Arno Forsius

 

Eutanasia ja kuoleman jouduttaminen

 

Jo antiikin Kreikan aikakaudella n. 400 eKr.–n. 100 jKr. tunnettiin käsite eutanasia (kreik. eu, hyvä; thanatos, kuolema), jolla tarkoitettiin vaikeasti sairaan tuskien lievittämistä hyvällä hoidolla kuoleman lähestyessä. Se siis vastasi nykyaikana tunnettua saattohoitoa. Viime vuosina eutanasia on kuitenkin saanut merkityksen kuoleman jouduttaminen eli elämän päättäminen kärsimysten lopettamiseksi vaikeasti sairailla potilailla. Siitä on käytetty myös nimitystä ”aktiivinen” eutanasia. 

 

Paimentolaisilla ja muilla vaeltelevilla kansanheimoilla heikentyneiden jäsenten mukana kuljettaminen oli mahdotonta ja se vaikeutti koko heimon elämää. Sen seurauksena syntyi käytäntöjä avustaa sairaiden ja vanhusten kuolemista. Eskimoiden keskuudessa nämä vetäytyivät itse vapaaehtoisesti jääkentille kuolemaan. Eräät Pohjois-Amerikan intiaaniheimot puolestaan  jättivät heidät menehtymään hylättävään leiripaikkaan, jonne saatettiin tehdä yksinkertainen suoja ja jättää vähän ruokaa. Intiassa sairasta neuvottiin kulkemaan suoraa tietä koillisessa olevaa näkymätöntä pistettä kohden, nauttien vain vettä ja ilmaa, kunnes hänen tomumajansa vaipuisi maahan ja hänen sielunsa yhdistyisi korkeimpaan olentoon. Joillakin kansoilla on ollut tapana päästä eroon vanhoista ja raihnaisista jäsenistään syöksemällä heidät alas ns. surmankalliolta tai antamalla heidän itse syöksyä alas sieltä.

 

Uuden ajan alusta on säilynyt joitakin mainintoja kuoleman jouduttamisesta. Ranskan Bretagnesta kerrotaan 1600-luvulta, että parantumattomasti sairaat saattoivat pyytää seurakunnan papilta ”pyhää kiveä”. Perhe kerääntyi sairaan ympärille ja papin annettua tälle viimeisen voitelun suvun vanhin nosti painavan kiven sairaan pään yläpuolelle ja pudotti sen. Englannista on olemassa 1550-luvulta italialaisen diplomaatin kertomus sairaan kärsimysten lopettamisesta. Jos lääkärien arvion mukaan ei ollut enää olemassa mitään toipumista tuovaa lääkettä, niin silloin lähin sukulainen otti pieluksen ja asetti sen sairaan kasvoille ja istui sitten sen päälle tukehduttaen sairaan. Isän tuli tehdä tämä pojalleen ja pojan isälleen. He tekivät sen, koska he uskoivat ehdottomasti lääkärien käsitykseen, että sairaalle ei ollut mitään parannuskeinoa. Lisäksi he uskoivat kärsimyksen päättämisen olevan myös Jumalalle mieleistä.

 

 

 

 

Vasemmalla: Thomas More (1478–1535), puupiirros 1600-luvun alkuvuosilta. Se on eräs niistä monista muotokuvista, joita on tehty Hans Holbein nuoremman (1497–1543) Moresta tämän elinaikana maalaaman taulun mukaan. Kuva on Henry Hollandin (1583–n. 1649) teoksesta ”Heroologia Anglica” (1620).

 

 

Englantilainen Thomas More (1478–1535) kuvasi vuonna 1516 ilmestyneessä teoksessaan ”Utopia” myös kuoleman jouduttamista. Hän kirjoitti kuvitteellisen Utopia –nimisen maan asukkaista näin (Marja Itkonen-Kailan suomennos vuodelta 1971): "Sairaita he hoitavat hyvin huomaavaisesti [---]. Mutta jos tauti ei vain ole parantumaton vaan lisäksi aiheuttaa jatkuvaa tuskaa ja kärsimystä, silloin papit ja viranomaiset vetoavat siihen, että potilas ei enää pysty mihinkään tehtäviin elämässä vaan on taakaksi toisille ja vaivaksi itselleenkin ja elää pelkkää varjoelämää. He neuvovat, ettei hänen pitäisi enää ruokkia tuota tuhoisaa tautiaan eikä epäröidä kuolla, koska elämä on hänelle kidutusta; hänen pitäisi toiveikkain mielin joko itse vapauttaa itsensä katkerasta elämästään niin kuin vankilasta tai vapaaehtoisesti sallia toisten auttaa itsensä siitä eroon. Potilaalle selitetään, että koska hän ei kuolemallaan katkaisisi mitään miellyttävää olotilaa vaan pelkästään kärsimykset, se olisi viisas teko, ja koska hän seuraisi tässä asiassa pappien eli Jumalan tulkkien neuvoja, hän toimisi myös pyhästi ja hurskaasti. Ne jotka vakuuttuvat tästä puheesta, joko vapaaehtoisesti paastoavat itsensä hengiltä tai nautittuaan unilääkettä nukahtavat pois ilman mitään kuoleman tuntemusta. Jos joku ei tätä halua, häntä ei vapauteta elämästä vasten tahtoaan, ja häntä kohdellaan yhtä huomaavaisesti kuin ennenkin. Tällaiseen vakaumukseen perustuvaa kuolemaa pidetään kunniakkaana.” Käytännön elämästä ei tunneta esimerkkiä Moren esittämille ajatuksille.

 

 

 

Lääketieteen, terveydenhuollon ja elinolojen paraneminen on johtanut kehittyneissä yhteiskunnissa siihen, että varsinkin 1900-luvun puolivälistä lähtien ihmiset elävät keskimäärin entistä kauemmin. Moni elää useita vuosia vaikeasti sairaana, jopa täysin muiden ihmisten tai laitoshoidon varassa. Sen lisäksi ihmisiä voidaan pitää tajuttomanakin elossa pitkiä aikoja hengitystä ja verenkiertoa keinotekoisesti avustamalla. Siihen liittyvien ongelmien vuoksi kuoleman aktiivinen jouduttaminen on kohonnut etenkin viime aikoina vakavien keskustelujen kohteeksi. Aihepiirin yhteydessä joudutaan ottamaan kantaa myös vaikeisiin eettisiin ja lainopillisiin periaatteisiin.

 

Kirjallisuutta:

Blomquist, C.: Eutanasia – lääketieteellinen kuolinapu. Helsinki 1967

Graziani, R.: Non-Utopian Euthanasia: An Italian Report, c. 1554. Renaissance Quarterly XXII: 3: 329–333, 1969

More, T.: Utopia. Latinankielisestä alkuteoksesta De optimo statu reipublicae deque nova insula utopia suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Marja Itkonen-Kaila. WSOY, Porvoo – Helsinki. Helsinki 1971.

 

Kirjoitus on siirretty kotisivuille kesäkuussa 2012.

 

Julkaistu: Tiimalasi 2/2012, s. 31. Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry:n julkaisu.

 

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ TAI KULTTUURIA HAKEMISTOON