Arno Forsius

 

Runomuotoinen puhe ylihoitaja Aune Mäkisen eläkkeelle siirtyessä

Lahden kaupunginsairaalassa 31.1.1979 järjestetyssä tilaisuudessa.

 

Aunelle

 

Tuo on Aune armahainen,

ystävämme ylihoitaja,

meitä usein muistaessaan

runot pitkät riimitteli,

säkeiksi sanat saattoi.

Miksen siis minäki.

virttä pientä virittäisi,

mitä liikkuu mielessäni.

kuta aivot askaroivat  

tämän päivän päättyessä,

ehtiessä ehtoohetken.

 

Kerran vuoden vaihtuessa,

alkaessa ajast’ajan,

uunna vuonna uutukaisna,

syntyi lapsi lahtelainen,

piltti pieni palleroinen,

tyttö tykö Lundénein,

Tuosta kasvoi lapsi Lahden,

tyttö pieni tylleröinen,

letit liehui olkapäillä,

puna poskilla punotti,

kun hän kouluhun kulki

Tipalahan tipsutteli,

Jalkarannan teitä pitkin,

vierustoja Vesijärven.

 

Siitä Aune armahainen,

kohta varttui aikuiseksi,

yleni naiseksi nuoreksi,

opintielle ojentihe,

lähti hyvään Helsinkihin,

päätyi pääkaupunkihin,

siellä  sitten tullaksensa

hoitajaksi sairahitten,

siskoksi kivunalaisten.

 

Tuo on Aune armahainen,

koulut kaikki käytyänsä,

opit oivat saatuansa,

koottuansa kokemukset,

kulki maita, kiersi Ruotsit,

Lahteen toki taasen löysi,

takaisin kotituville,

sairaalaamme kunnalliseen.

Täällä löysi oman armaan,

Unto-poika untamoisen,

Mäkisen sukua suurta,

jonka kanssa kodin kokos,

pesän pienen pehmusteli.

Siinä sai sivussa lapset,

ensin tyrkkäs tytön esiin,

sitten pojan potran laittoi.

 

Tuo on Aune armahainen,

hoitaja kivunalaisten,

tuskat tuimat tyynnytteli,

lievitteli liiat kivut,

hädän hetket hälventeli,

lohdutteli suuret surut,

olipa tauti äkisti tullut

taikka vika vitkallinen,

ja vaiva jos voitolle pääsi,

tauti turmaksi koitui,

lähtevän matkalle laittoi,

tasoitti tuonelan tietä,

taivaan portille talasi.

 

Niin tuo Aune armahainen,

sairashuoneessa tässä,

on toimesta toiseen tullut,

porras portaalta kohonnut,

ura on yhäti urennut,

ylisen hoitajan virkaan,

johtajaksi oman joukon,

vastuun suuren kantajaksi.

 

Tuo on Aune armahainen,

kaiken miettii mielessänsä,

muistelevi menneisyyttä,

varteen ottaa opetukset,

tuumiskelee tulevaista,

katso kuuta, tähtitarhaa,

synnyt syvät tutkistelee.

 

Itse Aune armahainen,

aina on työssä ahkera,

toimessa ihan iloinen,

ellei kiireet kiperät

taikka viran velvoitukset

vetele kulmia kurttuun,

painuksihin päätä saata.

 

Nyt kun Aune armahainen,

toimet kaikki tehtyäsi,

työsi valmiiks saatuasi,

alkaa loputon lomasi,

ehtivät eläkepäivät,

erkanet ovilta näiltä,

lähdet näiltä tanhuvilta,

niin me jälelle jäävät,

kiitämme Aune sinua,

yhteisistä vuosistamme,

ystävyydestä hyvästä,

toveruudesta todesta.

Onni olkoon aina myötäs.

 

    * * * * * * * * * *

 

 

Siiretty kotisivuille toukokuussa 2014.

 

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON