Arno Forsius

Artturi Hiidenheimo (1877–1956) taiteen ystävänä ja suosijana

Artturi Hiidenheimon aikana Oravalan taloon muodostui määrältään ja laadultaan huomattava taidekokoelma, joka oli poikkeuksellinen verrattuna seudun muihin ratsutilallisten koteihin. Artturi Hiidenheimo ei ole itse kertonut suhteestaan kuvataiteisiin, mutta se saattaa heijastella hänen luonteeseensa liittyvää yleistä kauneudentajua. Toisaalta hänen hankkimansa taulut ovat olleet merkityksellisiä erityisesti aiheensa vuoksi, sillä ne ovat kuvanneet yleensä tuttuja henkilöitä tai maisemia. Lisäksi Artturi Hiidenheimo on yleensä tuntenut myös taiteilijan henkilökohtaisesti. Siten hänen kiinnostuksensa taiteeseen ei ole kohdistunut ainakaan ensisijaisesti teosten kauneusarvoihin.

Artturi Hiidenheimon taidehankintojen lähtökohdaksi tuli Wilho Sjöströmin (1873–1944) taiteilijan työ. Heikki Hanka kertoo Hämeenlinnan taidemuseon näyttelyjulkaisussa vuodelta 1990, miten nuori Wilho Sjöström tutustui vuonna 1898 Kaarle Ojaseen ja hänen kauttaan Artturi Hiidenheimoon. Pariisista kotimaahan palannut Sjöström oli saanut Suomen taiteilijain syysnäyttelyssä vuonna 1898 ensimmäisen kerran esille seitsemän työtään, jotka olivat maisemia, kansankuvauksia ja muotokuvia. Sigurd Wettenhovi-Aspa kiinnitti huomiota nuoreen taiteilijaan ja toivoi, että hän "vakiintuisi" ja lunastaisi häneen kohdistetut odotukset. Vakiintumisella tarkoitettiin Pariisissa vuosina 1894–1897 alkaneiden alkoholiongelmien voittamista.

Perimätiedon mukaan Sjöström olisi ollut alkoholiongelman takia hoidossa Nummella kansanparantajana tunnetun Kaarle Ojasen kotona Pakkalassa. Wilho Sjöströmin isä, maanviljelyshallituksen ylitarkastaja Alfred Wilhelm Sjöström on ilmeisesti tuntenut maatalouden kehittämistyössä eri tavoin mukana olleen Kaarle Ojasen. Tämä seikka on voinut vaikuttaa ratkaisevasti hoitopaikan valintaan. Kaarle Ojanen tunnettiin yleisesti kristillisyyden, suomalaisuuden, raittiuden ja demokratian kannattajana.

Hanka toteaa kirjoituksessaan, miten Sjöström hakeutui 1900-luvun alkutaitteessa ajan tapaa seuraten suomalaisen kansan ja luonnon pariin, jatkamaan valitsemaansa linjaa kansanelämän, muotokuvien ja maisemien maalarina. Venäläistämiseen pyrkivän sortokauden aikana kansallisella taiteella olikin silloin erityinen yhteiskunnallinen merkitys suomalaisuuden puolustajana ja säilyttäjänä.

Nummen Pakkalassa Sjöström maalasi öljyväreillä vuoden 1898 lopulla muotokuvat Kaarle Ojasesta ja hänen puolisostaan Mariaana Ojasesta. Lisäksi Sjöström aloitti muotokuvan teon talon Fanny-tyttärestä, mutta se jäi keskeneräiseksi. Viimeistään vuoden 1899 alkupuolella Sjöström on tutustunut Artturi Hiidenheimoon, joka kihlautui saman vuoden aikana Fanny Ojasen kanssa. Sjöström maalasi myös Artturista vuonna 1899 ensimmäisen muotokuvan, joka jäi myös keskeneräiseksi.

Tammikuusta 1900 alkaen Sjöström oli pidemmän ajan Oravalassa. Silloin hän maalasi muotokuvat Artturin vanhemmista, Sven Israel ja Karoliina Hiidenheimosta. Tammi-helmikuussa 1900 Sjöström kävi pari kertaa Artturin kanssa tapaamassa Ojasen perhettä Nummen Pakkalassa. Mainittujen muotokuvien lisäksi Sjöström maalasi Oravalan talon työmiehistä henkilöasetelman Rengit. Tämä kotitaloon liittyvä, harrastunnelmainen ja tummasävyinen teos oli Artturille merkityksellinen. Hän sijoitti sen keskeiselle paikalle ruokasaliin ja esitteli sitä mielellään vieraille vielä vanhuudenpäivinään.

Artturi Hiidenheimon ja Wilho Sjöströmin välille syntyi vahva ja kestävä ystävyys. Sjöström kävi vuosien mittaan usein Oravalassa ja sen lisäksi hän vietti 1920-luvulla muutaman kesän lähellä olevassa Hellaksessa, Artturin omistamalla huvilatilalla Hiidenveden rannalla. Tämän ystävyyden johdosta Oravalaan kertyi vuosikymmenien mittaan kolmisenkymmentä tämän maamme muotokuva- ja maisemamaalarien eturiviin sijoittuvan taiteilijan maalausta ja piirrosta. Sjöström teki Oravalassa paljon maalauksia pihapiiristä, peltoaukeamista ja rantamaisemista. Osa niistä siirtyi muiden Sjöströmin taiteesta kiinnostuneiden omistukseen. Henkilökuvista on aiheellista mainita Artturin Saara-tyttären taidokas ja persoonallinen muotokuva vuodelta 1921. Sjöströmin viimeiset piirrokset Artturi Hiidenheimosta ovat talvisodan 1939–1940 ajalta, jolloin Wilho ja Vieno Sjöström olivat evakuoituna Oravalassa.

Viimeisen kerran Wilho ja Vieno Sjöström olivat Oravalassa Helsingin lentopommituksia paossa keväällä 1944. He lähettivät 12.3.1944 Suolahdesta kirjeen Oravalaan, ollessaan matkalla kesäasunnolleen Viitasaarelle. He olivat lähteneet Oravalasta neljä päivää aikaisemmin ja kirjoittivat: "Kyllä te kaikki olitte meille niin kultaisia, että aina tulemme kiitollisina muistamaan suurta hyvyyttänne ja sitä, että te Elli ja Artturi oma-alotteisesti tarjositte meille turvapaikan, kun oma kotimme oli mennyt asumattomaan kuntoon. Siellä saimme suuren, herttaisen perheenne keskuudessa viettää ihanan, unohtumattoman ajan."

Wilho Sjöström kirjoitti Suolahdesta 18.5.1944 päivätyn kirjeen lopussa: "Lähetän tässä minäkin paljon terveisiä Teille kaikille Oravalassa. Jos ei olisi tämä matka niin pitkä, pistäytyisin mielelläni Teitä katsomassa ja vaihtamassa ajatuksia Artturin kanssa politiikasta ja päivän kysymyksistä."

Ester Helenius (1875–1955) tunnetaan ehkä parhaiten kirkkojen sisäkuvista ja kukka-aiheista. Hänen tuttavuutensa Artturi Hiidenheimon perhekunnan kanssa alkoi tavallaan sattumalta. Saara-tytär oli käynyt vuonna 1918 Vihdin Päivölän lepokodissa, joka oli monien taiteilijoiden ja kirjailijoiden suosiossa. Silloin Ester Helenius sattui olemaan siellä. Antroposofiasta kiinnostunut taiteilija oli ihmetellyt Saaran harvinaisen voimakasta "auraa", ruumiillista olemusta ympäröivää säteilyä. Taiteilija oli sen johdosta kiinnostunut näkemään Saaran "onnellisen syntymäkodin", jota hän piti kokemansa ilmiön syynä.

Näin Ester Helenius tuli Oravalaan, jossa hän maalasi muotokuvan 79-vuotiaasta Fammusta, Karoliina Hiidenheimosta. Myös Saara-tytär oli taiteilijan mallina, mutta työstä ei tullut valmista. Lisäksi Ester Helenius maalasi Oravalassa ainakin yhden puutarhamaiseman, joka jäi talon kokoelmiin, sekä asetelman, jossa on Oravalan sukuraamattu ja hopeapikari.

Helge Dahlman (1924–1979) asui perheensä kanssa Oravalassa vuodet 1949–1955. Hän kertoo itse muistelmissaan sinne tulostaan: "Pääsimme syksyllä 1949 muuttamaan Vihtiin, Oravalan kartanon vanhaan päärakennukseen, Salmelaan. Sieltä olivat karjalaiset siirtolaiset juuri lähteneet, ja se oli vapaana. Talon emäntä, kunnallisneuvoksetar [Elli] Hiidenheimo oli jotenkin appeni sukulainen, ja tämän kaukaisen sukulaisuussuhteen vuoksi jouduimme tänne iki-ihanaan, Hiidenveden rannalla sijaitsevaan vanhaan kartanoon. Siellä alkoikin elämäni ehkä ehjin, harmonisin ja kaikella lailla kaunein jakso. Siellä syntyivät lapsemme, siellä luonnon edessä jotenkin uudistuin. [---] Oravalan mailta tunsin joka niitynkulman, joka kukkulan, voi sanoa joka puunkin ja pensaan. Niin ne tuli tarkkaan koluttua.

Vihtiin jouduttuani muuttui maalaukseni aivan toisenlaiseksi. Tein silloin ahkerasti työtä, opiskelin suorastaan, tein tarkkaa työtä. Teknillisesti koetin päästä mahdollisimman pitkälle, kokeilin erilaisia suuntia. [---] Voikin sanoa, että Oravalan aikana tekemäni työ on sitä kylvöä, jota nyt niitän. [---] Oravalan aikana pidin ensimmäiset näyttelyni, joista heti ensimmäinen meni hyvin. Aloin jotenkin saada tasapainotettua talouttanikin, ja voi sanoa, että kaikki tiet johtavat Oravalaan monella lailla, taiteessa, ihmissuhteissa, kaikenlaisissa vaikutteissa. Se on se miljöö, joka on minuun lapsuuden Hietalahden jälkeen eniten vaikuttanut. Artturi ja Elli Hiidenheimo ovat jo aikoja sitten kuolleet. Harvoin niin nuori taiteilija niin hyvää isäntäväkeä voi saada, ja arvokasta olivat kaikki nuo minua aina niin kiinnostaneet muistelmat vanhoilta ajoilta, joita kuulin vanhalta kunnallisneuvos Artturi Hiidenheimolta."

Oravalaan jäi huomattava kokoelma Helge Dahlmanin töitä, joita on sittemmin ollut runsaasti mukana eri näyttelyissä. Artturi Hiidenheimolla oli tapana ostaa myös lahjaksi taideteoksia ja niin erityisesti Dahlmanin maalauksia siirtyi muihinkin vihtiläiskoteihin. Näihin taideostoihin liittyy seuraava kasku: Rahapulassa ollessaan Helge Dahlman meni kerran myymään Artturi Hiidenheimolle taulua, jonka aiheena olivat pellolle lumen alle jääneet siemenheinälaposet. Taulun nähdessään Artturi Hiidenheimo oli huomauttanut: "Noin huonoa maanviljelystä minä en ikinä osta."

Vuosien mittaan Oravalan taidekokoelma karttui muidenkin huomattavien taiteilijoiden teoksilla. Niiden tekijöistä voidaan mainita esimerkkeinä Albert Edelfelt, Eero Järnefelt, Helene Schjerfbeck, Maria Wiik, Jussi Mäntynen ja Arvi Tynys.

Kirjoitus on jakso syyskuussa 2002 ilmestyneestä teoksesta Artturi Hiidenheimo 1877–1956, Elämää Vihdin Oravalassa, työtä yhteiskunnan hyväksi. (Elli ja Artturi Hiidenheimon säätiö. Jyväskylä 2002). Jakso perustuu Riitta Karvosen ja Jarl Pousarin luonnostelemaan esityöhön.

Kirjallisuutta:

Dahlman, H.: Helge Dahlmanin muistelmista Oravala-ajalta. Julkaisussa Muistikuvia Oravalasta, Vihti 1984.

Hanka, H.: Wilho Sjöströmin oppivuodet ja urakehitys vuoteen 1904. Näyttelyjulkaisussa: Wilho Sjöström 1873–1944. Hämeenlinnan taidemuseo. 1990.

Helge Dahlman. Edesmenneen taiteilijan haastattelu. Haastattelija Seppo Niinivaara. Teoksessa: Helge Dahlman. Toim. Torsten Michelsen. Suomen Taideyhdistys. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki. Sulkava 1995.

Vihdin Oravalan sukutila. Tila- ja henkilöhistoriaa keskiajasta nykyaikaan. Kirjoittanut Kaarlo Soikkeli. Täydennyksin ja liittein varustanut Elli Hiidenheimo. [Painoon toimittanut Eino Parikka.] Helsinki 1953.

TAKAISIN KULTTUURIA HAKEMISTOON