvion vuosikymmenet. Edellinen osa (1871–1911). WSOY, Porvoo 1964. Jälkimmäinen osa (1911–1951). WSOY, Porvoo 1965.

Lahden historiallisen museon kokoelmat.

Lisäys lokakuussa 2009:

Särkiö, P.: Lahden ensimmäisen papin kuolemasta 60 vuotta. Hugo Winteristä on paljon muistikuvia ja kertomuksia. Etelä-Suomen Sanomat 18.10.2009, s. 14. (Kirjoitus kertoo lähes yksinomaan Winteristä Saarijärven kirkkoherrana.)

Lisäyksiä joulukuussa 2010:

Winter, Hugo (toim. Maija Länsisalo): Maailmanmatkoiltani. Rovasti Hugo Winterin matkakertomuksia vuosilta 1896–1925. Sampo-lehti. Saarijärvi 2005.

Winter, Hugo (toim.): Helsingin turisti – Helsingfors turisten 1914. Helsinki 1914. [50 sivua, 2 karttalehteä.]

TAKAISIN KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON