Arno Forsius

Arwidsson-suvun vaiheista

Arwidsson-suvun edustajista tunnetaan yleisesti vain Adolf Iwar Arwidsson (1791–1858). Hänen isänsä Adolf (aik. Arwid) Adam Arwidssonin (1762–1828) itselleen ottama sukunimi katosi Suomessa jo seuraavan sukupolven jälkeen. Hänen pojistaan Carl Magnus ja Johan kuolivat ennen aikuiseksi ehtimistään, Sten Sture jäi naimattomaksi ja Adolf Iwarin kautta suku jatkui Ruotsissa. Sen sijaan tyttärien kautta suku on jatkunut Suomessa nykypäivään saakka.

Werre-suvun vaiheita

Suomalaisen Arwidsson-suvun kantaisä oli Ruotsin Taalainmaan Nyåkerista kotoisin ollut talonpoika Göstaf, joka kaatui sotilaana Isonkyrön taistelussa vuonna 1714. Hänen poikansa Anders Göstafinpoika (S noin 1710) kirjattiin vuonna 1726 Tukholman suutarinkisällien luetteloon. Tämä käytti jo silloin sukunimeä Werre, joka saattoi olla hänen isänsä sotilasnimi, mutta toisaalta hän on saattanut ottaa nimen Werre, koska Tukholmassa oli siihen aikaan useita Werre tai Wärre –nimisiä suutareita. Anders Werre ei saanut koskaan Tukholmassa porvarinoikeuksia, mutta hän näyttää harjoittaneen itsenäistä suutarinammattia ainakin vuonna 1735 Norrmalmilla. Hän asui siellä kamariherra Schönfeldtin lesken talossa ja piti apunaan sekä kisälliä että oppipoikaa. Hänet mainitaan samassa paikassa viimeksi vuonna 1742, mutta hän ei ollut kirjoissa vuonna 1741. Hänen arvellaan olleen vuoden 1741 aikoihin sodassa, mahdollisesti Suomessa pikku vihan aikana.

Anders Göstafinpoika Werre oli naimisissa kahdesti. Ensimmäisestä avioliitosta syntynyt ainoa poika Arvid Andersinpoika Werre (1734–1808) ryhtyi myös suutariksi. Hänet on merkitty Tukholmassa vuonna 1754 suutarien kisälliluetteloon suutarimestari Risbergin verstaaseen kuuluvana. Pian sen jälkeen eli vuonna 1756 hän oli kuitenkin suutarina Porissa. Siellä hän solmi samana vuonna avioliiton Maria Holmbergin (1728–1780) kanssa, jonka vanhemmat olivat porvari Erik Holmberg ja Margareta Bäckman. Erik Holmbergin kerrotaan olleen kotoisin Ruotsista ja toimineen aikaisemmin luutnanttina laivastossa. Arvid Werrelle ja Maria Holmbergille syntyi kolme lasta, Margareta Helena vuonna 1757, Carl Magnus vuonna 1760 ja Adolf Adam (kastettuna Arwid Adam) vuonna 1762. Carl Magnus, jonka kummeina olivat olleet mm. seurakunnan apulainen Samuel Granlund puolisonsa kanssa, kuoli kahden vuoden ikäisenä.

Vuonna 1764 Arvid Werre toimi suutarimestarina Vaasassa. Siellä hän sai nuorimpana mestarina kisällikirstun esimiehen eli Vorständerin tehtävät, joita hän hoiti kaksi vuotta. Hän oli myös jäsenenä ammattikuntaoikeudessa ja lisäksi hänet valittiin uunimestariksi (ugnmästare) vuonna 1769. Hänellä oli Vaasassa ollessa yksi ainoa oppipoika. Arvid Werren vaimo Maria Holmberg suoritti Tukholmassa kätilön tutkinnon joulukuussa 1765 ja hän toimi sen jälkeen Vaasassa kätilönä vuonna 1777 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Arvid Werre oli ollut hyvin toimeentuleva ainakin niin kauan kuin hänen vaimonsa Maria oli elossa. Loppuaikoina Werren kerrotaan ammattikunnan pöytäkirjojen mukaan lyöneen laimin maksujaan ja viivytelleen haltuunsa uskottujen varojen tilityksiä.

Arvid Werre muutti 1780-luvulla Tukholmaan ja avioitui vuoden 1783 aikoihin ruotsalaisen Lisa Björnströmin kanssa. Toisesta avioliitosta syntyi kaksi poikaa, joista toinen oli vuonna 1792 syntynyt Gustaf. Pian sen jälkeen Werre oli solminut kolmannen avioliiton samoin ruotsalaisen Helena Öbergin kanssa. Werre muutti Ruotsista marraskuussa 1799 vaimonsa ja toisesta avioliitosta syntyneen poikansa Gustafin kanssa Padasjoelle, jossa ensimmäisestä avioliitosta syntynyt Adolf Arwidsson oli silloin kappalaisena.

Kun Adolf Arwidsson oli valittu kirkkoherraksi Laukaan seurakuntaan, muutti suutarimestari Arvid Werre vuonna 1804 perheensä kanssa Tukholmaan vaimon taivuttelun seurauksena. Arwidssonin tiedetään lähettäneen isänsä perheelle avustusta, mutta Suomen sodan vuoksi vaikeutuneiden liikenneyhteyksien vuoksi perhe joutui puutteeseen. Arvid Werre kuoli sodan aikana 31.5.1808 Tukholman eteläisessä, köyhälistön kaupunginosassa. Kirkonkirjojen mukaan hän jätti jälkeensä ainoastaan vaimon.

Adolf Arwidssonin ura papiksi

Suutarimestari Werren taloudellinen tilanne oli hänen Vaasassa asuessaan ollut niin hyvä, että perheen ainoa poika Adolf Adam, joka oli näihin aikoihin vaihtanut kasteessa annetun Arwid-nimen Adolfiksi, pantiin vuonna 1790 kaupungin kymnaasiin. Siellä hänen tovereinaan oli useita huomattavien pohjalaissukujen poikia, mm. myöhempi Vaasan kirkkoherra Johannes Tengström.

Koulunsa käytyään Adolf Adam Werre lähti jatkamaan opintojaan Turun akatemiaan, jonne hänet kirjattiin ylioppilaana 5.2.1779 nimellä Arwidsson. Isän sukunimen Werre vaihtaminen tämän etunimestä johdettuun uuteen sukunimeen on ilmeisesti tapahtunut juuri tuolloin. Arwidsson valitsi oppiaineekseen teologian, koska se turvasi nopeimmin toimeentulon. Hän pääsi jo vuonna 1782 kornettina Karjalan rakuunarykmentin saarnaajaksi ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1784. Hän on kertonut alkupääomansa olleen "sininen matkakirstu, laiha hevonen ja hyvät kiesit". Pappisvihkimyksen jälkeen Arwidsson saattoi hakea paremmin palkattuja ja turvattuja seurakuntapapin virkoja. Hän oli rykmenttinsä kirjoissa vuoteen 1790 saakka, mutta loppuaikoina hän on ollut palveluksessa palkatta ja hänen on merkitty jääneen pois harjoituksista.

Padasjoen seurakunnan kappalainen Johan Molin kuoli 10.12.1787 ja Arwidsson ilmoittautui Padasjoen kappalaisenviran hakijaksi ilmeisesti jo vuoden 1787 lopulla. Pitäjänkokous päätti 2.1.1788 pyytää hänen asettamistaan ehdokassijalle, koska hän oli luvannut turvata kappalainen Molin-vainajan kuolinpesän naimalla tämän vanhimman tyttären. Näin siis yritettiin käyttää hyväksi siihen aikaan jo väistyvää papinviran hankkimistapaa. On mahdollista, että Arwidsson on tutustunut tulevaan morsiameensa Anna Katarina Moliniin opiskelunsa aikana Turussa, sillä tämä on saattanut oleskella Turussa sukulaistensa Helleniusten luona. Joka tapauksessa Arwidsson haki kappalaisen virkaa Molinin perheen ystävien turvin ja hänestä toivottiin lisäksi Molinien maaomaisuuden hoitajaa, kun perheen oma poika oli vielä alaikäinen.

Sotakamreeri Carl Gustaf Mether oli laatinut Arwidssonille puoltokirjelmän, johon myös kirkkoherra, rovasti Joachim Cleve yhtyi. Arwidsson voisi kappalaisena asua Molinien omistamassa Mikkolan rusthollissa Jokioisten kylässä lähellä kirkkoa eikä peninkulman matkan päässä olevassa virkatalossa. Seurakunnalta ei liiennyt varoja uuteen kappalaisen virkataloon lähemmäs kirkkoa katovuosien ja isojakokustannusten takia. Arwidssonille myönnettiin vain kolmas ehdokassija, mutta seurakunta valitsi hänet virkaan 20 13/36 manttaalin äänillä, kun ainoa vastaehdokas sai vain 4 101/144 manttaalin äänet. Arwidsson asetettiin virkaan 6.7.1788 ja tammikuun 1789 alussa vietettiin hänen ja Anna Katarina Molinin (1768–1843) häät.

Kappalainen Johan Molinin kuolinpesä on saattanut olla velkainen ja vailla käteisiä rahavaroja, mutta perikunnalla oli kuitenkin varsin huomattava maaomaisuus. Perinnönjaossa siitä tuli Anna Katariina Arwidssonin osaksi edellä mainittu Mikkolan rustholli. Toinen tytär Maria Lovisa, joka oli naimisissa kruununvouti Carl Masalinin kanssa, peri Kauppilan tilan Lammilla, jonka hän sittemmin vaihtoi Saksalan rustholliin. Kappalaisen leski Anna Helena Molinilla ja tämän nuoremmilla lapsilla oli hallussaan myös Tommolan ratsutila Asikkalassa. Vaikka nämä asustivatkin enimmäkseen Mikkolassa, ei Arwidsson kuitenkaan joutunut heidän elättäjäkseen. Päinvastoin hänestä oli nuorella iällä tullut "onnen poika", kuten eräs kirkkoherran apulaisista oli arvellut.

Anna Katarina Molinin sukujuuret

Johan Molin kuului Mulinuksen sukuun, jonka vanhin tunnettu edustaja oli turkulainen porvari Klemet Muuli. Hänen  poikansa Simon Clementis Mulinus (K 1691) toimi Teiskon kappalaisena. Hän oli naimisissa Valborg Gummeruksen, Oriveden kirkkoherran Josefus Petri Gummeruksen tyttären kanssa. Heidän poikansa, Messukylän kappalainen Johannes Mulinus (K 1712) oli puolestaan avioliitossa Helena Wanaeuksen kanssa, joka oli Oriveden kirkkoherran Johannes Petri Wanaeuksen tytär.

Johannes Mulinuksen ja Helena Wanaeuksen pojasta Simon Mulinuksesta (K 1741) tuli Padasjoen kappalainen ja hän solmi avioliiton Anna Helena Schof'in (tai Schogh) kanssa. Tästä avioliitosta syntynyt Johan Molin, josta tuli myöhemmin Padasjoen kappalainen, menetti isänsä noin 10 vuoden ikäisenä. Simon Mulinuksen leski avioitui miehensä seuraajan Aron Limatiuksen (1710–1770) kanssa, joka piti hyvää huolta poikapuolensa Johan Molinin elatuksesta ja koulutuksesta. Johan Molin solmi sittemmin avioliiton Anna Brigitta Helleniuksen kanssa ja heidän vanhin tyttärensä oli Anna Katarina Molin. Limatius puolestaan solmi Anna Helena Schofin kuoltua avioliiton Hedvig Katarina Kraemerin kanssa.

Anna Brigitta Helleniuksen vanhin tunnettu esi-isä oli Västmanlandissa Ruotsissa asunut talonpoika ja myöhemmin Västeråsin raatimies Joen Mattsinpoika. Hänen poikansa, rykmentinkirjuri Anders Hellenius siirtyi Suomeen, avioitui Kristina Greekin kanssa ja omisti mm. kolme ratsutilaa Espoossa. Heidän poikansa Carl Hellenius, joka toimi tykistön varusmestarina, kihlakunnan kirjurina ja nimismiehenä, oli avioliitossa Anna Hermigierin kanssa. Viime mainitun avioparin poika, rykmentinkirjuri Carl Hellenius ja tämän puoliso Brigitta Strandén olivat Anna Brigitta Helleniuksen vanhemmat. Perheen poika Carl Hellenius, aateloituna von Hellens, oli lääkäri ja kasvitieteilijä, josta tuli Turun akatemian talousopin ja luonnonhistorian professori.

Johan Molinilla ja Anna Brigitta Helleniuksella oli vanhimman tyttärensä Anna Katarinan lisäksi neljä nuorempaa lasta, Maria Lovisa (1770–1856), Carl Johan (S 1773), Ulrica Gustava (S 1776) ja Gustaf Niclas (S 1779).

Adolf Arwidssonin perhekunta Padasjoella

Adolf ja Anna Katarina Arwidssonin perheeseen syntyi yhdeksän lasta: Charlotta Adolfina 1790, Adolf Iwar (kastettuna Adolf Johan) 1791, Carl Magnus 1792, Amalia Lovisa 1793, Sofia Gustava 1796, Agatha Wilhelmina 1799, Carolina Fredrika 1804, Sten Sture 1806 ja Johan 1807. Seitsemän ensimmäistä syntyi Padasjoella ja heistä kaksi nuorinta kuoli lapsena Laukaassa. Laukaassa syntyneistä pojista nuorempi kuoli jo yhden vuorokauden ikäisenä. Toiseksi vanhin poika Carl Magnus kuoli 20 vuoden ikäisenä Turussa teologian opiskelijana. Täysi-ikäiseksi eli siis viisi lasta yhdeksästä.

Vanhimmalle pojalle annettiin kasteessa isän ja äidinisän nimet. Kummit valittiin perheen silloisesta arvokkaimmasta sukulais- ja seurapiiristä. Näitä olivat ennen muita Porvoon piispa Paul Krogius ja everstiluutnantti Jonas af Enehjelm rouvineen, kapteeni ja rouva Robert Wilhelm Gripenberg, varapastori Henrik Gustaf Åkerman, kersantti Carl Jakob Forssell puolisonsa kanssa, ylioppilas Anders Johan Mether sekä mamsellit Vendela Gustava ja Theodora Lovisa Mether, ylioppilas Gustaf Magnus Cleve sekä mamselli Anna Maria Jack. Pappissäädyn ohella myös sotilassääty on hyvin edustettuna kummien joukossa.

Adolf Arwidssonia on kuvattu ulkoiselta olemukseltaan kookkaaksi, kauniiksi ja vanhoilla päivilläänkin ryhdikkääksi mieheksi. Hänen sanottiin perineen selkeän ymmärryksensä sekä suuren toimeliaisuutensa äidiltään. Oman perheeseen kohdistunutta ylen suurta säästäväisyyttä ja siitä johtuvaa pikkumaisuutta ei toisaalta voi kiistää, mutta se oli ymmärrettävissä hänen nuoruudessaan kokemansa puutteen valossa. Kun hän piti kiinni saatavistaan ja käräjöi vanhoista maksuista, niin hän ei ainakaan Padasjoella toiminut vain omaksi vaan myös Molinin perikunnan eduksi.

Adolf Arwidsson oli ajatustavaltaan fysiokraatti, luontoon perustuvan talousjärjestelmän kannattaja. Hän kunnioitti maanviljelystä elinkeinoista ensimmäisenä ja oli valmis arvostelemaan muita ansaitsemistapoja. Kun tamperelainen liikemies Gustaf Lundahl oli erään kiistan aikana huomauttanut heidän molempien varallisuudesta, Arwidsson oli arvostellut tätä vertailua: "Vastasin hänelle, että jos olinkin rikas, se johtui maan vaalimisesta, joka ei anna puijata itseään, hänen rikkautensa taas nokkelista kauppiaankeinotteluista ja taitavasta olosuhteiden ja mahdollisuuksien hyväksi käytöstä." Markkinoita Arwidsson ei suvainnut, koska niistä koitui hänen mielestään maaseudun asukkaille vain riitoja, varkauksia, tappeluja ja huonoa elämää.

Arwidssonin äidinkieli oli ruotsi eikä hän oppinut koskaan täydellistä suomenkielen taitoa. Tämä lienee myös syynä siihen, että häntä vastoin todellisuutta kuvaillaan Padasjoen asukkaiden muistissa usein yksinkertaisena pilailun kohteena. Kiertävien tarinoiden sankarina oli tavallisesti hänen isäntärenkinsä Mikko. Arwidsson oli kyllä hyvin selvillä tämän vioista, mutta siitä huolimatta hän sieti isäntärenkiään hyväntahtoisesti ja oli vieläpä paikkakunnalta muuttonsa jälkeen valmis huoltamaan häntä. Tämä "Vahinko-Mikko" oli mm. eräänä kesäisenä päivänä, kun työ heinäniityllä olisi vaatinut kaiken väen, kiivennyt omasta aloitteestaan läheiselle Koiravuorelle muka sadetta vahtimaan ja tullut ensimmäisten pisarain pudotessa tärkeänä ilmoittamaan sateesta kappalaiselle. Jokunen Arwidssonin sanontakin oli säilynyt pitkään muistissa. Kun talonpojat ajoivat pappilaan koivupuita, joista oli kiskottu tuohet pois, uskottelivat he Arwidssonille, että jänikset olivat järsineet tuohet. Silloin Arwidsson oli kysynyt: "Söökö jänis puuta kuin voohi?" Laukaan ajoilta lienee peräisin Arwidssonin sunnuntaisaarnassa esittämä varoitus: "Viimeisenä päivänä pitää teidän tiiliä tekemän."

Arwidssonilla oli kertoman mukaan itsetietoisia ja omahyväisiä luonteenpiirteitä, joita itsenäinen työ ja menestyminen taloudellisissa asioissa oli korostanut. Tällainen valtapyrkimys tuli esiin myös perhepiirissä ja se koettiin rasituksena, vaikka sen taustalla olikin yleensä vilpitön huolenpidon halu. Arwidssonin perhekunnan lapset kokivat isänsä ankaraksi kasvattajaksi. Toisaalta he olivat aivan ilmeisesti huomanneet, että isässä oli myös todellista hyväntahtoisuutta. Siten sellaiset sanat kuin "senkin riivattu" itse asiassa ilmaisivat erityistä tyytyväisyyttä ja pieni tiuskinta oli yleensä vaaratonta. Hyviin tapoihin kasvattaminen oli miltei yksinomaan äidin tehtävänä eikä siinä vitsaakaan säästetty tarpeen tullen. Lisäksi äiti tahtoi välittää myös sydämensä uskon ja hartauden lapsilleen.

Anna Katarina Arwidsson oli poikansa Adolf Iwarin kertomuksen mukaan mitättömän näköinen, lyhyt ja lihavuuteen taipuva, mutta erittäin miellyttävä ja ystävällinen. Hänessä oli taipumusta synnynnäiseen raskasmielisyyteen, joka ilmeni tyytymättömyytenä ja valitteluna sekä aloitekyvyn ja omatoimisuuden puutteena. Hän vetäytyi mielellään taka-alalle ja oli myös ruumiinvoimiltaan vähäinen. Emännän apuna oli varsinaisen palvelusväen ohella useimmiten taloutta hoitava mamselli. Jos seurakuntalaiset tarvitsivat apua ja lohdutusta, he kääntyivät mieluimmin pappilan emännän puoleen, joka puhui heidän kieltään, tunsi heidän olonsa ja oli lämpimänä kristittynä aina valmis auttamaan.

Anna Katarina Arwidssonin äiti Anna Brigitta Molin (o.s. Hellenius) asui vuorotellen naimisissa olevien tyttäriensä luona ja äidin nuorin sisar Ulrica Gustava Molin enimmäkseen Arwidssonien luona Mikkolassa. Anna Brigitta Molin on säilynyt muistoissa todellisena heränneenä. Myös tyttärien uskonnollisuus oli suuntautunut selvästi herännäisyyteen. Näiden veljen Gustaf Niclasin tytär Charlotte Molin liittyi sittemmin julkisesti heränneisiin ja hänestä tuli Helsingin Diakonissalaitoksen johtajatar. Anna Brigitta Molinin perhekunnan omaksuma herännäisyys vaikutti myös Adolf Arwidssoniin. Hän suhtautui virkansa hoidossa varsin tasapuolisesti herännäisliikkeen ilmiöihin, joskaan ei hyväksynyt maallikkojen saarnatoimintaa.

Adolf Arwidssonin isän Arvid Werren uusi perhe, joka oli muuttanut Ruotsista vuonna 1799 Padasjoelle, aiheutti perhekunnassa rauhattomuutta. Entinen suutarimestari teki aikansa kuluksi lastenlapsilleen kenkiä, jotka olivat tosin epämukavia ja painavia. Pitkillä kävelyretkillä isoisä oli reippaana seurana, mutta hänen pojastaan Gustafista ei pidetty. Arvid Werren kolmas vaimo Helena Öberg oli varsinainen "noita-akka", joka aiheutti jatkuvasti epäsopua. Hän yritti myös tuoda esille omaa ylemmyyttään vertaamalla "raakaa" Suomea Ruotsiin ja Tukholmaan. Ristiriitojen vuoksi Adolf Arwidsson ei voinut pitää isäänsä ja tämän vaimoa pappilassa, vaan sijoitti heidät asumaan kauemmas Brusilan tilalle. Arwidssonien siirtyessä Laukaaseen Arvid Werre lähti perheineen vaimonsa painostuksesta takaisin Tukholmaan.

Anna Katariina Arwidssonin sisar Maria Lovisa Molin, joka oli avioitunut Hollolan ylisen tuomiokunnan kruununvoudin Carl Masalinin kanssa, asui enimmäkseen läheisessä Saksalan kartanossa. Varakkaana pidetty Masalin omisti ajoittain useita tiloja ja oli Karlsborgina tunnetun Brusilan sotilasvirkatalo vuokraaja. Hän joutui kuitenkin väärinkäytösten takia virkasyytteeseen 1796 ja katsoi silloin parhaaksi paeta Ruotsiin. Maria Lovisa Masalin sai avioeron miehestään vuonna 1804 ja meni naimisiin luutnantti Constantin Meurmanin (1752–1811) kanssa, joka muutti silloin edellisestä avioliitosta syntyneen poikansa Carl Otto Meurmanin (1788–1845) kanssa Saksalaan. Carl Masalin otti Ruotsissa sukunimen Jansson ja perusti siellä uuden perheenkin. Carl Otto Meurman ja Adolf Iwar Arwidsson tapasivat Janssonin vuonna 1818, jolloin tämä toimi Kullarbon nimismiehenä Uplannissa.

Arwidssonin tarkoituksena oli antaa pojilleen ensin kotiopetusta, niin että heitä ei tarvitsisi lähettää suurin kustannuksin kouluun vieraalle paikkakunnalle ennen lukioon menoa. Padasjoella hankittiin vuonna 1800 kotiopettajaksi lukiolainen J. H. Gustafsson ja oppilaaksi tuli pappilan poikien lisäksi heidän ikätoverinsa Carl Johan Masalin. Jotta opettajakin voisi samalla jatkaa lukujaan, viettivät hänen oppilaansa aluksi kevätlukukauden Porvoossa, mutta sittemmin opetus tapahtui kotona. Vaikka Gustafsson lienee ollut tunnollinen ja saavuttanut oppilaittensa kiintymyksen, eivät tulokset neljän vuoden opiskelusta olleet kehuttavia. Gustafssonin jälkeen opettajana oli lyhyen aikaa lukiolainen Carl Gabriel Lyra, Asikkalan kappalaisen Gabriel Lyran poika.

Avioliittonsa välityksellä Arwidsson tutustui pian paikkakunnan säätyläisperheisiin. Kirkkoherran Joachim Cleven puoliso Maria Elisabet Enhjelm (aik. Hellenius) oli Anna Brigitta Molinin serkku, samoin kuin Verhon kartanossa (Nyställe eli Nyystelä) asuvan sotakamreeri Carl Gustaf Metherin puoliso Vendela Gustava Enhjelm (aik. Hellenius). Metherien pojasta Anders Johanista Metheristä tuli Turun akatemian matematiikan professori, mutta hän erosi varhain virasta ryhtyäkseen yksinomaan hoitamaan tilaansa. Arwidsson oli vuonna 1798 perustetun Arrakosken sahamyllyn omistaja yhdessä sotakamreeri Metherin ja kihlakunnantuomari Arckenholtzin kanssa. Muita tuttavapiiriin kuuluneita olivat Alhon (alunperin Alhof) tilan omistaja, sittemmin vääpeli Carl Jacob Forssell sekä Ansion kartanon Kasiniemessä omistanut furiiri Hans Henrik Brummer ja hänen puolisonsa Eva Sofia, o.s. Sass.

Adolf Arwidsson Padasjoen kappalaisena

Kirkkoherra Joachim Cleven (1727–1795) kuoltua vuonna 1795 hänen seuraajakseen tuli Fabian Gestrin (Gestrinus) (1739–1800) vuonna 1797. Hän ehti olla virassa vain kolme vuotta, minkä jälkeen kirkkoherraksi tuli Anders Wilhelm Hirn (1751–1812) vuonna 1802. Arwidsson joutui hoitamaan virkaa kummallakin kerralla sen avoimena ollessa. Hän hoiti jälkimmäisellä kerralla pääpappilan viljelyksetkin. Hän myös haki virkaa molemmilla kerroilla, mutta tuomiokapituli ei pannut häntä edes ehdolle. Tuomiokapituli antoi hänelle 1802 kyllä muistutuksen siitä, että hän oli yksin hoitanut sekä omaansa että kirkkoherran virkaa. Sovinto saatiin aikaan, kun Arwidsson hankki apulaisen, jonka palkkausehdotuksen tuomiokapituli hyväksyi. Väliaikainen viranhoito luettiin hänelle myöhemmin ansioksi.

Avioliiton solmittuaan Adolf Arwidsson muutti puolisonsa kanssa Mikkolan rustholliin, joka oli aluksi Johan Molinin perikunnan omistuksessa ja kuului perinnönjaon jälkeen Anna Katarina Arwidssonille. Kappalaisen viran hoito oli myös helpompaa, koska Mikkola sijaitsi lähellä vanhaa puukirkkoa. Arwidsson ryhtyi tarmokkaasti hoitamaan rusthollin maanviljelystä, minkä lisäksi hän hankki omistukseensa tai viljelykseensä uusia tiloja Padasjoelta ja Asikkalan Kurhilasta. Lisäksi hän esiintyi jo varhaisessa vaiheessa sukulaispiirissään johtomiehenä ja neuvonantajana taloudellisissa kysymyksissä. [Lisäys: Vanha puukirkko paloi vuonna 1924 ja sen paikalle tiilistä rakennettu kirkko otettiin käyttöön vuonna 1928.]

Arwidsson oli yhdessä sotakamreeri Carl Gustaf Metherin ja kihlakunnantuomari Arckenholtzin kanssa vuonna 1798 perustetun Arrakosken sahamyllyn osakkaana. Sahamylly aiheutti rettelöitä paikkakunnan talonpoikien kanssa. Arwidssonin muuttaessa Laukaaseen sahamylly näyttää siirtyneen pelkästään Metherin omistukseen. Eräänlainen demokraattinen piirre Arwidssonin ajattelussa tuli näkyviin, kun hän ryhtyi Jokioisten kylän asukkaiden puolesta vaatimaan maanjaon muutosta, jolloin esim. kirkkoherran pappilan oli luovutettava maata kyläläisille.

Yllä on Padasjoen kirkon seutua kuvaava kuparipiirros 1800-luvulta. Piirroksessa on seuraavat tekstit: Kuvan alla oikealla "Peinté en mois d'Aout l'an 1819", sekä keskellä "VUE DE LA CONTRÉE AUTOUR DE L'EGLISE DE PADASIOKI." ja sen alla "Foible marque d'hommage et de reconnoissance de" ja seuraavalla rivillä "C O Meurman" (joista viime mainittu näkyy kuvassa vain osittain). Perinteen mukaan kuvassa on etualalla Adolf Adam Arwidssonin perhettä, vas. kirkkoherra Arwidsson edessään yksi lapsi, seuraavana kolme lasta ja papin rouva Anna Katarina, o.s. Molin. Heistä oikealle ovat koira, kaksi hevosta, joista toinen imettää varsaa, ja lehtipuusta oikealle kolme lehmää ja viimeisenä niitä laitumelta tuova karjapiika.

Näkymä on kuvattu Hiirenmäeltä kaakosta luoteeseen. Taustalla ovat vasemmalla Padasjoen kirkko ja keskellä ilmeisesti Brusilan sotilasvirkatalo. Niiden etupuolella kulkee vasemmalta oikealle Kirkkojoki. Joen "tällä" puolella on hieman kirkosta vasemmalle ryhmä Mikkolan talon rakennuksia. Saksalan kartanon rakennukset jäävät piiloon oikealla olevan lehtipuun kohdalla olevan metsikön taakse. Nämä tiedot on saatu Christian Creutzilta.

Kuva vaatii vielä joitakin selityksiä. Tekstien mukaan kuvan on piirtänyt Carl Otto Meurman elokuussa 1819. Kuparipiirros on luultavasti tehty jossakin ulkomailla, ehkä Ranskassa. Kuparipiirrosten kaivertajat eivät olleet useinkaan kovin uskollisia alkuperäiselle kuvalle vaan tekivät siihen lisäyksiä ja antoivat sille "vierasmaalaisia" piirteitä. Tässä kuvassa on mm. kirkontorni kirkon "väärällä" puolella, hevoset ovat kovin siroja sen aikaisiin suomalaisiin hevosiin verrattuina, lehmillä on sarvet, mikä oli tuohon aikaan ainakin hyvin harvinaista, ja kuvassa näkyvä lehtipuu muistuttaa huonosti suomalaisia puita. Ihmisten ja eläinten varjojen mukaan aurinko paistaisi kuvassa melko korkealta luoteen suunnasta, mikä on vaikeasti selitettävissä elokuisen auringon sijainnin mukaan.

Seuraavassa osa kuvasta hieman suurennettuna. Kuvien tarkkuus ei ole paras mahdollinen. Yksityisarkisto.

Adolf Arwidsson Laukaan kirkkoherrana

Arwidsson haki useampia kertoja kirkkoherran virkoja, mutta hän pääsi ehdolle vasta vuonna 1804 Laukaan kirkkoherran vaalissa. Hakijoita oli peräti yhdeksän ja Arwidsson sai vaalissa eniten ääniä. Eräät seurakuntalaiset valittivat vaalista mm. sen perusteella, että Arwidsson sanottiin vaalisaarnassa taivutelleen kuulijoita äänestämään itseään. Vaalin toimittaja, Saarijärven pitäjän kirkkoherra Erik Johan Roschier todisti kuitenkin, "että Arwidssonin saarna oli ollut hyvin rakentava, huoliteltu ja kyyneliin saakka liikuttava". Roschier ei pitänyt saarnaa vikana vaan pikemminkin suosituksena. Tuomiokapituli katsoi muistutukset aiheettomiksi, mutta sen päätöksestä tehtiin vielä valitus kuninkaalle. Sekään ei tuottanut tulosta ja niin Arwidsson sai valtakirjansa, viivytysten vuoksi tosin vasta joulukuussa 1804.

Arwidsson lähti Padasjoelta Laukaaseen helmikuussa 1805 vanhempien poikiensa kanssa, mutta muun perheen ja kodin muutto lienee tapahtunut pitkin vanhoja eräreittejä vasta myöhemmin keväällä avoveden aikana. Tämä on luultavaa siitäkin syystä, että Laukaan uuden Pellosniemen pappilan rakentaminen saatiin päätökseen vasta keväällä 1805. Arwidsson rakennutti pappilan lähelle huvimajan, jonka taakse hänen poikansa Adolf Iwar istutti koivuja.

Arwidsson ryhtyi heti innolla hoitamaan uuden seurakuntansa käytännöllisiä asioita. Hengellisen työn lisäksi kirkkoherralle kuului seurakunnan hallinnosta huolehtiminen. Arwidsson otti myös valvoakseen kirkon ja pappilan rakennustyöt, minkä lisäksi hän toimi usein tarvikkeiden hankkijana ja otti toisinaan koko yrityksenkin hoidettavakseen. Kirkon korjaus toteutettiin vuonna 1805 rakennusmestari Jakob Rijfin johdolla ja uuden kellotapulin rakensi Henrik Matinpoika Kuorikoski vuonna 1812. Kirkkoon hankittiin palovakuutus vuonna 1808. Arwidsson otti kirkonkassan hoidettavakseen vuonna 1806 ja hoiti tehtävää vuoteen 1818 saakka. Hän otti omaksi huolekseen myös kirkkoviinin hankkimisen, minkä tavan seurakunta halusi säilyttää hänen seuraajansakin aikana. Muita tehtäviä olivat hautausmaasta huolehtiminen ja kirkollisverojen periminen. Todettakoon samalla, että 1800-luvun alkuvuosina korjattu kirkko paloi pian Arwidssonin kuoleman jälkeen. Uusi, nykyinen kirkko valmistui vuosina 1833–1834.

Kirkkoherran velvollisuuksiin kuului toimia pitäjänkokouksen puheenjohtajana ja hoitaa sen kanssa pitäjän maalliseen hallintoon kuuluvat asiat. Köyhäinruodut järjestettiin Laukaassa uudelleen 1805. Kun tuomiokapituli oli erityisesti kehottanut kirkkoherroja ottamaan pitäjänmakasiinit valvontaansa, Arwidsson teki heti Laukaaseen tultuaan ehdotuksen laitoksen uudelleen järjestämiseksi. Makasiinin hoitajana oli ollut vanha toimitusvouti Johan Jakob Belitz, joka ei ollut tehnyt tilityksiä seitsemään vuoteen. Hänen kanssaan tehtiin sopimus lainarästien korvaamisesta seurakunnalle ja makasiinin hoitajaksi valittiin kappalainen K. J. Dahlström. Maanteiden rakentaminen ja kunnostaminen oli jatkuvaa huolenpitoa vaativa tehtävä. Arwidsson ehdotti vuonna 1817 kätilön palkkaamista pitäjään, mutta yritys ei onnistunut seurakuntalaisten vastustuksen vuoksi. Arwidsson oli rokotuksen innokas edistäjä ja se tuottikin tuloksia. Hänen vuonna 1822 tekemänsä ehdotus pitäjänkoulun perustamiseksi ei sen sijaan toteutunut ja niin lasten opetus jäi edelleen lukkarin huoleksi.

Arwidsson joutui kiinnittämään huomiota myös kirkkokuriin. Alkuaikoina hän valitti seurakuntalaisten tulevan kovin myöhään kirkkoon, usein vasta saarnan jälkeen, ja liikehtivän häiritsevästi jumalanpalveluksen aikana. Silloin määrättiin kaksi kirkon luottamusmiestä vuorotellen oville vahtimaan ja sakottamaan jokaista, joka ei ehtinyt kirkkoon saarnan alkuun mennessä. Lisäksi uudistettiin vanha määräys, jonka mukaan kellotapuliin ja sakastin yläpuolella olevalle lehterille nouseminen oli kiellettyä. Häiriötä aiheutti sekin, kun seurakuntalaiset nousivat penkeille seisomaan nähdäkseen paremmin häpeäpenkissä istuvat. Arwidssonin aikana yleisestä jalkapuurangaistuksesta luovuttiin ja sitä käytettiin vain, ellei asianomainen pystynyt maksamaan hänelle määrättyä sakkoa. Viimeisinä vuosinaan Arwidssonin oli annettava huomautus äideille, jotka toivat kirkkoon pieniä lapsia, niin että nämä lakkaamattomalla huutamisellaan saarnan aikana ehkäisivät sekä saarnaajan ajatuksenjuoksua että kuulijain tarkkaavaisuutta.

Entisaikaan kirkkoherrat olivat seurakunnissaan merkittäviä maanviljelijöitä ja saivat huomattavan osan tuloistaan maataloudesta. Kaikki papit eivät suinkaan onnistuneet kovin hyvin tässä toiminnassa, mutta Arwidsson näyttää olleen siinä varsin tuloksellinen. Hänellä oli pappilan lisäksi omistuksessaan tai viljelyksessään muitakin tiloja. Arwidsson lisäsi karjanpidon mahdollisuuksia raivaamalla paljon uusia niittyjä. Hän toimi uutterasti yhteistyössä Suomen Talousseuran kanssa, laati sille selvityksiä pitäjän elinkeinoelämästä sekä levitti väestön keskuuteen seuran antamia neuvoja maatalouden ja karjanhoidon kehittämiseksi.

Suomen sodan vuodet 1808–1809 olivat raskaita myös Laukaassa. Paikkakunnalla oli liikkeellä paljon kulkutauteja, mm. runsaasti isorokkoa. Myös Arwidsson joutui luovuttamaan pappilasta karjaa ja viljaa uusille venäläisille vallanpitäjille. Jo keväällä 1808 Laukaasta tuli maantieverkkonsa vuoksi sodan osapuolten tavoittelema alue sekä etelästä ja idästä saapuvien venäläisten huolto- ja apujoukkojen kohtaamispaikka. Laukaaseen saapui 18.5.1808 Rautalammilta lähtenyt noin 300 talonpojan aseistautunut joukko, jonka tarkoituksena oli ryöstää venäläisiltä näiden varastoimat elintarvikkeet. Joukko kärsi yrityksessään tappion ja vetäytyi Laukaan kirkolle, jossa se ryösti pitäjäntuvassa olleen venäläisten jauhovaraston. Arwidsson kävi selittämässä, että venäläisten rankaisutoimet vahingoittaisivat maata enemmän kuin jauhojen menetys vihollista, jolloin talonpojat uhkasivat häntä aseilla ja vain pitäjäläisten väliintulo esti häntä vahingoittumasta. Venäläisten kostotoimet olivatkin ankarat ja sotaväen käyttäytyminen muuttui uhkaavaksi.

Venäläiset olivat valmistelleet toukokuun lopulla sotatoimia ja antaneet talonpojille käskyn hevosten hankkimiseksi Laukaan Koiviston kylään. Kruununvouti Limatius oli lähettänyt kirkkoherra Arwidssonille sitä koskevan kuulutuksen luettavaksi kirkossa 29.5. Arwidsson ei kuitenkaan lukenut kuulutusta, vaan luovutti sen Fahlanderin tiedustelijalle. Ilmeisesti Arwidssonin tytär oli kirjoittanut paperiin, että vartio-osaston päällikkö vänrikki Podlutskij ei aio puolustautua viimeiseen mieheen, sekä kehotuksen odottaa yötä, että venäläiset eivät saisi tilaisuutta polttaa makasiinia. Suomalaiset joukot onnistuivatkin 30.–31.5.1808 everstiluutnantti Gustav Fahlanderin johdolla tekemään hyökkäyksen venäläisiä vastaan Koiviston kylässä. Suomalaiset yllättivät venäläiset, tuottivat heille suuria tappioita ja saivat haltuunsa heidän elintarvikevarastonsa. Samalla he saivat vapautetuksi useita venäläisten vankina olleita suomalaisia. Menestys taistelusta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.

Adolf Arwidssonin perhekunta Laukaassa

Laukaasta käsin Arwidsson kävi kesäaikoina entisillä asuinsijoillaan Padasjoella tilojaan tarkastamassa. Tällaisiin retkiin liittynee Carl Otto Meurmanin piirroksen perusteella elokuussa 1819 tehty väritetty kivipiirros, joka kuvaa näkymää Padasjoen kirkonseudun maisemasta, etualalla kirkkoherra Arwidsson perheensä kanssa. Lisäksi Arwidsson matkusteli mielellään seurakuntansa ympärillä aina Etelä-Savoa myöten katsomassa, jos hän oli saanut tietoonsa jonkin ostettavaksi sopivan tilan. Nämä matkat olivat erityisen mieluisia, kun niihin saattoi yhdistää vierailuja sukulaisten ja tuttavien luona.

Koska luottolaitoksia ei tuohon aikaan ollut, pitäjäläiset turvautuivat varakkaiden pitäjäläisten antamiin lainoihin. Näin toimi myös Arwidsson ja takauksena oli usein talo. Sen johdosta Arwidsson sai haltuunsa tiloja, joita hän myi saadakseen lainapääoman takaisin. Laukaassa seurakuntalaiset uskoivat levottomina aikoina myös rahavarojaan Arwidssonin hoitoon, jolloin tämä sai enemmän pääomaa käytettäväkseen.

Arwidssonin perheen muuttaessa Laukaaseen lasten opetus keskeytyi lähes puoleksi vuodeksi. Sen jälkeen viimeisenä opettajana oli toimitusvoudin poika, ylioppilas Otto Ernst Belitz, joka oli aivan kykenemätön tehtäväänsä. Arwidsson lähetti poikansa Adolf Iwarin ja Carl Magnuksen kevättalvella 1806 Porvooseen lukion pääsytutkintoon. Tutkinto tuotti pettymyksen molemmille, sillä kumpaakaan ei hyväksytty matematiikassa. Taitojaan paranneltuaan Adolf Iwar kirjattiin lukion matrikkeliin toukokuussa, mutta Carl Magnus pääsi aloittamaan koulunsa vasta syksyllä. He asuivat Porvoossa vaskiseppä Anders Grönroosin luona. Kotoa tuodut ruokatarpeet eivät riittäneet kunnolla jouluun saakka ja lisäksi vaatteet kuluivat sekä kävivät pieniksi poikien kasvaessa. Adolf Iwar hankki hieman lisärahoja pitämällä yksityisoppilaita. Helmikuussa 1808 alkoi Suomen sota. Lukiossa oli sotilassairaala ja opetusta jatkettiin jonkin aikaa opettajien kotona. Pian koulunkäynti kuitenkin keskeytyi kokonaan ja pojat pääsivät uudelleen kouluun vasta vuoden 1809 alussa. Lokakuussa 1810 he pyrkivät Turun akatemiaan ylioppilastutkintoon. He läpäisivät sen, joskin klassisten kielten opintoja jouduttiin vielä paikkaamaan. Pojat asuivat Turussa professori Anders Johan Metherin luona.

Arwidssonin perhekunta sai kokea Laukaassa suuria muutoksia. Nuorimmat tyttäret Agatha Wilhelmina ja Carolina Fredrika kuolivat keväällä 1806, edellinen runsaan kuuden ja jälkimmäinen kahden vuoden ikäisenä. Huhtikuussa 1806 syntyi poika Sten Sture ja joulukuussa 1807 poika Johan, joka kuoli vuorokauden vanhana. Toiseksi vanhin poika, Turun akatemiassa teologiaa opiskellut Carl Magnus kuoli vuonna 1812 Turussa 20 vuoden ikäisenä.

Edellä useasti mainittu vanhin poika Adolf Iwar oli saanut kasteessa nimet Adolf Johan, mutta hän muutti itse jälkimmäisen niistä Iwariksi. Muutos lienee tapahtunut jo ennen vuotta 1807, koska nuorin poika kastettiin joulukuussa 1807 Johaniksi. Sama nimi annettiin nimittäin kahdelle sisarukselle yleensä vain, jos nimi oli poistunut käytöstä, tavallisimmin kuoleman johdosta. Nimen muutokset eivät olleet mitenkään tavattomia romantiikan harrastuksen piirissä. Ja sitä paitsi perheen isäkin oli muuttanut sekä etu- että sukunimensä nuoruudessaan. Adolf Iwar oli antanut isälleen lupauksen lukea papiksi, mutta maisteriksi valmistuttuaan hän päätti isän vetoomuksista huolimatta ryhtyä tiedemieheksi. Hän valmistui maisteriksi Turun akatemiassa vuonna 1815 ja sai nimityksen historian dosentiksi vuonna 1817. Adolf Iwar Arwidssonista (1791–1858) tulikin maineikas kirjailija, historiantutkija ja suomalaisten kansallinen herättäjä. Hän joutui vuonna 1823 lähtemään poliittisista syistä Suomesta ja muuttamaan Ruotsiin. Hän solmi Johanna (Jeannette) Carolina Armfeltin (1795–1878) kanssa Tukholmassa 25.11.1824 avioliiton, josta syntyi neljä lasta. Puolison vanhemmat olivat Venäjän laivaston majuri Fredrik Armfelt ja Ulrika Wallman. Adolf Iwar Arwidssonin elämästä on kotisivuilla laajempi erillinen kirjoitus.


Adolf Iwar Arwidsson. Joh. Cardon'in lyijykynäpiirros. Yksityisarkisto.

Lasten avioliittojen järjestäminen oli perhekunnan varallisuuden kartuttamista ja säilyttämistä ajatellen huolellisesti harkittava asia. Kaikesta päätellen taloudellisista asioista varsin kiinnostunut kirkkoherra Adolf Arwidsson on tehnyt tässäkin asiassa parhaansa. Pappien perheissä lasten avioliitot solmittiin yleensä pappissäädyn sisällä tai aatelisten, sotilaiden ja virkamiesten perheisiin kuuluvien lasten kanssa.

Vanhin tytär Charlotta Adolfina Arwidsson (1790–1835) solmi avioliiton maaliskuun lopussa 1812 kapteeni Georg Magnus von Fieandtin (1777–1840) kanssa, jonka vanhemmat olivat Magnus Fredrik von Fieandt ja Sigrid Regina Furumarck. Georg Magnus von Fieandt oli ollut luutnanttina Hämeenlinnan rykmentissä ja saanut vuonna 1810 eron kapteenina. Lasten syntymäpaikkojen perusteella hän näyttää asuneen avioitumisensa jälkeen joitakin vuosia Juvalla ja Leppävirralla. Vuosina 1826–1840 Georg Magnus von Fieandt omisti Saksalan kartanon Padasjoella. Hänen jälkeensä kartanon omistivat hänen poikansa Robert Mauritz von Fieandt (1821–1890) vuosina 1843–1890 ja tämän vävy Karl Konstantin Fieandt vuosina 1893–1940. Karl Konstantin Fieandt (1850–1940) oli opiskellut lakimieheksi, mutta ryhtynyt vuonna 1877 maanviljelijäksi Padasjoella. Ennen Saksalan omistajaksi tuloaan hän omisti Padasjoella Mainiemen ja Kauratteen tilat.

Lovisa Amalia Arwidsson (1793–1832) solmi heinäkuussa 1813 avioliiton kapteeni Carl Otto Meurmanin (1788–1845) kanssa, joka oli eronnut sotilaspalvelusta kapteenina vuonna 1812. Viime mainitun vanhemmat olivat luutnantti, tilanomistaja Constantin Meurman (1752–1811) ja tämän 1. puoliso Eva Bosin (1760–1791). Constantin Meurman oli tullut Saksalan omistajaksi avioiduttuaan vuonna 1804 Maria Lovisa Molinin, Padasjoen aikaisemman kappalaisen Johan Molinin tyttären kanssa, joka oli ollut aikaisemmin avioliitossa Carl Masalinin kanssa. Constantin Meurmanin kuoltua vuonna 1811 Saksala siirtyi vuonna 1812 hänen pojalleen Carl Otto Meurmanille. Tämä muutti kuitenkin vuonna 1821 Liuksialan kartanoon Kangasalla. Sen jälkeen Saksala oli välillä Adolf Arwidssonin omistuksessa vuodesta 1821, kunnes se siirtyi hänen vävylleen Georg Magnus von Fieandtille vuonna 1826. Lovisa Amalia Arwidssonin ja Carl Otto Meurmanin avioliitosta syntyi yhdeksän lasta, kaksi poikaa ja seitsemän tytärtä. Lapsista tunnetuin on Agathon Meurman, Liuksialan kartanon omistaja ja kunnallisneuvos, valtiollinen ja yhteiskunnallinen kirjailija. Eräät hänen jälkeläisistään ovat ottaneet nimen Liuksiala. [Lisäys: Saksalan kartanon päärakennusta on laajennettu vuonna 1826 ja lisäsiiven hirret on tiettävästi otettu Mikkolan rusthollin silloin puretusta päärakennuksesta.]

Sofia Gustava Arwidsson (1796–1877) solmi huhtikuussa 1818 avioliiton myöhemmän Juvan kappalaisen Gustaf Adolf Aschanin (1794–1832) kanssa, jonka vanhemmat olivat Petäjäveden ja myöhemmin Lamminkosken (nyk. Hämeenkosken) kappalainen Petrus Aschan ja Helena Katarina Lyra. Kappalainen Aschan asui perheineen omalla tilallaan Juvan Vehmaankylässä. Miehensä kuoltua vuonna 1832 Sofia Gustava Aschan eli leskenä 45 vuotta ja asui lastensa luona Porvoossa. Sofia Gustava Arwidssonin ja Gustaf Adolf Aschanin avioliitosta syntyi kuusi lasta, kaksi poikaa ja neljä tytärtä. Tyttäret avioituivat Wænerbergin, Forsiuksen, Carlstedtin ja Bjuggin sukuihin.


Kuvassa on eturivissä keskellä Sofia Aschan (o.s. Arwidsson) sekä vasemmalta hänen tyttärensä Olivia Bjugg (o.s. Aschan), Matilda
Carlstedt (o.s. Aschan), Amalia Forsius (o.s. Aschan) ja Agata
Wænerberg (o.s. Aschan). Takarivissä ovat vasemmalta puolisonsa takana Emil Bjugg, puolisonsa takana Johan Carlstedt, äitinsä takana Carl Aschan, seuraavana edellisen veli Petter Aschan ja viimeisenä puolisonsa
takana Gabriel
Wænerberg. Kuvattujen henkilöllisyys perustuu osittain olettamuksiin. Kuvassa olevien henkilöiden iän ja muihin valokuviin
tehdyn vertailun perusteella valokuva on otettu 1860-luvun loppupuolella.

Sten Sture Arwidsson (1806–1843) opiskeli Helsingin yliopistossa. Hän valmistui fil. maisteriksi ja sen jälkeen lakimieheksi. Hän oli senaatin prokuraattorintoimituskunnassa kopioitsijana. Hän testamenttasi koko omaisuutensa Helsingin yliopistolle käytettäväksi vuotuisena stipendinä henkilölle, joka osoittaa parasta suomen kielen taitoa. Sten Sture Arwidsson kuoli naimattomana.

Adolf Arwidsson oli ostanut Laukaaseen muutettuaan mm. Haapavatian kylässä olevan Varsanhännän talon, jota lampuodit viljelivät. Arwidssonin kuoltua vuonna 1828 hänen puolisonsa Anna Katarinan äiti Anna Brigitta Molin (K 1832) asui Varsanhännän talossa toisen tyttärensä, mamselli Ulrica Gustava Molinin (1776–1852) kanssa. Asukkaiden toivomuksesta talon nimeksi muutettiin vuonna 1829 Onnela. Perilliset myivät talon vuonna 1848, mutta Ulrica Gustava Molin sai asua siellä vuonna 1852 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.

Adolf Arwidsson sai rovastin arvonimen vuonna 1813. Hän toimi vuodesta 1823 Vaasan läänin rovastikunnan varalääninrovastina. Adolf Arwidsson kuoli Laukaassa vuonna 1828 (hautakiven tekstin mukaan) ollessaan 66 vuoden ikäinen. Hänen leskensä Anna Katarina Arwidsson kuoli vuonna 1843.


Kirkkoherra Adolf Adam Arwidssonin hautamuistomerkki Laukaan kirkon hautausmaalla. Siinä on seuraava teksti: "Tässä lepää edesmännyt kirkkoherra Laukaan pitäjässä, rovasti Adolph Arwidsson syntynyt s. 14 p. helmikuussa v. 1762  kuollut s. 23 p. maaliskuussa v. 1828". Valok. Arno Forsius syyskuun alussa 2005.

Lisäyksiä joulukuussa 2002, tammikuussa 2003 ja joulukuussa 2005: Adolf Iwar Arwidsson teki vuonna 1858 matkan Suomeen ja sen aikana hän kuoli äkillisesti keuhkotulehdukseen Viipurissa 21.6.1858. Wiborg -sanomalehden mukaan hänet haudattiin 25.6.1858 Viipurin Sorvalin hautausmaahan. Sinne pystytettiin muistokivi, johon kaiverrettiin vainajan nimi, syntymä- ja kuolinpäivät sekä Elias Lönnrotin sepittämät säkeet: "Maan oman rakkaus vei hänen maasta ja toi hänen jälleen. Nyt hänen ain' omanaan kätkevä on oma maa."

Adolf Iwar Arwidssonille pystytettiin vuonna 1891 muistomerkki myös Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä eli kirkonkylässä sille paikalle, jossa oli aikoinaan hänen syntymäkotinsa Mikkolan rusthollin päärakennus. Muistomerkki sijaitsee noin 0,5 km:n etäisyydellä Padasjoen kirkosta kaakkoon, kirkon eteläpuolella virtaavan Kirkkojoen toisella puolella. Muistomerkissä, joka on nykyään Saksalan kartanoon kuuluvalla maalla, oli alunperin kaiverrettuna vain teksti "A. I. Arwidsson * 1791". Saksalan kartanon omistajaksi tuli vuonna 1940 kreivi, ekonomi Ernst Lorentz Gustaf Creutz, joka on Charlotta Adolfina Arwidssonin (1790–1835) jälkeläisiä tämän avioliitosta Georg Magnus von Fieandtin kanssa (1777–1840). Ernst Creutzin aloitteesta ja kustannuksella Arwidssonin muistomerkin etusivulle on kiinnitetty vuonna 1991 kuvanveistäjä Kauko Räsäsen valmistama, noin 30 cm:n läpimittainen pyöreä pronssireliefi, jonka aiheena on Arwidssonin rintakuva edestä päin katsottuna. (Tietoja ovat antaneet Padasjoen kirkkoherranvirasto ja Christian Creutz.)


Adolf Iwar Arwidssonin muistomerkki Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä, Mikkolan rusthollin päärakennuksen aikaisemmalla sijaintipaikalla. Muistomerkki on pystytetty ilmeisesti vuonna 1894, jolloin oli kulunut 103 vuotta Arwidssonin syntymästä. Siinä oli aikaisemmin vain yläosassa näkyvä kaiverrus "A. I. Arwidsson * 1791". Sata vuotta myöhemmin eli vuonna 1991 siihen kiinnitettiin noin 30 cm:n läpimittainen pronssireliefi, jossa on kuvanveistäjä Kauko Räsäsen muovaama muotokuva Arwidssonista. Valok. Christian Creutz.

Kirjoitus on valmistunut maaliskuussa 2001. Tarkistettu joulukuussa 2002 ja tammikuussa 2003. Hautapaikkaa koskeva tieto on lisätty joulukuussa 2005. Korjauksia tammikuussa 2008 jaksossa Anna Katarina Molinin sukujuuret: Mulinuksen suvun vanhin tunnettu edustaja oli turkulainen porvari Klemet Muuli, ei siis Teiskon kappalainen kuten aikaisemmin oli merkitty (Helsingin yliopisto: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852). Kuvat on lisätty huhtikuussa 2008. Lisätty heinäkuussa 2008 kuva Padasjoen kirkon seutua esittävästä kuparipiirroksesta ja siihen liittyvä kuvateksti. Tammikuussa 2013 lisätty tieto Arvid Werren puolison Maria Holmbegin kätilön tutkinnosta ja toiminnasta kätilönä Vaasassa.

Kirjallisuutta:

A[spelin], J. R.: Anteckningar rörande Finlands ofrälse slägter. Morgonbladet 1874: 296–198, 301, 303. Myös Helsingfors 1896 (17 s).

Berndtson, N. (toim. P. Torikka): Laukaan historia II 1776–1868. Laukaan kunta – Laukaan seurakunta. Gummerus Oy:n kirjapaino, Jyväskylä 1986.

Blomstedt, Y.: Meurman-suku. Uusi Sukukirja III, Helsinki 1952–1964.

Castrén, L.: Adolf Ivar Arwidsson. Nuori Arwidsson ja hänen ympäristönsä. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1944.

Colliander, O. I.: Suomen kirkon paimenmuisto, Ensimmäinen nide A–E. Helsinki 1918.

Junnila, O.: Adolf Iwar Arwidsson. Kirjayhtymä, Helsinki. Vaasa 1979.

Pulkkila, U.: Padasjoen historia. Padasjoen kunta. K. J. Gummerus Oy:n kirjapaino, Jyväskylä 1947.

Siukonen, Timo: Kirjallinen tiedonanto 1999

Helsingin yliopisto: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852, http://matrikkeli.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/  

Jukka H. Meurmanille kiitokset kuparipiirroksen valokuvasta.

Lisäys kirjallisuuteen tammikuussa 2013.
Vainio-Korhonen, K.: Ujostelemattomat. Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa. WSOY. EU 2012.

TAKAISIN KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON