Tietoa Hollolasta

Hollolan seurakunta mainitaan asiakirjoissa ensi kerran vuonna 1329, kun kirkkoherra Thidemannus toimi todistajana oikeudessa. Seurakunta oli perustettu 1200-luvun alkupuolella.

Hollolan kivikirkko (Autuas Neitsyt Maria) on luultavimmin rakennettu vuosien 1495-1510 välillä.

Kapatuosian linnavuorella kivikirkon läheisyydessä on sijainnut mäkilinna, kirkonkylän seutu on tullut maatalousasutuksen piiriin viimeistään 1000-luvulla.

Kivikirkosta kahdeksan kilometriä etelään on Kirkkailanmäki Untilan kylässä. Nimi on ollut alkuaan Kirkkoaidan mäki eli Hollolan murteella Kirk'ailan mäki.

Paikalla on suoritettu kaivauksia 1930- ja 1970-luvuilla ja tutkittu toistasataa ruumishautaa. Vanhimmat haudat ovat pakanallisia ja nuorimmat 1300-luvulta.

Kirkkailanmäellä suoritettiin kaivauksia kesällä 1978. Haudoista merkittävimpiä ovat naisten haudat. Haudasta IV löytyi täydellinen juhlakorusto, jossa näkyy vaikutteita monelta suunnalta. Haudan I yllätys oli muinaiskampaus.

Untilan kylä on yksi Vainion aukean kylistä. Seitsemän kylää: Hälvälä, Vesala, Aikkala, Nokkola, Jarvala, Utula ja Untila ovat muodostaneet ikivanhan kokonaisuuden, josta käytettiin myös nimeä Kankaantaka.

Lue lisää:
Markus Hiekkanen (2007) Suomen keskiajan kivikirkot.
Eero Siljander ja Hannu Poutiainen: Päijät-Hämeen rautakautiset aarre- ja korukätkölöydöt (2009) teoksessa Hirviveneestä hullukaaliin.
Anna-Liisa Hirviluoto (1985) Hollolan vaiheet ennen kristinuskon tuloa - kivikaudesta keskiaikaan.

Sulje ikkuna