Arno Forsius

Albert Henrik Lilius (1873–1947) – kasvatus- ja opetusopin professori, lastenpsykologian uranuurtaja Suomessa

Albert Henrik Lilius syntyi 7.12.1873 Haminassa ja kuoli 31.10.1947 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat Haminan pormestari Gustaf Henrik Lilius ja Fanny Johanna Wirnberg. Albert Lilius solmi avioliiton vuonna 1898 Anna Elisabet Anthonin (1874–1937) kanssa, jonka vanhemmat olivat esittelijäsihteeri Carl Bror Anthoni ja tämän 1. puoliso Hilda Löfman. Albert ja Anna Liliuksen avioliitosta syntyi neljä lasta: Karl Gustaf Henrik (s. 1900, k. pienenä), Anna-Lisa (s. 1902, k. 1993, avioit. Ekelund), Gunnel (s. 1905, k. 1972), Klara Kristina (s. 1915, avioit. Wickström). Albert Liliuksen sisar Sofia Emilia (Mili) Lilius (1860–1942), joka avioitui aistivialliskoulujen tarkastajan Valter Forsiuksen (1856–1939) kanssa, oli tämän kirjoittajan isän äiti. Albert Liliuksen vanhempi veli Gustaf Lilius oli naimisissa Valter Forsiuksen sisaren Anna Augustan kanssa.

Alla Albert Henrik Liliuksen kuva. Atelier Rembrandt, Helsinki, noin vuonna 1920. Yksityisarkisto.

 

 

 

Albert Lilius on kertonut varsin laajasti ja värikkäästi lapsuudestaan käsikirjoitukseksi jääneissä muistelmissaan. Hän oli isänsä kuollessa 9-vuotias ja äitinsä kuollessa 12-vuotias. Sen vuoksi Albert asui nuoruudessaan usein häntä 13 vuotta vanhemman sisarensa Mili Forsiuksen ja tämän perheen kodissa. Haminassa hänen parhaita ystäviään kouluvuosina oli myöhempi taidemaalari Magnus Enckell (1870–1925), jonka kanssa hän kävi keskusteluja mm. Nietzschen filosofiasta ja psykologisista kysymyksistä. Luonnontieteet ja varsinkin kehitysoppi kiinnostivat Albertia jo poikaiässä. Hän kertoi, että hän tunsi vastenmielisyyttä jäykkää luokittelua kohtaan, ja pyrki aina löytämään välimuotoja.

 

 

 

Albert Lilius tuli ylioppilaaksi vuonna 1892 Helsingin Svenska Normallyceum’ista. Sen jälkeen hän aloitti luonnontieteen opinnot Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa, valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1896 ja maisteriksi vuonna 1897, pääaineenaan biologia. Maisteriksi valmistuessaan hän oli kasvitieteen professori Fredrik Elfvingin yksityisassistenttina.

Lilius toimi ruotsalaisten yksityiskoulujen luonnontieteellisten aineiden opettajana Helsingissä vuosina 1897–1901, jolloin hän oli samanaikaisesti kouluylihallituksen notaarina, ja sen jälkeen taas opettajana Tampereella vuosina 1901–1906.

Työnsä aikana Lilius teki opintomatkan Saksaan vuonna 1902 sekä Ruotsiin ja Saksaan vuosina 1904–1905. Niiden aikana hän perehtyi Saksan Jenassa mm. Johann Friedrich Herbartin (1776–1841) kasvatusoppiin, joka rakentui psykologian ja etiikan pohjalle. Lisäksi hän perehtyi siellä Saksan 1800-luvun opetussuunnitelmateorioihin.

Lilius suoritti vuonna 1905 Helsingin yliopistossa filosofian lisensiaatin tutkinnon, julkaistuaan lisensiaattiväitöskirjan "Tyska läroplanteorier under nittonde seklet”. Väitöskirjansa aiheen Lilius oli saanut Waldemar Ruinilta (1857–1938), joka oli Helsingin yliopiston ylimääräinen kasvatus- ja opetusopin (pedagogiikan) professori vuosina 1888–1926. Ruin oli herbartilaisen kasvatusopin tienavaaja Suomessa. Liliuksen väitöskirja toi esiin väittelijän erityisen kiinnostuksen myös luonnontieteiden opetusta kohtaan.

Lilius oli Helsingin kaupungin ruotsinkielisten kansakoulujen apulaistarkastaja vuosina 1906–1908 ja kansakoulujen tarkastaja vuosina 1908–1919. Opettajantyö, väitöskirjan laatiminen ja toiminta kansakoulujen tarkastajana suuntasivat Liliuksen uran opetus- ja kasvatustyön pariin. Lilius nimitettiin Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin dosentiksi vuonna 1907 ja hän hoiti tätä tehtävää vuoteen 1920 saakka.

Vuonna 1907 Helsingin yliopistoon perustettiin kasvatus- ja opetusopin alalle aikaisemman ylimääräisen professuurin lisäksi ylimääräinen henkilökohtainen professuuri, johon nimitettiin August Mikael Soininen (1860–1924). Tässä on aiheellista todeta samalla, että Mikael Soininen oli naimisissa Elin Forsiuksen (1860–1911) kanssa, jonka veli Valter Forsius oli naimisissa Albert Liliuksen sisaren Milin kanssa. Mainittakoon vielä, että Mikael Soininen solmi ensimmäisen puolisonsa kuoltua avioliiton tämän sisarentyttären Linda Elina Puolanteen (ent. Spolander) kanssa, joka oli Valter Forsiuksen toisen sisaren Agnes Sofia Carolinan tytär avioliitosta Nils Ferdinand Spolanderin kanssa.

Lilius teki jälleen opintomatkat Sveitsiin vuonna 1909 ja Saksaan vuonna 1913. Viime mainittu matka oli sikäli merkittävä, että hän opiskeli silloin mm. Ernst Meumannin (1862–1915) Hampurissa vuonna 1911 perustamassa kokeellisen kasvatustieteen laitoksessa. Meumannin edeltäjä oli saksalainen Wilhelm Wundt (1832–1920), joka oli perustanut kokeellisen psykologian (sielutieteen) laboratorion Leipzigissä jo vuonna 1879. Lilius katsoi 1900-luvun alussa kokeellisen psykologian menetelmäksi, jonka kautta pedagogiikka voisi saavuttaa tasaveroisen aseman muiden kehittyneiden tieteiden kanssa.

Periaatteessa Lilius ei todennut mitään perustavaa ristiriitaa omaksumansa näkemyksen ja Herbartin kasvatusopin välillä. Pikemminkin hän pyrki kokeellisella (empiirisellä) tutkimuksella osoittamaan Herbartin teorian paikkansa pitävyyden. Liliuksen mukaan uusi empiirinen pedagogiikka ei siis merkinnyt tieteellistä vallankumousta, vaan ainoastaan uutta tietoa vanhan järjestelmän täydennykseksi.

Lilius julkaisi vuosina 1911–1912 Kasvatusopillisessa Aikakauskirjassa merkittävän tutkimuksen "Om folkskoleelevers intresse för olika skolämnen". Sitä voidaan pitää maamme ensimmäisenä kasvatusopillisena kenttätutkimuksena. Siinä Liliuksella oli suurta käytännön apua toiminnasta Helsingin kaupungin kansakoulutarkastajana.

Liliusta voidaan pitää kokeellisen pedagogiikan ensimmäisenä edustajana Suomessa ja hän käsitteli sitä jo vuonna 1913 koulureformia koskevan kirjoituksensa yhteydessä. Hän ei kuitenkaan omaksunut Meumannin aatteita sellaisinaan, eikä kokeellinen pedagogiikka tullut koskaan Suomeen puhtaassa muodossaan. Empiirisen tutkimuksen menetelmät auttoivat Liliusta kehittämään kyselytutkimusten avulla saatavan tiedon keräämistä ja tulosten tulkitsemista.

Lilius hoiti virkansa ja dosentuurinsa ohella kasvatus- ja opetusopin ylimääräistä professuuria Ruinin sijaisena syksyllä 1914 sekä ylimääräistä henkilökohtaista kasvatus- ja opetusopin professuuria Soinisen sijaisena vuosina 1917–1920, kun viime mainittu oli nimitetty vuonna 1917 kouluylihallituksen ylijohtajaksi. Liliuksen yliopistollisiin tehtäviin kuului jo vuodesta 1919 myös toiminta kansakoulun opettajien yliopistollisen jatkokurssin johtajana. Opettajakoulutuksen johdossa hän sovelsi progressiivisen (asteittain etenevän) pedagogiikan kansainvälisiä kehityslinjoja. Lilius sai filosofian tohtorin arvon vuonna 1919.

Lilius pitikin kasvatustieteen tavoitteena koko kasvatustoiminnan kattavan teorian kehittämistä. Hänen mielestään kasvatusopin piti kuitenkin rakentua itsenäiselle perustalle. Hän vertasi jatkuvasti tutkimustuloksiaan herbartilaiseen kasvatusoppiin. Lilius poikkesi kuitenkin koulutustaustansa puolesta aikaisemmista opetusopin tutkijoista, jotka olivat olleet lähinnä filosofiaan suuntautuneita. Liliuksen ura oli lähtenyt liikkeelle luonnontieteellisten aineiden kouluopetuksesta ja sieltä oli peräisin myös hänen kiinnostuksensa kokemusperäiseen tutkimussuuntaukseen. Liliuksen tutkimustavoitteet olivat käytännön läheisiä ja opettajan työ oli ilmeisesti vaikuttanut myös hänen tapaansa kirjoittaa oman alansa asioista selvästi ja yleistajuisesti.

Lilius laajensi 1910-luvun lopulla tutkimuskenttänsä koskemaan myös psykologiaa ja alle kouluikäisten lasten sielunelämää. Hän piti psykologiaa varsinkin varhaislapsuuden ja lapsuuden opetusopin tärkeänä osa-alueena. Lilius mainitsee kirjansa "Ur småbarnens själsliv" (1917) tärkeimpinä lähteinään psykologi James Sullyn (1842–1923), psykologi William Sternin (1871–1938) ja filosofi Karl Groosin (1861–1946) teokset. Tieteellisen lapsipsykologian perustajana pidetään saksalaista fysiologia W. Preyeriä, joka oli julkaissut jo vuonna 1882 teoksensa "Die Seele des Kindes".

Liliuksen biologinen peruskoulutus tuli esiin myös hänen psykologiaa käsittelevissä kirjoituksissaan. Lisäksi häntä kiinnostivat perinnöllisyyteen liittyvät kysymykset. Psykologiassa hän korosti sielunelämän ja sen kehityksen fysiologisia perusteita, jotka olivat tunnusomaisia Liliuksen tutkimuksille. Hän edustikin näkemystä, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Epäilemättä hänellä oli myös omakohtaisia havaintoja lapsistaan. Hänen vuonna 1900 syntynyt ensimmäinen lapsensa oli kuollut aivan pienenä, mutta vuosina 1902, 1905 ja 1915 syntyneet lapset elivät hänen lastenpsykologian tutkimuskaudellaan lapsuutensa aikaa.

Liliuksen näkemys vaiston olemuksesta toi esiin hänen pyrkimyksensä ottaa huomioon lapsen luonnonmukainen kehitys. Lilius havaitsi "sielunelämää" myös selkärankaisissa eläimissä, koska ne osoittivat toivoa, pelkoa, iloa ja surua, ja koska niillä voitiin todeta älykkyyttä ja rohkeutta, vieläpä kykyä uhrautua "velvollisuuksien" täyttämiseksi. Hänen mukaansa ihmisellä vaisto ohjasi käyttäytymistä mm. taistelun, pakenemisen, matkimisen, pelon, vihan, surun ja ilon yhteydessä. Samoin "sisäinen pakko" ajoi lasta ponnisteluihin. Liliuksen ajatuksia voitiin rinnastaa Jean Piaget'n (1896–1980) ja Meumannin tutkimuksiin, joskin Liliuksen ajattelu kehittyi myöhemmin voimakkaammin hahmopsykologian (kehityspsykologian) suuntaan.

Pedagoginen toiminta oli Liliukselle kasvatettavien psyykeä säätelevää, mielenkiintoa herättävää ja ohjaavaa toimintaa. Lilius kiinnittikin erityistä huomiota siihen, miten kulloisenkin aineen opetus piti toteuttaa oppilaiden mielenkiinnon herättämistä ajatellen. Siinä hän korosti kotiseututuntemuksen merkitystä, oppilasta aktivoivaa työtapaa, kokeilutoimintaa sekä opetuksen havainnollisuutta.

Lilius halusi kehittää lapsen mielenkiintoa monipuolisesti, mutta hän uskoi tietyssä määrin myös, että yleisiä sielunkykyjä kuten muistia ja tarkkaavaisuutta voitiin harjoittaa sellaisinaan. Liliuksen käsityksen mukaan pedagogiikka oli myös ulkoista vaikuttamista kasvatettavaan, minkä teki oikeutetuksi se, että "luonteenkarkaisu" katsottiin hyödylliseksi ihmiselle hänen myöhemmässä elämässään.

Kolmen vuoden sijaisuuden jälkeen Lilius nimitettiin vuonna 1920 Mikael Soinisen seuraajana Helsingin yliopiston kasvatus- ja opetusopin ylimääräiseksi henkilökohtaiseksi professoriksi. Ruin perusteli Liliuksen pätevyyttä tehtävään erityisesti sillä, että tämä oli ansioitunut psykologisten ja tilastollisten menetelmien soveltajana. 1920-luku olikin psykologian monipuolista kehityskautta ja sen merkitys kasvatus- ja opetusopin tärkeänä perustieteenä kasvoi voimakkaasti. Lilius teki jälleen opintomatkat Saksaan vuonna 1922 sekä Ruotsiin ja Norjaan vuonna 1931.

Lilius oli koko tutkijanuransa ajan ahkera kirjoittaja. Hän julkaisi useita lapsi- ja nuorisosielutieteen alan tutkimuksia sekä yleistajuisia teoksia, jotka olivat arvostettuja myös varsinaisten ammattikasvatuspiirien ulkopuolella sekä kotimaassa että Skandinaviassa. Hänen teoksillaan, joissa hän toi esiin eurooppalaisen nuorisopsykologian uusia virtauksia, oli uraa uurtava asema varsinkin suomalaisessa kasvatusopillisessa kirjallisuudessa. Lilius sai vuonna 1925 Svenska Litteratursällskapetin Hallbergin palkinnon ruotsinkielisten tieteellisten teosten julkaisemisesta.

Liliuksen merkittäviä kokoomateoksia olivat "De växandes känsloliv. Enligt nutida undersökningar. I–II" (1922, 1924) ja "Skolpedagogikens huvudfrågor" (1926). Molemmat teokset julkaistiin myös Ruotsissa (edellinen 1923–1924 ja jälkimmäinen 1926?) sekä kotimaassa suomeksi käännettyinä (edellinen 1927 ja jälkimmäinen 1929).

Ruinin siirryttyä vuonna 1926 eläkkeelle Lilius toimi myös ylimääräisen kasvatus- ja opetusopin professuurin vt. hoitajana, kunnes hänet nimitettiin virkaan vuonna 1930. Liliuksen seuraajaksi tuli samana vuonna ylimääräisenä kasvatus- ja opetusopin henkilökohtaisena professorina Juho August Hollo (1885–1967). Vuonna 1937 Liliuksen hoitama virka muutettiin varsinaiseksi ruotsinkieliseksi kasvatus- ja opetusopin professuuriksi ja Lilius nimitettiin siihen. Hollon hoitama virka muutettiin samoin vuonna 1937 vakinaiseksi suomenkieliseksi kasvatus- ja opetusopin professuuriksi ja Hollo puolestaan nimitettiin siihen.

Lilius oli mukana myös monissa alaansa liittyvien yhdistysten luottamustehtävissä, mm. jo vuosina 1909–1919 nuorisoliitto Fylgiassa. Hän oli Kasvatusopillisen yhdistyksen puheenjohtaja vuosina 1927–1937 ja vaikutti merkittävästi yhdistyksen toiminnan kehitykseen ja kasvuun. Lisäksi hän oli Suomen apukouluyhdistyksen puheenjohtaja vuosina 1928–1931. Lilius oli Samfundet Folkhälsanin perustajajäsen ja hallituksen jäsen vuodesta 1921, ja lisäksi hän oli yhdistyksen käytännöllis-hygieenisen osaston jäsen. Hän oli vuodesta 1929 myös Suomalaisen Tiedeseuran (Finska Vetenskaps-Societeten) jäsen. Puoluekannaltaan hän kuului Ruotsalaisen kansanpuolueen (Svenska folkpartiet) tukijoihin.

Lilius oli osanottajana syksyllä 1933 kansalaishankkeen pohjalta pidetyssä kokouksessa, joka järjestäytyi rikollisuutta vastustavaksi komiteaksi. Siinä olivat edustettuina mm. Sielunterveysseura ja Samfundet Folkhälsan. Lilius edusti kokouksessa kasvatusopillista ja psykologista asiantuntemusta. Kokous päätti järjestää rikollisuutta vastustavan propagandaviikon tammikuussa 1934. Tähän tilaisuuteen osallistui useita arvovaltaisia kansalaisia. Rikollisuudenvastustamisviikko oli suuri menestys sekä yleisön että lehdistön kannalta.

Lilius jäi vuonna 1939 eläkkeelle kasvatus- ja opetusopin professorin virasta. Näin Lilius tuli hoitaneeksi yliopiston professorin virkoja kahden vuosikymmenen ajan sekä suomen että ruotsin kielellä. Viimeisistä työvuosistaan lähtien hän oli kiinnostunut erityisesti kasvatusopin historiasta, josta hän julkaisi kaksi laajahkoa teosta, "Gestalter ur bildningsarbetets historia: Antiken" (1938) ja "Nordiska gestalter i utbildningsarbetets historia" (1946).

Liliuksen jälkeen ruotsinkielisen kasvatus- ja opetusopin professoriksi nimitettiin vuonna 1942 hänen oppilaansa Karl Bruhn (1894–1972), joka jatkoi tutkimustyötä empiirisellä linjalla. Helsingin yliopistoon perustettiin vasta vuonna 1949 erillinen psykologian professuuri. Sen väliaikaiseksi hoitajaksi määrättiin vuonna 1949 Kai Viktor Johannes von Fieandt (1909–2000), josta tuli vuonna 1951 viran ensimmäinen vakinainen haltija. Hän siirtyi eläkkeelle vuonna 1973. Mainittakoon vielä, että Kai von Fieandtin äiti Maria (Maj) (o.s. Krogerus) oli Valter Forsiuksen sisaren Naema Johannan tytär avioliitosta Victor Alexander Krogeruksen kanssa.

Albert Liliuksen julkaisemaa kirjallisuutta julkaisemisjärjestyksessä
(luettelo ei ole täydellinen, myös useiden julkaisujen bibliografiset tiedot ovat puutteellisia):

Det naturliga urvalets allmakt. Finsk Tidskrift 46. 1898.
Undervisningen i naturkunskap vid högre läroverk. Tidskrift utgifven av Pedagogiska Föreningen i Finland 38. 1901.
Tyska läroplanteorier under nittonde seklet (Diss.). Tammerfors 1905.
Lärobok i botanik (efter O. Schmeil). 1905.
Beiträge zur Geschichte des Naturwissenschaftlichen Unterrichts. Natur und Schule 4. 1905.
Naturhistoriens didaktik. Tavastehus. 1906. (Suom. Luonnontiedon opetusoppi, 1910.)
Utvecklingsläran i skolorna. Tidskrift utgifven av Pedagogiska Fören. i Finland 43. 1906.
Zillers formalstadier och den moderna oppositionen. Tidskrift utgifven av Pedagogiska Föreningen i Finland 44. 1907.
Om naturhistoriska exkursioner.15. 1908.
Skolan och djurskyddet. Tidskr. för Folksk. 15. 1908.
Nils Holgersson som pedagog. Argus 1. 1908.
Om pedagogiken som vetenskap. Tidskrift utgifven av Pedagogiska Föreningen i Finland 46. 1909.
Uppfostran till arbete (Till Uno Cygnaeus minne). 1910.
Om teckningen som hjälpmedel för undervisning i naturkunskap. Tidskr. för Folkskolan 17. 1910.
Om folkskoleelevers intresse för olika skolämnen I–III. Tidskrift utgifven av Pedagogiska Föreningen i Finland 48–49. 1911.
Något om mångsidighet, koncentration och individualitet I–II. Tidskr. för. folksk. 18. 1911.
Till Jean Jacques Rousseaus minne. Tidskrift utgifven av Pedagogiska Föreningen i Finland 49. 1912.
Om experimentell pedagogik och skolreform. Tidskrift utgifven av Pedagogiska Föreningen i Finland 50. 1913.
Något om intelligensundersökningar. Tidskrift utgifven av Ped. För. i Finland 50. 1913.
Om modern ärftlighetsforskning. Tidskrift utgifven av Ped. För. i Finland 51. 1914.
Om psykisk ärftlighet. Tidskrift utgifven av Ped. För. i Finland 51. 1914.
Brottet och dess försonande. Tidskr. för. folksk. 21. 1914.
Lärobok i naturkunskap för folkskolan. Helsingfors. 1915.
Estetiska intressen och estetisk värdering under skolåldern. Tidskrift utgifven av Pedagogiska Föreningen i Finland 52. 1915.
Skolålderns själsliv. Enligt nutida undersökningar. Åbo Akad. komm. Skr 4. Helsingfors 1916. (2. utök. uppl. 1918, 3. uppl. 1928.) (Myös Bonnier, Stockholm 1916.) (Suom. Kouluiän sielunelämä. Nykyaikaisten tutkimusten mukaan. 2. korj. painos, WSOY, Porvoo 1928.) (Ilmestynyt myös tanskaksi: Skolealderens Sjaeleliv, 1934.)
Ur småbarnens själsliv. Schildt, Helsingfors 1917. (2. uppl. 1921.) (Myös Ruotsissa: Bonnier, Stockholm 1921.)
Moderna tankar om karaktärsfostran. Nya Argus 11. 1918.
Ernst Meumann om några av pedagogikens och den pedagogiska psykologins problem. Tidskrift utgifven av Pedagogiska Föreningen i Finland 55–56. 1918.
Folkskolan och de övernormala anlagen. 17. Allmänna folkskolmötet. 1919.
Hemuppfostran. Folkhälsan 3. 1921.
De växandes känsloliv. Enligt nutida undersökningar. I Schildt, Helsingfors 1922, II Schildt, Helsingfors 1924. (Myös Bonnier, I Stockholm 1923, II Stockholm 1924.) (Suom. Kasvavien tunne-elämä. Nykyaikaisten tutkimusten mukaan. WSOY, Porvoo 1927.)
Johann Heinrich Pestalozzi. Tidskrift utgifven av Ped. För. i Finland 64. 1927.
Skolpedagogikens huvudfrågor. 1926. (2:a uppl. 1929, Helsingfors: Schildt, 3:e omarb. Uppl. 1945 Stockholm: Bonnier, 1926(?)). (Suom. Koulukasvatusopin pääkysymyksiä 1929, 2. painos 1933.)
Ryggradsdjurens själsliv. Helsingfors. 1926.
Skolan och de övernormalt intelligenta lärjungarna I–IV. Tidskrift utgifven av Pedagogiska Föreningen i Finland 64–65. 1928.
Pestalozzi. Hans liv och gärning. Stockholm: Natur och Kultur 93. 130 s. 1929.
Timfördelningsplan för Finlands läroverk. Tidskrift utg. av Ped. Fören. i Finland 68. 1931.
En internationell förening för hemuppfostran. Tidskrift utgiven av Pedagogiska Föreningen i Finland 68. 1931.
Småbarn som tecknare. Stylus 18. 1931.
Huvudkraven på en psykologisk uppfostran. Norsk Pedagogisk Tidskrift 17. 1932.
Barnpsykologi. Helsingfors: Schildt. 184 s. 1933. (Suom. Lapsuusiän sielunelämä. 2. painos 1950.)
Släktledens kamp. Tidskrift utgifven av Pedagogiska Föreningen i Finland 71. 1934.
Pedagogisk miljöforskning. Tidskr. för Folkskolan 42. 1935.
Spridda minnen från kampen mot förryskningssträvandena. Hågkomster och Livsintr. 16. 1935.
I vilken mellanskoleklass bör historieundervisningen begynna? Tidskrift utgiven av Pedagogiska Föreningen i Finland 72. 1935.
Läroverkselevers intressen utanför skolan. Skola och Hem 1. 1938.
Mikael Soininen (1860–1924). Kasv.-op. Aik. 75. 1938.
Waldemar Ruin (1857–1938). Kasv.-op. Aik. 75. 1938.
Själslivet. Lärobok för sjuksköterskor, 18. Söderström & Co, Helsingfors 1938. (2. uppl. 1943.) (Myös Ruotsissa: Själslivet. Populär handledning i psykologi. Natur och Kultur. Stockholm 1938.)
Sielutieteen oppikirja. (Suom. E. A. Saarimaa.) Myös nimikkeellä: Sairaanhoitajattarien oppikirja,18. Sielutieteen oppikirja.(1938)
Gestalter ur bildningsarbetets historia: Antiken. Natur och Kultur. Stockholm 1938. (Suom. Sivistystyön historian henkilöhahmoja. Vanha aika. 1948.)
Intellektuellt begåvade barn. Föredrag hållet vid Finska vetenskaps-societetens möte den 15 mars 1943. Nordiska gestalter ur bildningsarbetets historia. Natur och Kultur. Stockholm 1946. (Suom. Sivistystyön historian henkilöhahmoja. Pohjoismaat. 1950.)
Flocken och samhället. 1949.

Kirjoitus on valmistunut helmikuussa 2007. Kuva liitetty tekstiin heinäkuussa 2014.

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Ahonen, S.: Lilius, Albert (1873–1947), kasvatus- ja opetusopin professori, lasten ja nuortenpsykologian tutkija. Suomen kansallisbiografia 6, Lehtonen – Mörne. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Hämeenlinna 2005.

[Lilius, A.:] Barndomsminnen, dikterade för Lisa och Gunnel sommaren 1940 av Albert Lilius. [Koneella puhtaaksikirjoitetun käsikirjoituksen kopio, 42 s.]

Helsingin yliopisto, Kasvatustiede, Kasvatustieteen laitos, Albert Lilius. http://www.helsinki.fi/ktl/historia/lilius.htm Internet 2006

Mattila, M.: Kansamme parhaaksi. Rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin asti. Bibliotheca historica 44. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki. Jyväskylä 1999.

Voipio, A.: Mikael Soinisen elämä. Otava. Helsinki 1944.

TAKAISIN KULTTUURIA, IHMISIÄ, SUKUJA HAKEMISTOON