Päijät-Hämeen tutkimusseura on perustettu vuonna 1978. Seura toimii Päijät-Hämeeseen liittyvän tutkimuksen edistämiseksi ja tutkimustiedon levittämiseksi. Seura järjestää luentoja, seminaareja, tutustumismatkoja sekä harjoittaa julkaisutoimintaa.


Ajankohtaisia tapahtumia

Vuoden 2018 kevätretken paikat varattiin heti
Kevätretki suuntautuu (2.-6.5.2018) Viron, Latvian ja Liettuan kautta Venäjän Kaliningradiin. Baltian ja Kaliningradin välinen Kuurin kynnäs on Unescon maailmanperintökohde. Matkan voi tehdä myös ilman yhden päivän Kaliningradissa käyntiä. Matkan teemana on valta ja vallankäyttäjät.
Matkan hinta ja ohjelma tarkennetaan myöhemmin syksyllä. Alustava arvio hinnasta on 560-570 euroa. Mukaan mahtuu 30 seuran jäsentä. Kaikki retken paikat varattiin heti muutamassa päivässä. Lisätiedot: Kirsti Nenye: kirsti.nenye@gmail.com. ¦ Retken tarkempi esittely.

Seuran hallitus
Tutkimusseuran hallituksen seuraava kokous pidetään 16. lokakuuta klo 17 Lahden kansanopistolla.


Jo tapahtunutta

Kuvia kevätretkeltä 2017 Taalainmaalle

Seuran kevätretken 2017 retken kohteena olivat Ruotsin Hälsingland ja Taalainmaa 24. - 28. 5. 2017. Heikki Helen on koonnut jälleen kuvakoonnoksen hyvin onnistuneelta retkeltä.
Linkit: ¦kuvakooste, ¦ matkaohjelma.

Vuosikokous (kevätkokous) 24.4.2017
Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikokous pidettiin maanantaina 24.4.2017 klo 18 Muotoiluinstituutin tiloissa Lahdessa.
Kokouksen päätyttyä yliopettaja FT Mirja Kälviäinen ja TKI-johtaja Kristiina Soini-Salomaa esittelevät Muotoiluinstituutin tutkimustoimintaa.
Linkkejä: ¦ pöytäkirja ¦ tuloslaskelma ja tase 2016> ¦ toimintakertomus 2016.

Arkeologinen illanvietto 2017
Tutkimusseuran arkeologian jaosto järjesti perinteisen arkeologisen illanvieton perjantaina 3.3.2017 Lahden kansanopiston Ylätuvassa. Ohjelmassa oli esitelmiä ja seurustelua sekä arpajaiset.
Esitelmät: Arkeologi Teemu Tiainen: Mikroliitti Oy:n arkeologiset tutkimukset Päijät-Hämeessä. Tutkija Eero Siljander: Skotlannin ja Orkney-saarten historiaa ja esihistoriaa.

Vuosikirja 2016 julkistettiin
Vuosikirjan 2016 ″Kaikkien aikojen Salpausselkä″ julkistamistilaisuus oli 26.11.2016 Lahden historiallisen museon perinteisessä "Adventti alkaa kartanosta"-tapahtumassa. Kirjaa jaettiin jäsenille ja myös myytiin kiinnostuneille ostajille. Uutta vuosikirjaa voi tilata hintaan 25 euroa plus toimituskulut sähköpostilomakkeella. Ilman toimituskuluja sen voi ostaa Lahden historiallinen museon kirjakaupasta (Lahdenkatu 4) ja taidemuseolta (Vesijärvenkatu 11). Jouluaikaan kirjaa myy Lahdessa myös Konditoria-kahvila Laurell (Aleksanterinkatu 24). Vuosikirja mediassa: ¦ ESS 20.12.2016, ¦ Lahen uutisia 28.12.2016.

Syyskokous 2016
Päijät-Hämeen tutkimusseuran syyskokous pidettiin 23.11.2016 klo 18:00 Lahdessa. Kokouksen jälkeen Tiina Granqvist piti esityksen Lahden kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelujen lähitulevaisuuden näkymiä.
Seuran jäsenmaksu vuodelle 2017 päätettiin pitää entisen suuruisena: henkilöjäsenet 20 euroa, ainaisjäsenmaksu 150 euroa, yhdistysten ja yhteisöjen jäsenmaksu 30 euroa ja kuntien jäsenmaksu 150 euroa.
Puheenjohtajaksi vuodeksi 2017 valittiin Ville Marjomäki ja varapuheenjohtajaksi Matti Oijala. Erovuoroiset jäsenet Kirsti Nenye, Heidi Andersson, Saara Hakaste, Anna Kouhia ja Jukka Oksa valittiin uudeksi kaksivuotiskaudeksi. Uusina hallituksen jäseniksi valittiin Terhi Pietiläinen ja Mari Anttila. Edellisenä vuonna kahdeksi vuodeksi valitut Ossi Nummela, Markku Riihinen ja Riitta Niskanen jatkavat hallituksessa vuonna 2017.
Linkkejä ¦ pöytäkirja ¦ talousarvio 2017 ¦ toimintasuunnitelma 2017.

Pikkujouluretki Heinolan museoihin
Tutkimusseuran ryhmä Heinolassa Seura teki 17.11.2016 pikkujouluisen retken Heinolan taidemuseoon ja Kivaltterin taloon. Kävimme myös Heinolan kaupunginmuseossa. Hienosti entisöidyssä Toropoffin empiretalossa oli "ainakin 100! teosta" taidemuseon omista kokoelmista. Emäntänä toimi Heinolan uusi museojohtaja Terhi Pietiläinen. Kivaltterin talossa nautimme kynttilöiden hämyssä lämmintä glögiä, maistelimme ajurien lämmittelyjuomaa ja pieniä jouluherkkuja. Piipahdimme myös kaupunginmuseossa katsomassa Amerikan arkussa tulleita juhlavaatteita.
Seuraavista linkeistä löytyy ¦ muutamia valokuvia ja ¦retken esite.

Esimakua vuosikirjasta ″Kaikkien aikojen Salpausselkä″ Lahden tiedepäivässä 15.11.
Felmanian kulma Istunnon puheenjohtajana toimi Ville Marjomäki ja omista artikkeleistaan puhuivat Marja Huovila, Heidi Andersson, Maija-Riitta Kallio ja Kari Porra.

Kesäretki 2016 Mäntyharjulle
Seuran kesäretki tehtiin Mäntyharjulle 3.7.2016. Osallistujia oli 17 ja ohjelmassa oli Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon "100 lintua" -näyttely, Taidekeskus Salmelan kokoelmat ja Tyryn viinitila. Lounaan söimme ravintola Kesäheinässä. Poikkesimme myös Mäntyharjun vanhassa puukirkossa.

Kevätmatka 2016 Uppsalaan
Uppsala 2016 Seuran perinteinen kevään kulttuurimatka tehtiin Uppsalaan 25.-28.5.2016. Tutustuimme Uppsalan yliopiston historiaan, sen piirissä vaikuttaneisiin merkkihenkilöihin ja tietysti Gösta Knutssonin luoman verrattoman Pekka Töpöhännän elämään. Matkalle osallistunut Heikki Helin on jälleen koonnut kuvakertomuksen matkan vaikutelmista. ¦ Kuvat ¦linkki retken ohjelmaan

Vuosikokous 2016
Yhdistyksen vuosikokous järjestettiin tiistaina 26.4. 2016 Wellamo - opiston tiloissa Lahdessa. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja käytiin vilkas keskustelu uuden vuosikirjan valmistelusta. Linkit: ¦kokouksen pöytäkirja (tulossa), ¦toimintakertomus 2015, ¦tilinpäätös 2015.

Ajatuspajojen keskustelua teollisuuden perinnöstä
Päijät-Hämeen tutkimusseura järjesti Lahden teollisuusseuran säätiön tuella kolme seminaaria, "ajatuspajaa" Lahden seudun teollisuuden perinnöstä: 25.9.2015 Lahden Seurahuoneella oli tilaisuus teemasta "Uudistumisen pakko", 30.10.2015 Sibeliustalossa teemasta "Imagon ihme ja sudenkuopat" ja 16.02.2016 Sibeliustalossa teemasta "Lahden tulevaisuuden tekeminen". Tilaisuudet olivat runsaan 20 hengen keskustelutilaisuuksia, joihin oli kutsuttu Lahden teollisuusseuran ja Päijät-Hämeen tutkimusseuran jäseniä sekä maakunnan ja Lahden päättäjiä. Kahdessa ensimmäisessä keskustelussa haettiin uusia näkökulmia tutkijoiden tekemistä vertailuista toisten paikkakuntien kanssa (Pori ja Oulu). Viimeinen keskustelu oli Lahden teollisuuden edustajien ja päättäjien vuoropuhelu.
Ajatuspajojen tavoitteena oli Lahden seudun kehityksen erityispiirteiden tunnistaminen ja yhteisen ymmärryksen syventäminen sekä luottamuksellisen keskustelun ilmapiirin rakentaminen.
Tutkimusseura on laatinut raportin ajatuspajojen tuloksista sekä ehdotuksen jatkotoimenpiteistä. Tutkimusseura ehdottaa, että Lahden kaupunki, Lahden yliopistokeskus ja Lahden teollisuusseura sekä Päijät-Hämeen tutkimusseura nimeäisivät edustajansa tulevaisuusajattelun yhteistyöryhmään, joka jatkaa ajatuspajojen järjestämistä.

Aikaisemmista tapahtumista lisää ... täällä.

LINKKEJÄ

Päijät-Häme-wiki faktoja, kuvia ja muistitietoa.

Lahden seudun sukututkijoiden kuukausitapaamiset.

Yliopistokampus
- Lahdessa

Lahden museot
-tapahtumat

osoite

Päivitetty 11.9.2017/ -j.o.