Arno Forsius

 

Thomas John Barnardo (1845–1905) – lasten sosiaalisen huollon kehittäjä

 

Thomas John Barnardoa koskevissa lähteissä on jonkin verran toisistaan poikkeavia tietoja. Tässä ei ole ollut mahdollista tarkistaa niiden paikkansa pitävyyttä alkuperäisistä lähteistä.

 

Thomas John Barnardon (1845–1905) isä John Barnardo oli protestanttiseen uskoon kääntynyt espanjalainen turkkuri, joka pakeni katolisesta kotimaastaan ensin Saksaan, ja siirtyi sitten Hampurista Irlantiin. Siellä John Barnardo avioitui englantilaisen naisen kanssa, jonka etunimi oli Abigail, ja Thomas John Barnardo syntyi tämän avioparin poikana Dublinissa vuonna 1845.

 

Koulunsa käytyään Thomas Barnardo toimi Dublinissa viinikauppiaan kirjurina. Hän kiinnostui suuresti kirjallisuudesta, mutta liityttyään vuonna 1862 evankeliseen ”Plymouth Brethren–nimiseen uskonnolliseen ryhmään hän hylkäsi kaiken muun kirjallisuuden paitsi Raamatun. Tämän uskontokunnan jäsenillä oli merkittävä osuus sekä orjuutta vastustavassa että raittiutta edistävässä toiminnassa. Barnardo päätti ryhtyi saarnaajaksi Dublinin slummeissa ja antautua myöhemmin lähetyslääkäriksi.

 

Barnardo lähti vuonna 1866 Lontooseen opiskelemaan lääketiedettä, tarkoituksena toimia valmistuttuaan lähetyslääkärinä Kiinassa. Lontoossa puhkesi pian vaikea koleraepidemia, johon kuoli yli 5500 asukasta. Silloin Barnardo tuli tietoiseksi kaupungin suurista sosiaalisista ongelmista ja hän luopui suunnitelmastaan lähteä Kiinaan.

 

Barnardo perusti vuonna 1867 vanhaan, aikoinaan aasien tallina toimineeseen rakennukseen köyhien lasten koulun, jossa nämä voivat saada alkeisopetuksen. Näinä aikoina Barnardo sai havaita, miten Lontoon East Endissä lapset joutuivat asumaan kurjissa oloissa vajojen katoilla ja siltojen alla. Tämä odottamaton näky vaikutti häneen niin, että hän päätti omistautua ahdingossa elävien kodittomien lasten auttamiseen.

 

Pankkiiri Robert Barclayn tuella Barnardo saattoi avata vuonna 1868 Stepneyssä Hope Streetin varrella kodittomille lapsille ensimmäisen kodin, jossa oli kaksi rakennusta, toinen pojille ja toinen tytöille. Samana vuonna hän aloitti kokopäiväisen harjoittelunsa lääketieteen opiskelijana Lontoon Whitechapelissa olevassa Royal Hospital –sairaalassa. Lastenkoti sai pian nimen ”Dr. Barnardo’s Home”, vaikka Barnardo oli vasta opiskelujensa alkuvaiheessa.

 

Lasten huonon kunnon johdosta Barnardo teki päätökseen, että ketään koditonta lasta ei saa käännyttää hänen lastenkotiensa ovelta, vaikka vapaita paikkoja ei olisikaan. Hän myös päätti, että jokainen hoitoon otettu lapsi valokuvataan ja valokuvat säilytetään albumeissa ja tapauskertomuksissa.

 

Vähitellen Barnardon taloudellinen tila alkoi kohentua kirjoituksista ja saarnojen pitämisestä saatujen tulojen ansiosta. Hänen elämänuransa sai uuden suunnan ja hänen lääketieteelliset opintonsa keskeytyivät pitkäksi aikaa. Kesällä 1872 Barnardo pystytti Limehousen Edinburgh Castle –rakennuksessa olleen kuuluisan kapakan ulkopuolelle suuren teltan. Siellä pidetyissä kokouksissa pari sataa henkeä illassa halusi julistaa halunsa muuttaa elämäntapaansa. Seurauksena oli kapakan asiakkaiden väheneminen siinä määrin, että se joutui pakkohuutokauppaan. Sen jälkeen Barnado osti Edinburgh Castlen, ja muutti sen osittain raittiusravintolaksi ja osittain lähetyskirkoksi, johon mahtui yli 3000 henkeä kerrallaan. Hän sai merkittävää tukea rikkailta evankelisilta henkilöiltä.

 

Barnardo avioitui vuonna 1873 Syrie Elmslien kanssa. Aviopari sai seitsemän lasta, joista kolme kuoli pienenä. Tytär Marjorie sairasti Downin syndroomaa, ja sen johdosta Barnardo alkoi perustaa koteja lapsille, joilla oli fyysisiä haittoja ja oppimisvaikeuksia. Aviopari sai häälahjana vuokravapaasti käyttöönsä Mossford Lodge –nimisen maa-alueen Barkingsidessa. Sinne Barnardo perusti kodin perheelleen ja lisäksi sinne otettiin hoidettavaksi 40 tyttöä. Vähän ajan kuluttua talon naapurissa ollut vaunuvaja muutettiin asunnoksi, jossa asui 60 tyttöä.

 

Vuonna 1874 Barnardo avasi Hope Placessa ensimmäisen aina avoinna olevan lastenkodin ”Ever Open Doors–lastenkotien ketjussa, joissa noudatettiin sääntöä: Yhdeltäkään kodittomalta lapselta ei saa koskaan kieltää sisäänpääsyä. Barnardo pystytti valokuvaamon, jossa kaikki lapset valokuvattiin tullessa ja muutaman kuukauden kuluttua, kun he olivat toipuneet kadulla asumisen rasituksista. Näitä lasten ”ennen ja jälkeen” kuvia myytiin yksittäin tai pareina. Niistä kertyneillä rahoilla Barnardo saattoi tehdä toimintaansa tunnetuksi ja saada varoja laupeudentyöhönsä. Hän alkoi myös julkaista omaa lehteä ”The Children's Treasury” (Lasten aarreaitta).

 

Järjestön toiminnan kasvu pakotti hallinnollisiin muutoksiin vuonna 1875. Järjestön nimeksi tuli ”Dr. Barnardo´s Homes” ja Thomas Barnardosta tuli sen johtaja. Järjestölle nimettiin johtokunta (Committee of management) sekä hallintoneuvosto (Council of trustees) valvomaan järjestön varoja ja toimintapäätöksiä. Järjestö alkoi julkaista lehteä ”Night and Day” (Yö ja päivä).


Barnardo
n lääkärin opinnot olivat jääneet kesken, mutta hän suoritti vuonna 1876 Edinburghissa alemman lääketieteellisen tutkinnon eli kirurgin tutkinnon ja liittyi siellä kirurgiseuran (Royal College of Surgeons) jäseneksi. Samana vuonna Barnardon aviopari päätti avata Essexissä tyttökotien kylän ”GirlsVillage Home”, johon suunniteltiin runsaasti 30 asuintaloa. Kylän rakentaminen perustui Ranskasta ja Saksasta saatuihin lastenhuollon malleihin, joten siitä oli muodostumassa erilainen kuin sen ajan muut laajamittaiset laitokset.
Essexiin suunniteltu tyttökotien kylä saatiin rakennetuksi vuonna 1879 ja siellä oli lopuksi  kaikkiaan 90 asuintaloa sekä mm. oma koulu, pesula ja kirkko. Kylässä oli asukkaita yli 1000, tosinaan jopa enemmän kuin 1500.

 

Vuonna 1877 Barnardo oli joutunut ankariin kiistoihin Stepneyssä toimivien evankelisten aatetoveriensa kanssa. Häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä, julmuudesta lapsia kohtaan, moraalin ja uskonnollisen opetuksen puutteista sekä lasten pitämisestä laitoksissa vastoin heidän tahtoaan. Lisäksi häntä moitittiin siitä, että lastenkodeissa esiintyi paljon sairauksia, jotka johtuivat puutteellisesta ravinnosta ja heikoista hygieenisistä oloista. Kiista johti oikeudenkäyntiin, jossa kaikki syytteet Barnardoa vastaan hylättiin. Lasten valokuvien myynti lopetettiin näihin aikoihin. ”The Childrens Treasury–lehti oli alkanut tuottaa tappiota ja Barnardo lopetti sen julkaisemisen.

 

Vuoteen 1879 mennessä Barnardo oli perustanut yli 50 orpokotia Lontoossa. Aina avoimien ovien periaate oli aiheuttanut Barnadolle huolestumista orpokotien jatkuvan ylikuormitukseen vuoksi ja hän pyrki löytämään keinoja tilanteen helpottamiseksi. Hän ajatteli, että ulkomailla saattaisi olla parempia tulevaisuudennäkymiä ja hän ryhtyi toteuttamaan kodittomien lasten siirtämistä ulkomaille. Tarkoituksena oli sijoittaa lapsia Ison-Britannian merentakaisiin siirtomaihin ja vuonna 1882 lähetettiin ensimmäiset 51 poikaa Kanadaan. Barnardo uskoi lasten hyötyvän siitä, että heidät lähetettäisiin pikaisesti pois Lontoon East Endin ahtaista slummeista. Tämä suunnitelma osoittautui epäonnistuneeksi. Myöhemmin vuonna 1900 Barnardo otti käyttöön toimintatavan, että ulkomaille siirrettävien lasten oli oleskeltava 2–3 kuukautta jossakin järjestön lastenkodissa ennen matkalle lähettämistä. 

 

Lasten lähettäminen ulkomaille jatkui vuosien ajan. Kohdemaina olivat Englannin silloisista siirtomaista sekä Kanada että Australia. Vuoteen 1905 mennessä näihin maihin oli lähetetty kaikkiaan 18 000 lasta. Tämä luku tarkoittaa, että siirtomaihin lähetettiin keskimäärin 1000 lasta vuosittain.  Todellisuudessa Barnardo vain jatkoi Englannissa pitkään jatkuneita perinteitä, joiden eräänä tarkoituksena oli ollut siirtomaiden asukasmäärän lisääminen. 

 

Kesällä 1883 Peterboroughissa, 100 km Lontoosta pohjoiseen olevassa kaupungissa, asunut miljonääri George A. Cox tarjosi Barnardolle mahdollisuuden, että tämä voi perustaa valintansa mukaan Coxin omistamilla mailla olevaan rakennukseen kodin asunnottomille englantilaisille lapsille. Barnardo valitsi niistä Hazelbrae’n ja aloitti siellä heti talon kunnostamisen lasten käyttöön.

 

Vuonna 1887 Barnardo otti käyttöön uuden toimintamallin lähettämällä 330 poikaa täysihoitoon ”hyviin maalaiskoteihin”, pois slummeista ja niiden saastuttavasta elämästä, joiden hän uskoi olevan haitallisia lasten fyysiselle ja moraaliselle hyvinvoinnille.

 

Barnardo avasi vuonna 1888 kaksi suojapaikkaa prostituoitujen lapsille. Barnardo ei katsonut yleisen käsityksen mukaisesti prostituutiota ensisijaisesti synniksi, vaan osaksi laajempaa naisten taloudellista ja sosiaalista hyväksikäyttöä. Prostituoitujen kuuluessa Barnardon sosiaalisen toiminnan piiriin hänet liitettiin tutkittavien joukkoon, kun Englannissa selvitettiin vuonna 1888 suurta kohua herättänyttä prostituoitujen sarjamurhaa. ”Jack The Ripper–nimellä (Viiltäjä-Jack) tunnetun murhaajan henkilöllisyyttä ei saatu koskaan selvitetyksi. Barnardoon kohdistuneet epäilyt olivat niin julkisia, että hänen oli laadittava omasta syyttömyydestään vakuuttava kirjoitus The Times –lehteen.

 

Vuonna 1889 Barnardo avasi taas uuden sosiaalisen avustustyön muodon sijoittamalla aviottomien naisten lapsia hoidettavaksi lähellä oleviin perheisiin, niin että naiset voivat käydä työssä. Barnardo oli vaikuttamassa vuonna 1891 lainmuutokseen, joka asetti lasten hyvinvoinnin vanhempien oikeuksien yläpuolelle.

 

Thomas Barnardon perustama ”Dr. Barnardo’s Homes” liitettiin vuonna 1899 järjestöön ”The National Incorporated Association for the Reclamation of Destitute Waif Children”. Yhteisön toimintaa pidetään yllä pääasiallisesti lahjoitusvaroin.

 

Dr. Barnardo’s Homes” perusti vuonna 1903 Englannissa lähellä Norwitchia merimieskoulun ”Watts Naval training school”, jossa oli 320 oppilaspaikkaa merimiesten kouluttamiseksi sekä merivoimia että kauppalaivoja varten. Hankkeen teki mahdolliseksi E. H. Watts'in myöntämä taloudellinen tuki. Oppilaitos saatiin avatuksi vasta vuonna 1906.

 

Thomas John Barnardo kuoli kotonaan sepelvaltimovikaan vuonna 1905. Silloin ”Dr. Barnardo’s Homes” –järjestöllä oli 96 lastenkotia ja niissä noin 8000 lasta, ja 4000 lasta oli sijoitettuna muualle täysihoitoon. Kaikkiaan 18000 lasta oli lähetetty lähes 20 vuoden aikana siirtolaisina Kanadaan ja Australiaan.

 

Thomas Barnardon varsin toimelias elämä kodittomien lasten hyväksi on herättänyt monia kysymyksiä. Kuten aikaisemmin on jo mainittu, hänen toimintansa herätti myös kiivasta arvostelua. Osa epäkohdista liittyi varmaankin järjestelmän suuruuteen ja työtekijöiden ammattitaidon puutteeseen, mutta osa liittyi myös Barnardon henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Hänellä oli taipumusta peitellä epäkohtia, liioitella saavutustensa merkitystä ja lisäksi hänen epäiltiin käyttäneen järjestölle lahjoitettuja varoja omiin tarkoituksiinsa. Myönteistä Barnardon toiminnassa oli monipuolisuus, kasvatuksen ja työhön  harjaantumisen korostaminen sekä lapsen hyvinvoinnin kannalta suotuisan ympäristön luominen. Hän toi myös esiin kokonaispersoonasta huolehtimisen tarpeen. Hänen laajat hankkeensa varojen keräämiseksi toivat yleiseen tietoisuuteen lasten ja nuorten hyväksi tehtävän työn merkityksen. Hänen organisaatiokykynsä sai aikaan merkittäviä ja pysyviä aluevaltauksia lasten ja nuorten sosiaaliseen työn hyväksi. [Katso tarkemmin Kirjallisuutta: Smith, M. K. (2002)]. 


Kirjallisuutta:

 

Barnardo's Timeline, Internet http://www.goldonian.org/barnardo/tb_timeline.htm .


(The) Encyclopaedia Britannica 1910, Volume 3, AUS to BIS, Hakusana Barnardo, Thomas John (1845–1905). New York 1910.


Smith, M. K. (2002) 'Thomas John Barnardo ('the Doctor')', the encyclopedia of informal education, Internet http://www.infed.org/thinkers/barnardo.htm .


Kirjoitus on valmistunut kesäkuussa 2010.


TAKAISIN IHMISIÄ LÄÄKETIETEEN HISTORIASSA TAI KULTTUURIA HAKEMISTOON