Arno Forsius

 

Charles Darwin (1809–1882), darwinismi, kreationismi ja älykäs suunnittelu

 

200 vuotta Darwinin syntymästä ja 150 vuotta Lajien synty -teoksen julkaisemisesta vuonna 2009



Charles Darwin

 

Vuonna 2009 tulee kuluneeksi 200 vuotta Charles Darwinin syntymästä ja 150 vuotta hänen merkittävän teoksensa ”On the Origin of Species by Means of Natural Selection, [----]” ilmestymisestä. Sen vuoksi on sopiva aika tarkastella, miten Darwinin ajatuksia on hänen jälkeensä tulkittu, arvosteltu ja vastustettu. Tästä aiheesta on kiistelty ja kirjoitettu kuluneiden vuosien aikana valtavan paljon. Seuraavassa kerron lyhyesti niitä näkökohtia ja ajatuksia, jotka ovat tulleet mieleeni tämän asian yhteydessä.

 

Monipuolinen englantilainen luonnontutkija Charles Robert Darwin syntyi vuonna 1809 Shrewsburyssä.  Vuodesta 1842 lähtien hän eli tutkien ja kirjoittaen Down House’ssa, Kentissä sijaitsevalla maatilallaan, jossa hän myös kuoli vuonna 1882. Hänen vanhempansa olivat lääkäri Robert Waring Darwin (1766–1848) ja Susannah Wedgwood (1765–1817), ja hänen isoisänsä oli tunnettu lääkäri, luonnontutkija ja runoilija Erasmus Darwin (1731–1802), joka oli evoluutioteorian uranuurtajia. Charles Darwin oli myös Royal Medical Societyn jäsen. Hänen lääketiedettä sivuavista kirjoistaan on aiheellista mainita ”The Expression of the Emotions in Man and Animals” vuodelta 1872.

 

Charles Darwin opiskeli aluksi lääketiedettä Edinburghissa ja sen jälkeen teologiaa Cambridgessa. Hän osallistui vuosina 1831–1836 luonnontutkijana laivaston purjealuksella ”Beagle” tehtyyn tutkimusmatkaan maailman ympäri. Hänen kannaltaan ratkaisevaa oli perehtyminen Etelä-Amerikan mantereen ja mm. Galapagos -saarten luontoon ja eläimistöön. Darwin julkaisi vuonna 1839 matkan ajalta päiväkirjansa ”Journal of Researches into the Geology and Natural History of the Various Countries Visited by H.M.S. Beagle” (lyhennelmä ”Voyage of a Naturalist round the World” on vuodelta 1845).

 

Etelä-Amerikan mantereen ja Galapagos -saarten eläimistöjen väliset eroavuudet herättivät Darwinissa ajatuksen, että se johtui lajien lisääntymisen ja vähenemisen erilaisuudesta näillä alueilla. Geologi Charles Lyellin (1797–1875) vähän aikaisemmin kirjassaan ”Principles of Geology” (1830–1833) esittämä teoria maapallon vähittäisestä kehityksestä sai Darwinin ajattelemaan, että myöskään eliölajit eivät ole muuttumattomia.

 

Useiden vuosien pohdinnan jälkeen Darwin julkaisi vuonna 1859 edellä jo mainitun teoksensa ”On the Origin of Species by Means of Natural Selection, or the Preservation of Favoured Races in the Struggle for Life” (Lajien synnystä luonnollisen valinnan kautta, eli luonnon suosimien rotujen (alalajien) taistelu olemassaolosta). Se herätti tavatonta mielenkiintoa ja johti kannanottoihin puolesta ja vastaan. Lisää kiihtymystä aiheutti Darwinin teos ”The Descent of Man, and Selection in Relation to Sex” (Ihmisen polveutuminen ja sukupuolinen valinta), joka ilmestyi vuonna 1871.

 

Darwinin ”kehitysoppi”

 

Kehitysoppia koskevaa keskustelua rasittaa ”ihmisen omahyväisyys”, ihmisten taipumus tarkastella asiaa oman etunsa kannalta ja teleologisesti eli tarkoitushakuisesti, siis suhteessa johonkin ennalta ajateltuun ja yleensä hyvänä pidettyyn päämäärään nähden. Raamatun mukaan Jumala katsoi luomistyönsä jälkeen ”kaikkea, mitä hän oli tehnyt, ja katso, se oli sangen hyvää.”

 

Charles Darwinia, samoin kuin muitakin tiedemiehiä koskee tosiasia, että kaikki tieteelliseen tutkimukseen liittyvät ajatukset ja johtopäätökset ovat oikeita, siis tosia ja paikkansa pitäviä, vain niin kauan kunnes ne osoitetaan virheellisiksi. Toinen perusasia on se, että rehellisesti toiminutta tutkijaa ei voida asettaa vastuuseen siitä, että hänen myöhemmin virheellisiksi osoittautuvia johtopäätöksiään on käytetty tieteellisen todistelun perustana. Myöhempien tutkijoiden tehtävä on nimenomaan varmistaa, että virheelliset käsitykset eivät jatku heidän omien tutkimustensa ja kannanottojensa välityksellä eteenpäin.

 

Tieteessä tapahtuu usein, että arvonantoa saavuttaneen tutkijan tuloksia ei aseteta kovin helposti kyseenalaisiksi. Usein käy myös niin, että maineikkaan tiedemiehen oppilaat ja seuraajat ovat niitä, jotka vakiinnuttavat opettajansa käsitysten oikeaoppisuuden, ”ovat paavillisempia kuin paavi itse.” He saattavat tuoda esiin opettajansa käsitykset varmempina kuin tämä itse on tarkoittanut.

 

Darwinin hypoteesin eli olettamuksen mukaan kaikki hänen aikansa eliölajit olivat kehittyneet aikojen kuluessa aikaisemmin eläneistä yksinkertaisemmista muodoista. Darwinin mukaan lajien kehittyminen eli uusien lajien ja alalajien ilmaantuminen johtui eliölajeissa eri syistä tapahtuvasta muuntelusta ja uusien lajien kyvystä selviytyä voittoisasti olemassaolon taistelusta vallitsevien lajien kanssa.

 

Tämä perustui käsitykseen, että luonnon tasapainon säilyminen tai muuttuminen riippui nimenomaan lajien kyvystä kilpailla vallitsevista mahdollisuuksista. Darwinin mukaan lajien säilyminen ja erityisesti uusien lajimuunnosten kehittyminen johtui niille suotuisista luonnonoloista, eli siitä, että kyseiset lajit sopeutuivat parhaiten elinympäristössä vallitseviin oloihin, ja että niihin huonommin sopeutuvat lajit joutuivat taistelussa häviölle.

 

Tärkeänä taustatekijänä Darwinin ajatuksille oli Thomas Robert Malthusin (1766–1834) 1700-luvun lopussa esittämä teoria, että ihmiskunnan nopea lisääntyminen johtaisi jo lähitulevaisuudessa ankaraan taisteluun olemassaolosta, koska ravinnon tuotanto kasvoi paljon hitaammin kuin maailman väkiluku. Tämä ajatus antoi virheellisen lähtökohdan olemassaolon taistelun merkitykselle, sillä ihmisen kohdalla olosuhteiden muutos ei johtunut pelkästään luonnon omaehtoisesta muuttumisesta, vaan siihen vaikuttivat myös ihmisen oma toiminta niin luonnon kuin sopeutumisenkin kohdalla.

 

Darwinin kehitysolettamuksen lähtökohtana olivat aikaisempien eläinlajien fossiiliset jäännökset ja olemassa olevien eläinlajien ulkoiset ominaisuudet, joiden perusteella voitiin tehdä johtopäätöksiä vain eliöiden rakenteellisista seikoista. Darwinin aikana lajimuunnosten syntymisen ja siihen vaikuttavan periytymisen todelliset syyt olivat vielä tuntemattomia. Darwinin ilmaus olemassaolon taistelusta antoi liian suuren merkityksen eliölajien keskinäiselle taistelulle ravinnosta ja elintilasta. Se ei ottanut huomioon riittävästi muita ympäristössä tapahtuvia muutoksia, sillä kysymys ei ollut suinkaan pelkästään ravinnosta ja lisääntymisestä. Silloin biokemialliset ja mikrobiologiset seikat jäivät kokonaan tuntemattomiksi.

 

Lajin sopeutumista edistäviin ulkoisiin muutoksiin saattoi kytkeytyä myös elimistön biokemiallisia muutoksia, jotka voivat olla olosuhteissa myöhemmin tapahtuvien muutosten johdosta lajin sopeutumista heikentäviä. Darwin oli kyllä tietoinen myös ”sisäisten” olosuhteiden merkityksestä lajeilla ja hän viittasi mm. siihen, että esim. tietyn sairauden esiintyminen eri lajeilla saattoi olla osoitus näiden lajien tietynlaisesta samankaltaisuudesta.

 

Darwinismi

 

Jean-Baptiste de Monet de Lamarck (alun perin de La Marck, 1744–1829), ranskalainen luonnontieteilijä ja eläintieteen professori, esitti teorian, jonka mukaan kehitysasteeltaan ”korkeammat” eläimet olivat kehittyneet ”alemmista”. Hän piti kehityksen syinä ruumiin nesteiden aiheuttamia vaikutuksia sekä elinten käyttämisen tai käyttämättömyyden, siis tarpeellisuuden ja tarpeettomuuden. Lamarck uskoi kehityksen perustuvan siihen, että edellä mainitut hankinnaisominaisuudet, elämän aikana syntyvät muutokset, olivat periytyviä.

 

Lamarckin esittämää teoriaa alettiin nimittää lamarckismiksi. Se ei saanut yleistä hyväksymistä mm. siitä syystä, että silloisten geologisten löytöjen perusteella luonnossa ei ollut tapahtunut mitään nopeita muutoksia. Siitä huolimatta Lamarckin teoriassa oli arvokkainta ajatus eliömaailman lajien muuttumisesta.

 

Lamarckin ajatukset kohosivat uudelleen esiin 1900-luvun puolivälin tienoilla Neuvostoliiton kommunistisen maailmankatsomuksen kannattamina. Trofim Denisovitš Lysenko (1898–1976) loi lysenkolaisuutena tunnetun opin, jonka mukaan hankinnaiset ominaisuudet periytyivät jälkeläisiin. Tätä oppia, jota ei voitu koskaan osoittaa oikeaksi, käytettiin kommunistisen suunnitelmatalouden tukemiseen varsinkin maatalouden alueella, eikä sen arvostelua sallittu.

 

Vasta Darwinin valintahypoteesi löi läpi uuden käsityksen erityisesti elollisen luonnon jatkuvasta kehityksestä. Se vahvisti jo pitkään vallinnutta käsitystä siitä, että luonto ei ollut muuttumaton ja että muutoksia tapahtui jatkuvasti. Darwinin esittämiä perusteluja valinnasta elollisten lajien muuttumisessa oli käytetty satojen vuosien ajan tietoisesti eläin- ja kasvilajien kehittämiseen. Se ei ollut kuitenkaan tapahtunut vapaan luonnonvalinnan oloissa vaan ihmisen tietoisesti säätelemänä. Darwinin valintahypoteesi saavutti pian niin suuren innostuksen, että sitä alettiin pitää todistettuna teoriana. Sen pohjalta syntyi ”darwinismi” –niminen oppisuunta, jonka avulla pyrittiin selittämään lähes kaikkia luontoon ja elämään liittyviä ilmiöitä.

 

Darwinin teoria herätti kuitenkin heti ankaria kiistoja, olihan se Raamatun luomiskertomuksen vastainen ja siten suorastaan jumalaton, varsinkin kristinuskoa tunnustavissa kulttuureissa. Sitä paitsi myöskään ns. tieteellinen maailma ei ollut vielä vapautunut kirkon oppien kahleista. Vastustus yltyi edelleen, varsinkin silloisessa Euroopassa ja Amerikan mantereilla, kun Darwinin teos ihmisen polveutumisesta ilmestyi. Eihän ihminen voinut sentään syntyä apinasta!

 

Ihmisten oli myös vaikea ymmärtää, mitä oli se paras sopeutuminen, joka teki uusien lajien menestymisen ja lisääntymisen mahdolliseksi. Se ei ollut välttämättä lainkaan sitä näkyvää ja helposti havaittavaa muutosta, joka oli ihmisen mielestä hyvää, vaan jotakin aivan muuta. Lisäksi taistelu olemassaolosta ymmärrettiin liian konkreettisesti eikä suinkaan pitkän ajan kuluessa tapahtuvana muutoksena. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että Raamattua luonnonhistorian perustana pitävien mukaan maailma oli luotu vasta n. 4000–5000 vuotta ennen Kristuksen syntymää.

 

Voidaan kysyä, miten jokin uusi laji tai muunnos on ilmaantunut elolliseen maailmaan, mutta kysymys siitä mitä varten se on ilmaantunut, ei tunnu kovin tieteelliseltä. Sen sijaan on kyllä mahdollista pohtia, minkä vuoksi aikaisempien lajien uudet ominaisuudet tai kokonaan uudet lajit ovat voineet säilyä ja jatkaa kehitystään kulloisessakin ympäristössä ja maailmassa, vaikka kaikkien asiaan vaikuttaneiden tekijöiden jäljittäminen ja ymmärtäminen tuntuukin luonnon äärettömän monimutkaisessa järjestelmässä mahdottomalta, varsinkin kymmeniä tuhansia tai miljoonia vuosia myöhemmin. Uusi laji ei myöskään välttämättä kilpaile minkään vanhan tai uuden lajin kanssa. Se saattaa syntyä elintilaan, joka on vapaasti sen käytettävissä tai se on jopa hyödyksi jonkin toisen lajin elinehtojen kannalta. 

 

Monet lajit ovat saattaneet säilyä ulkoisesti muuttumattomina satojen tuhansien vuosien ajan, kun taas joidenkin lajien kukoistuskausi on ollut yllättävän lyhytaikainen. Muuttumattomina pidettyjen säilyneiden lajien biologiasta on saatu viitteitä aikaisemmin ehkä vallinneista luonnonjärjestelmistä, sillä kadonneiden elollisten olentojen elämälle, kehitykselle ja lisääntymiselle ensiarvoisen tärkeät valkuaisaineet yleensä tuhoutuvat suhteellisen nopeasti. Aikaisemmin eläneiden olentojen säilyneitä elollisia aineksia etsitään ja tutkitaan paleobiologian menetelmillä.

 

Kehitysopin uusia linjoja

 

Raamatun sanomaa totuutena pitäneet luomisteorian kannattajat eli ”kreationistit” ovat joutuneet vähitellen perääntymään käsityksistään ja myöntämään, että ”Jumalan luomassa maailmassa” on tapahtunut muuttumista ja kehitystä. Konservatiivisimmat heistä ovat edelleen sitä mieltä, että havaitut muutokset perustuvat kuitenkin Jumalan alkuperäiseen luomissuunnitelmaan ja ovat siten seurausta Jumalan tahdosta. Hankalaan tilanteeseen ovat joutuneet varsinkin ne tieteen edustajina itseään pitävät, joiden on ollut vaikeaa puolustaa ”raamatullista” kantaansa tiedeyhteisölle, joka on pitänyt luonnon kehitystä todistettuna.

 

Darwinismin vastustajat ovat kehitystä selittääkseen luoneet käsitteen älykäs suunnitelma, ”intelligent design”. Älykkään suunnittelun kannattajilla on perusteena selvä teleologinen ajattelu, vaikka he ovatkin luopuneet ”Jumalan” johdatuksesta. Käsite ”intelligent design” oli seurausta Yhdysvalloissa vuonna 1987 alkaneesta prosessista, jossa käsiteltiin kreationistien suunnitelmaa saada Raamatun kuvaama luomistapahtuma kouluopetuksen piiriin. Älykäs suunnittelu tuotiin esiin vuonna 1989 oppikirjassa ”Of Pandas and People”. Sen jälkeen on alettu puhua älykkään suunnittelun teoriasta. Siinä ei viitata suoraan Raamattuun, mutta silti luomisen tapahtuma esitetään ja perustellaan siinä melkein samalla tavalla kuin kreationismissa. Älykkään suunnittelun perustana on väite, että sen avulla voidaan selittää eräät maailmankaikkeuden ja luonnon ilmentymät paremmin kuin vähitellen tapahtuneella kehityksellä.

 

Lopuksi

 

Darwin ei ollut suinkaan kehitysteoriaa luodessaan vapaa tunteiden vaikutuksista ja hänkin ajatteli kehityksen tulosta oman aikansa näkökohdista lähtien. Darwinin kehitysopin ja darwinismin vaiheet osoittavat, miten ihmisten peruskäsitysten, uskonnon ja muun vakaumuksen kanssa ristiriidassa olevat ajatukset voivat herättää laajasti suorastaan intohimoista vastustusta. Myös monet tiedemiehet ja vieläpä eräät totuuden etsintään vihkiytyneet filosofit ovat suhtautuneet darwinismiin sekä sen puolustajiin ja vastustajiin varsin tunnepitoisesti. Kuten edellä kerrotusta ilmenee, kiistely jatkuu yhä 150 vuotta teorian esittämisen jälkeen.

 

Kirjallisuutta:

 

Darwin, Ch.: Elämäni. Suom. A. Leikola. Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen, Oulu. Jyväskylä 1987.


Darwin, Ch.: Lajien synty. Toinen, tarkistettu painos. Karisto, Hämeenlinna 1928.

 

Darwin, Ch.: Resa kring jorden. Söderström & Co, Helsingfors. Stockholm 1925.

 

Farrington, B.: Mitä Darwin todella sanoi. WSOY, Porvoo 1971.

 

Leikola, A.: Biologian historian pääpiirteet. Neljäs muuttamaton painos. Helsinki 1993.

 

Leikola, A.: Darwin muistovuotensa jälkeen. Teoksessa: Anto Leikola, Aika biologiassa, WSOY, Juva 1984.

 

Leikola, A.: Darwinismi - tieteellinen uskonkappale. Teoksessa: Anto Leikola, Aika biologiassa, WSOY, Juva 1984.

 

Lukuisat Internetin sivustot 2008.


Kirjoitus on valmistunut syyskuussa 2008, siirretty kotisivuille 26.9.2008.

 

TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA TAI KULTTUURIA HAKEMISTOON